Taas murhasyyte Pudasjäveläiselle ! Ukko tappoi riitelevän naapurinsa ajamalla Zetorilla päälle .
Lue koko tarina Ilta-Sanomien sähköisestä versiosta !
_ Miksi Pudasjärvellä Murhataan niin usein ?
- Kuka vastaa ?
Lue koko tarina Ilta-Sanomien sähköisestä versiosta !
_ Miksi Pudasjärvellä Murhataan niin usein ?
- Kuka vastaa ?
Vastaukset 52
Vanhimmat
Siksi koska tuo sisäänlämpiävä yhteisö on niin ahdistava paikka,että joillakin alkaa heittämään isopyörä jättiläistä.
Totta turiset,kaksi maalaisakkaa ja pikkupoika pyörittää kaupunkia kuin kylätoimikuntaa. Ja kaksi näistä kolmesta ei huomaa, että yhdellä on päämäärä jota kohti etenee ja saa kaikki syömään kädestä uskonsa takia. Työntekijöitä savustetaan ulos, ainakin niitä jotka haluavat jotain muuta kuin lestomeininkiä. Taitaa hallintojohtaja olla ihan hissukseen ja odotella eläkepäiviä, myötäilee kolmikkoa nöyränä.
Mitä kautta Pudasjärvi on paras kiertää?
Minä en ainakaan jalallani astu noin hulluun paikkaan!
Pudasjärvi kuulostaa hyvältä paikalta vokille ja kotoutukseen.
miksi putanen laitettiin tähän tilaan
Lopettakaa jo tämä oaikkakunnan lokaaminen. Mukava oaikka, ihmisten kanssa tulee toimeen ja kaunis luonto.
oaikkakunta ja mukava oaikka. Se p on siinä o:n vieressä.
kaikki ihmiset ei oo ihmisiä ja putasella on menetetty arviokyky
Muutama henkilö pilaa koko paikan maineen. Samat ihmiset päättäjinä eri tahoilla. politiikassa, kylätoimikunnissa, seurakunnassa, pankissa jne. Vikahan on siinä ettei asioihin puututa eikä voidakkaan. Kaikki ovat kytköksissä jollain tapaa toisiinsa. Pienen pitäjän iso ongelma. Joukosta on vaikea poiketa. Lomanviettopaikkana ok. Asumaan en tulisi. Harvinaisen sisäänpäinlämpiävää touhua.
Raahella on huumeongelmansa, Suomussalmella nuorten miesten itsemurhapiikit ja Pudasjärvellä henkirikokset.
Kellä nimessä, osalla veressä.
Se Zetorilla hurjastellut mies ei ollut taatusti minkään kylätoiminnan aktiivi, eikä myös kuollut osapuoli. Epäilen että kylä rauhoittuu mutta nyt alanmiesten ja naisten pitää hommata viinansa muualta. Olen myös sitä mieltä että koko kylästä edes löytyy ihmistä joka oikeasti tietää edes mitä koko Subutex on.
Traktorikuski sai ehdonalaista, joten lienee jo kotikylällään.
Lieneeköhän löytää vielä mansikoille ostajia?
Ei liene nyt isoin ongelma.
Oli kyllä väärä tuomio. Enää ei voi uskoa suomen oikeuslaitokseen vähän vähää. Mutta kulku neuollahan saa laillisesti tappaa, on nähty monet kerrat. Kun puukolla kynnetään, niin siitä kyllä saa mojovan tuomion ja puukkokin tuomitaan valtiolle menetetyksi. Aivan ihmeellinen on asia sitten, kun autoilla tai traktoreilla tapetaan, sitä ei pidetä lainkaan pahana. Ja sitä tappo välinettähän ei tuomita menetetyksi, koska ajoneuvo on PYHÄ LEHMÄ.
Hah, jo tuolloin v. 2019 on ollut subunistejä Pudiksella liikaa.
Tänä päivänä on vielä siihen subutexin päälle kaikki muut myrkyt.
Harva näistä ihmisistä haluaa edes kuiville, huumeisiin kuolee täälläkin joka vuosi useampia henkilöitä.
Vain eihän täällä tehdä mitään, ongelmat lakaistaan piiloon nopeasti.
Pudasjärvi voi paukutella henkseleitään vain työttömien pummien määrällä. Niitähän täällä riittää.
Onko se Livon ilmapiiri oikeasti näin huono?
Luulen että tällaisia riiteleviä aikapommeja on Pudiksella yleensäkin aika paljon, ei vain kaikki eskaloidu.
Epäilen ettei kenenkään pää kestä jatkuvaa kiusaamista. Zetorimies on iät ja ajat ollut sylkykuppina.
Ja tarina jatkuu... Antaisivat nyt siviiliin palanneen yrittää edes yhteiskuntaan palaamista. On täällä muitakin murhamiehiä, eikä heitä syrjitä samaan tapaan kuin tätä miestä.
Voimia Livon miehelle elämän polulle. Ei ole helppo tie, mutta toivottavasti pää.
Hei Haloo "Helsinki"ym.
Ihan p...tta että Pudasjärvi on tilasto ykkönen rikollisuudessa, ei todellakaan ole. Vaikka se näiden viime aikoina sattuneiden useiden ikävien tapahtumien johdosta on ollut esillä. Perehtykää asioihin ennenkuin alatte tuomaan oletuksianne ja omia päätelmänne kaikkien luettavaksi.
Ainakin parissa em.tapauksessa on tekijä/ tekijät olleet ulkopaikkakuntalaisia. Joten älkää tehkö yleistyksiä asioista, varsinkaan kun tietonne ovat nk. hevosmiesten tietotoimiston tai jonkun muun musta tuntuu kuulemisen pohjalta tehtyjä.
Nouseeko keskelle Livon kylää moskeija, kirkko vaiko hautausmaa?
Hovi korjasi käräjäoikeuden erheen.
Joo yheksän ja puolivuotta sai luikuri taposta.
Aikoinaanhan Pudasjärvellä havaittiin erikoisen paljon UFOja, ei kai vaan sinne ole pesiytynyt näitä alusten matkustajia myös? Onko mitään merkkejä joissakin asukkaissa näkyvissä?
syötteelle muukalaisia jäänyt soluttautumaan
Joo, joo, hevosmiesten tietotoimisto on aktiivinen.
Syötteen ufot on vaihtuneet droneihin.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006495851.html
Voi tapahtua vielä joskus täälläkin.
no elä heittele
Jos sen viinan kanssa ei läträttäisi, niin nämä murhat, tapot ja pahoinpitelyt jäisivät käytännöllisesti katsoen olemattomiin. Ja jos oikeuslaitos ei olisi niin mätä, niin rikokset vähenesivät. Tarkoitan sitä, kun nämä tuomiot ovat niin lepsuja. Esim. liikenteessä tehdään urakalla rikoksia ja kun alla on se PYHÄ LEHMÄ, niin sitä ei voi ottaa pois rikoksenteko välineenä ja niinpä sitten käy, että poliisi on turhautunut esim. siitä, kun samat sällit ajaa humalassa ja ilman ajo-oikeutta ylinopeuksia vaikkapa 17 kertaa saman vuoden aikana ja meno jatkuu puhuttelujen jälkeen entiseen malliin.
Poliisin työ on eteisen räsymaton tasolle arvostettua esim. sen vuoksi, että poliisin pitää kirjoittaa lehtiin ja mediaan, että poliisi epäilee rikollista ja poliisin pitää hellästi kohdella rikollisia. Kyllä sitä toivoisi, että meillä olisi Venäjän poliisin tapa käyttää patukkka ja nyrkkiä rikollisia kohtaan. Seillä ei rikollisia hyysätä niinkuin täällä tehdään.
Monellekko palstalle sinun pitää epäillä...... Lain mukaan poliisi tutkii, tai ei tutki, poliisi epäilee tai ei epäile, syyttäjä syyttää tai jättää syyttämättä, tuomari tuomitsee tai jättää tuomitsematta.... Se on laki mikä määrää poliisin epäilyt, poliisilla ei ole muuta valtaa.
Tähänkö ei enää saa jatkaa ? Missä mielipidevapaus ?😒
Antaahan poliisin tutkia, kuinhan vaan ymmärtäisi jättää sen turhake sanan Epäillään jatkossa pois kaikista rikosuutisistaan.
Mitähän poliisi tutkii, jos ei saa epäillä ketään rikoksista?
Höh, ei sen tarvitse epäillä kun kirjata rikosilmoitus. Luuletko siinä rikosilmoituksessa lukevan, että poliisi epäilee. Ei lue, mutta tämä rikos lakimme on tosi vanha ja pitäisi päivittää nykyaikaa vastaavaksi, jossa nämä joutavan päiväiset epäilyt poistuisi ja poliisi saisi sanoa suoraan medialle, että poliisi arvelee ja poliisi on selvittänyt, että se rattijuoppo oli todella rattijuoppo, kun puhalsi 2,5 promia alkometriin. Sanan helinää vain, että sen jälkeen pitäisi muka epäillä koko asiaa, eikö sinulle kolahda yhtään, että jo hullunkuriselta tuntuu. Seuraamalla päivän uutisia näkee, kuinka jatkuvasti rötöstellää, tapellaan ja autoilla varsinkin tapetaan ja vammautetaan ihmisiä. Mitäs sinä siihen sanot ? Et ilmeisesti muuta kuin vain, että poliisi epäilee. Kumma, kun niin tykkäät tuosta kuluneesta muoti kliseestä.
Vai ei tarvi tutkia enää ollenkaan, riittää kun kirjaa rikosilmoituksen. Mitähän syyttäjä ja tuomari sanoisivat pelkästä rikosilmoituksen kirjaamisesta. Rikos on tapahtunut, poliisi ei epäile ketään rikoksesta.
"Muista aina, liikenteessä, monta vaaraa ompi eessä "
Pudasjärven vaarallisin paikka on iijoen silta. Se on täytynyt aidata muurein että ei näe virtaavaa jokea Se on niin vaarallinen nähdä autosta jokimaisema. Muuallla maailmassa sitä ei ole ymmärretty että maisemat pitää peittää näkyvistä sievillä muurill.
"Jalkapalloperheen" naisoletettu oli hyvin aktiivinen aikanaan asia kanssa. Ei sille voi mitään jos lehmät on kankaalla...
Pudasjärvel paljon väkivaltaa ja syyttömien syyttelyä!
Kyllä se Livo on riitainen kylä!
Mitä Livolla riidellään?
Tänään riidan aiheena oli, syödäänkö uunimakkaraa vai grillimakkaraa!
Tuliko lopuuksi mustaa...
Onkohan rattorimies jo palannut kotikylälle
saattaa olla tai sitten ei.
Vieläkö se yksi kirvesmies on Pelsolla vai pääsikö jo jatkamaan hommia?
Mikä kirvesmies?
Joku Siuruainen oli alalla aktiivinen Pirkanmaalla 1995. Onko Pudasjärveläisiä alunperin
terkut pudas järvelle moilasmikolle ja luokaspekalle t kakolan timppa mustaliitto elää
Ei taida Mikko hetkeen nettiin päästä.
On kyllä niin sairas yksilö, että sais pysyä eristettynä loppuelämän.
Monen nuoren elämän aikoinaan pilasi, ties mitä kaikkea hirveyksiä joutui pojat pakotettuna tekemään.
Luokkanen?
Eikö ne Luokkaset ole uskovaisia poikia kaikki?
Onkohan traktorimme jo Livolla!