loputtomiin, kuten ruotsin kielen asemasta yleensä Suomessa. Mutta totuus on vaan se, että jossain vaiheessa pakko- ja virkamiesruotsi tulevat poistumaan. Ja jossain vaiheessa myös ruotsin asema toisena kansalliskielenä tullaan lopettamaan, vai meinaako joku että sen asema säilytetään vaikka suruja ei enää olisi?
Ruotsin kieli kuihtuu vääjäämättä mantereella, ja jossain vaiheessa myös päättäjät reagoivat asiaan.
Ruotsin kieli kuihtuu vääjäämättä mantereella, ja jossain vaiheessa myös päättäjät reagoivat asiaan.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tuskin silloin enää mitään virkamiesten ruotsin kielen osaamispakkoa ylläpidetään jos käyttäjiä ei enää ole. Sinun kannalta on kuitenkin harmillista se ettei ruotsinkieliset lainkaan osoita vähenemisen merkkejä. Harmin paikka!
Kyllä se määränne vaan vähenee, pitää laseka mukaan myös Ruotsiin muuttaneet surut.
Tottakai muuttotappio huomioidaan mutta siitä huolimatta en sinuna kuitenkaan pidättelisi hengitystäni sen puolesta että ihan lähiaikoina olisimme kuolemassa sukupuuttoon.
Suruja+oli+täällä+1930-luvun+alussa+vielä+n.10%,+nyt+enää+5%.+Huomattava+määrä+suruja+muuttaa+myös+Ruotsiin+vuosittain,+ja+monet+jäävät+sinne.+Kaksikieliset+perheet+myös+lisääntyy,+noissa+perheissä+viimeistään+lapsenlapset+ovat+enää+vain+suomenkielisiä,+ruotsi+on+jäänyt.+Tämä+on+ihan+selvää.
Kaksikielisissä perheissä päinvastoin kahden kielen osaaminen mielletään niin suureksi asiaksi, että molempia kieliä ylläpidetään kaikin tavoin. Koska ruotsi on vähemmistökieli, lapset laitetaan ruotsinkieliseen kouluun. Näin kieli säilyy. Emme elä vaihetta, jolloin Suomi "suomalaistui", kuten oli 1940-luvulla, jolloin paljon sukunimiä muutettiin suomenkielisiksi. Elämme ihan uutta vaihetta, jossa kaksikielisyys on erittäin arvostettava asia, joka takaa lapselle hyvät mahdollisuudet hakea töitä ym.
Suhteessa lukumäärämme vähenee, kuten suomenkielistenkin määrä mutta kokonaislukumäärämme on varsin vakio.
Rusujen määrä on vähentynyt jo yli vuosisadan, mutta susujen vasta pari vuotta.
Rusujen määrä vähentyy paljon nopeammin kuin susujen suhteellisesti.
Taitaa svekoankan valheen paljastaminen olla liikaa svekosensuurille, kun kommentit poistetaan? ;-)
Suomalaiset todella arvostavat kaksikielisyyttä ja siksi osaavat ihan hyvin englantia.
Tulehan kyselemään täältä sisämaasta, että kuinka "arvostettu" asia ruotsin kieli on. Huomaat sitten ettei siitä kukaan tosissaan välitä.
Suomessa on tehty kolmen yliopiston kesken yhteistutkimus (2014), jossa on tutkittu suomalaisten asennetta ruotsin kielen ja myös suomenruotsalaisiin. Asenteet ovat valtaosin positiiviset.
Kaksikielisten perheiden lapsenlapset viimeistään ovat vaan suomenkielisiä.
Luulen että päinvastoin, ovat vahvasti kaksikielisiä. Riippuu monista eri asioista, mistä kielestä muodostuu se tärkein kieli lapselle. Minulla on suomenkielinen tuttavaperhe, jonka lapset ovat käyneet ruotsinkielisen koulun. Lapset ovat enemmän ruotsinkielisiä kuin suomenruotsalaiset itse!
Kaksikielisessä Suomessa on kai saatava tietyt palvelut myös ruotsinkielellä, mutta ei kai siihen nyt koko Suomen kansaa tarvitse kouluttaa!