Kilvoitukseen tarvitaan itsekuria

Lapsuudessani osallistuin isäni työpaikan henkilökunnan yhteisiin hiihtokilpailuihin. Muistikuvani mukaan niissä kilpailuissa kaikki saivat palkinnon. Muistan, että palkinnon saaminen oli tärkeä asia.
Liikkuminen ja urheileminen olivat nuoruudessani arvossaan. Monille urheilu oli tärkeä, jopa niin tärkeä, että moni menetti uskonsa urheilun tuoman menestyksen myötä. Jumala varjeli minua. Vaikka tuli haavoja, halusin olla omantunnon äänelle kuuliainen.

Korintin kaupunki oli aikansa kukoistava kauppakaupunki ja kansainvälinen ihmisten kohtauspaikka. Kaupunki kokosi laajalta alueelta ihmisiä erilaisista kulttuureista. Myös huonot elämäntavat ja synti pesiytyivät ihmisten keskelle, ja vanha sanonta puhuukin ”elämisestä korinttilaiseen tapaan”.

Kilpailu oli apostoli Paavalin elämässä tuttu asia, ja hän tiesi korinttilaisten tuntevan hyvin heidän aikansa kilparatojen tapahtumat. Siksi Paavali puhui heille tutusta ja havainnollisesta tilanteesta, elämän ja uskon kilparadasta.

Korintin kaupungissa pidettiin joka kolmas vuosi Istmoksen kisat. Urheilijat kisoihin valittiin hyvin tarkoilla kriteereillä. Urheilijoiden piti sitoutua tiukkaan valmennusohjelmaan, joka vaati itsekuria. Mikäli harjoitteluohjelman aikana epäonnistui, joutui hylätyksi. Itse kilpailussa paras palkittiin voittoseppeleellä.

Uskon kilparadalla kilvoittelu oli Paavalille tärkeää. Kilparadalla on lankeamisen vaaroja, ja Paavali halusi, ettei kukaan menettäisi katoamatonta seppelettä. Tämä seppele annetaan kaikille, jotka saavat Jumalan lapsena katkaista maaliviivan.

Kuoleman jälkeen ei enää ole murheita eikä huolia. Silloin saa siirtyä vanhurskasten lepoon odottamaan ylösnousemuksen päivää. Kerran usko muuttuu iankaikkiseksi voitonjuhlaksi (2. Tim. 4:7–8).

Uskon kautta muun muassa Mooses katsoi palkanmaksua ja voittopalkintoa, kuihtumatonta voitonseppelettä (Hepr. 11:26). Emme ole turhan toivon matkamiehiä: ”Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon” (Jer. 29:11).

Olemme saaneet elämän lahjana Jumalalta. Jumala on tarkoittanut meidän elävän hänen yhteydessään. Tälle lahjalle ja kutsulle kannattaa olla uskollinen.

Yhteys Jumalaan voi elämän aikana kuitenkin kadota, jos kilvoittelun halu ja itsekuri katoavat, eikä jaksa taistella syntiä vastaan. Jumala kutsuu langennutta ihmistä yhteyteensä rakkaudella sanansa kautta. Kutsun vastaanottajalle Jumala antaa voiman tulla Jumalan lapseksi ja säilyä hänen yhteydessään.

Jeesus antoi opetuslapsilleen tehtävän mennä ja tehdä kaikki kansat hänen opetuslapsikseen (Matt. 28:19–20). Jumala on työantajamme, ja tehtäväkenttä on laaja.

Elämän kilparata voi olla lyhyt tai pitkä; elämänlanka voi katketa heti ensimmäisellä suoralla. Onneksi emme tiedä elämämme pituutta. Kristityn elämässä on Jumalan rauhaa ja iloa, mutta myös uskon heikkoutta, kiusauksia ja ahdistuksia (KO 84). Olemme lihan puolelta heikkoja ja lankeavia.

Jumala on luvannut siunata kuuliaiset lapsensa. Uskonkilvoitus on omakohtainen asia. Erilaisissa elämänvaiheissa on turvallista luottaa Jumalan johdatukseen. Jumala on antanut meille anteeksi antamisen ja unohtamisen mahdollisuuden. Näitä mahdollisuuksia on hyvä käyttää kodeissamme lasten ja vanhempien sekä ystävien välillä.