lättämaassa vankat reunat

iugiigiggygyi

11

70

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Littari

      "Kun jäät sulavat" ?

      Litteänmaan teoriassahan kiistetään ilmastonmuutos joten ei ne jäät sieltä mihinkään sula

      • hähähähähhähähähähäää

        Juurikin näin. Lisäksi Etelämanner on kiinteää maata vaikka meille muuta velehdellaan.
        Siellä on jopa lämpimiä järviä ja yli 3:n km:n vuoristoja. Eipä näytä Googlen kartta meille niitä.

        Pieni pätkä tästä on vielä nähtävillä Amiraali Birdin kuvaamana JuuTupessa, tuskin enää kauaa.


      • hähähähähhähähähähäää kirjoitti:

        Juurikin näin. Lisäksi Etelämanner on kiinteää maata vaikka meille muuta velehdellaan.
        Siellä on jopa lämpimiä järviä ja yli 3:n km:n vuoristoja. Eipä näytä Googlen kartta meille niitä.

        Pieni pätkä tästä on vielä nähtävillä Amiraali Birdin kuvaamana JuuTupessa, tuskin enää kauaa.

        Hei, ei meille "muuta valehdella", hyvä mies. Vähän jarrua nyt.

        Etelämaner on aina ollut Etelämanner, siis manner. Oma mannerlaattansa.
        Ja vuoret sekä myös alempana olevia paljakoita näyttää ainakin minun google maps ihan somasti, kun vaihdan näkymän satelliittikuvaan. Siellä näkyy jopa South Pole Highway, joka johtaa McMurdo Stationilta (joka myös näkyy) Etelänavalle Amundsen-Scottin tutkimusasemalle sekä McMurdon lentokenttä. Ja lukemattomia tutkimusasemia.

        Järviä ei näy, koska ne ovat aika syvällä jääpeitteen alla.

        Taitaa tämän littumaan asiantuntijaporukassa ollakin asiantuntijoita, joille Etelänapa ja Pohjoisnapa on yks ja sama lysti. Tutki nyt niillä tiedoilla sitten universumia...
        Siellä P-navalla nimittäin ei ole vuoria eikä mannerta - päinvastaisista vanhoista merimiesjutuista huolimatta.


    • Tietopisteen-Pete

      "kun pitävät mannerlaatat lätyn päällä eivätkä putoa reunalta.
      todellista teräs jäätä."

      Voihan siellä jään alla olla myös kiinteätä maata. En ole päässyt kaivelemaan. Onhan sinun soppakulhossakin sopat ja pippurit pysyneet, vaikka lautasen reunat eivät ole olleet teräksestä?

      Jäätikkö kulkee mantereiden ympäri useita satoja ellei tuhansia kilometrejä pohjoisen suunnasta etelään päin, reunaa pitkin (oletettavasti). Ja jos etelänavan alueella (mitä ei ole olemassakaan) on korkeutta liki 3 km (niinhän sanotaan), niin miksi korkeutta ei voisi olla siellä kauempanakin, jopa enemmän kuin se muutamia kymmeniä metrejä mitä nähdään Etelämantereen pohjoisalueilla? Eikö muka sellainen rakennelma jaksaisi pitää soppakulhon liemet siellä missä niiden kuuluu olla?

      "putoaako laatat reunan yli"

      Tietääkseni ei ole mitään reunaa jonka yli voi pudota. Mehän asutaan terraariossa jossa lasikupu seinämineen estää putoamisen pois terraarion alapuolisesta soppakulhosta. Täytyy olla vilkas mielikuvitus jos haluaa uskoa että terraarion suljetusta tilasta voisi pudota pois.

      Minne muka voisi pudota, tai mihin avaruuteen lentää?

      Apt.17:24-28
      Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu käsillä tehdyissä temppeleissä,
      eikä häntä voida ihmisten käsillä palvella, ikäänkuin hän jotakin tarvitsisi, hän, joka itse antaa kaikille elämän ja hengen ja kaiken.
      Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat,
      että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää - hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä;
      sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme, niinkuin myös muutamat teidän runoilijoistanne ovat sanoneet: 'Sillä me olemme myös hänen sukuansa.'

      • uguggigiftfitfitu

        just joo lasikuvun alla

        lasihan keksittiin epyktissä 4000 vuotta sitten

        koskas tää kupu on tehty ja missä

        tuskin riihimäellä tai nuutajärvellä


      • uguggigiftfitfitu kirjoitti:

        just joo lasikuvun alla

        lasihan keksittiin epyktissä 4000 vuotta sitten

        koskas tää kupu on tehty ja missä

        tuskin riihimäellä tai nuutajärvellä

        Ihminen keksi lasin 4000 vuotta sitten, Jumala osasi valmistaa lasia jo litteäämaatamme luodessa ja loi kauniin sinertävän lasikupolin maamme yläpuolelle jotta kupu loistaisi kauniin sinisenä auringon liikkuessa litteänmaan yläpuolella.


      • Myrryr
        Delphin kirjoitti:

        Ihminen keksi lasin 4000 vuotta sitten, Jumala osasi valmistaa lasia jo litteäämaatamme luodessa ja loi kauniin sinertävän lasikupolin maamme yläpuolelle jotta kupu loistaisi kauniin sinisenä auringon liikkuessa litteänmaan yläpuolella.

        Toivottavasti sinulla ei ole lapsia, muuten heidät pitäisi ottaa huostaan sinulta.


      • " Täytyy olla vilkas mielikuvitus jos haluaa uskoa että terraarion suljetusta tilasta voisi pudota pois. "
        Aivan. Tämä litteän maan hype lähti lapasesta, kun 1800-luvun alkupuolella USA:ssa julkaistiin tiedevastaista kirkkoa härnäämään seikkailukertomus Kolumbuksen matkoista. Kirjassa esitettiin ivalliseen sävyyn, että merimiehet kapinoivat, koska pelkäsivät putoavansa maailman reunan yli.

        Tästä alkoi usko maailman litteyten. Reppanat fundamentalistitosikot USA:ssa ottivat pilkan (historiallisesti) totena ja palasivat pläräämään Genesistään. Siihen saakka oli tyydytty siihen, mitä kristilliset kirkot olivat jo 800-luvulta alkaen jKr julistaneet, nimittäin että Ptolemaioksen maailmankuva on oikea kristillinen näkemys - ja siinä maa on PALLO.

        Eli mielikuvitusta tosiaan tarvitaan, romaanikirjailijan mielikuvitusta. Nimittäin siihen, että maa on litteä.


    • hähähähähähähähäähä
      • uskot.mitä.haluat

        "Mina uskon..."

        Uskotko myös Joulupukkiin ja Pääsiäispupuun?


      • Hei, mehän ollaan hähähähähähähähäähä:n kanssa samaa mieltä!!!!
        Minäkin uskon, että kupu ei ole kiinteää ainetta!!!!!

        Minä uskon, että se on kaasua. Kaasuseosta, jossa on
        typpeä 78,084 %
        happea 20,946 %
        argonia 0,934 %
        hiilidioksidia 0,040 %
        neonia 0,001818 %
        heliumia 0,000524 %
        metaania 0,0001745 %
        kryptonia 0,000114 %
        vetyä 0,000055 %

        Entä mitä sinä uskot sen olevan?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4483
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      3248
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      39
      2904
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      117
      2707
    5. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      16
      2630
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2549
    7. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      43
      2547
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2285
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2085
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1737
    Aihe