Taloudenpito Loimaalaisittain

SiinäSe

Pienennä paperilla talousarviosta milli sieltä, toinen täältä. Ole yllättynyt kun rahat loppuvat.

33

96

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hankalapyörylä

      Vastaaminen menee hankalaksi, koska vahvistuspyörylä ei toiminut. Vastenmielistä kirjoittaa turhaan.

    • kinetv

      Ei mikään iloittava tilanne, mutta noin 200 kuntaa Suomessa on samassa jamassa.
      Ilahduttavia poikkeuksiakin on kuten maalaisten aina parjaama Helsinki, jonka talous porskuttaa aivan omassa luokassaan.

      • FaktaHomma

        Kyllä moni pieni kunta/kaupunki on onnistunut hoitamaan taloutensa paremmin.


    • Jallajallahalitulihei

      Loimaata hoidetaan huonosti, loimaan henki haisee, viime vuotinen johtavien viranhaltijoiden joukkoirtisanoutuminen alkaa näkyä heikentyneinä palveluina. Talousraportointi ontuu, räystäät tippuu ja piiskaa saanut kehittämisjohtaja pysyy perunakellarissa nuolemassa haavojaan.

    • takasKauppalaksi

      loimaalla täytyisi herätä tähän päivään, väkiluku pienenee, monta päällekkäistä palvelua, ei ole ihme, että rahat eivät riitä. "Suuruuden" aika meni jo...

    • Kkxzmmmb

      Firmoissakin vaihdetaan vetäjä jos homma ei pelitä. Loimaalla vaan tarpotaan kohti konkurssia

    • Jallajallahalitulihei

      Pakko taas räyhätä. Loimaa ajoi viime vuonna pois teknisen ja talousjohtajan ja palkkasi tilalle kaksi vanhaa ukkoo entisten lisäksi. Nyt toinen sai kenkää. Jäljelle jäi toinen jonka raportit pöytäkirjoissa on ihan soopaa. Potkaiskaa ne vanhat ukot pois sieltä, ei niistä ole Loimaan pelastajiksi. Loimaa vanhojen ukkojen turvasatama.

      • Ihmettelijänkanta

        Samaa mieltä. En minäkään osaa sanoa mikä tuossa kaupungin touhussa mättää, mutta se on lässähtänyt kuin epäonnistunut pannukakku. Mikään ei toimi!


    • 20201

      Eihän Loimaalla ole kuin yksi virkamies joka tekee jotain. Hän on kaupungin kehitysjohtaja. Hän neuvotteli mm. Martinhakan kerrostalojen lahjoituksen Avaintalo Oy:lle, hänen älynväläystä ovat keskuspuiston remontti ja tulevaan rantasuunnitelmaan upotettavat rahat . Hän kävelee yli kaupunginhallituksen ja nostaa suosikilleen , kaupungin arkkitehdille palkkaa kertarysäyksellä muutaman tonnin, estää kaupungin keskusta kehittämisen kaavoituksesta vastaavana. Kukapa muu voisi vaatia keskustan kerrostaloille katutason liiketiloja joille kuolevassa kaupungissa ei ole käyttöä. Hän suunnitteli tornitaloja ent. Homoparin viereen.
      Hän on Laittanut Elykeskuksen ja Museoviraston kanssa lähes koko Loimaan suojeltavien rakennusten listoille. Rakennusten purkaminen, korjaaminen ja uudisrakentaminen on siten tehty täysin mahdottomaksi.
      Vaikutta siltä että tämä yksi,hämähäkki vetelee naruja hyvinkin omavaltaisesti. Jos ei miellytä saa kenkää.

      • Johtajiaeivoituoda

        Kehittämisjohtajako sen homeisen, ruman kaupungintalonkin kekkasi suojella? Siis sen, joka on remontoitu ja muutettu kaikin tavoin moneen kertaan? Mitä suojeltavaa on rakennuksessa, missä ei ole oikein mitään alkuperäistä jäljellä? Tietävätkö nämä suojelijat Loimaan historiasta mitään viime vuosituhannen puolelta?


      • 00100

        Näinhän se on. Loimaalla on suojeltu kylläkin vähän eri perusteilla lähes kaikkea; homeiset lääkäritalot, koulut, virastotalot jopa entiset aravatalot. Siltä täällä sitten nyt näyttääkin.
        Tuskin noin valtavaa määrää suojelukohteita yksinin kehitysjohtaja on pystynyt saamaan mutta kun samanmielisiä löytyy niin se onnistuu. Ja entinen kaupungin arkkitehti oli samanmielinen
        Muutama vuosi sitten kaupungintalolla oli infotilaisuus suojeluasioista ja sielläpä kyseiset herrat, Museoviraston edustaja ja elykeskuksen edustaja kertoivat suojelukohteista.
        Nyt tilanne on ikävä kun suojelupäätöksiä on lähes mahdoton purkaa ja homeisten rakennusten remontointi vaatii rahaa jota Loimaalla ei näytä olevan.


      • Maha_se_kasvaa
        00100 kirjoitti:

        Näinhän se on. Loimaalla on suojeltu kylläkin vähän eri perusteilla lähes kaikkea; homeiset lääkäritalot, koulut, virastotalot jopa entiset aravatalot. Siltä täällä sitten nyt näyttääkin.
        Tuskin noin valtavaa määrää suojelukohteita yksinin kehitysjohtaja on pystynyt saamaan mutta kun samanmielisiä löytyy niin se onnistuu. Ja entinen kaupungin arkkitehti oli samanmielinen
        Muutama vuosi sitten kaupungintalolla oli infotilaisuus suojeluasioista ja sielläpä kyseiset herrat, Museoviraston edustaja ja elykeskuksen edustaja kertoivat suojelukohteista.
        Nyt tilanne on ikävä kun suojelupäätöksiä on lähes mahdoton purkaa ja homeisten rakennusten remontointi vaatii rahaa jota Loimaalla ei näytä olevan.

        Tunkkari ei tuppukylän kehitysjohtajana kehittänyt kuin mahaansa, mokomakin kuntapetturi.


    • Jallajallahalitulihei

      Tilasin taas Loimaan lehden, kaipaan varmaan tyhmyyttä. Kopeissa katuinsinööri vuodattelee valiokunnan keskustelua avoimesti. Valiokunnan kokousten keskustelut eivät ole julkisia. Voi, voi,voi kohta saa katuinsinöörikin kenkää voi, voi, voi..

    • 8796

      Loimaa laittoi talousasiat tärkeysjärjestykseen. (TS 10.4, LL 11.4))
      Henkilöstömenoja supistetaan, terveyskeskuksen ja koulujen toiminta suurennuslasin alle ja supistettavaksi. Kaupungintalon pelkän remonttisuunnitelman laatimiseen lähes puolimijoonaa ja keskuspuiston idioottimaisen kehittämisen jatkosuunnitelmaan rantabulevardiin rahat löytyy.
      Persujen ja sitoutumattomien tekemä valtuustoaloite etenee oli budjetti miinuksella viisi tai viisitoista miljoonaa euroa.
      Kyläkoulujen ja terveysasemien puolustajat saavat kerätä adresseja ja toimikuntia mutta ilman tuloksia.
      Mutta onhan tulevaisuudessa Loimaalla tyhjä tori, tyhjä rantabulevardi, velkainen kaupunki, verotus huipussaan, kylät ilman palveluja.
      Mikä näistä vetäisi puoleensa uusia asukkaita?

      • Kjiäh

        Kultainen aurinko hiekkaranta ja siellä huojuvat palmupuut.


    • konsulttiko

      Kaupungintalo käyttökelvoton,purkuun vaan.Ei missään nimessä miljoonia älyttömään remonttiin.
      Krottikoululta löytynee henkilöstölle työtilat,ym.tarvitseville,Nappulan päiväkodille,eikö hometta ole sielläkin sekä Peltoisten päiväkoti kärsii sisäilmaongelmista?
      Keskustan reunamilla koulujen lopettaminen edessä ennemmin tai myöhemmin.
      Virttaan koulua jo vuosia hyysätty ja vedetty taakkana perässä,kosteusongelmia oli Virttaan koulun keittiössä jo vuosia sitten.
      Kirjastoja ja terveyskeskuksia kaksin kappalein 5 km säteellä,yhdistelyn aika ?

      Suuri palkkaisia johtajia liiaksi,verorahat valuvat muualle,ei voi kehittyä kaupunkimme näin juhlavuotenakaan.Huippujuttu alkuvuodesta,köyhä kaupunki teetti juhlamitalit.Meni överiksi oikein kunnolla,tuskin tuntuvat tässä konkurssissa.

      • Oikein_tuppukylä

        Ketäs maksaa ihmisten bensa kulut, ja pienituloisten kulkemiset, jos aletaan sulkemaan lähi terveyskeskuksia, luulevatko tuppukylän idiootti kepu sekoomus päättäjät, että reilu 20000 ihmistä pakkautuu samaan terveyskeskukseen, siinä ehtii väki kuolla jos ei sairauteensa niin jo vanhuuteensa lääkäriin pääsyä odotellessa. Tuppukylä Loimaalla ei ole ollut mitään muuta aikomusta, kuin hakata rahaa kaikkeen turhaan ja viedä muilta palvelut. Samaiset kepun ja sekoomuksen idiootit ovat ajamassa alas Loimaan sairaalaa, että keskitetäänpä kaikki päivytykset sitten Turkuun ja Tyksiin, ei taida edes ambulanssit riittää, toivottavasti edes siten ruumisautot, mutta kun ei riitä nekään, eikä edes haudankaivajat saati ruumishuoneet. Kehtaavatkin vielä toitottaa sitä idiootti Nissilääkin Loimaan läpyskässä, ja kuinka minullakin on keskustelut käynnissä Loimaan läpyskän päätoimittajan kanssa siitä, oliko Kike Elomaan puolueeksi tarkoituksella vaiko toimittajien epäpätevyyden johdosta laitettu smurffit.


      • Typeryys_loistaa

        Älkää tuppukylä Loimaan sekoomuslaiset ja kepu ripulit rankaisko omista typeryyksistänne muiden tuppukylään pakolla liitettyjen ja yhden kohdalla kysymyksiä aiheuttavan koplauksella liitetyn vakaavaraisen kunnan palveluja viemällä niitä pois. Kepulit ja sekoomuslaiset maksavat omistaan aiheuttamansa vahingot. Tuppukylä Loimaalla on kyllä pankkeja, ja sieltä lainaa hakkemaan, jolla korvaatte aiheuttamanne tuhot tuppukylän taloudelle, ja niille helvetin konsulteille kenkää välittömästi ja vahingonkorvausvaateet perään..


      • Anonyymi

        Krottikoululla seissyt kolme Abloyn pakettiautoa viikon,mitähän maksaa?


    • Näin_tuppukylässä

      Loimaan tuppukylän päättäjät, eli sekoomus ja keput valmistelivat ja hakkasivat soteen useita miljoonia ennen kuin yhtäkään päätöstä sotesta oli eduskunnassakaan tehty. Tuppukylän talous oli jo ennen tätä kuralla, kun rakennetaan kaikkea turhaa kuten puistoja, urheilukenttiä joita kukaan ei käytä, ja siltoja jotka ei johtanu mihinkään, mutta pääasia oli saada tupee pekkarinen avaamaan se. Aiotaanpa hakata mätään kaupungintaloonkin useita miljoonia, vaikka lähipitäjissä on jo valmiiksi kunnostetut entiset kunnantalot. Sote sotkuista aiheutuikin entistä isompi lasku ja talous on entistä enemmän vetelällä kuralla, joten voipi olla että juuri käyttöön otettuihin hula kusetus maksuihin, kiinteistöveroihin, vuokriin, sun muihin tulee piakkoin sellainen palttiarallaa 200% korotus, kiitos siitä sekoomukselle ja kepuleille, jotka osaa kyllä sössiä asiat niin kunnallistasolla kuin valtakunnankin tasolla ihan vaivatta.

    • Anonyymi

      Lauantain Loimaan Lehdessä eräs valtuuston ,kunnanhallituksen ja
      talousosaston jäsen kirjoitti kaupugin tilanteesta. Suominen oli
      tilastokeskuksen lukujen varassa. Kirjoituksessa ei ollut ainuttakaan korjausehdotusta, sitä vastoin hän kertasi mitä ,hänen ollessaan ko. luottamustoimissa, Loimaalla on tapahtunut. Väkiluku pienenee, velka kasvaa.....jne.jne..
      Toivottavasti joku viisaampi kertoisi seuraavaksi keinot, miten asiat
      saadaan kuntoon.

    • Anonyymi

      Mitä Loimaan hallinnossa tapahtuu, kaikki virkamiehet lähtee nyt sote-johtaja ja katuinsinööri. Huono talous on muilakin kunnilla, se ei riitä syyksi.

    • Anonyymi

      Loimaa ja sen viihtymisvaara
      Virkamies pärjää jos hallitsee nuolemistaidon, menee siitä mistä aita on matalin, ummistaa silmänsä tarvittaessa, ei puutu epäkohtiin, kumartaa isoille johtajille ja alistuu syntipukiksi tarvittaessa.
      Suurin virhe tapahtuu jos paljastaa julkisuuteen jonkin tapahtuneen epäkohdan.
      Onneksi pätevillä on mahdollisuus vaihtaa työpaikkaa.

    • Anonyymi

      Hallituksen puheenjohtaja on täysi nahjus. Sopisi paremmin kuuntelu- ja voivotteluseuran johtoon.

    • Anonyymi

      forssa on samankokoisen kaupunkina onnistunut pitämään taloutensa kurissa, pitäiskö ottaa sieltä oppia??

      • Anonyymi

        Enpä oikein suosittelisi ja sitäpaitsi tänään viimeksi kerrottiin myös sieltä niin tuttua tarinaa miten verokertymä jää ennakoitua pienenemmäksi.

        lajijasuris


      • Anonyymi

        Olet kanssa tavallinen primääriäly.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet kanssa tavallinen primääriäly.

        Intuitio ja psykologinen näkemys, että entinen forssalainen.


      • Anonyymi

        Vai niin ihan oikein yllätyin, sen kuin tietäisi millä tavalla nyt on älystä kyse... :) Taitaa olla niin, että entisenä hämäläisenä on Forssan asiat jotenkin tuttuja jo pidemmältä ajalta.

        Perusongelma kunnallisissa asioissa on ristiriidat tiedon ja osaamisen, toimenpiteiden sekä toimivaltuuden välillä ja myös korruptio. Esimerkiksi talousjohtajalla voi olla koulutuksensa ja kokemuksensa johdosta hyviksi todistettuja keinoja ongelmien ratkomiseksi ja on vieläpä häntä sitoo virkavelvollisuus, mutta poliitikoilla on viimesijainen päätösvalta ja he voivat halutessaan nollata kaikki ehdotukset ja tuoda tilalle jotain omasta mielestään kivaa ja kaunista vaikka sitten velkarahalla.

        lajijasuris


    • Anonyymi

      Täällä on kyllä pohjaa jolla talouden pitäisi olla kunnossa. Erittäin hyvät konepajat, Loimaan Vesi Oy , maan parhaat urheiluseurat, siis monia.

      Mutta silti uskottavuus puuttuu, huokuttelevuus ajetaan 0:aan, kun kyläkoulut, maalaiskaupungin vetovoimat ajetaan alas.

      Mutta jos tappio, joka on luokkaa 10.000 € / jokainen päivä päättyy kyläkoulujen sulkemiseen, niin hyvä. MUTTA näin ei tule käymään, vaan kustannukset edelleen nousevat, kuten monessa kunnassa on tapahtunut.
      Tulevat keskuskoulut joudutaan remontoimaan sisätiloltaan, sitten löytyy hometta ja sitä rataa.

      • Anonyymi

        Jos homeesta puhut ja remonttikohteista niin saat myös liittää kyläkoulut siihen hommaan.


    • Anonyymi

      Puurunkoiset kyläkoulut, joissa on rossipohja ja tuuletusreiät (kissanreikä) sekä joiden seiniin ei jälkeen päin ole laitettu muovia, EIVÄT HOMEHDU. Homesieni kiertää tuollaiset rakennukset kaukaa. Ennen vanhaan kyläkoulut lämmitettiin takoilla tai kaminoilla, joillainen lämpöpiste oli jokaisessa luokassa, ilmastointi pelasi ikkunoiden tuuletusluukkujen kautta sekä välitunneilla tuulettamalla myös ovien kautta. Jos jollakin oppilaalla oli flunssa, niin se oli hankittu muualla kuin koulusta.

      Eli väite, että kyläkoulut ovat kaikki lueteltava homerakennuksiksi, on väärä.

      Ongelma on koneellisen tuuletuksen aiheuttama mikrobi-ylimäärä. Koneellisten ilmastointien ohjeissa on pitää ylipaine huonetilassa. Ja kun mikrobien pitäisi johonkin suunnata ainut suunta on seinät, katto- ja lattiarakenteet. Ajalla ne ovat varsinaisia mikrobi-pommeja, jotka aiheuttavat niiskumista ja yskimistä. Aiheuttaja ei ole home vaan mikrobit.

      • Anonyymi

        Eli kyläkoulut eivät ole kunnossa. Kiitos tästä, tämä oli yksi syy lisää miksi en hakenut lastani kyläkouluun.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5450
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3497
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1622
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      198
      1564
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1038
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      799
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      798
    Aihe