Hieman jään, näin vapaana kansalaisena ilman poliittisen uskonnon painolastia ihmettelemään nykyisen kommunistisen puolueen keskustelupalstan kirjoittelua. Tosin se osoittaa joko, että komuporukka on todella päästään sekaisin eikä kykene asennoitumaan todelliseen maailmaan vaan uinuu vanhojen paratiisiharhojensa riippumatossa silmät kiinni haaveillen.
Tässä kun katsoo otsikoita, joita keskusteluun on avattu niin mikään ei paljasta jotta joku haluaisi todella saada kommunismin nousemaan uudelleen varteenotettavaksi poliittiseksi toimijaksi. Uskonpuhdistusta jota kommunismi vaatisi ei kukaan uskalla ottaa esiin vaan ainoa mitä tehdään on periaatteessa vain, ”kaikki muut ovat aina väärässä”! Kuitenkaan varteenotettavaa todellista vaihtoehtoa ei esitetä, vaihtoehtoa jolla olisi muutakin vaikutusta kuin matkan alku kohti komukurjuutta.
Osallistuja joka kysyy: ”Ketkä tät maata pitävätkään verorahoillaan pystyssä?” Ei ole ajatellut mistä ne verorahat aina ja ainoastaan alun perin tänne kertyvät, yritystoiminnastahan ne. Vain tuottavan yritystoiminnan maksamat verot, suoraan tai välillisesti (esim palkkojen yhteydessä) ovat sellaista verorahaa jolla hyvinvointiin ja yhteiskunnan ylläpitoon on vaikutusta. Jos ajatellaan valtion ja kuntien työntekijöistä valtaosaa niin heidän veronsahan ovat muiden maksamien verojen kierrätystä ellei heidän toimensa salli kustannuspohjaista laskutusta asiakkailta, mikä on perin harvinaista yhteiskuntien palveluissa.
Kommunistien palstalta en oikein uskoisi löydettävän mainintaan maatalousyrittäjistä maatalouskommunisteina. Maatalousyrittäjäthän pitävät meidät leivässä mutta oikeat kommunistit vähän välittävät työnsä (jos sellaisen viereen joutuu) tuottavuudesta. Sen osoitti/osoittaa kaikkien komutalouksien menestyminen sillä sitä tyyliähän Venezuela viimeksi kokeili saattaen maan todellisen kurjuuden porteille ainakin.
Eikö kommunismin yritysten ”menestys” ole mitään opettanut komuille? Ei sillä missään ole pärjätty edes köyhän Suomen vertaa. Miksi ihmiset ovat niin sokeita uskontoonsa nähden?

Vastaukset 13
Vanhimmat
Suojeluskuntaporvari työnsi käytännössä itsestään kuvan "paskalastina". Pelkkää valhetta valheen päälle. Hän itse syöttää natsipropagandaa, jossa pääoma tuottaisi tuotteet. Työläinen ei tuottaisi mitään. Päälle päätteeksi hän ruiskuttaa pissana homoseksuaalit epäkansalaisina. Sekin natsiaatteen propagandaa.
Missä on suojeluskunta? Perustele!
Missä näkyy natsi, ei punanatsin pitäsi moiseen syyttelyyn lähteä! Voisit tuonkin perustella!
Mikä siinä on valhetta? Esitä minkä valheen olen esittänyt ja kerro sinun totuutesi asiasta!
Työläinen sinänsä ei tuota mitään, eiväthän työläiset työttöminä tuota vaan vievät veroina maksettuja varoje. Vain yritykset tuottavat joskin työntekijöitä käytetään siinä apuna.
Mistä hitosta sinä homot löysit?
Olet tyypillinen komuloinen syyttelet mutta et osaa mitenkään perustella syytöksiäsi. Se on suurin ongelma teidän komuloisten kanssa. Lykkäätte palkkää jaskaa mutta unohdatte pyyhkiä!
Enpä ole ennen nähnyt noin karmeaa työn halveksuntaa kuin aloituksessa.
Missä siinä työtä halveksuttiin? Miksi et perustele väitettäsi?
Oletko niin tyhmä ettet itsekään ymmärtänyt mutta varmuuden vuoksi piti haukkua kun et ymmärrä?
Perustele tuo väitteesi! Arvelen kuitenkin ettei sinusta puskahuutelijana ole siihen.
Aloitus vaatii kansalaisia tukemaan fasismia. Sille on kauhistus, kun juuri kukaan kirjoittaja ei yhdy hänen taakseen. Aloituksen poliittinen uskonto on fasismi.
Hän repii takapuoltaan kun Suomessa tehdään tutkimusta Saksaan lähetettyjen SS-miesten julmuuksista. Vain pari julkipersua on yhtynyt hänen näkemyksiinsä. Toinen niistä Halla-ahon lähiapuri.
Kommunistit todellakin kaihtavat fasismin levittäjiä ja antavat niille potkut takapuoleen.
Enempää et voisi väärässä olla.
Et sitten huomannut jotta minä kirjoitan/puhun tästä päivästä en viime vuosisadan puoliväliä edeltävästä ejasta. Viime vuonnako viitä SS-miehiä lähti saksaan koulutukseen?
Todellisuudessahan muuten niistä SS miesten teoista joihin sinä viittaat ei ole löytynyt todisteita vaan ainoastaan jotain viitteitä jostain kirjeistä. Niidenkin olemassa olo on siis on epävarmaa todellisuudessa.
Toisaalta entiset suomalaiset kuten Kusinen värväsivät punarosvoarmeijan hyökkäämään Suomeen ja valtaamaan maamme jotta saisivat meillekin tuotua komukurjuuden. Miksi et siihen kiinnita huomiota sillä se oli varmuudella suurempi rikos?
Koko sotahan alkoi kun kaksi sosialismia halusi jakaa Euroopan eli komumalli ja kansallinen malli 1939 sopivat Euroopan jaosta ja sen toteutus alkoi II maailmansodan. Se oli paljon pahempaa kuin muutaman SS-miehen mahdolliset toimet Saksan maalla.
Kommunisti on fasismin levittäjä, punafasismin! Samaa paskaa eri värisessä paketissa!
Sieltähän se fasismin levittämisen sontakasa tungettiin palstalle.
Ei mitään uutta auringon alla. Aloitus on usein nautiskellut punaisten siiviilien joukkomurhaamisesta Suomen kansalaissodassa. Virallinen valtio pahoittelee suojeluskuntamurhaajien toimia ja pappien siunaamia joukkomurhia. Natsihenkinen aloittaja nauttii.
Aloitus ei maininnut fasismia, joten kertonet mikä siinä sinusta viittaa fasismiin! Mahdatko edes tietää ettei kaikki punafasismin eli kommunismin ulkopuolella ole jotain muuta fasismia?
Aloituksen on kirjoittanut tiukka demokraatti joka on kaikkien fasismien vastustaja viimeiseen asti!
Missä siinä murhattiin ketään? Punaiset tosin 1918 aloittivat murhaamisen Suomessa mutta heidät pantiin kuriin ja maa säästyi heidän aiheuttamaltaan kurjuudelta. Toisaalta aloitus arvosteli teidän komuloisten toimintaanne tänään eikä tuonut esiin isommin noita teidän punamurhatalkoitanne!
Aloitus tuskin mainitsi myöskään suojeluskuntia, joskin kun kerran asian otit esiin niin niitä ehkä olisi syytä alkaa uudelleen perustamaan. Niissä kun tunnetaan paikallinen väki niin Krimin kaltaiset ei kenenkään merkein varustetut joukot, jotka pyrkivät sotkemaan asioita olisi helppoa tunnistaa ja laittaa joko kuoppaan tai häkkiin riippuen siitä miten HE haluavat asiassa toimittavan.
Et sitten kyennyt perustelemaan yhtäkään noista väitteistäsi vaan laskettelit samoilla aivopieruillasi niitä perustelematta. Taitaa perusteleminen mennä yli ymmärryksesi!
Aloitus on kuin raamatun Pyhä Pietari. Kieltää mestarinsa kolmesti mutta kuitenkin jokaisessa kiellossa asettuu fasismin taakse.
Ei fasismin vaan vapaan demokratian! Kaikkien eri väristenkin fasismien pahin vihollinen!
Et näytä edes tietävän mitä fasismi tarkoittaa, siihen on kaksi tietä se punainen ja harmaa eli komu ja kansallinenn malli josta ensimmäistä taidat itse kannattaa!
Päätit laittaa oikeaa Pietaria paremmaksi. Työnsit natsisontaasi neljännen kerran.
Taidat olla pelkuri. Huudat puskista mutta nokatusten lökö menee housuun.
Että ne kehtaavat. Kyllä persuloiset kehtaavat kuolata fasismin perään. Ihme ettei vielä homojen kuohitsijaa ole kutsuttu kommentoimaan. Natseille kyllä homot kelpasivat keskitysleirien polttoaineeksi.
Persujen Jeesus luultavasti taivaassa hykertelee käsiinsä alaistensa puoleen.
Juudakselle ja hail-hail persoonalle sanoisin, olette myöntäneet minun olevan oikeassa tuossa aloituksessa. Mihinkään järkevään keskusteluun teistä ei ole vaan aivopierua natseineen ja fasisteineen tuppaatte ulos.
Noista asioistahan en aloituksesta mainínnutkaan ja puhuin tästä päivästä enkä siitä ajasta jolloin komuloiset vielä kuvittelivat sen paratiisinsa syntyvän eli 1930 luvun tienoilta kun Stalinin sarjamurhaajat olivat parhaassa vauhdissaan tappaen suuren osan sinne paenneista suomikomuloisistakin.
Ette sitten asiasta kykene kirjoittamaan vaan lähdette heti pyrkimään ulos siitä aiheesta joka teille on keskustelun avauksessa annettu.
Otetaan aiheeksi vaikka keskustelu verorahojen synnystä. Mistä muualta te kuvitteletta niitä kertyvän kuin yritysten toiminnan tuloksena? Miettikääpäs! Niin ja selvittäkää käsityksenne!