Metsien virkistyskäyttö tuulivoima-alueilla/seudulla

kotiseudunpuolesta

Onko tuulivoima-alueiden suunnittelussa otettu ollenkaan huomioon metsien virkityskäyttöä? Vaikuttaa siltä, että ei ole otettu huomioon.

Metsät ovat olleet kautta aikain suomalaisille tärkeitä ja ovat yhä. Lisäksi nyt on ihan tieteen voiminkin havaittu metsän monet hyödyt ihmisen hyvinvoinnille. Japani on yksi edelläkävijä metsien terveyskäytössä.Japanista on varmaan peräisin käsite metsäkylpy (shinrin yoku). Eli mennään metsään kävelemään tms. Metsässä oleskelu vaikuttaa monella tavalla: verenpaine laskee, stressi vähenee, immuunijärjestelmä vahvistuu jne.

Suomessa on erinomaiset mahdollisuus metsien terveyskäyttöön, mutta sitä ei taideta Suomessa ymmärtää. Pohjois-Pohjanmaalla vallankaan metsille ei anneta arvoa. Se näkyy tuulivoimarakentamisessa. Pohjois-Pohjanmaa on peittymässä tuulivoimaloiden alle tai joka tapauksessa suurin osa asukkaista tulee asumaan lähellä jotain tuulivoima-aluetta. Samalla viedään mahdollisuuksia metsien virkistyskäyttöön. Kalajokilaaksossa on myös tuulivoima-aluesuunnitelma, jossa tuulivoima-alue tulisi perinteisen retkeilyalueen paikalle. Hyvin lyhytnäköistä, mutta kun rahamiehet ovat vallassa, niin tällainen kehityskulku on jopa todennäköistä. Rahallahan pääsee kauas kotiseudulta nauttimaan kauniista ympäristöistä. Sitten kestää taas jonkun aikaa kotiseudun ankeutta.

12

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ihanaa

      Jos ei olisi puita, ei olisi tuulen huminaa metsässä, saunavihtaa eikä juhannuskoivuja - ei sitä ihanaa tuoksua. Mikä mahtava voimaannuttava elinvoima säteileekään puista. Kävellä metsässä, istua kalliolla, halata puita, nähdä puiden välistä pilkottavia auringonsäteitä ... sitä minä haluan ja tahdon.

      • KeskustaVanhus

        Siksi on Perus-Suomalaiset,muista se äänestyskopissakin.


      • kotiseudunpuolesta

        Varteenotettava vaihtoehto ilman muuta.


      • Ihanaa
        KeskustaVanhus kirjoitti:

        Siksi on Perus-Suomalaiset,muista se äänestyskopissakin.

        Muistan - äänestän perussuomalaisia.


      • metsäpoika

        Totta Töriset.


    • huminaa

      "Kyllä ne puut humisee"metsässä tulevaisuudessakin.Ilman populisteja.!

      • kotiseudunpuolesta

        Mutta olennaista on, että puut humisevat metsissä ilman jättimäisiä tuulivoimaloita. Äänestän sellaista, joka lupaa ajaa tuulivoimalatonta ympäristöä. Urakkanevasta käydyn äänestyksen perusteella silloin poissuljettuja äänestysvaihtoehtoja eduskuntavaaleissa ovat keskusta, kokoomus ja vihreät.


    • pyhänmiete

      Mikä on sinun mielipaikkasi? Usean suomalaisen mielipaikka löytyy luonnosta. Se kertoo luonnon suuresta merkityksestä suomalaisille. Päättäjät eivät tätä ymmärrä, koska tuulivoima-alueita suunnitellaan miettimättä lainkaan, mitä merkitystä ko. alueilla saattaisi olla ihmisille.

      Suomessa luontoa mietitään vain siitä näkökulmasta, mitä konkreettista hyötyä siitä voitaisiin nyhtää. Tuulivoimarakentaminen on räikeä esimerkki päättäjien lyhytnäköisyydestä.

    • pettynytoon

      Kyllä tässä on ilmeisesti pakko persuja äänestää. Uskomatonta, mutta totta. Vihreät, kepu ja kokoomus on tosiaan täysin pois laskuista.

      Näiden tuulivoimakiihkoilijoiden kannattaisi kulkea luonnossa, istua siellä hiljaisuudessa kannon nokassa, kuunnella tuulen huminaa ja luonnon ääniä, nuuhkia metsän tuoksua. Lienevätkö niin luonnosta vieraantunutta sakkia, että luonto edustaa heille vain sitä, mitä sieltä saa taloudellisesti revittyä irti?

      • kolminaamasia

        Vihreistä suuriäänisemmät asuvat kehäkolmosen sisällä ja nauttivat kivihiilivoimaloiden tuomasta lämmöstä ja sähköstä. Eivätkä anna rakentaa alueelle tuulivoimaloita ,haittavaikutukset tiedostaen.


      • Helsikiintuulivoimaa
        kolminaamasia kirjoitti:

        Vihreistä suuriäänisemmät asuvat kehäkolmosen sisällä ja nauttivat kivihiilivoimaloiden tuomasta lämmöstä ja sähköstä. Eivätkä anna rakentaa alueelle tuulivoimaloita ,haittavaikutukset tiedostaen.

        Kannatan ehdottomasti tuulivoimarakentamista/tuulivoimaloita Helsinkiin. Täällä on hyviä paikkoja mm. Töölönlahdella, Munkkinimen edustalla, Kauppatorin edustalla ja Kaivopuiston edustalla.


    • metsästävoimaa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6203
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3976
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      260
      2373
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1930
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1393
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1306
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1050
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      996
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      961
    Aihe