Vanhuksia säälitään - lapsia ei

SosPolKonkurssi

Suomessa kauhistellaan vanhusten tylyä kohtelua vanhainkodeissa. Jopa kuolemantuottamuksia tutkitaan.

Samaan aikaan Suomessa surmataan koululuokallinen suojattomia lapsia mukavuusaborteissa, koska lapset olisivat olleet ”rasite”. Vuodessa surmataan liki 10 000 lasta.

Mukavuusabortti on suomalaisen yhteiskunnan häpeäpilkku ja sosiaalipolitiikan konkurssi, sillä suojattomia lapsia voidaan ottaa hengiltä kun sen sijaan muita ihmisiä pyritään auttamaan.

30

82

    Vastaukset 30

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Johtuu katsos siitä, että vanhukset ovat syntyneet ja kiistatta olemassa. Alkuvaiheen tsygootit ja alkiot eivät ole lapsia.

      Minun on vaikeaa käsittää, miksi teet näitä typeriä trolliavauksia.

      • Eksistenssi

        Miksi aborttiväki ryhtyisi abortoimaan lapsia "jos he eivät olisi olemassa"?


      • Eksistenssi kirjoitti:

        Miksi aborttiväki ryhtyisi abortoimaan lapsia "jos he eivät olisi olemassa"?

        Abortti tehdään siksi, että raskautta ei haluta jatkaa ja alkion ei haluta kehittyvän lapseksi saakka.

        Hyvä, että tulit kysyneeksi asiaa. Ymmärrän ongelmasi, jos et oikein ole käsittänyt asiaa. Nyt varmaankin ymmärsit erheesi?


    • tiedonvaltaa

      Onneksi aborttiluvut ovat koko ajan laskusuunnassa, kun kansamme viisastuu ja oppii koulussa ihan oikeita tietoja ihmisen kehityksestä. Missä tieto kasvaa, siellä aborttipropagandalla on vähemmän sijaa.

      • IhmisetVähenevät

        Aborttiluvut laskevat, koska nuoria naisia on yhä vähemmän. Suhteellisesti abortti-hurlumhei pyörii entistä vauhtia.


      • IhmisetVähenevät kirjoitti:

        Aborttiluvut laskevat, koska nuoria naisia on yhä vähemmän. Suhteellisesti abortti-hurlumhei pyörii entistä vauhtia.

        Onko sulla jotain tilastotietoa asiasta, vai menetkö taas mutulla?


      • "Onneksi aborttiluvut ovat koko ajan laskusuunnassa, kun kansamme viisastuu ja oppii koulussa ihan oikeita tietoja ihmisen kehityksestä. "

        Aborttien määrä vähenee Suomessa ilmaisen ehkäisyn tarjoamisen myötä. Vähentyminen näkyy niillä paikkakunnilla, missä ehkäisyä tarjotaan ilmaiseksi. Tämä on ihan selvä syy-seuraus.
        Koulussa pitää opettaakin seksistä ja varsinkin niistä tavoista harrastaa sitä, missä ei ole vaaraa raskautua. Kouluissa opetetaan jo varhain hedelmöitys, muttei sen tietäminen ole ennenkään estänyt ihmisiä harrastamasta suojaamatonta seksiä. :)


      • tieteilijä kirjoitti:

        "Onneksi aborttiluvut ovat koko ajan laskusuunnassa, kun kansamme viisastuu ja oppii koulussa ihan oikeita tietoja ihmisen kehityksestä. "

        Aborttien määrä vähenee Suomessa ilmaisen ehkäisyn tarjoamisen myötä. Vähentyminen näkyy niillä paikkakunnilla, missä ehkäisyä tarjotaan ilmaiseksi. Tämä on ihan selvä syy-seuraus.
        Koulussa pitää opettaakin seksistä ja varsinkin niistä tavoista harrastaa sitä, missä ei ole vaaraa raskautua. Kouluissa opetetaan jo varhain hedelmöitys, muttei sen tietäminen ole ennenkään estänyt ihmisiä harrastamasta suojaamatonta seksiä. :)

        Seksistä pidättäytyminen ei todellakaan ole ainoa keino vähentää raskauksia (ja sitä myöten myös ei-toivottuja raskauksia ja sitä myöten tietenkin abortteja), mutta näiden muiden keinojen mainitseminenkin saa palstan uskiksen huulet väpättämään ja sormet ilmoittamaan ylläpidolle epäasiallisesta sisällöstä.

        Hassua.


    • Abortissa ei kuole lapsi.

    • Rasittunut

      Alkio ei ole lapsi. Siitä saattaa kyllä TULLA jos kaikki menee siihen suuntaan. 50% alkioista ei kehity edes sikiöksi. Ei näistä kukaan muu pidä lukua. ihme kun et sure siittiöitäsikin.

      • PidäNäistäLukua

        Olisiko aborttiasiamies potentiaalinen ihminen.
        Jos on niin millä tavalla edes 50% voisi saavuttaa ihmisyyden?

        Saattaako aborttiasiamiehestä joskus kasvaa ihan täysipainoinen ihminen?


      • PidäNäistäLukua kirjoitti:

        Olisiko aborttiasiamies potentiaalinen ihminen.
        Jos on niin millä tavalla edes 50% voisi saavuttaa ihmisyyden?

        Saattaako aborttiasiamiehestä joskus kasvaa ihan täysipainoinen ihminen?

        Kerro mitä tarkoittaa aborttiasiamies (ei löydy sanakirjasta), vai onko kyseessä vain oma fantasiahahmosi?


      • Osaatko puhua ihmisten ymmärtämään kieltä?
        Tai Ymmärrätkö sellaista?


      • PidäNäistäLukua kirjoitti:

        Olisiko aborttiasiamies potentiaalinen ihminen.
        Jos on niin millä tavalla edes 50% voisi saavuttaa ihmisyyden?

        Saattaako aborttiasiamiehestä joskus kasvaa ihan täysipainoinen ihminen?

        Hyviä kysymyksiä. Vastaa sinä, kun kuitenkin ole se aborttiasiamies.

        (Mikään luonnehdinta aborttiasiamiehistä ei nimittäin ole ikinä sopinut aborttioikeuden kannattajiin. Siispä aborttiasiamiehet voivat olla vain heitä, jotka haluavat kieltää kyseisen oikeuden.)


      • Jahas, poiston syyksi riittää perusteltu selitys siitä, että "aborttiasiamies" tarkoittaa itseasiassa abortinvastustajaa.

        Ei tarvitse paljoa arvailla minkä ryhmän edustaja oli poiston takana?


      • Abortin puolesta kiihkoilijoilla on kyllä selvä logiikka, ihmisyksilöstä voidaan puhua vasta, kun on syntynyt ja abortti on siis vain raskauden keskeytystä, kuten niin monesti on saatu lukea täällä!!! Tällä logiikalla ei vain ole minkäänlaista faktista perustetta, ei biologista eikä muutakaan tutkittua tietoa, vain mutu-jankutus. Tieteen faktojen mukaan ihmisyksilön elämä alkaa hedelmöityksestä, kuten kaiken muunkin elollisen, muutamaa erittäin harvinaista poikkeusta lukuunottamatta. Mutta tämä fakta pitää heidän joka paikassa kieltää tai sleittää pätemättömäksi, kuten tälläkin palstalla on niin usein nähty. Alkiot ja sikiöt ovat syntymättömiä ihmisyksilöitä, biologisen faktan mukaan. Mutta, tosiaan, jokaisesta hedelmöittyneestä alkiosta ei tule uutta yksilöä, koska luonnolliset keskenmenot lopettavat kehittymisen.


      • kunhan_vastaan kirjoitti:

        Abortin puolesta kiihkoilijoilla on kyllä selvä logiikka, ihmisyksilöstä voidaan puhua vasta, kun on syntynyt ja abortti on siis vain raskauden keskeytystä, kuten niin monesti on saatu lukea täällä!!! Tällä logiikalla ei vain ole minkäänlaista faktista perustetta, ei biologista eikä muutakaan tutkittua tietoa, vain mutu-jankutus. Tieteen faktojen mukaan ihmisyksilön elämä alkaa hedelmöityksestä, kuten kaiken muunkin elollisen, muutamaa erittäin harvinaista poikkeusta lukuunottamatta. Mutta tämä fakta pitää heidän joka paikassa kieltää tai sleittää pätemättömäksi, kuten tälläkin palstalla on niin usein nähty. Alkiot ja sikiöt ovat syntymättömiä ihmisyksilöitä, biologisen faktan mukaan. Mutta, tosiaan, jokaisesta hedelmöittyneestä alkiosta ei tule uutta yksilöä, koska luonnolliset keskenmenot lopettavat kehittymisen.

        "Abortin puolesta kiihkoilijoilla..."

        Hassua onkin se, ettei täällä (eikä missään muuallakaan) ole tavattu ainoatakaan abortin puolesta kiihkoilevaa. Jos on, niin nimeäisitkö edes yhden.

        Mutta muuten:

        "ihmisyksilöstä voidaan puhua vasta, kun on syntynyt ja abortti on siis vain raskauden keskeytystä, kuten niin monesti on saatu lukea täällä!!!"

        Juuri näin. (Eikä tämän toteamiseen tarvita suomen kielen vastaisesti kolmea huutomerkkiä. Yksi riittää, ja sekin on vähän liikaa näin asiallisessa toteamuksessa.)

        " Tällä logiikalla ei vain ole minkäänlaista faktista perustetta, ei biologista eikä muutakaan tutkittua tietoa, vain mutu-jankutus."

        Mitä tuossa logiikassa on vikana?


        "Tieteen faktojen mukaan ihmisyksilön elämä alkaa hedelmöityksestä, kuten kaiken muunkin elollisen, muutamaa erittäin harvinaista poikkeusta lukuunottamatta."

        Tieteen faktojen mukaan alku ei ole lopputuote.

        "Alkiot ja sikiöt ovat syntymättömiä ihmisyksilöitä, biologisen faktan mukaan."

        Selvsemmin sanottuna: alkiot ja sikiöt eivät ole, eivätkä ehkä koskaan tule olemaankaan, ihmisyksilöitä.
        Jos muuta väität, voinet ilmoittaa yhdenkin tieteellisen julkaisun, jossa väitetään hedelmöittyneen munasolun olevan ihminen.

        "Mutta, tosiaan, jokaisesta hedelmöittyneestä alkiosta ei tule uutta yksilöä, koska luonnolliset keskenmenot lopettavat kehittymisen."

        Totta, ja saman tekee myös keinotekoinen keskenmeno. Missä on SE SUURI ERO?


      • Rasittunut
        kunhan_vastaan kirjoitti:

        Abortin puolesta kiihkoilijoilla on kyllä selvä logiikka, ihmisyksilöstä voidaan puhua vasta, kun on syntynyt ja abortti on siis vain raskauden keskeytystä, kuten niin monesti on saatu lukea täällä!!! Tällä logiikalla ei vain ole minkäänlaista faktista perustetta, ei biologista eikä muutakaan tutkittua tietoa, vain mutu-jankutus. Tieteen faktojen mukaan ihmisyksilön elämä alkaa hedelmöityksestä, kuten kaiken muunkin elollisen, muutamaa erittäin harvinaista poikkeusta lukuunottamatta. Mutta tämä fakta pitää heidän joka paikassa kieltää tai sleittää pätemättömäksi, kuten tälläkin palstalla on niin usein nähty. Alkiot ja sikiöt ovat syntymättömiä ihmisyksilöitä, biologisen faktan mukaan. Mutta, tosiaan, jokaisesta hedelmöittyneestä alkiosta ei tule uutta yksilöä, koska luonnolliset keskenmenot lopettavat kehittymisen.

        "Abortin puolesta kiihkoilijoilla" Kuka täällä muka kiihkoilee abortin puolesta ja miksi? Kai tolle väitteelle joku perusteluksi pitäis olla?

        Korjaa toi virheellinen väittämäs. Sähän olet muka faktojen esittäjä ja silti kehtaat valehella.

        Aborttioikeutta me puolustetaan samoin kuin valtaosa suomalaisia. Oliko se 80% jotka sitä puolustaa kuten täällä kaikki joita solvaat. Olet suomalaisia vastaan.?


      • hhfghhhf

        tai sitten se on jotain muuta lajia. Ei voi tulla sellaiseksi, joka jo on. Sukusolut on pelkkiä elimistön soluja, ei ihmisyksilöitä.


      • Jollei normaali tutkimustulos kelpaa, esittänet pätevämmän tutkimuksen.

        Samalla kiellät varmasti kutakuinkin jokaisen nykytieteen kriteereillä tehdyn tytkimuksen, sillä harvoin otanta on missään tieteellisessä tutkimuksessa noinkaan suuri.


      • JustJust kirjoitti:

        Jollei normaali tutkimustulos kelpaa, esittänet pätevämmän tutkimuksen.

        Samalla kiellät varmasti kutakuinkin jokaisen nykytieteen kriteereillä tehdyn tytkimuksen, sillä harvoin otanta on missään tieteellisessä tutkimuksessa noinkaan suuri.

        Jos (eli kun) et pysty pätevämpääkään tutkimusta osoittamaan, menet puhtaalla mutulla. Ja mitä itse oletkaan aina sanonut silkasta mutuilusta?


      • Juuri sen tutkimuksen. Katsos kun kyseinen tutkimus täyttää kirkkaasti tilastotieteellisen tutkimuksen kriteerit.

        Minkä tutkimuksen mukaan enemmistö suomalaisista kannattaisi aborttikieltoa? Olet nimittäin monesti väittänyt niin.


      • dffgfgghggh

        "Jos (eli kun) et pysty pätevämpääkään tutkimusta osoittamaan,"

        Siis mikä tahansa höpöhöpö -tutkimus on pätevä, jos muita ei ole tehty? Normaalit ihmiset tosin ymmärtää erikseen vääntämättäkin, ettei marginaalinen 1000 henkilöä voi mitenkään kertoa monen miljoonan mielipidettä. On silkkaa toivemutuilua väittää 1000 henkilön edustavan koko monimiljoonaista kansaa.

        "täyttää kirkkaasti tilastotieteellisen tutkimuksen kriteerit."

        Minkä tilastotieteen mukaan 1000 on yhtä kuin monta miljoonaa?


      • HMC
        kunhan_vastaan kirjoitti:

        Abortin puolesta kiihkoilijoilla on kyllä selvä logiikka, ihmisyksilöstä voidaan puhua vasta, kun on syntynyt ja abortti on siis vain raskauden keskeytystä, kuten niin monesti on saatu lukea täällä!!! Tällä logiikalla ei vain ole minkäänlaista faktista perustetta, ei biologista eikä muutakaan tutkittua tietoa, vain mutu-jankutus. Tieteen faktojen mukaan ihmisyksilön elämä alkaa hedelmöityksestä, kuten kaiken muunkin elollisen, muutamaa erittäin harvinaista poikkeusta lukuunottamatta. Mutta tämä fakta pitää heidän joka paikassa kieltää tai sleittää pätemättömäksi, kuten tälläkin palstalla on niin usein nähty. Alkiot ja sikiöt ovat syntymättömiä ihmisyksilöitä, biologisen faktan mukaan. Mutta, tosiaan, jokaisesta hedelmöittyneestä alkiosta ei tule uutta yksilöä, koska luonnolliset keskenmenot lopettavat kehittymisen.

        "abortti on siis vain raskauden keskeytystä, kuten niin monesti on saatu lukea täällä!!!"

        Jos katsot sieltä wikipediasta mitä abortti tarkoittaa, niin sulle voi olla kauhia yllätys että siellä sanotaan että "raskauden keskeytys"


    • Aloittaja on ymmärtänyt jotain pahasti väärin.
      Kyllä lapsisurmat ovat Suomessa valitettavia yksittäistapauksia, eikä niitä montaa ole Suomessa vuosittain. Tietysti jokainen on liikaa, mutta jos aloittaja puhuu kymmenestä tuhannesta, niin hänelle on tapahtunut suuremman luokan mittakaavavirhe. Pilkkua pitäisi siirtää kolmella vasemmalle.

      • mitätarkoitat

        Mikä on lapsi surma? Onko jokin tautiin surmattu, niin siltä se vaikuttaa.


      • mitätarkoitat kirjoitti:

        Mikä on lapsi surma? Onko jokin tautiin surmattu, niin siltä se vaikuttaa.

        Lapsisurma on yhdyssana, joka tarkoittaa lapsen surmaamista.
        Tätäkin valitettavasti tapahtuu, muttei onneksi läheskään siinä määrin (10 000) kuin väität. Näissäkin tapauksissa olisi ollut parempi käyttää ehkäisyä tai viimeistään aborttia. Vai oletko sitä mieltä, että kyseisiä tekoja tekevien kannattaa lisääntyä?


      • mitätarkoitat kirjoitti:

        Mikä on lapsi surma? Onko jokin tautiin surmattu, niin siltä se vaikuttaa.

        Lapsisurma on yhdyssana, joka tarkoittaa lapsen surmaamista.


    • Kyllä vanhuksista ollaan huolissaan, ja varsinkin lapsista ja ylisukupolvisesta huono-osaisuudesta jota ei kukaan katkaise. Aborttioikeus on sitä varten, että ei turhaan hankita jälkeläisiä kärsimään jos kerran ei ole ollut varaa ehkäistä tai se on unohtunut kokonaan tai seksiin on pakotettu.

      Ihmiset ja varsinkaan naiset ei taida olla kovinkaan huolissaan kuitenkaan alkioista ja sikiöistä, kun kansa niin laajalti hyväksyy raskaudenkeskeytyksen. Kunpa abortinvastustajatkin olisivat tekisivät jotain lastenkin eteen, mutta kun se ihmisoikeus tuntuu häviävän synnytyksessä ja viimeistään aikuisena, jos ihminen puolustaa aborttioikeutta.

      • flkjlksdjkjds

        "Kunpa abortinvastustajatkin olisivat tekisivät jotain lastenkin eteen, mutta kun se ihmisoikeus tuntuu häviävän synnytyksessä ja viimeistään aikuisena, jos ihminen puolustaa aborttioikeutta. "

        Mistä sinä tiedät mitä täällä kukakin muuten tekee? Mitä itse teet niiden lasten tai aborteistaan traumatisoituneiden auttamiseksi? Tuskin mitään , mutta on vain niin mukavaa tekopyhistellä muille näiden kuvitelluista tekemättömyyksistä.
        Kukaan muu ei täällä ole halunnut hävittää minkään ikäisten lasten ihmisoikeuksia, kuin sinä ja muut samanmieliset pro-abortionistit.


    Ketjusta on poistettu 58 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      196
      1892
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      117
      997
    3. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      137
      962
    4. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      755
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      213
      728
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      62
      678
    7. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      135
      666
    8. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      24
      664
    9. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      602
    10. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      38
      578
    Aihe