Mikä olisi kaikista pahin mahdollinen asia mitä voisi tapahtua jos tunnustaisit rakkautesi ja piilotetut tunteesi? Olisiko se jotain sellaista mistä et ikinä voisi selviytyä ja siksi mieluummin valitset piilottelun ja poisjuoksemisen, joka varmasti kuluttaa sieluasi pala palalta? Arvioi realistisesti ja rehellisesti.
Kaikista pahinta
worst.case-scenario
19<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kuulla vihaa rakastettunsa äänessä.
Kuulla hänen sanovan olevansa naimisissa.
Kuulla hänen kutsuvan poliisit jos tulen Pasilaan.
sinä se kuuluisa Pasilan mies, tai entäpä jos se onkin Pasilan nainen.
Kaikista pahinta olisi huono kohtelu kun itse on kiintynyt niin, että on vaikea irrottautua. Luottamuksen menettäminen vaikka niin, että hän tulee treffeille tuoreet sormuksen jäljet sormessa. Hänen kulkemisensa vieraissa ja hyväntahtoisuuteni väärinkäyttö, piilokyykyttäminen ja näkyväkin sellainen. Aikuisena ymmärrän, että hän on oma yksilönsä ja edellisen suhteen viat eivät hänessä periydy. Mutta se ei paljon auta niinkuin ei auta korkeilla paikoillakaan hokea ettei sieltä tipahda.
Lisäys vielä. On kahdenlaista arkuutta. Se toinen on sitä kun ei ole lähelläoloon yllyttäviä tunteita vaan haluaa oikeasti pysytellä etäällä . Toinen kohde taas asuukin lähempänä jopa samassa kaupungissa ja herättää söpöjä tunteita joita romanttiseksikin voi luonnehtia.
Ihastukseni kohde on varsinainen juorukello. Yksityisyyttä kunnioittavana ihmisenä olisi inhottaa, jos salaisuuteni kailotetaan muiden kuultaville.
Minä olen kertonut hänelle voimakkaat tunteeni. Hän ei tunne samoin. Joten ei uudelleen kertomisessa voisi oikein mitään tapahtua. En vaan näe syytä siihen kun hän ne jo tietää. Nyt on menossa se vaihe, että odottelen itsepintaisten tunteiden laantumista.
Voi kestää yllättävän kauankin etenkin jos näkee tunteidensa kohteen uudelleen.
Ei kannata tahallisesti hakeutua tunteidensa kohteen seuraan. Se helpottaa.
Voin ottaa yhteyttä ainoastaan silloin jos olen muuttanut muualle eikä tarvitse koskaan tulla enää takaisin näille kulmille eikä näiden ihmisten pariin. Täällä tilanne voi vain huonontua jos ei tunteet molemminpuolisia.
Sitä paitsi sielu on jo tuhottu eikä sitä entiselleen saa koskaan jos ei muistia tyhjennetä. Toisaalta jos muistin tyhjentää niin sellainenhan on hyvä orja kun ei muista mitään niin voi laittaa taas paskahommiin ja muiden pilkattavaksi.
Ei tule parisuhdetta.
Oikeudenkäynnit ensin ja se voi kestää vuosia.
Mieltäni en muuta koska olen jo elämäni loppusuoralla koska kidutettu liikaa.
Ei uskontoa. Ei parisuhdetta. Vain laki.
Haluan sen asianajajan jo!
Menettäisin luottamuksen ja sitä kautta kaiken. En saisi kuitenkaan rakkauteni kohdetta joten parempi olla hiljaa. Menettäisin kaiken enkä saisi mitään.
Olenko arvokas vai menetinkö itse kunnioituksen samalla kun koin, etten saa vastarakkautta, koenko olevani arvoton, enkä edes toisen rakkauden arvoinen? Erehdyin ja tunnen kokemani tilanteen syvästi? Syntyy haava, joka arpeutuu ajan kanssa ja jättää muistijäljen mieleni sopukoihin.
Nouseeko sieltä ajan saatossa voittaja vai itsesäälissä rypevä uhri? Joka manaa kaiken ja ajattelee skeptisesti ja kokee kaiken kääntyvän aina vain itseään vastaan? Toivottavasti ei kuitenkaan käy pahin skenaario, onhan se paljon itsestä ja menneisyydestäkin kiinni? Kannustakaa toisianne, hyvä kantaa paljon paremmin kuin huono.
Pahin olisi se ettei hän rakastaisi minua , ja olisin hänelle vain ilmaa sen jälkeen..
n>m
Kaikkein pahinta olisi, jos en saisi mitään vastausta. Tai jonkin parin sanan kuittauksen, josta en voisi päätellä mitään. Tai ristiriitaisia signaaleja. Nämä on kaikki aivan mahdollisia.
Kamalaa olisi myös, jos hän ei olisi koskaan tuntenut samoin ja hänen tunteensa tunnustukseni jälkeen olisivat ahdistusta, halveksuntaa tai sääliä tms. En osaa arvioida vaihtoehdon realistisuutta.
Jos hänellä olisi lämpimät tunteet, muttei sellaiset kuin omani, niin voisimme ehkä olla ystäviä. Toisaalta en tiedä, olisiko siinä enää järkeä ja pystyisinkö enää suhtautumaan häneen luontevasti. Pelkäisin aina ahdistavani häntä.
Jos hänelläkin olisi tunteita, niin joutuisimme käsittelemään ne ja miettimään, mitä niiden kanssa tehdään. Uskon, että voisimme olla ystäviä. Ehkä hän ei haluaisi olla tekemisissä, en tiedä. Ei se kuitenkaan olisi pahempi tilanne kuin nyt.
Jos hänellä olisi tunteita, mutta oltuamme enemmän tekemisissä tajuaisinkin, ettei itselläni niitä enää ole. Sekin olisi ikävä tilanne, muttei kovinkaan todennäköinen. Eikä siinä suurta vahinkoa tulisi, mutta joiltakin asioilta kyllä romahtaisi pohja omassa mielessäni.
En usko, että hän juoruilisi asiasta. Hän ei ole sellainen. Mutta saattaisi tietysti jollekin hyvälle ystävälle mainita ja sitähän ei taas tiedä, minne se sitten päätyisi. Tätä en pidä kovin todennäköisenä riskinä. Enkä sitäkään, että hän reagoisi vihamielisesti tai ilkeästi. Mutta minulle olisi tällä hetkellä suuri kolaus jo sekin, jos hän kiusaantuisi asiasta.
Mun mielestä sä mietit ihan liikaa kaikkea mikä voi mennä pieleen.
No sitähän tässä kysyttiin. Olen kyllä miettinyt myös mahdolliset onnistumiset, mutta niitä ei kysytty.
Suojaamattomuus!
Jos suojakilpi ei suojele, niin silloin on *ALERT* ☠️⚠
Se että kaikki tunteet olisi yksipuolisia. . Katseet eivät olisi merkanneet mitään.. En voisi käydä enää siellä missä olemme nähneet. Saisin oudon maineen tms. Rikkoisin omat muurit ilman vasta tunnetta 🤦🏼♀️