Room. 14: 9-10

Room. 14: 9-10
"Sillä sitä varten Kristus kuoli ja heräsi eloon, että hän olisi sekä kuolleitten että elävien Herra.
Mutta sinä, minkä tähden sinä tuomitset veljeäsi? Taikka sinä toinen, minkä tähden sinä halveksit veljeäsi? Sillä kaikki meidät asetetaan Jumalan tuomioistuimen eteen."

Tuomio kuuluu Jumalalle, ei ihmiselle. Synnistä voi nuhdella, ei synnintekijää. Mutta kuka voi varmasti sanoa, että se ja se on syntiä? Olen oppinut, että puhuessani ihmisten kanssa puhun oman sydämeni kautta, kerron mitkä minä tunnen synniksi, olen hyljännyt (pyrin hylkäämään) syntinä. Siis sen, mikä erottaa minut Sanasta ja mitkä ajatukseni ja tekoni eivät ole Jumalalle mieluisia.

Joku hylkää äitinsä, isänsä ja veljensä siksi, että kokee heidän olevan väärässä uskossa, ja koska Sanassa niin yhdessä paikassa sanotaan. Mutta kun kyse on siitä, että hylkää ne asiat, jotka eivät kuulu uskovalle, ei ihmistä, etenkään lähimmäistä, jätetä ja hyljätä. Sanoohan 4. käsky, että ”KUNNIOITA ISÄÄSI JA ÄITIÄSI”.

Olen useasti kuullut, että on helpompaa puhua parannuksesta uskottomalle kuin vääräuskoiselle. Mistä minä tiedän, että olen oikeauskoinen ja sinä olet vääräuskoinen, sinua pitää kehottaa parannuksentekoon? Henki todistaa henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia. Henki kertoo, että minun ei tule vaatia parannuksentekoon henkilöä, joka on jo uskossa Vapahtajaansa. En voi sanoa hänelle, että vasta siinä ja siinä yhteisössä on oikea usko ja tie Taivaaseen. Tunnetko sinä myös näin?

10

89

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MitäYritätSanoa

      Vääräuskoinen on jokainen, jonka autuuden toivo on pantuna johonkin muuhun, kuin YKSIN Jeesukseen Kristukseen.

    • ÄläAnnaPettääItseäsi

      Jeesuksessa Kristuksessa on kaikki valmiina. Ihminen joka itsensä kadotuksen ansainneeksi havaittuaan avaa USKOSSA oven Kristukselle, saa Kristuksen rakkauden kautta kaiken muun tarvittavan optiona, kuten rakkauden - kaikkia ihmisiä kohtaan.

      Ryhmäitsekkäät, itserakkaat, itsetyytyväiset uskovaiset pykäävät sääntöjään ja niitä he sitten kääntelevät toisten ihmisten edessä, osoittaakseen näin vanhurskautensa muille.

      Tällaisia muista kristityistä ja muista ihmisistä eristäytyneitä sääntökuntia on vaikka kuinka paljon. Heidän julistuksensa ei tarjoa evankeliumia Kristuksesta KAIKILLE, joka on ainut tie taivaaseen.

      Heidän julistuksensa on muista ihmisistä eristävää, ylpeätä horinaa siitä kuinka vain me pelastumme, tule sinäkin tähän samaan ahdistukseen, jossa me elämme. :))))))

      • Miten on sinun tuntosi laita, kun tuollaista kirjoitat?


    • 1. Johanneksen kirje 1: 9-10

      "Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt. Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia. Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta, ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta."
      Ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta, sanoo Sana tässä selvästi. Ei tässä sanota niin, että: "...veljeänsä, jolla on sama ymmärrys ja hengellinen yhteisö...".

      Sana opettaa joka sanallaan vanhurskautettua ymmärtämään, mitä merkitsee Jumalan lapsen vanhurskaus, mitä se vaatii häneltä pysymään ja olemaan vanhurskautettu.

    • MiksiEtKristukseenUsko

      Uskotko itse täyttäneesi kokonaisen prosentin laista.

      Fariseukset löytävät lain pykälät kyllä. Mutta eivät niitä kuitenkaan täytä. Tulos on - 0
      Kristuksessa vanhurskautettujen syytteleminen lihan teko, eikä siihen uskoa tarvita ollenkaan sormella osoitteluun.

      Miksi ette julista Kristusta, joka vanhurskauttaa jokaisen häneen uskovan, teillekin pidetään koko ajan ovea auki, tätä minä vahvasti ihmettelen!!!

      Jes. 53:11 Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja tulee ravituksi. Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa.

      Room. 3:26 jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.

      • En ymmärrä sanomaasi. Miksi emme julista Kristusta? Tuo on aika vahvasti ja ylimalkaisesti sanottu, että: "...teillekin pidetään koko ajan ovea auki...".

        Eihän uskova pidä ovea auki, ovi on usko Jeesuksen, Jeesus Kristus. Häneen uskova voi, saa ja pitää olla siemenen jakaja, muttei saa vain ihmetellä miksei kukaan tule ovesta.


      • tielläkenvaeltaa kirjoitti:

        En ymmärrä sanomaasi. Miksi emme julista Kristusta? Tuo on aika vahvasti ja ylimalkaisesti sanottu, että: "...teillekin pidetään koko ajan ovea auki...".

        Eihän uskova pidä ovea auki, ovi on usko Jeesuksen, Jeesus Kristus. Häneen uskova voi, saa ja pitää olla siemenen jakaja, muttei saa vain ihmetellä miksei kukaan tule ovesta.

        " tielläkenvaeltaa "
        -
        Olen kanssasi samaa mieltä.
        -


      • sivustaseurannut

        "Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt." Paavali puhuu toisessa paikassa: Niin kuin myös kirjoitettu on Ensimmäinen ihminen Adam on tehty eläväksi sielusi, ja viimeinen Adam eläväksi tekeväiseksi henkesi. Mutta hengellinen ei ole ensimmäinen, vaan luonnollinen, sen jälkeen hengellinen. Ensimmäinen ihminen on maasta ja maallinen, toinen ihminen on itse Herra taivaasta ( 1 Kor 15 : 45-47 ) . Kaikki ihmiset tekee syntiä, mutta se on se luonnollinen ihminen joka tekee ( vanha aatami ), ei uusi ihminen mitään syntiä tee se on itse Herra Jeesus joka asuu USKON kautta kristityn sydämessä. Siis KAIKKI on syntisiä paras kristittykin ja vaan ARMOSTA tullaan äiti siksi yksin Kristuksen tähden.


    • MIksiElääItsepetoksessa

      Aika harva kristitty erottaa uskonvanhurskauden ja lainvanhurskauden toisistaan. Kun nämä sotkeentuvat, alkaa tuo iänikuinen toisten tekemisten kyttääminen, arvostelu ja tuomitseminen. Tällainen ihminen ei vielä tunne Kristusta, joka on häneen uskovien kaikki synnit jo sovittanut.

      Kristuksessa elävät ovat pyhiä puhtaita ja vanhurskaita, itse pirukaan ei pyst heitä mistään tuomitsemaan.

      Tämä on monille niin paksu totuus nieltäväksi, etteivät he usdko. Sen sijaan he räpistelevät lain alla koko ikänsä, uskovat ja toivovat lihansa edes jossakin määrin pyhittyvän. Tämä lihanpyhitys- usko elää sitkeästi vaikka kukaan ihminen ei yhtään pyhity tekemisillään, tai tekemättä jättämisillään. Maailman hurskaimmankaan ihmisen teot eivät riitä Jumalalle alkuunkaan.

      • Niin on, jos Jumala ei anna armoaan, mikään
        hurskaus ei riitä alkuunkaan.
        -


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pohjanmaan käräjäoikeus on tuominnut Evita Enni Bettiina Kolmosen 3 vuoden ja 2 kuukauden mittaiseen

      23-vuotias Kolmonen suunnitteli aseellista iskua Isonkyrön yläkouluun. Hän muutti mielensä viime hetkellä. Koulusurmaa K
      Maailman menoa
      147
      3050
    2. Suojatiellä ei tarvitse kiittää!!

      Suomen liikennesääntöihin kuuluu että jalankulkija suojatiellä on ykkönen ja auto ym.ajoneuvo kakkonen.Ärsyttävää kun ny
      Maailman menoa
      159
      2297
    3. Rasistinen ääripersu iski Oululssa taas

      Jo toinen veitsihyökkäys Oulun Valkeassa: viitteitä, että teko olisi kopio edellisestä viikosta, sanoo poliisi. Kauppak
      Maailman menoa
      479
      2143
    4. Nainen, tilanne on sellainen

      kovin erikoinen, ja sellainen, etten sitä tänne voi kirjoittaa. Mutta voin sanoa olevani kiperässä tilanteessa, tilantee
      Ikävä
      127
      2044
    5. En usko että nainen meidän suhteesta

      Olisi tullut mitään. Kumpikin olisi ollut koko ajan mustasukkainen, kateellinen ja katkera jostain. Volatile combination
      Ikävä
      62
      1050
    6. Paula Koivuniemi täyttää tänään 77 vuotta! Sydämelliset onnittelut!

      Paula Koivuniemi on yksi Suomen iskelmätaivaan legendaarisimmista tähdistä. Laulajatar on ollut suomalaisten kestosuosik
      Suomalaiset julkkikset
      24
      1049
    7. Tollanen supernainen oot...

      Kunnon pakkaus, ja sitten asut jonkun idiootin kanssa jossain korvessa. Oliko sulla siinä joku ajatuskin kun siihen ru
      Ikävä
      87
      984
    8. Miten pitkään olet kirjoittanut

      omalle kaivatulle ?
      Ikävä
      79
      961
    9. Vielä näistä Oulun puukotuksista.

      Nyt on kovasti julkisuudessa esillä nämä kaksi Oulussa tapahtunutta rasistisin motiivein tehtyä puukotusta, jotka minist
      Maailman menoa
      181
      916
    10. Rita Niemi-Manninen kuittailee Aki-rakkaalleen Selviytyjät-osallistumisesta: "Akihan ei..."

      Pärjääköhän Rita paremmin viidakossa kuin Aki-rakas pohjolassa…?!? Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/rita-niemi
      Suomalaiset julkkikset
      12
      865
    Aihe