Millaisia oireita teillä tulee gluteenista?

576767676hhh

Minulla ei siis ole keliakiaa mutta gluteeni yliherkkyys ja ibs löytyy. Olen aina ihmetellyt omia oireitani jotka vaikuttavat aika rankoilta verrattuna mitä nyt olen muitten kokemuksia lukenut.

Millaisia oireita te kärsitte gluteenista?

Itse jos saan edes pienenkin määrään gluteenia elimistööni (tuntuu että 0,000000001mg riittää) niin minulla tulee kyseisiä oireta:

-Tuntuu että suoliston toiminta pysähtyy. Mikään ei liiku mihinkään mutta välillä ulostan semmoista pikimustaa pientä "pötkylää". Tuntuu kyllä aina kun isokin kakka tulisi mutta koko aina yllättää kun katsoo pönttöön. Aivan jäätävä ummetus siis.

-Pääni menee aivan jumiin. Tuntuu etten tajua mistään mitään. Muisti pätkii, lähimuisti tuntuu kun häviäisi kokonaan. Olen myös vainoharhainen.

-Heräilen öisin vähän välilä. Tunnin välein vähintään.

-Levoton olo. Saatan vaan kävellä kämppää ympäri.

-Yleinen huonovointisuus. Tuntuu yksinkertaisesti vaan *itun pahalta.

-Turvottaa aivan älyttömästi, maha on pallona ja kovana.

-Oudointa tässä kaikessa on se että kyseisellä 0,0000000001mg annoksella oireet ovat minimissään kestäneet 7 päivää ja parhaimillaan 9 päivää putkeen! Tauotta!

Tullut kyllä kantapään kautta opittua nämä omat oireet koska aika paljon tietämättömyydestä johtuvia vahinkoja sattunut diagnoosin jälkeen. Psyykkisiin oireisiin uskon vaikuttavan ADD:n (ilman lääkitystä olen) sekä alhainen ferritiini arvo.

4

624

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jätäpois

      Siis mitä syödessäsi saat 0,0000000001 mg gluteenia?
      Mitäpä jos vain jättäisit sen pois, jos on noin pahoja oireita?

    • aloituspostaaj3905u3095

      En nykyään siis syö enään mitään gluteenipitoista. Sain diagnoosin viime syksynä ja sen jälkeen mennyt opetellessa uutta ruokavaliota. Oireita esimerkiksi tuli kun söin pizzeriassa gluteenitonta pizzaa joka oli tehty samoissa tiloissa muitten pizzojen kanssa. Omaa typeryyttä tuli myös aluksi syötyä ruokia oletuksella "ei siinä nyt voi gluteenia olla" ja pari kertaa jonkin muun kuin itseni tekemiä ruokia syönyt ja niissä vahingossa ollut. Vehnää on tungettu aika moneen paikkaan mihin ei uskoskaan. Nykyään katson kaikki tarkkaan mitä suuhuni laitan.

      Vuosia siis ollut tämä yliherkkyys mutta ilman kummempia oireita mitä voisi edes keliakiaan yhdistää jos ei tiedä asioista. Nyt sitten syksyllä vaan petti immuniteetti kokonaan ja oireet sen mukaiset. Tuli vaan mieleen kysellä onko muilla ollut näin pahoja oireita.

    • rgtrtrhr

      Ja tietenki tuo 0,0000000001 on liioiteltu mutta ei siinä kyllä kovin kummoisia määriä tarvitse ja jotenki tuntuu että ei sillä määrällä ole välilä niinkään kuhan vain edes pienen määrän sitä syö niin yhtä pahat oireet kun isommallakin määrällä.

    • Anonyymi

      Tässä kannattaa jättää luulotaudit pois ja koittaa suhtautua mahdollisimman objektiivisesti tähän. Vatsa on sellainen juttu, että kun mietit, että nyt se menee sekaisin, niin sitten se kyllä sekaisin menee. Tiedän tämän stressivatsan kanssa jo vuosia taistelleena. Kokeilen nyt gluteenitonta ruokavalioa ja mietin sopivaa balanssia. Hyvin vaikeaa uskoa, että jostain mitättömistä määristä tulisi oireita tai ainakaan että ne aiheuttaisivat mitään kovin pysyvää vauriota. Ei se tietenkään mahdotonta ole, mutta itse suhtautuisin aika skeptisesti näihin kokemuksiin. Nimittäin kun sitä gluteenia varoo, niin se saattaa mennä liiallisuuksiin ja lopulta kun syö vahingossa jotain gluteenipitoista, niin oireet johtuvat asiasta panikoimisesta, eikä varsinaisesti pienestä gluteenimäärästä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      861
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      90
      818
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      696
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      2
      664
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      564
    6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      541
    7. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      533
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      184
      529
    9. Meinasin tukehtua juomaan :D

      ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
      Ikävä
      60
      503
    10. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      496
    Aihe