Harhaanjohtajan jäljillä

hyllytetty17

Päivän aamu-tv:ssä haastateltiin pitkään kirjailija Aleksanteri Kovalaista. Haastattelu oli tärkeä erityisesti pohjaksi sille valheelliselle politiikalle, jota kolme suurinta puoluetta: keskusta, kokoomus ja sosialidemokraatit ovat jo vuosia harrastaneet. Ja pienemmät puolueet tietenkin siinä isompien suojeluksessa.
Nyt esiteltävän kirjan tärkein sisältö oli leimata perussuomalaiset vihapuheita harrastavaksi äärioikeistolaiseksi puolueeksi, mitä puoluetta on jokaisen itseään suojelevan äänestäjän syytä varoa.
En ole vielä lukenut esiteltyä kirjaa, mutta takuuvarmasti sen teen.

Uusimmassa Suomen Kuvalehdessa todetaan perussuomalaisista mm. seuraavaa:
" Ammattijakauman perusteella todellinen työväenpuolue on perussuomalaiset. "
Saa siinä kirjailija syöttää kansalle palturia, saadakseen kohteestaan äärioikeistolaisia.
Hyvät lukijat tein itselleni lupauksen että tutustun ko kirjaan , josko sieltä löytyisi info vaikkapa MIKSI TEUVAN VALTUUSTO HYLLYTETTIIN kevääöllä 2017, vaikkakin olivat sitoutuneet hoitamaan luottamustehtävänsä aina vuoden kesäkuuhun saakka.
Työt jäivät pahasti kesken.

1

66

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TheresaMay

      Tuosta en tiedä, mutta toivon että että Laura Huhtasaari on vaalien jälkeen palaamassa opettajan työhönsä. Samaten eräs monellakin tavalla kunnostautunut porilainen Sampsa Kataja voisi toivon mukaan jäädä rannalle. Kaksi kautta olivat hänelle liikaa mielestään alipalkatussa työssä, eikä hän kyennyt tai edes jaksanut istua täysistunnoissa enempää kuin että saavutti poissaoloillaan silloisen eduskunnan ennätyksen.

      Siniset elää tai kuolee Soinin päätöksen mukana. Plokissa ei vielä kerrota, kumpaan suuntaan vaaka näyttää. Ilman Soinia, sinertävät saanevat 1-2 paikkaa. Veikkaan Niinistöä läpimenijäksi koska saa nyt paljon julkisuutta talebanviittauksillaan. Hei, kaverihan on oikeassa. Tietääkö kansa kuinka paljon nämä lainoppineet tienaavat sillä, että viettävät joka viikko eduskunnassa päivän tai kaksi? Vastaus, valtavia summia. Kuten puolustusministeri antaa ymmärtää, hän on näreissään automaattipalkkioita nostavista lainoppineista. Hyvä nostaa tämä tikun nokkaan. Kuka toinen sinertävien läpimenijä on - on täysi arvoitus itselle. Jos Soini ehdolla mitä tosin epäilen, niin läpi menee. Mutta, mitä se siellä kahden henkilön eduskuntaryhmässä tekisi. Aika lailla taputeltu ura politiikassa. Ei ole ehdolla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      302
      6907
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1297
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1076
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe