Taksiuudistus

HyväBernerjaSipilä

20

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jokusentäänhalvennutkin
    • Sössijäpuolue

      Näihän tapahtuu kaikessa mitä kepu tekee

    • kylläkansamaksaanekin

      Onneksi kansanedustajilla on heille ilmaiset taksisetelit. Kansanedustajien onneksi.

    • Viimeinkin.tuli

      Taksiuudistus oli niin paikallaan kui olla voi.
      Ihan pöljällä mallilla oli, kun alalle aloittava joutui ottamaan velkaa kun osti taksiluvan.
      Ja taksiluvat ei olleet halpoja, itse lupa osuus.

      Pakko meidän on näin ja noin uudistettva maata. Kuten nytkin vireillä, Lapintie taas sanoi että huomenna valmista valiokunnassaan sote asia. Siiehn ei ole enään luottamusta heihin vasemmsitolaisiin naisiin valiokuntien puheenjohtajiin. Seuraava hallitus saa asian eteensä heti, nyht jo toivo siihen menetetty. Vikka sanoisi, että uskottava on kun niin sanoi, ja toimittaja vielä kysyi " onko varma kans", siihen naurahti Lapintie että kjyllä tulee.

      Jos vielä aloituksen aiheeseen, ja palataan aikaan kun oli lä'äninhallitukset, ja saman jatke nytkin. Taksiluvan anojalta saattoi mennä vuosikin, kun laittoi anomuksen lääninhallitukseen. Kun joku vain teki siitä valituksen, ja niitä oli tuossa ammatissa. Nyt riittää pelkkä koe siihen, joka ihan riittävä.
      Muttei se suinkaan noin helppoa kuitenkaan ole nytkään. mm vakuutukset on taksi autoissa suuremmat, ja pitää tehdä taksimaiseksi muutenkin autoa ja kuskiakin.

      Mistäkö näin tiedän, kun oli esillä tapaus eräällä tuntemallani. Sai sitten n vuoden päästä luvan kun oli käsitelty asia elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuskuksen aikaa nyt vuosia sitten.

      Kyllä meillä olisi paljonkin uudistettavaa. mm vuosikymmen -pari sitetn rautatiehallitukseen uudistettiin 1880 ollut laki, että kyllä se aika siitäkin vierähtynyt.

      • uudistushuonompaan

        Ei se taksin tilaajaa lohduta, jos joku epämääräisen näköinen hamppari on saanut helpolla taksiluvan ja pyytää kohtuutonta hintaa kyydistä, joka tulee aikanaan, tai jotain sinnepäin tai ei ollenkaan. Viimemainitusta ei tosin tarvitse maksaa ollenkaan suoranaista taksikyytimaksua, mutta muuten kyydin saamatta jääminen voi koitua tilaajalle kalliiksi.
        Ei kannata uudistaa uudistamisen vuoksi.

      • hälytysnappi
        uudistushuonompaan kirjoitti:

        Sääliksi käy niitä ammattimaisia taksareita, jotka ovat tunnollisesti lupansa hankkineet ja työnsä tehneet työnsä ja siinä työssään joutuneet asiakkaan taholta jopa murhien kohteeksi.

        Nykyään voi käydä jo toisinpäin, kun taksilupia saa sormia napsauttamalla.

      • th3

      • Olette.te.sossut
        uudistushuonompaan kirjoitti:

        Ei se taksin tilaajaa lohduta, jos joku epämääräisen näköinen hamppari on saanut helpolla taksiluvan ja pyytää kohtuutonta hintaa kyydistä, joka tulee aikanaan, tai jotain sinnepäin tai ei ollenkaan. Viimemainitusta ei tosin tarvitse maksaa ollenkaan suoranaista taksikyytimaksua, mutta muuten kyydin saamatta jääminen voi koitua tilaajalle kalliiksi.
        Ei kannata uudistaa uudistamisen vuoksi.

        Juuri sitä.
        Juurikin taksin tilaajaan se vaikuttaa, se oli vain prokantaa jota taas tuli heikompi osaamistasoisten korviin. Aina yksittäistapauksia löytyy joka paikasta, niihin nyt kiinniotettiin huomio, ja upposi sinuunkin. Taksi toimii kuten ennenkkin, samat toimijat paljon, ja uusiakin siihen tullut.
        Meillä on media joka myyntinsä takia tekee otsikoita jotka uppoaa asiaa perehtymättömiin, jotka usein vasemmistolaisia trollien herkkua. Joka vielä IS:n jutun junanvaunusta, jossa todellisudeessa ei tapahtut mitään kun laitekotelon kansi irtosi ja leikaksi vaunun pohjan pehmeää massaa.
        Oli mukamas haastattelussa maskustajakin, joka kertoi kauhutarinaa vaunun sisältä miten kaikki oli yhtä sekamelskaa. IS:n mukaan vaunukin tuhoutui sisältä ja istuimetkin kaatui itsekseen.-
        Pieni peltikansi 40x 80 cm teki jäljen vaunun pohjaan, mitään muuta ei huomattu. IS:n mukaan reikäkin pohjassa.

        Älkää olko toverit noi n herkkäuskoisia , teille syötetään vaikka mitä puppua median taholta, maalaisjärkeä käyttää jos sitä on. Medialle riittä paripäivää syöttää väärää tietoa, se jo piristää myyntiä. Kuten nytkin Berner asia, keksivät media jutun ja sitä kaupilteltiin paripäivää. Jotkut ihan vauhkona valeuutisten perään, jota mm Venäjä harjoittaa jatkuvasti, valta siihen heillä perustuukin.

      • Jatkasamaalatua
        Olette.te.sossut kirjoitti:

        Kun kuvittelen kirjoituksesi Matti Näsän esittämänä audiovisuaalisena sketsinä, se on hauska.
        Sinulla on kykyjä.

        Mutta se siitä taksiaiheesta.

      • eiennenkään

        Viimeinkin.tuli...... Voit kertoa kaverilles että olisi kannattanut kysellä ELY-keskukselta koska oli haku tahtomalleen alueelle. Taksiluvat myönnettiin ennen vain kerran vuodessa niin ei tarvitsisi sitä vanhaa asiaa enään vatvoa. Voisitko muuten mennä vaikka jonnekin oikeinkirjoitus/
        oikolukukurssille-jos sellaisia löytyy- kun kirjoituksesi oli vähän......

      • HankiApua
        Olette.te.sossut kirjoitti:

        Juuri sitä.
        Juurikin taksin tilaajaan se vaikuttaa, se oli vain prokantaa jota taas tuli heikompi osaamistasoisten korviin. Aina yksittäistapauksia löytyy joka paikasta, niihin nyt kiinniotettiin huomio, ja upposi sinuunkin. Taksi toimii kuten ennenkkin, samat toimijat paljon, ja uusiakin siihen tullut.
        Meillä on media joka myyntinsä takia tekee otsikoita jotka uppoaa asiaa perehtymättömiin, jotka usein vasemmistolaisia trollien herkkua. Joka vielä IS:n jutun junanvaunusta, jossa todellisudeessa ei tapahtut mitään kun laitekotelon kansi irtosi ja leikaksi vaunun pohjan pehmeää massaa.
        Oli mukamas haastattelussa maskustajakin, joka kertoi kauhutarinaa vaunun sisältä miten kaikki oli yhtä sekamelskaa. IS:n mukaan vaunukin tuhoutui sisältä ja istuimetkin kaatui itsekseen.-
        Pieni peltikansi 40x 80 cm teki jäljen vaunun pohjaan, mitään muuta ei huomattu. IS:n mukaan reikäkin pohjassa.

        Älkää olko toverit noi n herkkäuskoisia , teille syötetään vaikka mitä puppua median taholta, maalaisjärkeä käyttää jos sitä on. Medialle riittä paripäivää syöttää väärää tietoa, se jo piristää myyntiä. Kuten nytkin Berner asia, keksivät media jutun ja sitä kaupilteltiin paripäivää. Jotkut ihan vauhkona valeuutisten perään, jota mm Venäjä harjoittaa jatkuvasti, valta siihen heillä perustuukin.

        Kirjoitustasi lukiessa tulee mieleen vain yksi sana: tyhmyys.

    • eitaxiaenää

      Taksi voi olla nykyään Suomessa jopa jonkun vaarallisen yksilön käsissä, kun taksiluvan voi saada lähes kuka tahansa, ja taksikin voi olla melkein mikä ajopeli tahansa. Parempi liikkua mahdollisuuksien mukaan aina muulla kuin taksilla.

      • Yhteiskunta.maksaa

        Tuskin muut taksia käyttääkään kuin sossun asiakkaat ja vihreät kansanedustajat.

      • Yhteiskunta.maksaa kirjoitti:

        Tuskin muut taksia käyttääkään kuin sossun asiakkaat ja vihreät kansanedustajat.

        Humalaiset ja liikemiehet käyttävät taksia. Myös kirjailija Jari Tervo ajelee taksilla, koska on saanut palkinnonkin vuoden taksiasiakkaana.

      • Nyt.pojat.hermostu
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Humalaiset ja liikemiehet käyttävät taksia. Myös kirjailija Jari Tervo ajelee taksilla, koska on saanut palkinnonkin vuoden taksiasiakkaana.

        Niin käyttävät, mutta sossu maksaa pääosin. Tervo ei ainakaan pääesikunnassa käy taksilla, kyselemässä joko hänet ylennetään, kun on sivari. Halosen Penalla oli paremmin kun rakas vaimo Tarja teki ylennyksen yliluutnatiksi siinä kaurapuuroa syödessä. Eikä Tarjakaan käytä taksia, kuin ei Eevakaan. Heillä vielä luodin kestävät kaarat.
        https://www.seiska.fi/Uutiset/Nain-paljon-elakoityneet-presidentit-maksavat-valtiolle-Martti-Ahtisaarelle-maksettiin

        Jäi historiaan eriskummalliset asiat, kun Tarja ylensi Pentin. Ei ole toista, eikä tule. Kapikaan ei pärjää SDP kapteenina näitten eriskummallisuuksiin. Kapi sentäs oli armeijan kirjoilla, vaikkei koulutusta ollutkaan upseerin virkaan.
        Mutta kun päätetty, että aliupseeristakin kapteeni, se oli sitten. Ei kuitankaan yleistä ole esim lääkäreillä, että pääsisi ilman koulutusta, vaikka sekin toteutui sielläki Kapi oli.

        Nyt kyllä jo härnäsin Pystyäkin että takaisin tulee. Kapilta ainakin tulee, väittää minun käyneen kansakoulun, vaikken ole sitä käynyt. En edes saunanlämmitäjäksi Kapille käy, kun en edes sitä osaa, lämmitelkööt sitten Venäjän ydinvoimala sähköllä.
        Kapin vanhempi adjutantti jo moitti kirjoitusvirheistä tänään viimeksi.

      • Nyt.pojat.hermostu kirjoitti:

        Sossusta taksirahansa saavilta liikemiehiltä pitäisi viedä yritys alta.

        Joskus aiemmin väitit kiivaasti käyneesi kansakoulun. Kiva kun nyt tunnustit, ettei se sinulta onnistunutkaan.

      • leikkimajurin.dilemma
        Nyt.pojat.hermostu kirjoitti:

        Tarja-Pena-Kapi -pakkomiellettäsi ja sen vaikutuksia on ollut hauska seurata. Siitä kiitos.

        Kerro meillekin miksi sinua vaivaa sinun tuttavapiiriisi kuulumattomien ja näin ollen sinulle täysin tuntemattomien ihmisten yleneminen yliluutnantiksi ja kapteeniksi? Samalla voit kertoa miksi päätit ylentää itsesi "majuriksi".

      • Kyllä.te.osaatte
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Sossusta taksirahansa saavilta liikemiehiltä pitäisi viedä yritys alta.

        Joskus aiemmin väitit kiivaasti käyneesi kansakoulun. Kiva kun nyt tunnustit, ettei se sinulta onnistunutkaan.

        Ei onnistunut kansakoulu, yritin kyllä muttei siitä mitään tullut. Myös armeijaan ei kelpuutettu.
        Rippikoulukin jäi käymättä. Kyllä te hyvin Kapin kanssa nämä tiesitte. Bointsit teille siitä. Kirjoittaakkaan en osaa, tämän sanelun mukaan tekee naapuri. Polkupyörällä en ajanut koskaan, mutta potkukelkalla osaan ajaa.

        Muttei tuo nyt ole haitannut isommin.

      • Tuskin.maan.turva.he
        leikkimajurin.dilemma kirjoitti:

        Tarja-Pena-Kapi -pakkomiellettäsi ja sen vaikutuksia on ollut hauska seurata. Siitä kiitos.

        Kerro meillekin miksi sinua vaivaa sinun tuttavapiiriisi kuulumattomien ja näin ollen sinulle täysin tuntemattomien ihmisten yleneminen yliluutnantiksi ja kapteeniksi? Samalla voit kertoa miksi päätit ylentää itsesi "majuriksi".

        Molemmat sossut väärin ylennetty.
        Molemmat voisi ihan hyvin perua.

      • SepäSiitäNytSaunaan
        Tuskin.maan.turva.he kirjoitti:

        Molemmat sossut väärin ylennetty.
        Molemmat voisi ihan hyvin perua.

        Kerro tarkemmin miten heidät on väärin ylennetty. Voit myös kertoa miksi päätit ylentää itsesi "majuriksi".

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      957
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe