Olen viralliseen miehen ikään tuleva 26 vuotias satakunnasta ja minua huolestuttaa seksin ohella käytännön kokemattomuus. Minua ei huolestuta seksin puute sosiaalipaineiden takia, vaan naisen seksuualisten tarpeiden täyttämisen taitojen puutteen takia, koska kun kohdalle tulee se oikea, tahtoisin osata tarjota kyseiselle naiselle parhaan mahdollisen kokemuksen. Tahtoisin löytää jostain päin satakuntaa naisen, jonka kanssa pääsisi kehittämään itseään tässä hauskan kuuloisessa harrastuksessa.
Mielessä on käynyt alkamaan valehtelemaan omaa aitoa kiinnostusta ihmisiä kohtaan, jotta vain pääsisi petileikkeihin kiinni. Oma omatunto tosin käskee pysymään rehellisenä ja en muutenkaan halua aiheuttaa turhaa vahinkoa ventovieraille, joten tätä kauttakaan kokemuksen saaminen ei onnistu.
Seksin suhteen en välitä ketkä harrastaa kenikin kanssa ja en koe nietsyytä miksikään "lahjaksi". Pettämistä en tue minkään nimessä ja olenkin sen verran oikeuden tahtoinen, että käry kävisi henkilölle, joka kyseistä toimintaa harrastaa ilman todella hyvää syytä.
En ole myöskään enään mikään ujo, vaan kiinnostun vain todella harvoin tavalla, jolloin saa itsekkin euroforisen tunteen kun miellyttää sitä oikeaa.
Yhteenvetona; löytyisikö tätä kautta harrastus kumppani alkuunsa yhteen/pariin tapaamiseen omasta halusta
Kipreä dilemma
MinäOlenIhminen
1
245
Vastaukset 1
- MaxxGener
Kaikki Suomen tytöt ovat täällä. ♡ http://crazysex.ml ☜
Rekisteröinti on auki!
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei4041691- 1451101
- 871055
- 661046
- 92950
Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä
Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku139790- 94731
- 45691
Voisitko mies auttaa..
Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.50669En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.57644