Nykyinen sote-tilanne pitkine terkkarijonoineen ja huonona vanhusten hoivana on SDP:n luoma tila. SDP leikkasi edellisellä hallituskaudella sotesta satoja miljoonia. Nyt hallitus on rakentamassa parennusta nykytilaan. Maakunnissa ollaan valmiita ja odotetaan vain lakien valmistumista.
Vasemmistoliitto ja SDP ovat jarruttaneet ja viivyttäneet valmistelua parin vuoden aikana tahallaan eri tavoin. Vieläkin Marin, Guzenina ja Paatero naureskelevat kuvissa, mutta hymy hyytyy, kun tajuavat, että ei ole kysymys mistään lasten hiekkalaatikkoleikistä. Valta ja vastuu! Sitä saa mitä tilaa! Hymy hyytyi jo Lapintieltä, kun huomasi minkälaiseen tilaan jarrutus on prosessin tuonut. Nyt joutuu vielä Kiurun valiokunta tekemään omansa, mutta jarrutushalu taitaa voittaa järjen.
Soten kaataminen maksaa yhteiskunnalle satoja miljoonia euroja. Ei ole kysymys järjestä vaan poliittisien irtopisteiden keräämisestä. Ja kaikki alkaa alusta. Kiitos SDP:n ja Vasemmistoliiton. Kymmenessä vuodessa SDP ei saanut sote-uudistusta aikaan. Eikä kykene siihen tulevaisuudessakaan.
Hymy hyytyy Sanna Marin!
7
<50
Vastaukset
- eitaxfree
Samaa mieltä! Jos ei Kiuru olisi jarruttanut Stv-valiokunnassa tahallaan , olisi soteuudistus ennätetty käsitellä jo moneen kertaan. Nyt valitetaan kiirettä, kun ensin on jarrutettu edellisissä käsitteyissä. Lopulliset lakiesitykset ovat olleet valmiina jo vuoden ajan, mutta ao. valiokunnassa on SDP:n edustajat vitkastelleet tahallaan. Antoihan Kiuru jo aikaa sitten lausuntoja, että sote kaatuu. Törkeää toimintaa, tällä tavalla aiheutetaan mittavat vahingot yhteiskunnalle ja estetään tasa-arvoisemman terveydenhoidon toteutuminen. Mm. huono vanhustenhoiva ja ulkoistukset johtuvat nykymallista, johon soteuudistus toisi parannuksen. Kunnat ja tulevat maakunnat odottavat vain, että lait vahvistettaisiin viimeinkin.
- Vesimeloni50
Maakunnissahan ollaan jo keulittu soten tiimoilta. Pohjois- ja etelä-karjala, pohjois-savo jne toimivat jo sote-mallin mukaan ja valitettavan tyytyväisiä ovat. Uskon että vaalien jälkeen mokomaan puututaan tiukalla ohjauksella.
"Maakunnissahan ollaan jo keulittu soten tiimoilta. Pohjois- ja etelä-karjala, pohjois-savo jne toimivat jo sote-mallin mukaan ja valitettavan tyytyväisiä ovat."
Sotea ei siis tarvitse hyväksyä :-)
- kiitoskiitos
KIITOS MESTARI!
- vastuukysymys
Turha puhua jonkin yksittäisen hallituspuolueen edustajan mielipiteestä soteesta. Eduskunnassa on 200 edustajaa, joilla on perustuslain mukaan jokaisella yksi ääni. Perustuslain mukainen sananvapaus oikeuttaa ja edellyttää jokaisen käyttämään oman tunnon mukaista äänestämistä. Muu on demokratia häväistys. Jos joku kaataa soten, niin se on sdp:n, vasemmistoliiton, vihreiden, rkp:n ja kristillisten edustajat. Suurin osa hallituspuolueen edustajista kannattaa sotea.
Häpeällistä tehdä kansaa auttavasta lakiehdotuksesta poliittista potaskaa. Mitään parempaa ei ole esitetty. Jo 13 vuotta on väännetty. Nykytila on huono. Valinnanvapaus ja leveämmät hartiat on tarpeen joka tapauksessa. Muu on populismia, mikä tarkoittaa suomeksi valehtelua. - valepukki
Sanna hymy ei hyydy koskaan, sillä Sanna mielipide vaihtuu kuin tuuliviiri. Kunnon populisti kun on. Onhan tämä nähty jo vaalikampanjan aika. Lisää pakolaisia, eikun poliiseja. Polttomoottoriautot romuttamolle eikun ei olekkaan kantaa. Hoitajia vähemmän (Tampereella) eikun lisää.
- eihätäillä
Sote kannattaa jättää seuraavalle hallitukselle, nyt pitää poliitikoiden jo päästä vaalikiertueille.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.905499Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.553647Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j613005Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin462201Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.611976Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.3001898- 471616
- 961511
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441407Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.91363