Työttömien sortaminen on lopetettava

Kurjistamista

Sinisten ajama, mutta koko hallituksen suunnittelema "aktiivimalli" on poistettava. Se on pelkkää vähäosaisten riistämistä, eikä ohjaa ihmisiä työllistymään. Etenkin yli viidenkymmenen ikäisen on mahdoton työllistyä normaalisti, vaikka kävisi minkälaisia koulutuksia tahansa. Eihän aikuiskoulutukseen oteta yli viidenkymmenen ikäisiä kuin täyttämään kurssia, jos siihen ei nuoremmat ole hakeneet.

122

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Orja5

      Jep. Ja tilalle Filatovin 9 euroa/päivä orjatyö.

      • Vesimeloni50

        Eikös tempputyöllistäminen ollut Filatovin aikakauden termi? Saatiin hilattua työllisyysaste huikeaan 68 %. Mikäpä siinä rynnistäessä kun maailman talous veti hyvin. Muualla.


      • Kokoomuksen.tekoja

        Suomen Valtion yleinen omaisuus on myyty finanssihaille, jotka ovat nostaneet niistä saadut tulot pilviin. Ja Suomen kansa joutuu maksamaan sen hinnan porvarihallitusten ja osin kyllä SDP:n myötävaikutuksella. Suurin syy on Kokoomus, joka on suuren rahan palvelija ja ottaa rahat pois mistä vain saa ne revittyä.
        Pahinta asiassa on se, ettei sähkölaitokset edes kilpaile kuin mitättömäksi jääneellä sähkön hinnalla. Monopoli siirtohinta on hinattu moninkertaiseksi sähkön hintaan verrattuna.
        Toinen monopoli on televisio ja radio-verkko, joka on myyty rahoittajille. Nyt kaikki kanavat joutuvat maksamaan suuret rahat kuvan ja äänen välityksistä. Eikä verkkoa uudisteta sillä vauhdilla, kuin valtion omistamia verkkoja tai kilpailun alla olevia verkkoja muissa maissa.
        Telepuolella on kilpailua, mutta onko sitä tarpeeksi. Ruotsalainen Teliasonera ajoi alas lankaverkon nostamalla sen käytön niin kalliiksi, ettei kukaan maksanut enää niitä hintoja. Mutta kupariverkko on kuitenkin tarpeellinen poikkeusolojen viestiverkkona. Nyt sekin on romutettu, joten pelkällä radiohäirinnällä Suomeen voi hyökätä kuka vain. Sillä liikekannallepanoa ei voi tehdä.
        Nyt vielä ollaan ajamassa alas Virkaviestiverkkoa, joka on erittäin tarpeellinen palo- ja pelastustoimelle.
        Säästöjä täytyy tehdä, mutta millä hinnalla?


    • työtön.Kainuusta

      Vasemmistoliitto vaatiikin aktiivimallin poistoa seuraavaan hallitusohjelmaan! Hyvä, hyvä!

      • entinendemari

        Aktiivimallin tavoite on oikea, mutta tapa on ehkä väärä. Tarkoitushan on saada keinottelijat töihin. Eihän ole oikein että puoli vuotta töissä ylisuurella palkalla, puoli vuotta laiskana tai pimeissä töissä


      • SY_orjatyön.perässä
        entinendemari kirjoitti:

        Aktiivimallin tavoite on oikea, mutta tapa on ehkä väärä. Tarkoitushan on saada keinottelijat töihin. Eihän ole oikein että puoli vuotta töissä ylisuurella palkalla, puoli vuotta laiskana tai pimeissä töissä

        Ylisuurella palkalla? Mistä sellaisen saa kun SY-yritykset ei haluaisi edes minimipalkkaakaan enää maksaa!


    • käyrät.kaakkoon

      Sorto poistuu, kun keskustaa äänestätte. Hetken päästä olette kaikki töissä. Eläkeläisten SDP ei duunareista välitä.

      • Maatalousryssät.töihin

        Aletaanko sitten kaikille jakamaan tukiaisia, kuten maatalousryssille?


    • entinendemari

      Ay pitäisi työehtoneuvotteluisspoistaa eriarvoisuus, Yli 50 työlistämiseksi pitäisi antaa työllistämistuki työttömyyskorvauksen sijaan kustannushan olisi sama

    • hallaaho44äänestäjä

      Ruotsissa puhaltavat uudet tuulet sosialismin hävitessä
      Kunnallisalojen ammattiliitto leikkaa tuntuvasti sosialistien tukirahoja
      Alunperin Ruotsissa oli sortomenetelmänä, jossa
      pääsi ammattiliiton LO (eli Ruotsin SAK) jäseneksi vain,
      kun samalla liittyi sosdem-puolueeseen S

      Sittemmin jopa ammattiliittojen tukirahoitus on vähentynyt. Ja nyt siis leikataan lisää eikä sossuporukoille haluta antaa ammattiliittorahaa, jota demari kuitenkin käyttää pelkkään sossuiluun

      https://www.aftonbladet.se/nyheter/a/QlVMAJ/kommunal-stryper-stodet-till-s
      Baudin kallar det "gammaldags" att skicka en stor summa pengar till ett parti som sedan får förfoga fritt över dem

    • tyhmä.tyhmempi.Li

      Vai vaatii vasemmistoliitto hallitusohjelmaan? Eikö heille ole kukaan kertonut, että päätökset tekevät järjestöt?

      • sairaan_tyhmät_porvarit

        Mitä sekoilet? Hyvävelijärjestöt toimii vain oikeiston hallitessa, ei muuten!


    • Kyykkyyn

      Aloittaja vaikuttaa olevansa sitä mieltä, että jos ei ole valmis panemaan tikkua ristiin oman toimeentulonsa eteen, niin euron vähennys päivittäin jaettavassa vastikkeettomassa tuessa on riistämistä. Olisiko ihan kyykyttämistä?

      Jos valtio nostaa jotain etuutta eurolla sama kuoro huutaa, ettei riitä mihinkään. Aivan mitätöntä! No niin, jatkapas sitä itsesi säälittelyä, niin kyllä ne elonpäivät siitä liukenee.

      • työttömien.kyykytys

        Sinä taas vaikutat olevan sitä mieltä, että jos on työtön, niin silloin ei ole pistänyt tikkuakaan ristiin työnhaun eteen!
        Älä yleistä omaa asennettasi työntekoon/-hakuun, sillä suurin osa työttömistä haluaa varmasti työpaikan, jolla tulee toimeen. Ilmaistyöllä kun ei elä.


      • Raja
        työttömien.kyykytys kirjoitti:

        Sinä taas vaikutat olevan sitä mieltä, että jos on työtön, niin silloin ei ole pistänyt tikkuakaan ristiin työnhaun eteen!
        Älä yleistä omaa asennettasi työntekoon/-hakuun, sillä suurin osa työttömistä haluaa varmasti työpaikan, jolla tulee toimeen. Ilmaistyöllä kun ei elä.

        Jos valittaa siitä, että kauheita vaaditaan kun pitää ihan vähän jotain tehdä, niin voi tulkita ettei ole pannut tikkua ristiin.

        Periaatteessa tulisi olla niin, että se jolta ei voi edellyttää hoidetaan viimeisen päälle. Hän tarvitsee apua ja sitä pitää tietenkin antaa. Kääntöpuoli on se, että jos voidaan edellyttää, eikä tee mitään itsensä eteen, joutaa kuolla nälkään.


      • työttömien.kyykytys
        Raja kirjoitti:

        Jos valittaa siitä, että kauheita vaaditaan kun pitää ihan vähän jotain tehdä, niin voi tulkita ettei ole pannut tikkua ristiin.

        Periaatteessa tulisi olla niin, että se jolta ei voi edellyttää hoidetaan viimeisen päälle. Hän tarvitsee apua ja sitä pitää tietenkin antaa. Kääntöpuoli on se, että jos voidaan edellyttää, eikä tee mitään itsensä eteen, joutaa kuolla nälkään.

        Sinusta on siis oikein, että kaikkia työttömiä rangaistaan toimeentulon leikkauksella siitä, että työpaikkoja ei vaan ole kuin joka kymmenennelle työttömälle?
        Ja niistäkin suuri osa on pätkätöitä, 0-tuntisopimuksia ja sijoittuvat pääosin pääkaupunkiseudulle.


      • Kaikenlaistalaista

        katoppa kun ne työkkärien ja päättäjien "toimenpiteet" kuten työtoiminta yms, maksaapi useita kertoja enämpi kuin se 500 euroa kk, eikä niissä "toimenpiteissä" tuoteta yhtään mitään ja jos tuotetaan sekin maksaa taas lisää. Eli satoja miljoonia halvemmaksi tulisi veronmaksajille vaikkapa se 500 euron vastikkeeton perustulo kuin valtava työtön koneisto joka elää tulonsiirroilla.
        Ja toisekseen yli 50v peruskoulupohjalla olevat vuosikymmeniä työttöminä olleet ehdottomasti eläkkeelle, näin säästys paikkoja nille joilla on vielä mahdollisuus töihin ja nuorille.


      • Köyhän.tarina

        Jos jää perustoimeentulon varaan, niin se ei riitä edes välttämättömimpään toimeentuloon. Sen lisäksi täytyy hakea toimeentulotukea, jotta saisi elää edes makaronilla. Joten on aivan turha ottaa työttömyyskorvausta, koska se korottaa vain toimeentulotukea.
        Toisaalta jos on jotain omaisuutta, niin se viedään kateellisena pois jos haluaa vähän näkkäriä makaronin kanssa.


    • keppiä.vätyksille

      Työttömän aktivointi on ensimmäinen askel työllistymisessä. Kyllä siinä on tarpeen pieni patistaminen. Toki aktiivimallissa on kehittämistä.
      Mielestäni nuorehkon alle 40 vuotiaan peruspäivärahaa voi leikata enemmänkin kuin 4,65%, ellei hän osoita riittävää aktiivisuutta työnhaussa. Peruspäiväraha on n. 4 euroa tunnilta, kyllä pienikin palkka on helposti 2,5 kertaa se. Siinä lisämotivaatiota.

      • samalle.viivalle

        Kaikkiin tukiin pitää sitten lisätä aktiivisuusehto.

        Esim. yritystukiin ehto, että yrityksen on palkattava työttömiä tietyksi ajaksi tuen varmistamiseksi.
        Ja maataloustukiin ehto, että tietty määrä satoa pitää tulla tai tukia leikataan. Ja talvikuukaudet ilmoittauduttava työttömäksi työnhakijaksi.
        jne.


      • samalle.viivalle kirjoitti:

        Kaikkiin tukiin pitää sitten lisätä aktiivisuusehto.

        Esim. yritystukiin ehto, että yrityksen on palkattava työttömiä tietyksi ajaksi tuen varmistamiseksi.
        Ja maataloustukiin ehto, että tietty määrä satoa pitää tulla tai tukia leikataan. Ja talvikuukaudet ilmoittauduttava työttömäksi työnhakijaksi.
        jne.

        Mahdatko sinäkään tietää millä ehdoilla ja mihin tarkoituksiin yritykset tukea hakevat? Ei niitä sokkona jaeta vaan pitää olla suunnitelma esim tuotekehittelyn alalla joka yrityksen sen hetkisen kassatilanteen vuoksi olisi mahdotonta toteuttaa mutta jolla projektilla olisi mahdollisuuksia saada yritys tulevaisuudessa voimaan paremmin. Kun apuraha on myönnetty siihen liitetyn projektin seuraaminen alkaa ja valmista pitää tulla. Se ei välttämättä aina mahdollista heti ainakaan uusia palkkauksia mutta tulevaisuudessa ehkä.

        Maataloustuet taas maksetaan hehtaareiden perusteella kautta Euroopan ainakin. Niitä valvotaan maan pinnalta ja satelliiteista ja sadon määrä pitkälti riippuu säistä. Jos on liian kuumaa ja kuivaansato pienenee kuten myös jos on liian märkää ja varsinkin jos liian märkyyden vuoksi ei pelloille pääse puimureilla.

        Näyttää siltä ettet hirveästi ole maatalouden asiantuntija kuten et yritystukienkaan vaan olet niitä kuuluisia MUTU miehiä joita aina löytyy joka lähtöön muita naurattamaan.

        Aktiivisuus on hyvästä varsinkin työn hakemisessa, sillä työ on sitä parasta sosiaaliturvaa!


      • porvariloiset
        Extyökkäri kirjoitti:

        Mahdatko sinäkään tietää millä ehdoilla ja mihin tarkoituksiin yritykset tukea hakevat? Ei niitä sokkona jaeta vaan pitää olla suunnitelma esim tuotekehittelyn alalla joka yrityksen sen hetkisen kassatilanteen vuoksi olisi mahdotonta toteuttaa mutta jolla projektilla olisi mahdollisuuksia saada yritys tulevaisuudessa voimaan paremmin. Kun apuraha on myönnetty siihen liitetyn projektin seuraaminen alkaa ja valmista pitää tulla. Se ei välttämättä aina mahdollista heti ainakaan uusia palkkauksia mutta tulevaisuudessa ehkä.

        Maataloustuet taas maksetaan hehtaareiden perusteella kautta Euroopan ainakin. Niitä valvotaan maan pinnalta ja satelliiteista ja sadon määrä pitkälti riippuu säistä. Jos on liian kuumaa ja kuivaansato pienenee kuten myös jos on liian märkää ja varsinkin jos liian märkyyden vuoksi ei pelloille pääse puimureilla.

        Näyttää siltä ettet hirveästi ole maatalouden asiantuntija kuten et yritystukienkaan vaan olet niitä kuuluisia MUTU miehiä joita aina löytyy joka lähtöön muita naurattamaan.

        Aktiivisuus on hyvästä varsinkin työn hakemisessa, sillä työ on sitä parasta sosiaaliturvaa!

        Aivan.
        PALKKAtyö on parasta sosiaaliturvaa työläiselle. Se etuosa vaan aina unohtuu näiltä oikeiston tolloilta.
        Aktiivisuus on itsestäänselvää työnhaussa, mutta toimeentulon leikkaaminen siksi, että työpaikkoja ei vaan ole kaikille, ON VÄÄRIN. Siinä rangaistaan uhria.


      • porvariloiset kirjoitti:

        Aivan.
        PALKKAtyö on parasta sosiaaliturvaa työläiselle. Se etuosa vaan aina unohtuu näiltä oikeiston tolloilta.
        Aktiivisuus on itsestäänselvää työnhaussa, mutta toimeentulon leikkaaminen siksi, että työpaikkoja ei vaan ole kaikille, ON VÄÄRIN. Siinä rangaistaan uhria.

        Työ voi olla muutakin kuin palkkatyötä, se voi olla yrittämistä joka on parempi tapa ansaita kuin palkkatyöläisenä oleminen. Silloin kun on pitkälti itsensä herra!


      • Vesimeloni50

        Asumistukeen myös leikkuri jos ei ala rahaa tulla omalla toiminnalla.
        Muuttakoot maalle, tyhjiä torppia löytyy. Ja perunamaata.


      • Töitä.tehnyt
        Extyökkäri kirjoitti:

        Mahdatko sinäkään tietää millä ehdoilla ja mihin tarkoituksiin yritykset tukea hakevat? Ei niitä sokkona jaeta vaan pitää olla suunnitelma esim tuotekehittelyn alalla joka yrityksen sen hetkisen kassatilanteen vuoksi olisi mahdotonta toteuttaa mutta jolla projektilla olisi mahdollisuuksia saada yritys tulevaisuudessa voimaan paremmin. Kun apuraha on myönnetty siihen liitetyn projektin seuraaminen alkaa ja valmista pitää tulla. Se ei välttämättä aina mahdollista heti ainakaan uusia palkkauksia mutta tulevaisuudessa ehkä.

        Maataloustuet taas maksetaan hehtaareiden perusteella kautta Euroopan ainakin. Niitä valvotaan maan pinnalta ja satelliiteista ja sadon määrä pitkälti riippuu säistä. Jos on liian kuumaa ja kuivaansato pienenee kuten myös jos on liian märkää ja varsinkin jos liian märkyyden vuoksi ei pelloille pääse puimureilla.

        Näyttää siltä ettet hirveästi ole maatalouden asiantuntija kuten et yritystukienkaan vaan olet niitä kuuluisia MUTU miehiä joita aina löytyy joka lähtöön muita naurattamaan.

        Aktiivisuus on hyvästä varsinkin työn hakemisessa, sillä työ on sitä parasta sosiaaliturvaa!

        Jos olet asiantuntija yrity- ja maataloustuissa, niin mitään et tiedä työttömän ahdingosta. Jos on parhaat päivänsä raatanut jonkun yrityksen työntekijänä ja saanut sitten potkut, kun työt on siirretty ulkomaille, niin silloin on yli viisikymppisenä väliinputoaja. Töitä ei löydy mistään ja jos yrittäjäksi alat, niin silloin kertynyt omaisuus on vaarassa. Kyllä pankit antavat kiinnelainaa yrityksen aloittamiseksi, mutta entä sitten kun yritys ei menesty? Siinä menee omaisuus pienenkin lainan takaisinperinnästä. Näitä on nähty laman aikana liikaa.

        Vain finanssipelurit, joilla on poliitikot takataskussaan pärjäävät. Sitä on hyväveliverkosto.
        Sama verkosto antaa yritystukia hyvin toimeentuleville yrityksille, jotka eivät maksa edes veroja Suomeen, koska harjoittavat "verosuunnittelua".
        Toisaalta taas suurtilalliset saavat liikaa maataloustukia, koska tulisivat toimeen ilman tukiakin suurten yksiköiden avulla.

        Entiset Työvoimatoimiston henkilökunta joutui kyllä tekemisiin kaiken maailman pultsareiden kanssa, jotka koittivat vedättää heitä maksamaan tukia turhaankin. Mutta silloin oli työllisyys noin yhdeksänkymmentä prosenttia, joten työnhakijat pääsivät töihinkin. Kunhan vain hakivat työtä aktiivisesti. Nyt ei löydy töitä joillakin seuduilla edes kaivamalla.


      • Töitä.tehnyt kirjoitti:

        Jos olet asiantuntija yrity- ja maataloustuissa, niin mitään et tiedä työttömän ahdingosta. Jos on parhaat päivänsä raatanut jonkun yrityksen työntekijänä ja saanut sitten potkut, kun työt on siirretty ulkomaille, niin silloin on yli viisikymppisenä väliinputoaja. Töitä ei löydy mistään ja jos yrittäjäksi alat, niin silloin kertynyt omaisuus on vaarassa. Kyllä pankit antavat kiinnelainaa yrityksen aloittamiseksi, mutta entä sitten kun yritys ei menesty? Siinä menee omaisuus pienenkin lainan takaisinperinnästä. Näitä on nähty laman aikana liikaa.

        Vain finanssipelurit, joilla on poliitikot takataskussaan pärjäävät. Sitä on hyväveliverkosto.
        Sama verkosto antaa yritystukia hyvin toimeentuleville yrityksille, jotka eivät maksa edes veroja Suomeen, koska harjoittavat "verosuunnittelua".
        Toisaalta taas suurtilalliset saavat liikaa maataloustukia, koska tulisivat toimeen ilman tukiakin suurten yksiköiden avulla.

        Entiset Työvoimatoimiston henkilökunta joutui kyllä tekemisiin kaiken maailman pultsareiden kanssa, jotka koittivat vedättää heitä maksamaan tukia turhaankin. Mutta silloin oli työllisyys noin yhdeksänkymmentä prosenttia, joten työnhakijat pääsivät töihinkin. Kunhan vain hakivat työtä aktiivisesti. Nyt ei löydy töitä joillakin seuduilla edes kaivamalla.

        En väitä olevani asiantuntija tukiasioissa mutta sen verran tiedän niistä jotteivät ne marisijat tällä palstalla tiedä asiasta josta marisevat mitään muuta kuin mutu tason tietoa.

        Olen ollut palkkatyöläisenä ja pienen osakeyhtiön perustajaosakkaana eli yrittäjänä ja tiedän, että jos on hyvä yritysidea ja järki päässä niin menestyy. Yli 3 vuosikymmentä se toi leivän pöytään ja siitä vielä maksettiin rahaa kun me osakkaat jäimme eläkkeelle.

        Pari kertaa vuodessa käyn katsomassa vieläkö pyörii ja hyvin on pyörinyt kun oli hyvä yritysidea.

        Yritystukia saa yleisesti eri projekteihin kuten tuotekehitysrahoitukseen ja vaikka työtilan lisärakentamiseen. Niistä kuitenkin tehdään suunnitelmat ja aikataulut joiden mukaan toimitaan. Nuo asiat ovat hyväksi jos ne onnistuvat ja saavat yrityksen pysymään pystyssä ja työllistämään edelleen työväkeä. Vähintään veroina saadaan avustus takaisin tuolla tavalla toimittaessa.

        Veikkaan työntekijän pääsevän töihin jos osaa myydä itsensä käypään hintaan!


    • Filatov

      Kyllähän demarit on työttömien pahin kurittaja Suomessa. Jopa pahempi kuin kokoomus. Vähänkin historiaa muistava tietää tämän. Tosin työttömien määrän lisäämisessä demarit on varmasti paras.

      • oikeistokakaran.itkut

        No kerro nyt edes joku esimerkki, ettet heti pelkäksi oikeistospämmäriksi paljastu ...!


    • puoluesokeat

      Huhhuh miloinkahan ihmisille valkenee tämä EK ja AY välinen homma.
      Työntekiät mm. ollaan pelkkiä pelinappuloita tällä hetkellä ja tulevaisuudessa halitus puolueisiin katsomatta.

      • EK-mafian.orjatyöhimo

        EK-mafia ei halua enää edes neuvotella, vaan määrätä yksipuolisesti kaikki työehdot.
        Ahneus on saanut siis vallan oikeistoeliitin järjestössä.


    • markku.lievonen

      Niin, tämän aktiivimallin sorvaaminen aikoinaan oli hyvä esimerkki siitä, ettei päättäjillä ole todellista mielikuvaa työttömästä ja ihmisen käyttäytymisestä / kehittymisestä. Toisaalta ymmärrän mitä tällä aktiivimallilla haettiin.
      Todelllisuudessa tämä aktiivimalli lisäsi ihmiseen stressiä ja sairastavuutta pelkotiloineen. Sen ehtojen täyttäminen ja jo ajatteleminen. Ei ihminen mahdollistu elämään arkeaan ja pitämään tasapainoista mieltä yllä kuin olisi postipaketti postin kuljetettavana. Siirtyä lyhyeksi ajaksi paikasta toiseen ja joskus vanhuuden päivillä olisi "perillä".

      Niin, koko aktiivimalli ajattelu on syntynyt tämän päivän ihmisen passiivisuudesta. Elinympäristömme,- suuuuuuurten puolueiden ohjaamana on rakentaut passivoittavan elinympäristön. Siis ympäristö alkaa passivoittamaan ihmistä lähes eskariikäisesä alkaen. Kädettömän ihmisen on erittäin vaikea työllistyä ja yritysten on erittäin haasteellista kasvattaa ihmiselle kädet työn tekemiseen.

      Niin, todellisuus on, jonka olen havainnut työpaikallani ja koko maassamme. Ennen työnhakija omasi käden taidot. Kirveen, vasara sahan jne.... käytön. ja paljon muita taitoja. Tänä päivänä todellisuus on, miten ihminen on varustettu tiedolla,- mutta puuttuvat käden taidot. Toiseksi ihminen .......alitajuisesti tietäen sen....... ja vaiuttaen tahtotilaan, niin ei hakeudu ammatteihin, joissa tarvitaan juuri käden taitoja. Käsillä töitä tehden. Esim. täällä päin on huutava pula työntekijöistä ja siten yritykset eivät ahdollistu edes suunnittelemaan toimintaansa täydellä teholla, koska tilauskannan laajentamine olisi petosta. Samaoin kädettömyys vaikuttaa jo suoraan yrityksen kilpaikukykyy / tuoteen hinnoitteluun.

      Siis elinympäristössämme on työtä tarjolla, jopa työpaikkoien luominen olisi helposti mahdollista, jos ihmine olisi kädellinen ja aktiivinen. Tältä pohjalta on tehty aktiivimalli. No, kukaan yrittäjä ei ota aktiivimalliln pakottamaa kädetöntä työntekijää työhön, koska työnantajalle on kustannus kasvattaa vuosien varrella kädet / taidot. "Ennen kaikki oli paremmin" ,- ihmisellä olisi luontaisesti kehittyi kädentaidot, joka on peruslähtökohta elinympäristön rakantamisessa.

      Niin ihmisen kädentaidot / käsillä töitä tehden vaikuttaa erittäin laaja-alaisesti aivojen kehitykseen ja aivojen toimintaan. Hahmottamiskyvyn laajentumiseen ........a-j-a-t-t-e-l-u-u-n. Käden taitoisella ihmisellä on siis ympäristölle annettavaa luontaisesti ja on aktiivinen. Pienen sillan kautta ajateltuna, väitämpä, miten juuri maahamme saa vapaasti tulla rikollisuutta pakolaisuuden mukana, koska ihminen / suomalainen on passiivinen. Mukautuu mitä maailmalla - muut maat tekevät asiassa ..a-j-a-t-t-e-l-e-m-a-t-t-a.... Passiivista kansaa on helppo ohjata.

      No, jokainen ihminen ymmärtänee, ettei lasta / ihmistä mahdollistuta kasvattamaan pelolla ja alistamisella, jota aktiivimalli edustaa. Ihmistä kasvatetaan ymmärryksen laajentamisen kautta.

      • markku.lievonen

        Pienen sillan kautta ajateltuna. Huomatkaapa mitä passivoittavaa politiikkaa Demaritkin tekevät ja edustaa eli ei mitään erilaisuutta.

        Ajatellen ihmisen passiivisuutta ja sokeutta. Demareiden ollessa vallassa / päätäjiä, niin he juuri ajoivat passiiviselle Kreikalle muhkeita tukeja - maamme takaus, jota koskaan emme saa takaisin.

        Niin , oliko kyseessä hähän alainen ihminen,- ei vaan passiivisuuden sairastuttama kansa, josta pankit tuli pelastaa. Urpilaisen huoli ei ollut siis ihminen,- vaan pankki.

        No tätä samaa hölmöilyö olemmme saaneet myöhemmin osaksemme. Pakolaisuuden kaapuun pukeutuneita terveitä ihmisiä on haalittu maahamme ......passivoitumaan. Ei kukaan heille ole luvannut edes tarjolla olevaa tuötä,- vaan verovaroja. Lisäksi on viritetty pommi, joka tehovoimaa emme edes tiedä - sen vaikutusta. Elinympäristöömme täysin sopeutumattomien miesten käyttäytymisen / kehityksen suunta. Rikollisuuden laajuus ja syvyys. Ihmisiä, joita ei edes haluta poistaa elinympäristöstämme heidän tehden rikoksiaan.
        Kaikki toiminta maassamme edustaa uusavuttomuutta aina päättäjiä myöten. Passiivisuutta.

        Esim. jos kuuntelee ja tutkii puolueista riippumatta ehdokkaiden mielikuvia maahanmuuttajista - rikollisuudesta, niin erittäin harva ihminen edes ymmärtää ja liittää tähän luontaisen ihmisen käyttäytymistä, jolla voisi tiedostaa tulevan suunnan. Tien, jota he kulkevat.
        Ei ole voimaa ja rohkeutta - aktiivisuutta tehdä johtopäätöstä ja ratkaisua. Tyhmemmen ihmisen eväät syödään ensiksi.

        Päättäjämme eivät todellisuudessa mahdollistu eroittamaan avun tarpeessa / hädässä olevaa ihmistä paremman elintason ja edun hakevista ihmisistä. Sanattoman viestinnän kautta.


      • käsillä-tekijä

        Aivanoikein, teorian lisäksi tarvitaan myöskäsiä, hakiessani töitä työnantaja kysyi puhunko ruotsinkieltä, vastasin siihen, teen töitä käsillän en kielellä, työn antaja naurahti, sanoi joo eihän sitä puhumalla,sain työpaikan.


      • markku.lievonen
        käsillä-tekijä kirjoitti:

        Aivanoikein, teorian lisäksi tarvitaan myöskäsiä, hakiessani töitä työnantaja kysyi puhunko ruotsinkieltä, vastasin siihen, teen töitä käsillän en kielellä, työn antaja naurahti, sanoi joo eihän sitä puhumalla,sain työpaikan.

        Maassamme on kyllä uskomaton tilanne. On paljon yrityksiä, joilla on erittäin suuri ongelma yrityksensä pyörittämisessä juuri työvoimasta. Edes ammattikouluun ei hakeuduta, vaikka kotipaikkakunnalla olisi työtä tarjolla.

        Todelisuus on, ettei ainakaan meillä ole Kiina uhkana,- vaan ihmisen muuttuminen passiiviseksi - kädettömäksi. Ajan käyttö ja ammattitaito on tekijät, joilla kilpailee joka maa keskenään. Sitoutuminen työhön,- jolla on lisäksi stressitasoa laskeva vaikutus. Ristiriidattomuus työympäristössä ajatellen ihmisen käyttäytymistä ja ajattelua.



        >>työnantaja kysyi puhunko ruotsinkieltä, vastasin siihen, teen töitä käsillän en kielellä,<<

        Juuri noin. Työnantajan tulisi olkein vaalia niitä alueita, jotka yritystoiminnassa on tärkeitä,- eikä sotkeutua lillukan varsiin.


    • diipadaapaaa

      Juntit ei tajuu että työnvastaanotto velvoite on olemassa , eli sanktio iskee jos kieltäydyt , mielestäni se on aivan riittävä "kannuste" , tuo muu on aikuisten turhaa juoksutusta johon ei kenenkään tulisi osallistua , nuoret on sitten asia erikseen , niitten tilannetta pitäisi hoitaa tarkemmin.

    • RuplanippuPunalippu

      Vastikkeeton ikuinenelatus on ihmisoikeus, ainakin kehitysmaamuslimeilla Suomessa.... Se on todella aktiivinenmalli se......Sillä nämä Antit ja muut viherkommarit nostavat Suomen aivan uutteen kukoistukseen, varsinkin kun ostetaan Amerikkalaisia ja Kiinalaisia sähköautoja Suomi täyteen, eikös se ollut 70 tuhatta vuodessa.....

      • Maatalousryssät.töihin

        Entäs maatalouskommunistien ikuinen tukiaisjärjestelmä. Eikö siihen pitäisi myös puuttua?


      • Touko-jyrä

        Ei muuta kuin eu vaaleissa ääni sille joka vaatii/lupaa suomen luopuvan eu-maataloustuesta.
        Lisäpisteet ehdokkaalle joka suhtautuu kielteisesti suomen yritystukiin.


    • vasemmisto.vaalivoittoon

      Sipilän oikeistohallituksen jäljiltä jäi paljon korjattavaa, sillä neljän vuoden aikana runnotut ”kipeät päätökset” koskevat kansaan kipeästi yhä edelleen, joka ikinen päivä.
      Aktiivimalli leikkaa työttömiltä, kiky leikkaa kuntien työntekijöiltä ja kunnilta, koulutusleikkaukset näivettävät oppilaitoksia, indeksijäädytykset leikkaavat kansaneläkettä ja siihen sidottuja tukia työmarkkinatuki mukaan lukien.

      Äänestä siis vasemmisto vaalivoittoon!

      • EiköTotta

        Äänestämällä Husu Husseinia ja Suldaan Said Ahmedia, tulee Suomesta paljon Islamilaisempi paikka asua....


      • vasemmisto.vaalivoittoon
        EiköTotta kirjoitti:

        Äänestämällä Husu Husseinia ja Suldaan Said Ahmedia, tulee Suomesta paljon Islamilaisempi paikka asua....

        Siis äänestämällä Sipilää tulee Suomesta paljon lestadiolaisempi paikka asua...

        Rasistien äly, onko sitä...?


    • Niinomaan

      Nimenomaan, on yli 50 vuotiaita joilla ei ole mitään koulutusta, ei työhistoriaa ja olleet yhtäjaksoisesti työttöminä jopa 30 vuotta, näille pitäisi myöntää sama eläke kuin mitä saa nyt syksyllä ne, jotka ovat 60v ja olleet yhtäjaksoisesti työttöminä 5 vuotta.
      Säästöt olisi miljoonia kun he päästettäisi pois työttömyys koneistosta, ja he ei koskaan tule työllistymään yhtään minnekkään.

    • vasemmisto.vaalivoittoon

      Äänestämällä vasemmiston ehdokkaita, työttömien sortaminen loppuu. Lupaa Antti ja Li

    • Pertti.Paimiosta

      Älkää ihmiset unohtako että vain lakkoiluilla ja mielenosoituksilla on aikoinaan duunareiden työolosuhteet ja palkkaus saatu paremmaksi.
      Yksikään hallitus ei ole sitä tehnyt koskaan vaan päinvastoin heikentänyt duunarin asemaa, jos vain kaikki kikyt ja heikennykset niellään ja puristetaan vain nyrkkiä taskussa niin huomaatte että ulkomaalaiset halpatyöntekijät tekevät jatkossa kaikki työnne.

      Hyvin on propaganda mennyt läpi kun duunarikin potkii toista duunaria ja molemmat vielä työtöntä duunaria.
      Sivummalla porvari nauraa teille ja laskee firman uutta säästökuuria ja potkii pian yhden duunarin taas ulos.
      Vaikka voittoa tulee niin säästöjä pitää saada lisää jotta porvarille kertyy enemmin varallisuutta mutta duuarille ei tule muuta kuin lisää työtä ilman palkankorotuksia.

    • väppiä.ketyksille

      Äänestä sinä vaan vasemmistoa, seuraava eduskuntakausi keskustellaankin sitten homoliitoista. Kyllä siihen ainakin pari kolme vuotta menee vihreitten avustuksella. Vika on siinä, että asia koskee n. pariasataa ihmistä, loput 5,5 miljoonaa ihmettelee etteikö mitään muuta aihetta löydy. Toki löytyy: ilmastonmuutos.
      Meininki on takuulla fantastista ja upeaa, kiitosta sataa sateenkaariväeltä kaikkialta maailmasta. Mediahuomio on taattu ja kuinka fantastista on saada uhriutua seksuaalivähemmistöjen puolesta.

      Eihän aktiivimalli leikkaa työttömiltä, ainoastaan aktivoitumattomilta. Sitä kehittämällä saadaan järjestelmä, joka lyhentää työttömyysjaksoja sekä helpottaa työnsaantia. Keskusta lupasi jälleen tavoitella 100000 uutta työpaikkaa, tällä lupauksella on jo hiukan katetta. Äänestä sinäkin siis keskustaa.

      • Maatalousryssät.töihin

        Pankolla makaajille pitääkin laatia aktiivimalli, joka leikkaa tukiaisia, ellei tavoitteet täyty. Nythän se on päinvastoin. Mitä laiskempi maajussi, sitä enempi tukiaisia voi hakea! Ja Sipilän johdolla onkin saatu joka vuosi lisätukiaisia, säästä riippumatta.


    • ex-telakkahitsaaja

      Kaikkien työhaluttomien sorto on lopetettava. Ei halutottomia ihmisiä saa painostaa töihin niin työtä riittää paremmin halukkaille.
      Miksi pitäisi tehdä vastenmielisiä töitä kun esim. Helsingin keskustassa pystyy hyvin elämään yhteiskunnan tuilla ja harmailla.

    • säästöä

      leistä asumistukea saa Helsingin seudulla 114 700 ruokakuntaa, koko maassa 376 500 ruokakuntaa.
      Asumismenoina hyväksytään vuonna 2019 enintään 1 111 €/kk/4h 139 € lisähenkilöä kohden.
      Tuen määrän voi selvittää vaikka ennakolta (kela.fi/laskurit)
      Mm. vuonna 2017 Kela maksou 12 600 kodin asumiskulut kokonaan Helsingissä, koko maassa n. 863 000 henkilöä, 16 % väestöstä. – Tyypillisin saajaryhmä ovat työttömät.
      Kelan kautta asumista tuettiin Suomessa 2017 noin kahden miljardin sijaan yhteensä noin 2,3 miljardilla eurolla. Vuonna 2018 asumistukea jaettiin yli 125 miljoonaa euroa kuukaudessa. Asumistuessa ei ole neliörajaa.

    • vasemmisto.vaalivoittoon

      Tosiasia on, että palkatonta työtä tekee joka vuosi lähes puoli miljoonaa ihmistä. Sitä tehdään monella nimellä. On työkokeilua, työharjoittelua, työnäytettä ja kuntouttavaa työtoimintaa. Opiskelijat tekevät opintoihin liittyvää harjoittelua palkatta, yritykset järjestävät rekrytointikoulutusta ja kunnat kuntouttavaa työtoimintaa. Yhteistä näille kaikille on, että työstä ei makseta palkkaa. Opintoihin kuuluvasta työharjoittelusta ei makseta mitään, ja työttömät tekevät työtä työmarkkinatuella ja yhdeksän euron päivittäisellä kulukorvauksella.

      Nämä palkatonta työtä tekevät työttömät eivät tilastoidu työttömiksi, joten heidän tapauksessaan kohtaanto-ongelma on ratkaisu ja heidät voidaan unohtaa. Pääasia on, että tilastot näyttävät kauniilta. Kuitenkin nämä ihmiset ovat tosiasiassa työttömiä, jotka vain on laitettu tekemään työtä työmarkkinatuen vastineeksi. Työstä ei kerry eläkettä eikä lomaoikeutta, sillä kyseessä ei ole työsuhde.

      Äänestä siis Vasemmistoa, niin saamme lopetettua työttömien orjuutuksen!

      • ahneudelle.turpiin

        Sipilä on siis taas valehdellut. Perskules ja s..tana...


    • työtön.Kainuusta

      Työttömien sortaminen on lopetettava! Oikein!

    • Ihalainennolla

      Ihalaisen työministeriaikana kaikille työttömille ei maksettu työmarkkinatukea lainkaan. Demarit ovat hiljaa työttömien sortamisistaan. Jouduin olemaan 10 vuotta ilman työmarkkinatukea. Maatalouteen sen sijaan riittää miljardeja jaettavaksi. Hävytöntä.

    • vasemmisto.vaalivoittoon

      Vasemmistoliitto ja SDP ovat molemmat luvanneet poistaa aktiivimallin heti kun valtaan pääsevät. Työttömät kiittävät äänestämällä vasemmiston ehdokkaita!

      • työtön.Kainuusta

        Tottakai!


    • lahtarismin.loppu

      Oikeistolainen työläisten sortaminen on lopetettava!

      • vasemmisto.vaalivoittoon

        Juuri niin! Pääsemme jo huomenna ennakkoäänestämään vasemmistopuolueita!


    • Kiitos-KEPULLE

      Aktiivimallin vuoksi minullekin löytyi vihdoinkin töitä.
      Kiitos kuuluu niille jotka sen saivat aikaan, eli hallituspuolueet.
      kepu saakoon ääneni.

      • vasemmisto.vaalivoittoon

        Eli et pystynyt ilman keppiä hakemaan töitä. Oikeistoluusereitahan on myös työttömien joukossa.


    • KansanvihaajaSipilä

      Keppiä on annettu ihan olan takaa, ja sillä keinolla on köyhdytetty jo valmiiksi köyhiä sekä saatu lisää köyhiä. Pienituloisuusrajan alapuolelle on siirtynyt noin 38 500 uutta ihmistä. Niitä töitä heille ei ole edelleenkään tarjolla. Siinäpä seuraavalle hallitukselle perintöä kerrakseen.

    • ex_persu_turuust

      Vasemmistoliittohan on jo linjannut sen, että heille aktiivimallin poisto on kynnyskysymys hallitukseen menemiseksi. Loistavaa työtä ainoalta oikealta työväenpuolueelta!

      Äänestän varmasti vasemmiston ehdokasta!!!!!

      • Ville.Vantaalta

        Hieno homma. Persuilusta voi siis parantua!


      • Ihmeparantuminen
        Ville.Vantaalta kirjoitti:

        Hieno homma. Persuilusta voi siis parantua!

        Todistan, että voi parantua. Viimeksi tänään Sanna Marin televisiohaastattelussa totesi, että aktiivimallin poisto on kynnyskysymys. Äänestän SDPtä tai Vasemmistoliittoa, vaikea valinta.


    • Eivassarivaltaakoskaan

      Tuo "kyykyttäminen" on kehnoa poliittista retoriikkaa. Saa 4.6% vähemmän toisten rahaa jos ei kolmeen kuukauteen selviä ylös punkasta. Erittäin hyvä periaate. Moni taevitsee pientä kannustusta että saa aikaiseksi ottaa vastuuta itsestään.

      • Maatalousryssät.töihin

        Maatalouskommunisteiltahan ei vaadita edes punkasta nousua. Kunhan tukiaisanomuksen jaksaa kopioida edelliseltä vuodelta 10% lisää.


    • ristiriitaista

      Suomessa kapitalismi haluaa korkeat vuokrat ja halpaa työvoimaa.
      Se aiheuttaa ristiriitaista vinottaista politiikkaa.

    • ketkutemppu

      ”Suomessa kapitalismi haluaa korkeat vuokrat ja halpaa työvoimaa.
      Se aiheuttaa ristiriitaista vinottaista politiikkaa”

      Aktiivimalli ja/tai halpa työvoima ulkomailta on kaksi ketkutemppua saada orjatyötä.
      Kapitalismin lobbarit haluavat saada halpoja työntekijöitä 6e/tunti, eli 800e kokoaikatyön nettopalkalla.
      Mutta oikein kalliit vuokrat (600-900e) vaativat nettopalkan yli 1300e.
      Jos suomalainen suostuu pieneen palkkaan, hän on sossuturvan asiakas.
      Sossuturvan normit suojelevat orjatyöstä 6e/tunti.
      Venäjällä tadžikit on halpa ulkomaalainen työvoima, joka on valmis tekemään työtä huonoissa oloissa – asuu parakeissa ja vie palkat kotimaahan. Suomessa kapitalismin lobbarit yrittävät ottaa siitä mallia.

    • ketkutemppu

      Minulla on täysi oikeus makoilla kotona muiden elätettävä. Olen siis demari.

      • Maatalousryssät.töihin

        Milloin siis muutuit maatalousryssästä oikeaksi työntekijäksi? Eilen?


    • puoliksi.työllinen

      "Eihän ole oikein että puoli vuotta töissä ylisuurella palkalla, puoli vuotta laiskana tai pimeissä töissä "

      Tuohan on täysin sallittua, jusseille. Miksi palkansaaja ei saisi käyttäytyä samoin?

    • Ierika

      Demarit siis vastustavat työtä ja toimeentuloa. Kannustaminen on monelle oman edun vuoksi tarpeen että saa elämästä kiinni. Ennen sen hoiti yksinkertaisesti nälkä.

      • aktivoitu

        Siis kannustimeksi lisää "liksaa" kuten jusseille. 100 milj./50k, 2000€/lärvi/v. , kyllä tolla vois jo paria paikkaa käydä vilasemassa. Mitä tekee jussi, kääntää kylkeään. Ihmettelen mikä laki sallii meillä käsittelemään ihmisiä eri tavoin samassa asiassa?


    • atte.vantaalta

      Minä tunnen sekä luonnossa että varsinkin somessa paljon työttömiä, jotka ovat kuntouttavassa työtoiminnassa. Osa on kuntouttavassa siksi, että oikeastaan heidän pitäsi päästä työkyvyttömyyseläkkeelle, osa siksi, että he toivovat pääsevänsä sitä kautta kiinni palkkatyöhön, kuten on tarkoituskin.

      Heitä on Suomessa yli 40 000, joten siellä olisi puolueille ääniä jaossa. Kumma juttu, että ne äänet eivät tunnu muita puolueita ja ehdokkaita kiinnostavan. Vain vasemmistoa!

    • vasemmisto.vaalivoittoon

      Oikeistolainen työläisten kepittäminen ja toimeentulon leikkaaminen on tullut tiensä päähän.
      Kansa vaatii siis muutosta ja sen se saa äänestämällä vasemmiston ehdokkaita!

    • vanha_vasuri

      Oikeistolainen asenne työläisiä kohtaan ei vaan toimi ... vaikka se siltä ehkä joskus näyttääkin.
      Työväki kun ei enää kunnioita kyykytyksen harjoittajia ... vaan inhoaa heitä,

      Muistakaa vaan se, että vain Vasemmisto on aina työväen ja heikoimpien puolella...

    • työtön.Kainuusta

      Yksi pahimmista oikeistohallituksen hosumalla tehdyistä uudistuksista oli työttömyysturvan aktiivimalli. Se runnottiin läpi luottaen sihen, että työttömille saa tehdä mitä vain ilman että kukaan älähtää. Aktiivimalli ei tuonut pysyviä työpaikkoja, vaan korkeintaan lyhyitä pätkätöitä, joilla ei elä. Tilastollisesti ne ovat työpaikkoja, mutta tosiasiassa aktiivimalli on pelkkä tukileikkuri.

    • mummeli.maalta

      Työttömien sortaminen on lopetettava. Piste!

    • Kaskassss

      Siniset todella olivat sortamassa 140 000 työtöntä takaisin työelämään. Joukossa varmaan meni ideologisesti työttömiäkin.

      • Hallitus.kusettaa.kansaa

        Soinin rukousaamiaiset Trumpin kanssa siis toimivat ja Meyer tilasi heti 5 uutta loistoristeilijää.


      • kasKummanKummallista

        Mummojen sairaskulujen omavastuun korotus sai Mercedeksen tilauskannan suorastaan räjähtämään. Sipilän mielestä.


      • kummalisenKasKas
        kasKummanKummallista kirjoitti:

        Mummojen sairaskulujen omavastuun korotus sai Mercedeksen tilauskannan suorastaan räjähtämään. Sipilän mielestä.

        Ja Meyer sai heti viisi miljardiluokan risteilijätilausta, kun maailmalle levisi tieto että Suomen työttömien toimeentuloa leikataan työpaikkojen puutteen vuoksi.
        Kyllä se Sipilä vaan osaa vetää oikeista naruista!


    • ääni.vasemmistolle

      HS:ssä on Jussi Halla-Ahon haastattelu, jonka voi lukea rekisteröitymättä:

      https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006058189.html

      Minusta tuo näyttää Kokoomuksen tai Kepun puolueohjelmalta höystettynä maahanmuuttovastaisuudella. Lisää leikkauksia, kikyjä, palveluiden alasajoa, palkkojen laskemista, säästöjä, sosiaaliturvan alasajoa, työttömien kyykytystä.

      Eli jos nykymeno tuntui hyvältä ja haluaa pysyä tutussa ja turvallisessa, niin sitten vain äänestämään heitä. Siitä kyllä propsit Jussille, ettei pyri kaunistelemaan puolueensa ohjelmaa.

      • persujen.petokset

        Nyt ihmisten pitäisi kuitenkin jo ymmärtää millaista on perussuomalisten todellinen politiikka, se on Sipilän hallituksen politiikkaa lisättynä oikeistopopulismilla.


      • rasistipersut
        persujen.petokset kirjoitti:

        Nyt ihmisten pitäisi kuitenkin jo ymmärtää millaista on perussuomalisten todellinen politiikka, se on Sipilän hallituksen politiikkaa lisättynä oikeistopopulismilla.

        Ja rasismilla ryyditettyä ...


    • vasemmisto.vaalivoittoon

      Kun on leikannut köyhiltä ja pienituloisilta neljä vuotta, ei ole uskottavaa vaaleissa väittää ajavansa näiden asiaan parannusta seuraavallakaan kaudella.

    • Miten.käy

      Persujen tahto on kiristää työttömiä ja myös työllisiä viimeiseen asti. Ovatkin pahempi Kokoomuksen apupuolue kuin Keskusta, jos vain Kokoomus ottaisi heidät hallitukseen. Vai kysytäänkö Kokoomukselta sitä vaalien jälkeen? Jospa Persut kysyvätkin kokkareita.

    • perunateatteriin

      Työttömät töihin vaikka vanhustentalon keittiöön perunankuorintaan tai mihin tahansa muuhun avustavaan toimintaan jos ammattitaito ei muuhun riitä. Palkka suoritusperustaiseksi.

      • Maatalousryssät.töihin

        Maatralousryssäthän sinne ensiksi pitää pistää! Kepuleiden vastikkeetonta loisimista jo vuosikymmeniä ... helvata sentään!


    • Populistit

      Sini-Persut ovat työläisiä vastaan, sillä heidän aatemaailma on peräisin natsi-saksasta. Siellä natsit vihasivat työväenliikkeitä. Aivan kuten täällä on paneteltu ammattiliittoja ja vasemmistopuolueita.

      • Työtä.Suomeen

        Ei kannata äänestää persuja, sillä he ovat työläisiä vastaan.


    • lakkiavattu

      Paneteltu on vasemistoliittoo ja ammattiliittoja ja ihan aiheesta.
      Vasemiston ja ammattiliittojen työväen puolustaminen on vain sananhelinää niin kuin kaikki muidenkin puolueitten puheet. Mukamas ollaan niin työntekiöitten puolell mutta 1kk vaalien jälkeen ei kukaan muista mitään että mistä oli puhe paitsi arhimäen sammuminen baari oli paras suoritus vasemistolta, jotta vähän hupia tännekkin duunari osastolle, mutta meidän veron maksajien reissulla passaakin sen verran ryypätä että sammuu.

      • ääliöpersuilua

        Tuollaista "älykkyyttä" ei voi tosiaankaan saada kuin päätoimisesti pubissa istumalla ja hokemalla Mestaria apuun ... heheh eheheh


    • Alaarvoista

      Johan se o vanhuksie rääkkäämistä jos yli 50:pistä aletaan tommottis toimi höykyttää .Eikö niillä ole minkäänlaista vanhempien kunnioitusta olemassa.

    • näin.persuissa

      Työttömäksi joutunut työministeri Lindström raahustaa TE-toimistoon ja kysyy töitä. Ei tule korvauksia, koska hän saa sopeutumispalkkiota Eduskunnasta.

    • Anonyymi

      Työttömien asema paranee satavarmasti, kunhan Antti saa toimivaltaisen vihervasemmistohallituksen kasaan. Ja se onnistuu yllättävän helposti ... katsokaa vaan!

      • Anonyymi

        ViherPunaMulta-hallitus on tulossa. Ja helposti.


    • Anonyymi

      Sipilä ei sortanut vaan hommasi monelle töitä, sitä parasta sosiaaliturvaa.
      Alamäki-Antti töpeksii tämänkin.

      • Anonyymi

        Sipilän aikaansaama tilastotyöllistäminen ei vaan ole elättänyt vielä ketään. Vain PALKKAtyö elättää työläisen perheineen. Siinä on se ero, jota oikeiston hyväosaiset eivät koskaan tajua.


    • Anonyymi

      No nyt ei tarvi mennä töihin kun Rinne kannustaa maahanmuuttoa, sieltä tulee väkeä töihin.

      • Anonyymi

        Aivan. Miksi sen vieläkään aloittaisit ...?


    • Anonyymi

      Rinne on maahanmuuton kannustaja. Toiseksi ilmastomies, autot pois köyhiltä.

      • Anonyymi

        Sipilän jäljiltä köyhillä ei ole ollut pitkään aikaan autoja. Viime hallitushan sen jo opetti, että ruoka-apujonoon pääsee kävellenkin.


    • Anonyymi

      Rinne on oikealla asialla, köyhät ei tarvi autoa.

      • Anonyymi

        Oikeistoystävykset Sipilä-Orpo-Soini-Halla-aho hoisivat jo asian. Köyhien nöyryytyksen ja autottomuuden.


    • Anonyymi

      Persujen sosiaalipoliittisen ohjelman mukaan luvassa olisi aktiivimallin kaltaisia työvoimapoliittisia toimenpiteitä ja leikkauksia. Siis täsmälleen sitä samaa tavaraa, jota perussuomalaiset olivat toteuttamassa kaksi vuotta Sipilän hallituksessa, ja jonka puolesta monet puolueen kansanedustajat äänestivät sen jälkeenkin.
      Jotenkin ihmisille on saatu uskoteltua niiden leikkaajien olleen sinisiä, mutta ihan samoja perussuomalaisia he olivat ensimmäiset kaksi vuotta. Ohjelmansa mukaan puolue sopisi vieläkin parhaiten samaan hallitukseen muiden oikeistopuoleiden kanssa.

      Siksi Antti ei persuja hallitukseen ota. Työväen onneksi.

      • Anonyymi

        Perussuomalaisten talouspolitiikka on kovaa oikeistolaista politiikkaa, ihan sitä samaa, jota Sipilän hallitus harjoitti. Perussuomalaiset olivat hallituksessa kaksi vuotta toteuttamassa sitä, eikä sitä asiaa voi pyyhkiä pois sanomalla niiden hallituksen tyyppien olleen sinisiä. Vielä puolueen hajoamisen jälkeenkin osa oppositioon siirtyneistä perussuomalaisista äänesti hallituksen leikkauspolitiikan puolesta.


    • Anonyymi

      Työttömien sortaminen on lopetettava. Ja nyt sen toteuttaa Antti!

    Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5046
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3317
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1452
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1000
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe