Kiveskasvain ja leikkaamatta jättäminen

Koiralla todettiin kiveskasvain ja ainakin tällä hetkellä olemme sillä kannalla eläinlääkärin kanssa, että katsotaan, tuleeko vakavia oireita. Jos niitä ilmenee, toki leikataan, mutta toistaiseksi jätettiin leikkaamatta. Onko joku jättänyt kasvaimen leikkaamatta ja onko koira elänyt kuinka kauan siitä huolimatta? Eläinlääkäri kertoi, että jotkut vanhat koirat, joita ei ole leikattu, ovat silti eläneet useampia vuosia kasvaimen kanssa. Tämä koira en tosin ole vanhus, mutta kokemuksia kyseisen kasvaimen kanssa eläneistä kaivataan.
97843
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Syöpäkasvaimet ovat aina yksilöllisiä, joten et tee mitään sillä tiedolla, miten muille on käynyt. Tämänkin olisi eläinlääkärisi kertonut, jos olisit kysynyt. Tai mikäli eläinlääkäri ei tätä ymmärrä, niin vaihda ihmeessä eläinlääkäriä.

Joka tapauksessa voidaan todeta, että vakavien oireiden odottelu lähentelee eläinsuojelulain rikkomista, sillä laissa aivan selvällä suomenkielellä kielletään tarpeettoman kivun ja tuskan tuottaminen. Yleistäen voidaan myös sanoa, että koiran kannalta peli on todennäköisesti menetetty siinä vaiheessa, kun vakavia oireita alkaa ilmaantumaan. Syöpä on siitä viheliäinen vaiva, ettei se ota enää takapakkia siinä vaiheessa, kun vakavat oireet ovat alkaneet, vaan saattaa esim. lähettää aikaa myöten etäpesäkkeitä tärkeisiinkin elimiin niin, ettei leikkaus auta enää yhtään oireiden alettua. Joten on siinä omistaja ja eläinlääkäri, jos tekee mieli odotella vakavia oireita ennen kuin vaivaudutakaan pistämään tikkua ristiin. Jos sinulta löytyisi kasvain, niin odottelisitko vakavia oireita, vai tekisikö mielesi tarttua härkää sarvista välittömästi?

Äänestä

Miten vakavaksi sinä ja poropeukalolekurisi haluatte tilanteen äityvän ennen kuin kasvainlöydös on mielestänne tarpeeksi vakavaa? Tietämättä tilanteesta enempää kuin kerroit sanoisin, että lekurilla on ammattietiikka nollissa ja omistajakin vähän kyseisellä mielenlaadulla varustettu. Kukaan järjissään oleva ei odota tuntevan olennon olevan puolikuollut ennen kuin vaivautuu jotain tekemään. Sanoohan sen jo maalaisjärkikin, että ennuste on sitä parempi mitä pikemmin toimitaan.

Äänestä
  • mietipääsitä

    Uskotko todella kaikken eläiänlääkärien etikkaan. Minusta heiänetikkaansackuuluu raha. Olen kuullut näistänhinosta. Ja noneksi olen tarvinnut eläinlääkäriä vain rokotuksiin.

    Äänestä

Kivesten poisto,ei ole iso operaatio .Koirat toipuu siitä nopeasti,eikä se maksa edes paljon miyään.Mutta jos kasvainta ei poisteta, se usein leviää muuallekkin,ja peli on menetetty.Itse leikkauttaisin.Se olisi mielestäni parempi koiralle,kun kasvaimen kanssa olo.

Äänestä

Minä on syysi,ettet leikkauttanut koiraasi kun sairaus ilmeni?
Raha vai kyllästyminen koiraan.

Äänestä

Suosittelen ehdottomasti leikkaamaan vaikka kivekset kokonaan pois. En toki tiedä millainen kiveskasvain on kyseessä, mutta kasvaimiahan noin yleisesti ei käytännössä varmuudella voikaan tunnistaa leikkaamatta ja lähettämättä patologille.

Mun vasta 6v. täyttävällä koiralla oli pieni ja harmittoman näköinen ihokasvain lavassa.Lleikkauksen jälkeen paljastui erittäin huonosti erilaistuneeksi high grade mastsolukasvaimeksi, eli syöpähän se siellä. Koska leikattiin ajoissa, ei ollut vielä ehtinyt (näillä näkymin, käydään vielä uudetkin ultrat) lähettää etäpesäkkeitä sisäelimiin. Koiran vointi on leikkauksen jälkeen ollut yhä parempi ja elinajanodote sama kuin terveellä. Jos kasvaimen olisi antanut olla, olisi se vienyt koiran noin vuodessa.

Leikatkaa ne lemmikkienne kasvaimet! Tiedän että on kallista, mutta on se ihme jos ei halua lemmikkiään tutkia. Siinä vaiheessa kun kasvain alkaa oikeasti oireilla, ei koiraa välttämättä enää voi pelastaa.

Äänestä

kivekset ja jos samalta puoskarilta onnistuu niin itseltäs samoilla tulilla,,, tai isältä jos sattui hameväelle.
Jos kasvain on todettu niin onko järkevä odottaa, että se laajenee, lähettää etiäisiä ja koira alkaa kärsimään kipuja? Rahasta operaatio ei voi / saa olla kiinni. Jos on varaa koira ottaa ja pitää niin on oltava myös raha hoitaa sitä.

Äänestä

kENLLÄ ihmeen konitohtorila käytit. Koira tulee leeauttaaa välittömäsi ei syöpä itsestään parane.

Äänestä

Meillä tuli koiralla kiveskasvain ja kastroitiin samantien. Ensin kaikki näytti hyvältä, mutta sitten alkoi tulla kasvaimia nopealla tahdilla joka paikkaan. Kasvaimet tutkittiin ja oli tosi ärhäkkä syöpä kyseessä. Kaksi kuukautta ja koira lopetettiin. Ehdottomasti kannattaa kastroida heti ja tutkituttaa kasvain mitä se on. Tulevien kasvaintenkin varalle, että kannattaako alkaa leikkaan enään. Mun koira oli jo 13, joten ei kannattanut enää hoitaa :(

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


hilipatihippa kirjoitti:

Koiralla todettiin kiveskasvain ja ainakin tällä hetkellä olemme sillä kannalla eläinlääkärin kanssa, että katsotaan, tuleeko vakavia oireita. Jos niitä ilmenee, toki leikataan, mutta toistaiseksi jätettiin leikkaamatta. Onko joku jättänyt kasvaimen leikkaamatta ja onko koira elänyt kuinka kauan siitä huolimatta? Eläinlääkäri kertoi, että jotkut vanhat koirat, joita ei ole leikattu, ovat silti eläneet useampia vuosia kasvaimen kanssa. Tämä koira en tosin ole vanhus, mutta kokemuksia kyseisen kasvaimen kanssa eläneistä kaivataan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu