Populismi persut ym. himoitsevat valtaa ja rahaa. Kaikki muu onkin aivan siviseikkaa. Ratsastetaan muutamalla jutulla ja kansa kohisee. Etemämpänä jo johtanut vainoihin ja väkivaltaan. Kuulostaako tutulta? Järki haloo?
Populistit
PeaceOut
18<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Puhuit yksinkertanen kokoomuksesta.
Kaikki puolueet ovat populistisia puheissaan. Ilman sitä ei saa ilmaista mainostilaa lehdissä. Jos ajattelee kommunistisen puolueen historiaa, niin se oli ehkä kaikkien aikojen populistisin, vaikka monet tavoitteista toteutuikin. Demareiden vappusatanen on pientä verrattuna proletariaatin diktatuuriin.
Demareiden vappu satanen on kuultu rukous hätää kärsiville pienituloisille eläkeläisille. Onneksi on puolue joka ymmärtää, ettei jälkeenjääneet eläkkeet ei riitä alkuunkaan kattamaan tällä hallituskaudella tapahtuneita elinkustannuksia (palvelumaksut ovat nousseet, ja samaan aikaan kelakorvauksia pienennettiin oleellisesti, energia- ja ihmisen pakolliseen elämiseen liittyviä välillisiä veroja on nostettu sumailematta, lääkekorvauksiin omavastuuta jne, ettei ole ihme kun eläke ei riitä )
Täysin riippumatta siitä kokeeko joku vappusatasen tarpeelliseksi, sen lupaaminen on puhdasta populismia etenkin, kun se vedettiin takaisin kun sen julkisuudesta oli otettu kaikki irti.
Nyt siihen puhalletaan taas uutta henkeä että Rinteen haamu saataisiin pysymään otsikoissa.
Ei sitä ole takaisin vedetty, ja seuraavalla hallituskaudella se 100 euroa tulee vaiheittain alle 1400 euroa saaville. Se 100 euroa pienituloisille eläkeläisille ei ole populismia, vaan se on välttämätöntä, jotta nämä ihmiset selviävät jokapäiväisistä välttämättömistä menoistaan.
Kun ihminen vanhenee, hänelle tulee enemmin tai myöhemmin vähitellen kaikenlaisia rajoitetta ja sairauksia, joiden hoitaminen käy kalliiksi , eikä he enää pystyne entiseen malliin kulkemaan matkoja jalan, sekä tarvitsevat paljon lääkkeitä, ja usein ulkopuolisia auttamaan kodin töissä. Hampaat eivät ole ikuisia, kun ei myöskään kaikki vanhat kodinkoneet, joten rahamenoja riittää.
Ryöstämme köyhät.
Persut on lähellä Kokoomusta monissa asioissa, mutta Persut ovat maahanmuuttovastaisia, joista nämä puolueet erottaa nimen lisäksi toisistaan.
Tämä varmaankin. https://yle.fi/uutiset/3-10654179
Voisko joku selittää että kun joku pienpuolue tai varsinkin Persut sanoo (huom ei lupaa) jotain järkeen käypää ja ennen kaikkea suomalaisten etujen mukaista niin se leimataan heti populismiksi.
Mutta kun saman tekee ns "vanhat kunnon puolueet" niin se ei olekaan populismia vaan kansan äänen ja tahdon kuulemista ja siihen vastaamista.
Persut on oikeisto puolue, ja lähinnä Persuissa huolestuttaa jyrkkä ajatusmaailma, joka vaikuttaa olevan lähellä uusnatsisimia, josta maailmalla on paljon huonoja kokemuksia.
Moni puolue Suomessa kuin maailmallakin jakaa varsinkin vasemmistopuolueissa , heidän kanssaan huolensa turvapaikanhakijoiden kustannuksista ja etenkin niistä kamalista ja surullista uutisista , jota olemme joutuneet heidän tulemisensa jälkeen todistamaan. Moni on huolissaan, heidän aiheuttamistaan kuluista, terrori- ja raiskaus uhista, sekä vaikutuksistaan työmarkkinoihin.
Persut eivät ole vastaus ongelmaan, ja kun asia on ongelmallinen, tulisi löytyä joku paras ratkaisu mitä asian suhteen voisi tehdä. Sotia pitäisi vähentää, ihmisten eriarvoisuutta pienentää, oppia ihmissuhdetaitoja ja istua neuvottelupöytään asioiden parantamiseksi. Sotavarustelut lisää konfliktien uhkia, jotka jonakin päivänä saattavat levitä kolmanneksi maailmansodaksi.
Ratkaisuja...........
Ei kai vaan sulla nyt ala mopo keuliin, eihän me suinkaan nyt koko maailman ongelmia voida täällä suomi24 palstalla ruveta pohtimaan, ratkaisuista puhumattakaan!
En tiedä oletko yhtään kuunnellut Jussin puheita/haastatteluja mutta ei ne hänen mielipiteet nyt niin hirveän radikaaleja ole jos malttaa ihan oikeasti kuunnella mitä Jussi sanoo. Se jos kannattajat "riehuu" ja vaatii jotain niin on kuitenkin eri asia kuin puolueen virallinen linja.
No mistä tällaiset radikaalit mielipiteet sitten kumpuavat? Kyllä ne ovat pidemmän ajan "tulosta" ja ovat tyytymättömyyttä poliittista järjestelmää kohtaan ja sitä että poliitikot ovat vieraantuneet kansasta liian kauas.
Ihmiset kokevat että heitä ei kuunnella vaan päätökset tehdään "sumplimalla", "koplaamalla", "lehmän kaupoilla", jne. kun tätä jatkuu riittävän kauan niin suomalainenkin "radikalisoituu" ja pahaa oloa puretaan ylilyönnein.
Tässä on vielä se vaara että kun tämä "suuttunut" aines nyt kanavoi toimintaa ilmeisesti osin Persujen kautta ja jos muut puolueet eivät tee minkäänlaista yhteistyötä heidän kanssaan niin tässähän on vaarana että kannatus vain kasvaa!
Jos nyt ihan oikeasti halutaan että Persujen kannatus taittuu pitkällä juoksulla niin heidäthän pitäisi päästää (ottaa) hallitukseen jolloin tosiasioiden edessä heidänkin kannattajansa huomaavat (ainakin ääriaines) että eihän siellä hallituksessakaan ihan mitä vaan voida tehdä ja näin ollen Persujen kannatuksen kasvu taittuu.
Kannattaa katoa isompaa kuvaa.
https://yle.fi/uutiset/3-10654179
Lisää https://www.elnacional.cat/en/news/manfred-weber-nazi-expression-refugees-final-solution_226953_102.html
ja vielä lisää https://www.newstatesman.com/world/europe/2019/01/will-far-right-triumph-europe-2019
Lopuksi https://en.wikipedia.org/wiki/Adolf_Hitler's_rise_to_power
Get it yes?
Hienoa, että osaat googlata, mutta luuletko tosiaan, että kukaan viitsii käydä katsomassa jotain onnettomia linkkejä jos sinulla ei ole yhtään omaa mielipidettä?
Populismi voimasanana on uudehko, se alkaa olla suositumpi kuin kommunismi-sana. Terrorismi pelotteena taitaa viedä voiton kumpaisestakin?
On helppo heitellä noita voimasanoja, asioita ei tarvitse sen kummemmin perustella. Niillä on jo valmis merkitys ennakkoasenteissamme, siihen meidät on aivopesty.
Harvat näyttävät pohtivan populismin syntyjä syviä, syitä ja seurauksia. Mitään ei synny tyhjästä, kasvulle täytyy olla "otollinen maaperä". No, miten se maaperä on syntynyt otolliseksi?
SOME on tehnyt ajattelun lyhytjänteisemmäksi. Vain huomiota herättävät otsikot saavat hetken huomion.
Euroopan väkiluku putoaa nopeammin kuin toisen maailmansodan aikana. Lapsia ei siis synny! Maahanmuuttajat täyttävät syntyvän tyhjiön. Jos eivät täytä, niin ei ole työ- eikä puolustusvoimaa. Suomessakaan ei ole tarpeeksi väkeä kustantamaa eläkkeitä työnsä jo tehneille. Valitkaa siitä sitten.
Kun suuri määrä väestöä liikkuu, niin tottakai siinä tulee radikaalia rikollista ainesta mukana. Pelkästään tähän asiaan takertuminen on populismia pahimmillaan. Suuri kansanliike, pelon ja vihan voimalla, joka ei tarjoa perimmäiseen ongelmaan minkäänlaista ratkaisua. Ovatko sitten valmiita työskentelemään yötä päivää saadakseen talouden pyörimään edes minimaalisesti? Vai velaksiko ajattelivat elävänsä?
Kun lukee lehtiä, niin on helppo todeta ettei Suomessa syntyneetkään ole sitä parasta A-ryhmää vaan joukossa on kaikenmaailman tappajia, huumehörhöjä, varkaita jne...
Myös syntyvyyden kasvu lisäisi rikollisten määrää.
Voi olla jopa niin, etä työperäiset maahanmuuttajat ovat vähemmän rikollista ainesta kuin meikäläiset.
"Populismi persut ym. himoitsevat valtaa ja rahaa."
Kukapa politiikko ei?
Sinisilmäistä kuvitella muuta.