Polttomoottoreiden kieltäminen

Tämä aloitus oli tarkoitettu kommentiksi keskusteluun, mikä jostain syystä katosi kommenttia kirjoittaessani. Kommenttini toimii kuitenkin jossain määrin keskustelun avauksenakin.


Polttomoottorien kieltämisellä muutamien vuosien aikataulussa ei yksinkertaisesti ole mitään kosketuskohtaa realismin kanssa.

Toki polttomoottorittomien ajoneuvojen tuotanto voi lisääntyä maailmalla räjähdysmäisesti tulevien kymmenen vuoden aikana, mutta pelkästään Suomessa tapahtunut yllättävä kysynnän tarve saa tuskin tuotantoa kasvamaan monikertaiseksi annetussa aikataulussa.

Ja vaikka tuotanto sen verran lisääntyisi, että kyseisiä kulkuneuvoja riittäisi kappalemäärältään riittävästi, tulisi ongelmaksi niiden hinta. Suomessa tehdään ensirekisteröintejä vuosittain noin 100 000 kpl. Yleensä uuden tilalle annetaan vaihdossa tilalle muutaman vuoden vanha kulkupeli, josta hyvitetään muutamia tuhansia.

Ensirekisteröinneistä noin puolet pitää sisällään pienet, pienehköt ja keskikokoiset autot. Kyseisten autojen hinta lienee keskimäärin 20 000 euron nurkilla. Sähköautojen hinnat ovat 40 000 euron nurkilla. Kun polttomoottorit olisivat tulossa kieltoon, ei polttomoottoriautosta saisi vaihdossa juuri mitään, nehän menisivät pääsääntöisesti romuttamoon taikka sitten laivattaisiin mahdollisimman halvalla kehitysmaihin ja muihin kohteisiin, missä niiden käyttö olisi sallittua maailman tappiin asti ja missä joku vielä maksaisi niistä jotain.

40 000 saattaa olla monille kotitalouksille pieni raha, mutta useimmille se olisi liikaa. Se olisi luultavasti liikaa jopa monille niistä kotitalouksista, jotka ensirekisteröivät 40 000 euron polttomoottoriautoja, koska entisestä ei saisi vaihdossa mitään. Uusia sähköautoja ensirekisteröitäisiin siis vain kenties 20 000- 30 000 vuosittain, jonka jälkeen niitä olisi käytettyinä saatavilla halvemmalla.

Kymmenessä vuodessa saataisiin tällä tavalla kenties 300 000 sähköautoa markkinoille, mutta niiden hinnat olisivat silti suhteellisesti kalliimpia kuin sen ikäiset polttomoottoriautot ovat tällä hetkellä.

Sähköautoissa on myös ongelmana latauksen pieni "kantama". Tuhannen kilometrin matkaa varten pitää akut ladata useita kertoja, kun puolestaan polttomoottoriautoille riittää yleensä yksi tankkaus. Latauspisteet ovat myös jokseenkin harvassa, joten sähköauto sopii pienellä alueella liikkumiseen, kuten sopii polkupyöräkin.

Polttomoottoreiden kieltäminen tänäpäivänä olisi verrattavissa tilanteeseen, että Suomen itsenäistymisen aikoihin olisivat puolueet vakavissaan pohtineet hevosvetoisten ajoneuvojen kieltämistä polttomoottorillisten ajoneuvojen kysynnän kasvattamiseksi ja yhteiskunnan kehittämiseksi.

Koko autokannan modernisoiminen Suomessa ja länsimaissa aiheuttaa ylipäätään sen, että vanhoja polttomoottoriautoja tulee olemaan maailmanlaajuisesti saatavilla todella suuria määriä. Tämä tarkoittaa, että nykyisin länsimaissa käytössä olevat autot tulevat suuressa määrin löytämään tiensä köyhempiin maihin, missä niitä tullaan käyttämään vuosikymmeniä.

Sähköautot eivät länsimaissakaan liiku taikasauvan heilautuksella, joten energiantuotantoa on lisättävä jollain tavalla. Siis joko hiilidioksia vapauttavilla tavoilla, taikka lisäämällä ydinvoimaa.

Mikäli ydinvoimaa ei lisätä, lisätään vain hiilidioksidia, koska energian tuotantoon tarvitaan maakaasua taikka hiiltä. Polttomoottoreiden tarvitsemaa öljyä riittää vielä moniksi vuosikymmeniksi, jolloin halvalla saadut autot ovat kehitysmaiden käytössä ja polttoaineteollisuus toimii sen jälkeen niillä markkinoilla. Yllättäen niissä voidaan verotuksen vuoksi myydä polttoainetta halvemmalla kuin täällä, joten polttomoottoriauto on erittäin kannattava hankinta kehitysmaassa tämän uudistuksen jälkeen.

Öljyongelma ei siis poistu mihinkään ennenkuin sen määrä on vähentynyt asteelle, jolloin sen pumppaaminen maaperästä ei enää kannata. Muihin energialähteisiin verrattuna öljy on kuitenkin halpaa, joten se tullaan käyttämään viimeistä tippaa myöten.

Voimme omilla ratkaisuillamme vaikuttaa siihen, että kuka sen öljyn käyttää hallitusti loppuun.

0

54

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

        Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
        Pyhäjärvi
        137
        1343
      2. Oivallus

        Mitä olet oivaltanut viimeksi?
        Ikävä
        148
        1071
      3. Miten voi sinun

        tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
        Ikävä
        67
        845
      4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

        ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
        Pyhäjärvi
        52
        662
      5. 60
        651
      6. Missä vaiheessa

        Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
        Ikävä
        33
        541
      7. Rakastan sinua mies

        Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
        Ikävä
        30
        533
      8. Jännitän sua!

        En tiedä miksi! 🤭
        Ikävä
        39
        517
      9. Miksi meidän yhteys vain

        Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
        Ikävä
        63
        503
      10. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

        Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
        Ikävä
        16
        497
      Aihe