KEPUN VAALITEEMA

Onko kepun vaaliteema kielletty rakkaus/aviottomat lapset, jota Virolaisen leskikin lähti puolustamaan. Tuntuu todella uskomattomalta miten lööpeissä tätäkin "salaisuutta" pyöriteltiin monta päivää. Sitten suurena uutisena kerrottiin kuinka kepulainen ykkös mies oli käynyt vieraissa toisella kepulaisella ja oli syntynyt vahinko. Nyt sitten pyritään mustamaalaamaan tämän naisen entistä aviomiestä, kun hän ei pitänytkään siitä kun vaimo kävi vieraissa ja paukahti vielä paksuksi. ONKO TÄMÄ KEPULAISET SITÄ VAALITYÖTÄ. KOTI USKONTO JA ISÄNMAA
4177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Akkainlehtijuttuhan tästä täällä monarkittomassa tasavallassa tuli. Iltalehdillekkin saatiin jotakin vaihtelua naapurin prinsessoista ja Kimi Räikkösestä hehkuttavien juttujen sekaan. Tämähän on jopa tasavaltalainen satu. Joku suunnittelee jo varmasti jutusta elokuvaa.
Lähtökohtahan oli kuitenkin suvaitsemattoman, asiasta tietoisen Alkiolais-maalaisliittolaisen kiristysyritys. Avoimmuus kipeissäkin asioissa vie useimmiten haaskalinnuilta kynnet.

Äänestä

OLEMME PÄÄTTÄNEET VAALIKAMPANJAN AVAAMISESTA
MUTTA KERKESIT ENSIN. "ONNITTELUT"

Äänestä

Kyllä ne demari-päärynäpäät osaa saman homman ja rikkoa perheitä,vai onko jo unohtunut tämä historian tutkija joka sittemmin meni muumio Lipposen kanssa naimisiin oikein von,nimen kansssa...vai onko se niin että mikä on demareille sallittua on muilta kielletty???mieti vähän ääliö ensin ennen kuin kirjoitat..

Äänestä
  • KEPU PETTÄÄ AINA!
    Kummasti tuo vain pitää paikkansa! Yhä aina vaan!
    Son sitä työreformija, kun Lankiaa vieraashen sänkyyn. Demarit ei puhukaan niitä porvarin teemoja, joita esim se ex polliisin emäntämissi jne turhis: Koti, Perhe, perrrrhelv, isänmaan multa, kekkosen torpan maa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


PAAPPA kirjoitti:

Onko kepun vaaliteema kielletty rakkaus/aviottomat lapset, jota Virolaisen leskikin lähti puolustamaan. Tuntuu todella uskomattomalta miten lööpeissä tätäkin "salaisuutta" pyöriteltiin monta päivää. Sitten suurena uutisena kerrottiin kuinka kepulainen ykkös mies oli käynyt vieraissa toisella kepulaisella ja oli syntynyt vahinko. Nyt sitten pyritään mustamaalaamaan tämän naisen entistä aviomiestä, kun hän ei pitänytkään siitä kun vaimo kävi vieraissa ja paukahti vielä paksuksi. ONKO TÄMÄ KEPULAISET SITÄ VAALITYÖTÄ. KOTI USKONTO JA ISÄNMAA

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu