Kuu kiurusta kesään, tuleeko sote-asioissa kesä?

Sotekarusseli pyörii ennalta sovittua rataa kuin pesäpallopelissä, jossa SDP:n Kiuru lähettää sote-paketin kolmospesältä takaisin kakkospesälle Vasemmistoliiton Lapintielle vaikka paketti olisi pitänyt lähettää kohti kotipesää. Se on päättymätön silmukka. Samoja asioita vatvotaan. Samat samanhenkiset asiantuntijat antavat lausuntojaan ja pitkien yleiskeskustelujen jälkeen tehdään kymmeniä samoihin asioihin liittyviä epäilyjä. Miten rahoitus riittää, saako kaikki palveluja, mitä Bryssel on mieltä? Kaikkiin on vastattu jo kymmniä kertoja. Tämä on ennalta sovittu päättymätön karuselli.

SDP ja Vasemmistoliitto eivät osanneet tarjota parempaa 10 vuoden aikana itse asioita vetäessään. Eikä heillä ole parempaa ehdottaa tulevaisuudessakaan. Jättiläisen leveämmät harteat, joille voi nousta ja josta näkee kauas sekä nopeampi pääsy lääkäriin? Ei, sairaat palautetaan jonoihin. Päiväkodeissa ja vanhusten hoivakodeissa ei ole riittävää hoivaa. Sama pätee kunnallisiin, ei vain yksityisiin laitoksiin, jotka on tarkoituksellisesti nostettu tikun nokkaan. Pelkästään omien poliittisten irtopisteiden keräämisen takia. Samalla SDP ja Vasemmistoliitto ovat päättäneet kunnissa ulkoistaa ilman jättiläisen harteita taitamattomasti palveluja Attendolle, Pihlajalinnalle, Esperi Carelle. Jo puolessa kunnista on näin tehty. Ja sotekiinteistöjä myydään vauhdilla samoille toimijoille SDP:n ja Vasemmistoliiton päättäessä mukana. Mitä se on? Kaksinaismoraalia! Poliittista populismia, joka on suomeksi valehtelua!Tosiasia on, että nykyjärjestelmä ei ole perustuslain mukainen. Uusi sote-malli olisi paljon parempi. Ei tule kesää sote-asioissa.
45<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Sipilä on paras. Mikään ei ole niin viisas kuin insinööri... Ei politiikkaa vaan asiat edellä.

Äänestä

SOTE on toimivan järjestelmän suunnitelmallista alasajoa. Kaikki terveyspalvelut on tehty tahallaan vaikeiksi saavutettaviksi. Koko SOTEn saisi nyt haudata ja varmistaa että sitä hautaa ei avata jonkun KEPU-tai Kokoomuslaisen tai kenenkään toimesta.
Se on vain suuri puhallus ulkomaisille sijoittajille ja kotimaisille optionmetsästäjille.

Äänestä
  • Maailma muuttuu ympärillä.joten mikään järjestelmä ei ole toimiva vuosikymmeniksi eteenpäin pitää elää ja toimia ajassa.jos meinaa pärjätä

    Äänestä

  • Tämä nykyinen järjestelmä on terveyspalvelut ajanut ulkomaille, Julkista terveydenhuoltoa ei ole korjattua päiväntasalle kymmeniin vuosiin

    Äänestä

  • Kyllä ja hallitusvastuussa ovat vuosien saatossa olleet myös änkyrä demarit .

    Äänestä

Onko se kiuru soiva peli?

Äänestä
  • Ehei!
    Kiuru eli leivonen eli leivo on pienikokokoinen lintu.

    Päälaella on pieni töyhtö ja koivet ovat vahvat.
    Lauluäänet muistuttavat sanoja "driu", priio" ja "kurrl".

    Äänestä

  • Kuukiurustakesään kirjoitti:

    Ehei!
    Kiuru eli leivonen eli leivo on pienikokokoinen lintu.

    Päälaella on pieni töyhtö ja koivet ovat vahvat.
    Lauluäänet muistuttavat sanoja "driu", priio" ja "kurrl".

    Krista Kiuru ei ole kovinkaan pieni mutta vahvat jalat sillä kyllä on.

    Äänestä

Soteuudistus jää seuraavalle hallitukselle ja seuraavalle ja seuraavalle jne.

Keskustelua asiasta riittää tulevillekin sukupolville.

1Äänestä
  • Mahdollisimman monelle "isokenkäiselle" jatkuva tulo ilman tekemistä. Sipilän malli.

    Äänestä

  • Pällinquu kirjoitti:

    Mahdollisimman monelle "isokenkäiselle" jatkuva tulo ilman tekemistä. Sipilän malli.

    Kyllä Sipilän tarkoitus oli poistaa tyhjäntekijät tai laittaa ne töihin, Kaksi vaihtoehtoa ja oma valinta

    Äänestä

Ei kun valtaamaan uusia aloja.

Äänestä

Kuinka ulkona ihmisen pitää olla
Sipilä
Stubb
Katainen
Kivimäki
Vanhanen
Jäätteenmäki
Tässä viimeiset pääministerit ei siellä demarit sen paremmin kun vasemmistoliitto
ole päässeet ohjaan politiikkaa.
Vain ja ainoastaan RAHANVALTA
köyhiä kyykytetty 25 vuotta

Äänestä
  • Samanlaisia ovat sdp,vasemmistoliitto kaikki siunasivat esim .eläkeuudistuksen joka oli suuri virhe ei todellakaan oikeudenmukainen työuran pituus pitäisi olla ratkaiseva ei pelkästään ikä.

    Äänestä

  • Meillä on kulutusveroja lisätty ja niistä pahin alv jota maksetaan palkkakuluistakin. Jos velkarahalla olisi alv niin paljonko olisi tullut takaisin tuotantona ja työttömyyskorvauksien laskuna

    Äänestä

1500 hoivakodin holtiton ulkoistaminen samalla kun demarit ovat jarruttaneet soten parannuksia kolme ja puoli vuotta on Antti Rinteen markkinamalli. Puheet ja teot eivät käy käsikädessä. Demareiden touhu kylvää kaaosta ja kustannuksia.

Äänestä
  • Tyhmää vaalikarja on helppo ohjailla joka suuntaan sitähän demaritkin nyt tekevät ratsastavat häikäilemättömästi hoivakotin puutteilla joitten jokainen on tietänyt olevan jo vuosia retuperällä.Pelkkää vallatavoittelua oman edun ajamista häikäilemättömästi vanhuksien kustannuksella näin vaalien alla.Sotea sekoittavat myös tahallaan aina vedotaan asiatuntijoitten erilaisiin mielipiteisiin,jos asiantuntijat ovat niin erinomaisia niistähän hallitus pitäisi muodostaa ja pölvästit poliittista valtaa hamuavat politiikan pellet pistää hakemaan oikeita töitä pois suojatyöpaikastaan.

    Äänestä

  • simeeoni kirjoitti:

    Tyhmää vaalikarja on helppo ohjailla joka suuntaan sitähän demaritkin nyt tekevät ratsastavat häikäilemättömästi hoivakotin puutteilla joitten jokainen on tietänyt olevan jo vuosia retuperällä.Pelkkää vallatavoittelua oman edun ajamista häikäilemättömästi vanhuksien kustannuksella näin vaalien alla.Sotea sekoittavat myös tahallaan aina vedotaan asiatuntijoitten erilaisiin mielipiteisiin,jos asiantuntijat ovat niin erinomaisia niistähän hallitus pitäisi muodostaa ja pölvästit poliittista valtaa hamuavat politiikan pellet pistää hakemaan oikeita töitä pois suojatyöpaikastaan.

    Innostuit politikoimaan vähän liikaa.

    Kyllä SDP ja varmasti kaikki muutkin puolueet haluavat vanhuksien hoivaan parannusta.
    Tietysti sitä mieltä saa olla,että se on häikäilemätöntä.

    Kaikki eduskuntakuntapuolueet ovat olleet vuosien aikana hallituksessa, mutta tiedettyihin puutteisiin ei ole tehty juuri mitään.
    Seuraavan hallituksen ei uskoisi voivan toimia enää samoin.

    Äänestä

  • Vanhusten asioilla ratsastaminen tuntuu olevan erityinen vaaliteema sillä vain pyritään haluamaan ääniä puolueille.Samoin sotea yritetty vääntää useita vuosia aina joku puolue tuppaa sitä vaikeuttamaan taikka ,jos jokin siinä ei miellytä.Vaalien jälkeen tahtoo vain lupaukset unohtua,kunhan on vain valtaan päästy.

    Äänestä

  • Tässähän pyritään ainoastaan panemaan äänestäjää halvalla vaalipäivään asti, ja joa lykästää, voi tehdä sitä joka päivä vaalien jälkeenkin ja vielä halvemmalla

    Äänestä

  • kansallismieli kirjoitti:

    Tässähän pyritään ainoastaan panemaan äänestäjää halvalla vaalipäivään asti, ja joa lykästää, voi tehdä sitä joka päivä vaalien jälkeenkin ja vielä halvemmalla

    Missä tässä?
    Eikös seksin ostaminen ole nykyään kiellettykin.

    Äänestä

  • häikäilevä kirjoitti:

    Innostuit politikoimaan vähän liikaa.

    Kyllä SDP ja varmasti kaikki muutkin puolueet haluavat vanhuksien hoivaan parannusta.
    Tietysti sitä mieltä saa olla,että se on häikäilemätöntä.

    Kaikki eduskuntakuntapuolueet ovat olleet vuosien aikana hallituksessa, mutta tiedettyihin puutteisiin ei ole tehty juuri mitään.
    Seuraavan hallituksen ei uskoisi voivan toimia enää samoin.

    Minkähän puolueen edustaja mahtoi kuunnella porissa kokouksien tapahtumia puhelimen välityksellä melko arveluttavaa toimintaa miten selaisen henkilön vilpittömään toimintaan voi uskoa tulevaisuudessakaan?

    Äänestä

  • Tuohan totemus on todistetusti aivan totta sitä on turha kenenkään kieltää.

    Äänestä

  • sotesoppa kirjoitti:

    Minkähän puolueen edustaja mahtoi kuunnella porissa kokouksien tapahtumia puhelimen välityksellä melko arveluttavaa toimintaa miten selaisen henkilön vilpittömään toimintaan voi uskoa tulevaisuudessakaan?

    Se osoittaa ahkeruutta ja kiinnostusta yhteisiin asioihin, että haluaa tietää mitä kokouksessa turistaan. Saisihan samat tiedot myöhemmin pöytäkirjastakin.

    Paljon pahemmin vilpittömään toimintaan uskominen on mennyt erään puolueen edustajaan, joka laittomasti plagioi gradunsakin.

    Äänestä

  • asiatosi kirjoitti:

    Mitäs hyvää kyseinen henkilö porilaisille on aikaansaanut kunnallispolitiikan saralla näytöt melkosen heikot ?

    Äänestä

  • simeeoni kirjoitti:

    Tyhmää vaalikarja on helppo ohjailla joka suuntaan sitähän demaritkin nyt tekevät ratsastavat häikäilemättömästi hoivakotin puutteilla joitten jokainen on tietänyt olevan jo vuosia retuperällä.Pelkkää vallatavoittelua oman edun ajamista häikäilemättömästi vanhuksien kustannuksella näin vaalien alla.Sotea sekoittavat myös tahallaan aina vedotaan asiatuntijoitten erilaisiin mielipiteisiin,jos asiantuntijat ovat niin erinomaisia niistähän hallitus pitäisi muodostaa ja pölvästit poliittista valtaa hamuavat politiikan pellet pistää hakemaan oikeita töitä pois suojatyöpaikastaan.

    Demarithan hoivakoteja on suosinut ei julkisen terveydenhuollon kehitystä, ainoastaan työterveydenhuolto on ollut tarpeellista ja sekin on yksityistä

    Äänestä

  • asiatosi kirjoitti:

    Se osoittaa ahkeruutta ja kiinnostusta yhteisiin asioihin, että haluaa tietää mitä kokouksessa turistaan. Saisihan samat tiedot myöhemmin pöytäkirjastakin.

    Paljon pahemmin vilpittömään toimintaan uskominen on mennyt erään puolueen edustajaan, joka laittomasti plagioi gradunsakin.

    Sama lintu on tullut veronmaksajille todella kalliiksi eipä tuo soten kaataminenkaan maksanut kuin 200-300 miljoonaa euroa.Näyttö tuokin sdp:een kyvykkyydestä.

    Äänestä

Porin kiuru ei ole missään mielessä "pikkulintu".

Äänestä

Todellisuudessa mamubisneksen hiipuessa demut tarvitsevat jarrutusta (lisäaikaa) jotta Tradekan Onni ehtii mukaan hoivabisnekseen. Sitä varten Tradekalla on jo sijoituksia robottibisnekseen.
Vasemmiston hallitseman Tradekan sote-yhtiö tekee tiivistä yhteistyötä Esperi Caren kanssaVasemmiston hallitseman Tradekan sote-yhtiö tekee tiivistä yhteistyötä Esperi Caren kanssa. Med Group kertoi tiedotteessaan, että se aloittaa valtakunnallisen yhteistyön ja "strategisen kumppanuuden" Esperi Caren kanssa. Kari Virta kertoo TE:lle, että on ajatus tarjota Esperin kanssa hoivapalveluita samassa paketissa kunnille ja muille sote-palveluiden tilaajille.
Tradekassa ylintä päätösvaltaa käyttävän edustajiston jäseniä ovat muun muassa kansanedustajat Eero Heinäluoma (sd), Ilkka Kantola (sd), Antti Lindtman (sd), Paavo Arhinmäki (vas), Antti Lindtman (sd), Maria Guzenina (sd) ja Li Andersson (vas).

Vasurit keräävät irtopisteitä: tekivät yhteistyösopimuksen ja haukkuvat kumppania (TE:n mukaan ensimmäinen kumppanuussopimus on jo solmittu.):
Sanna Marin: Esperi Care on ”räikein esimerkki siitä, millaista inhimillistä kärsimystä huonolaatuinen hoito ja valvonnan epäonnistuminen voivat aiheuttaa.”
Maria Guzenina (sd):Esperi Caren pitää näkyä eduskuntavaaleissa ja puolueiden pitää kertoa äänestäjille todelliset kantansa vanhusten palveluiden korjaamiseen. – Minkälainen maa Suomi on, jos se alistuu voitontavoittelun kylmälle kädelle ja jättää vanhuksensa kerta toisensa jälkeen heitteille?
Aino-Kaisa Pekonen (vas): ”Esperin tapaus on karu esimerkki siitä, miten vanhimpien ja heikompien hyvinvoinnin kustannuksella tehdään valtavia voittoa.”

Äänestä

Sinä vasta räksyttäjä demareitten lintmanni oikein politrukki meininkii

Äänestä

Taas nuoleskellaan demaria. Voi yhden kerran.

Äänestä

Missä lenteli Kiuru, lähti tärkeästä kokouksesta toiseen kokoukseen 12 minuutiksi...hups...ja sillä aikaa siellä päätettiin asioita!
Oliko kuuntelemassa puhelimesta Porin kaupungin lentoliikennetukiasioista vai oliko eturauhasen tyhjennyksessä?
Vai sopiko etukäteen, että "menen oven taakse, panen silmät kiinni ja tehkää silläaikaa päätös"!!!
Olisi tyypillistä demariteatteria.

Äänestä
  • Kiuru kävi "naistenhuoneessa" kakkalla ja sinä aikana tehtiin päätös. Nahkapäätös jälleen. Liekö edes perustuslainmukainen?

    Äänestä

  • pikkulintunen kirjoitti:

    Kiuru kävi "naistenhuoneessa" kakkalla ja sinä aikana tehtiin päätös. Nahkapäätös jälleen. Liekö edes perustuslainmukainen?

    Menny vaa itte kakalle.
    Kiurulla oli toinen kokous..

    Äänestä

  • vääristelet kirjoitti:

    Menny vaa itte kakalle.
    Kiurulla oli toinen kokous..

    Kiuru tuntuu olevan aina väärässä kokouksessa kun vastuuta pitäisi kantaa. Hehhetiheh.

    Äänestä

  • Tämä päätös, joka tehtiin Kiurun poissa ollessa, ettei asiantuntijoita enääkuulla sote-asiassa on jo kumottu.
    Ei siis aiheitunut mitään vahinkoa. Hehhehtihehimpi.

    Äänestä

Suomalaisena äänestän MIELUMMI RKP jos tuo SDPn Kiuru o kisassa...vv et kouluavustajst ministeri! Samaa ku mis o mukana Pori TPK lesupekkojen suojelus!

Äänestä
  • No jos kiuru kesän tuo kuukaudessa niin miksipä ei.

    Äänestä

  • Sinä ainakin olisit tarvinnut kouluavustajaa kirjoitustaidon opettelemisessa.

    Äänestä

  • Persutkin ylistävät Kiurua sote-asiassa.

    Esimerkiksi Mika Niikko kehui Kristaa sanoen, että hän on oikea rautarouva jonka vertaista eduskunnassa ole toista.

    Kiurulle kaikkien porilaisten ääni!

    Äänestä

Täällä poistetaan enemmän asiaa kuin julkaistaan.
sote-sotempi-holmlund.

Äänestä

Uudistuksen määrätietoinen jarruttaminen on ollut yhteiskunnan suuri tappio ja häpeällistä SDP:lle, Vasemmistoliitolle ja Vihreille. Sote kaatui todellakin valheellisiin kielikuviin maakunta- ja markkinamallista. Kun on niitä kolme ja puoli vuotta jauhanut, niin oppositiopuolueiden kannattajat ovat alkaneet itsekin uskomaan tuohon populismiin eli valheeseen.

https://www.suomenmaa.fi/?app=NeoDirect&com=6/23/480564/0202e14ea8&utm_source=Suomenmaa - päivän uutisotsikot&utm_medium=email

Äänestä
  • Näin on.

    Onhan se nähty, miten yksityiset hoitavat pyyteettömästi lähes ilman osinkoa.
    Omistajat eivät vedä välistä itselleen satoja miljoonia veroparatiiseihin.

    Äänestä

Kun hoivaamattomimmat on nukkuneet pois. Ne rillijuhlat ei juurikaan tuo vettä kielelle.

Äänestä

Demarien grillijuhlissa ei jää suut kuiviksi. Kun aurinko tästä vielä korkeammalle nousee niin on kovat kemut edessä.
Boolia ja kyrsää.
Katsotaan vaalitulokset ensin, valvojaisissa voi jo tehdä hakkaraiset ja aamuyöllä sitten risikot.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

sdppopulismioksettaa kirjoitti:

Sotekarusseli pyörii ennalta sovittua rataa kuin pesäpallopelissä, jossa SDP:n Kiuru lähettää sote-paketin kolmospesältä takaisin kakkospesälle Vasemmistoliiton Lapintielle vaikka paketti olisi pitänyt lähettää kohti kotipesää. Se on päättymätön silmukka. Samoja asioita vatvotaan. Samat samanhenkiset asiantuntijat antavat lausuntojaan ja pitkien yleiskeskustelujen jälkeen tehdään kymmeniä samoihin asioihin liittyviä epäilyjä. Miten rahoitus riittää, saako kaikki palveluja, mitä Bryssel on mieltä? Kaikkiin on vastattu jo kymmniä kertoja. Tämä on ennalta sovittu päättymätön karuselli.

SDP ja Vasemmistoliitto eivät osanneet tarjota parempaa 10 vuoden aikana itse asioita vetäessään. Eikä heillä ole parempaa ehdottaa tulevaisuudessakaan. Jättiläisen leveämmät harteat, joille voi nousta ja josta näkee kauas sekä nopeampi pääsy lääkäriin? Ei, sairaat palautetaan jonoihin. Päiväkodeissa ja vanhusten hoivakodeissa ei ole riittävää hoivaa. Sama pätee kunnallisiin, ei vain yksityisiin laitoksiin, jotka on tarkoituksellisesti nostettu tikun nokkaan. Pelkästään omien poliittisten irtopisteiden keräämisen takia. Samalla SDP ja Vasemmistoliitto ovat päättäneet kunnissa ulkoistaa ilman jättiläisen harteita taitamattomasti palveluja Attendolle, Pihlajalinnalle, Esperi Carelle. Jo puolessa kunnista on näin tehty. Ja sotekiinteistöjä myydään vauhdilla samoille toimijoille SDP:n ja Vasemmistoliiton päättäessä mukana. Mitä se on? Kaksinaismoraalia! Poliittista populismia, joka on suomeksi valehtelua!Tosiasia on, että nykyjärjestelmä ei ole perustuslain mukainen. Uusi sote-malli olisi paljon parempi. Ei tule kesää sote-asioissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu