Olenpa pannut merkille, että medialla - joka Suomessa on pääasiassa varsin vasempaan kallistunut - näyttäisi olevan aivan uusi strategia Perussuomalaisten kannatuksen dumppaamiseksi.
Kun vaaleihin on vielä paljon aikaa, siis uutisoinnin näkökulmasta, Persut saavat (saivat) runsaasti palstatilaa ja ruutunäkyvyyttä, ja jopa positiivista sellaista. Se on hieno asia, että vaikka joidenkin mielestä yhden asian puolue onkin, niin kuitenkin kohdeltaisiin edes sivistyneesti.
Poliittinen muisti on lyhyt. Kaikilla. Siksipä Persujen palstamillit ja ruutusekunnit alkaa olemaan jo käytetty. Sitten vaalien jälkeen media voi silmät kirkkaina todeta, että Persut saivat saman verran palstatilaa ja ruutuaikaa kuin muutkin. Mutta oleellista ei olekaan aika, vaan ajoitus.
Nyt loppuaika ennen vaaleja voidaan sumeilematta käyttää muiden puolueiden esiinnostamiseen ja mahdollisesti Perussuomalaisten vaaliteemojen kyseenalaistamiseen ilman, että heille tarvitsee antaa tilaa ja mahdollisuutta oikaista asioita. Hehän ovat palstatilansa ja ruutuaikansa jo käyttäneet.
Voin vain kuvitella, miten SDP, Vasemmistoliitto ja Vihreät loistavat otsikoissa viimemetreillä. Onko seuraavaksi Kepun ja Kokoomuksen dumppauksen vuoro, vai tarvitaanko siltikin jompi kumpi seuraavaankin hallitukseen?
Median kikka kakkonen vs Persut
Nostradaamus
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3127272Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662136- 1751817
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151337- 1121277
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie81213Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691200RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541136Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411071Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901009