Kiitollisuusketju

Olen kiitollinen siitä et huomasin miehen olevan raukkamainen hiiri joka ei osaa kommunikoida normaalisti vehkeilee selän takana ja syyttää omista tekemisistä muita.
Tämän huomattuani olen tod. kiitollinen et voin jatkaa elämääni ja olla arvostamatta ihmistä joka järjestää asiat niin et olen viimeinen ihminen jolle kerrotaan mitä meidän elämässä tapahtuu.
Hiiren kanssa on vaikea elää koska se pelkää näitä muita ihmisiä niin paljon et vehkeilee omaa perhettä vastaan. Hiiri vikisee ja vikisee mut ei koskaan osaa puoliansa valita. Se haluaa aina juustoa leivän murut ei kelpaa. Juustoa saadakseen se tekee mitä vaan jotta sen saa.

Olen kiitollinen heräämisestä!

Näistä.
https://youtu.be/67tT2PbiWcI
Erikseen ja yksitellen.

Että mies joka aikoinaan herätti niin suuria tunteita näytti miten pieni hän ihmisenä on.
Miten pahantahtoinen ja ilkeä.

Kaikesta ylipäänsä siitä, että olen hengissä.

Toisinaan voi olla niin että sellainen, joka on ollut kärsimystä, kääntyykin ihmiselle rikkaudeksi.
Minulla olisi sata ja yksi tarinaa sydämelläni elämästäni. Kannan mukana äärimmäisen vaikeita tapahtumia.

Elämässäni oli rankkoja aikoja jo kun olin ihan pikkuinen, mutta myös pysyvyyttä, turvaa ja rakkautta antavia kehitystäni tukevia asioita. Luulen että tämä kahden erilaisen "maailman" ristituli lapsuuteni arjessa aiheutti sen mikä oli tuloillaan tulevassa, mutta myös sen että nousin niistä voittajaksi.

Minut revittiin juuriltani aikaisin. Huostaan lähtö oli yksi elämäni rankimmista hetkistä ja osui aikaan jolloin elin pahinta murrosikääni. Sieltä tieltä en koskaan enää juurilleni palannut vaan sille tielle jäin. Muistan vieläkin sen murrosikäisen sekavat tunteet kun samalla oli helpottunut että joku puuttui kotitilanteeseeni ja tuli apuun ja samalla oli äärimmäisen hämmentynyt kaikesta mitä ympärillä tapahtui.


huostaanoton byrokratia on sekavaa ja täynnä erilaisia selvityksiä ja asiakirjoja. Se oli erilaisia kokouksia ja ikäni takia myös minun allekirjoituksia pyydeltiin jo. Muistan ne tunteet mitä koin kuin eilisen. Mikään elämässäni ei ollut enää olemassa.


Minulla ei ollut kotia ja mietin mihin minä nyt kuulun? (olin prosessin pyörteessä jossa minut oli otettu huostaan mutta tulevaa "kotia" ei oltu vielä löydetty eli riipuin ilmassa kuukausia huostaanotettuna jolle ei ollut löytynyt vielä sijaiskotia) Heiluin ilmassa tietämättä mihin päin suomea ja kuinka kauaksi kotini maisemista joudun. Kaukaisin paikka oli jossain 200 km:n päässä kodistani. Siellä ei ollut tilaa minulle. 5 muutakin erilaista perhekotia lähikunnista olivat täynnä. Ei tilaa minulle. Tässä kaupungissa johon sitten sijoitus tehtiin oli kahdessa täyttä. Yhdessä sitten oli minun kokoinen paikka.


Ensin vietin vain viikonloppuja uudessa kodissani. Kaikki oli niin outoa. Perhekoti ympäristössä oli paljon "vanhempia" niitä taisi olla 6 kpl. teki eri työvuoroja. Samassa vuorossa taisi olla 3-4 työntekijää. Olin sekaisin et kehen tässä nyt pitäis jokin luottamusside luoda heistä. En muistanut edes nimiä.


Talo oli iso. Kolkko. En tuntenut kodikseni. Muita sijoitettuja oli minun lisäksi 9 kpl 10 paikkainen perhekoti oli kyseessä. Nuoret olivat kaikki erilaisia. Osa pelottavia raivokohtauksiensa kanssa. Osa väkivaltaisia. Toisilla oli jotain hämäriä raiskausfantasioita ja niiden typeriä päähänpistoja sai karata pitkin taloa ettei tullut köytetyksi sänkyyn... Talo jossa paljon elämää, mutta myös paljon ongelmia.

Aivan erilainen maailma kuin missä olin elänyt. Kotini vaikeuksista huolimatta elin kotonani suojattua, turvallista elämää. Nyt olin tullut maailmaan missä oli mukana huumeita, väkivaltaa ja seksuaalista vinksahtaneisuutta... Minulla oli koti-ikävä.

Kaupunki oli uusi. En tuntenut sitä entuudestaan. En osannut kulkea. Kaipasin kotiini. Tunsin 2 vuotta kaipuuta kotiini ja juurettomuutta. En myöskään tiennyt mitä biologiset vanhempani nyt olivat. Mikä heidän rooli oli elämässäni. Sukulaisuus tietenkin mutta huollollinen roolinsa oli minulla sekavuudessa. Kyselin monesti kuka on se henkilö joka allekirjoittaa koulusta tulleita kokeita ja todistuksia? Lupalappuja?


Huostaanotosta lähti minun itsenäistyminen irti vanhemmistani ja kodistani ja matka kohti aikuisuutta ja itsenäistä elämää. Elämää aivan yksin.


Onhan elämäni tämän juuriltani äkkirepäisyn jälkeen ollut monenlaista hankaluutta täynnä.
Mitä voisi muuta odottaa nuorelta joka on joutunut kohtaamaan lapsuudessa jo tilanteen joka johtanut varhaiseen vanhemmista irtaantumiseen ja kotoa pois muuttoon?


Olen kuitenkin huomannut että minä olen todella kiitollinen siitä mitä koin.

Minä en ole pinnallinen. Ei kiinnosta katsella muiden ulkonäköä ja vaatetuksia arvostellen. Enkä jaksa olla tunteeton tuomitsija toisen sairauksien suhteen tai pilkata.
eikä kiinnosta mitkään pinnalliset arvot. Huomaan myös ajattelevani usein kovin syvällisesti ja laajasti erilaisista asioista. Luulen että sekin menneisyyteni vaikeuksien ansiota,


Minulla ei ole kaikkea omaisuudessa ja rahassa mitattavaa mutta sen sijaan minulle on kertynyt älliä päähän ja henkisellä puolella paljonkin "rikkautta" josta minulle on hyötyä elämää eläessäni

Viisaista ja lempeistä naisista. Kiitän myös kaikesta paskasta, mitä elämään sisältyy, koska se auttaa erottamaan kaiken turhuuden puhtaista helmistä.

Olen kiitollinen jos asiani käsitellään oikeudenkaaressa ja ihmisoikeustuomioistuimissa rehellisesti puolueettomien tuomarien kanssa.

Kuinka m onta vuotta vielä kuritushuonetta ja odottaa asianajajaa?

Ei syytä olla kiitollinen niin kauan kuin muistaa elämässä tapahtuneet asiat.

Siitä että olen vielä elossa.

Isänmaasta

Olen kiitollinen siitä, että Jari tuli mun elämään.

mm.läheisistä ja siitä että olen tavannut hänet, siitä että paniikkihäiriöni on lähestulkoon poissa ja ylipäätään terveydestä (omasta ja muiden) sekä ymmärtäväisestä työpaikasta...

Ruuasta
Vaatteista
Kodista
Lapsuudesta
Vanhemmistani
Sisaruksistani
Luonnosta
Ystävistä
Ihmisistä
Eläimistä
Musiikista
Taiteesta
Perheestä
Kulkuvälineistä
Suomesta
Huumorista
Naurusta
Tunteista
Elämästä

Olen kiitollinen siitä, että olen saanut kaiken tarvitsemani ja vielä aikuisiällä valita. Omin voimin olen tähän tullut ilman kenenkään apuja. Siitä olen erityisesti, että on ruokaa ja katto päänpäällä ja saan sen pidettyä. Aina sekään ei ole ollut itsestään selvä asia. Johtuen rahasta yms. Eipä ole kukaan kysynyt tarvitsenko jotain tai saati tarjonnut. Olen kiitollinen itse hankituista kengistä. Nekin sain itse ja terveyttä riittää. Tässäpä mun aihetta kiitollisuuteen.

Mun on turha kirjoittaa listaa tänne, kun oon kiitollinen niin paljosta. Lista lähtisi syntymähetkestä ja siitä rönsyillen ympäriinsä.

Lähteestä
Tontuista
Keijuista
Menninkäisistä

No siitä että Kaikkosen Ana kertoi labratulokset ja ulosottovelka on maksettu.
Niin ja oma fjöösa tuoksuu kuin unelma. Ei sillä että mitään käyttöä sillä olisi muuten kuin kusemiseen mutta kuitenkin.
Ja että kädet pelaa sen verran pystyy leipomaan ja kokkaamaan. Niin tosiaan että nälkää ei tarvitse nähdä. Ja että on lämmin asunto ja polttimot kattolampuissa. Ja on muutama vanha ystävä ja läheiset väliin omaan mutsiin. Ja siitä että tuntemattomat lähettävät viikottain tuoreita kukkia.