Sotevaliokunnan opposition kanalauma hurjana

Hei kahvittelukerho ei saakaan enää pullaa ja lörpöttely sikseen. Nyt on ruvettava töihin. Opposition mummot ottivat siitä nokkiinsa. Eikös se ole niin, että perustuslakivaliokunta kuuntelee perustuslakiasiantuntijoita ja sitten perustuslakivaliokunta antaa selkeät ohjeen sotevaliokunnalle, mitä asioita ja miten pitää muuttaa! Muutoksia pitää nyt tehdä eikä jaaritella. Alkakaa korjaamaan selkeästi esitettyjä kohtia. Asiantuntijat ovat jo pykälät käyneet läpi virkavastuulla. Samoista asioista on jo jaariteltu maailman sivu. Tahallinen jarruttaminen on väärin. Se on väärin niitä tuhansia ihmisiä kohtaan, jotka kärvistelevät terkkarijonoissa tai kärsivät huonosta hoivasta. Tuore esimerkki on kun Raaseporin terveysaseman laboratoriosta ei saanut vastausta laboratoriokokeesta yli viikon aikana ja lapsi jäi vaille lääkehoivaa. Asiat ovat huonolla mallilla julkisella puolella. Ei ole todellakaan väärin, että hallitus yrittää niitä korjata. Oppostition kanalauma tekee politiikoista demokratian irvikuvan.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kokoomus ja kepu persujen/ sinisten myötävaikuttamana ajavat Suomea amerikkalaiseksi roskayhteiskunnaksi
Kokoomus ja kepu ovat neljä vuotta työntämeet rahaa yrityksille ja leikanneet koko ajan tavallisen kansalaisen tuloja. Suomesta yritetään tehdä Amerikkaa jossa yksilöllä ei ole mitään arvoa. Ainoastaan yritysten edut ovat tärkeitä.

Kaikille yhteiskunnan alueille pitää saada yritykset mellastamaan. Tämän neljä vuotta sitten eduskuntaan valitun rosvojoukon turvin yritetään saada istuntokautta pidentämällä terveyden huollosta yritysten temmellyskenttä, josta kaikki tulot virtaa veropartiiseihin.

https://www.teollisuusliitto.fi/wp-content/uploads/2018/09/Kurituslista-fi-768x768.jpg

Äänestä

Maakunta-uudistuksen esivalmistelukulut tänä vuonna maakunnassamme ovat noin 1,9 miljoonaa. Tämän päälle tulevat vielä kaupunkien sote-valmisteluun osallistuvien henkilöiden työaikakustannukset, joista ei ole kenelläkään tarkkaa tietoa. Vaikka valtionhallinto maksaakin osan kuluista, jää silti kunnille merkittävä osuus maksuista.
Näiden kustannusten päälle tulevat vielä maakunnan tietohallinnon perustamisprojektin valmistelu ja suunnittelu kulut. Niiden on arvioitu maksavan pelkästään tammi-toukokuun aikana 833 730 euroa. Tämä summa siis viidessä kuukaudessa.

Maakuntauudistus vie päätöksentekoa kauemmas ihmisistä sekä monimutkaistaa ja paisuttaa julkista sektoria. Todellinen määräysvalta pysyy ministeriöissä ja eduskunnassa. Sote-maakuntamalli siis vain lisää byrokratiaa ja huonontaa ja monimutkaistaa ihmisten sosiaali- ja terveyspalveluja. Tarkoitus on ollut alun perin parantaa palveluja. Koko sote- ja maakuntauudistus tulisi kaataa eduskunnassaYlimmät päättäjämme eduskunnassa ovat ajaneet vain omia etujaan maakuntauudistuksen varjolla.

Maakuntauudistus tulisikin pysäyttää ja valmistella uudistus vastuukuntamallin pohjalle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


jaruttaminenriittää kirjoitti:

Hei kahvittelukerho ei saakaan enää pullaa ja lörpöttely sikseen. Nyt on ruvettava töihin. Opposition mummot ottivat siitä nokkiinsa. Eikös se ole niin, että perustuslakivaliokunta kuuntelee perustuslakiasiantuntijoita ja sitten perustuslakivaliokunta antaa selkeät ohjeen sotevaliokunnalle, mitä asioita ja miten pitää muuttaa! Muutoksia pitää nyt tehdä eikä jaaritella. Alkakaa korjaamaan selkeästi esitettyjä kohtia. Asiantuntijat ovat jo pykälät käyneet läpi virkavastuulla. Samoista asioista on jo jaariteltu maailman sivu. Tahallinen jarruttaminen on väärin. Se on väärin niitä tuhansia ihmisiä kohtaan, jotka kärvistelevät terkkarijonoissa tai kärsivät huonosta hoivasta. Tuore esimerkki on kun Raaseporin terveysaseman laboratoriosta ei saanut vastausta laboratoriokokeesta yli viikon aikana ja lapsi jäi vaille lääkehoivaa. Asiat ovat huonolla mallilla julkisella puolella. Ei ole todellakaan väärin, että hallitus yrittää niitä korjata. Oppostition kanalauma tekee politiikoista demokratian irvikuvan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu