https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/kotimaa/kokoomuslaisen-ylipormestarin-tilitys-oli-60-vuotta-vahva-markkinatalouden-kannattaja-–-”nyt-olen-vetänyt-johtopäätöksen”/ar-BBUcJmB?ocid=spartanntp
Onhan tuo jo huvittavaa kun muuttaa mielensä oman tilanteensa mukaan. Se on nyt myöhäistä eikä vastuusta pääse enää eroon. Lisäksi voi sanoa ettei Sipilä ole asiaa ikinä harkinnut vaan päinvastoin ryhtynyt sellaisin tekoihin joita normi kansalainen ei voi hyväksyä.
Kasinopeli ja siihen liittyvä keinottelu muiden kustannuksella ei sovi millekään alalle. Siksihän maailman talous on päin honkia ja syyttömät joutuvat toistuvasti pelin maksajiksi.IPU on aina vastustanut keinottelua ja yhtiöitä joiden tarkoitus on aina tehdä rahaa työntekijöiden ja kansan avulla.Tämä vanhusten tappaminen omaan kurjuuteensa on vain pieni osa suurempaa kokonaisuutta.Varastaminen on yhtiöiden tehtävä ja valtapuolueet antavat niille väineet siihen.Siksi niitä ei työtä tekevien kannata äänestää riippumatta niitten arvoista. Samanlaisia saalistajia löytyy niin sosialisteista,kommunisteista kuin porvareista.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Oikea ratkaisu olisi lopettaa suuret työeläkkeet noilta suuripalkkaisilta jotta saisivat kokea edes eläkepäivinään todellisuuden arkea kansaneläkkeen turvin.
Työeläkkeitä on maksettu puoli vuosisataa ja kerätty rahaa pörssiin satoja miljardeja. Kaikki joutuvat niitä maksamaan jos jotain ostaa.,mutta työeläkkeitä saavat eniten rikkaat .Tästä potista pitää päästä nyt eroon kun nähdään miten rahat haaskataan .
Keskusta suunnittelee Sipilän johdolla työeläkekassan rosvousta. Neuvo Sipilälle: Se kassa kuuluu kansalle eikä kenellekään ahneelle poliitikolle. Koko Suomen työeläkelaki tehtiin virheellisesti ja siitä ovat hyötyneet pelurit ja rosvot. Koko kansantalous on tuhoutunut tämän virheen takia ja pienituloiset työntekijät joutuneet ahtaalle sen takia.Myös verotuksen ankaruus johtuu työeläkejärjestelmästä.Vain poliitikot ovat tyytyväisiä päästessään apajalle rokottamaan koko kansaa.