Että olin kärpäsenä katossa silloin, kun eräät eurooppalaiset poliittiset johtajat saivat kuulla siitä, että Suomen armeija oli miehittänyt Tukholman, alistanut sekä Ruotsin hallituksen että valtiopäivät ja nimittänyt Suomen edustajan valvomaan tilannetta käytännössä diktaattorin valtaoikeuksin. Kun nämä poliittiset johtajat astuivat esiin tiedotustilaisuuksiinsa, he olivat niin pöyreitä, etteivät takuulla olisi voineet pöyristyä enää yhtään enempää.
Koska loppukevään mellakat olivat hallinneet julkisuutta Suomessa, paljon vähemmälle huomiolle olivat jääneet muut, ilahduttavammat ilmiöt, joita samaan aikaan oli tapahtunut pitkin Eurooppaa. Perussuomalaisten murskavoitto vaaleissa oli hieno esikuva ja rohkaisu kansallismielisille puolueille muissa maissa. Sillä oli samanlainen henkinen vaikutus kuin Berliinin muurin murtumisella oli ollut: laajat kansanjoukot ymmärsivät yhtäkkiä, etteivät Euroopan unioni ja haitallinen maahanmuutto olleet mitään ikuisia, voittamattomia luonnonvoimia. Miljoonat eurooppalaiset, jotka olivat aiemmin elätelleet kansallismielisiä haaveita hiljaa, havahtuivat nopeasti ja alkoivat vaatia omia maitaan seuraamaan Suomen esimerkkiä, Jussi Halla-aho joka oli vuotta aiemmin tehnyt laajoja kierroksia Euroopan parlamentin vaalien alla, nousi suureksi idoliksi. Hänen kirjoituksensa, joita oli vuosien saatossa käännetty suurimmille eurooppalaisille kielille, löysivät vauhdilla tiensä monien länsieurooppalaisten lukemistoon, eikä niiden vaikutus jäänyt siitä, mikä niillä oli ollut Suomessa.
Kun mielenosoitukset muuttuivat mellakoiksi Suomessa, monin paikoin Länsi-Euroopassa järjestettiin vastamielenosoituksia, joissa korostettiin suomalaisten oikeutta päättää omista asioistaan. Silloin, kun Stefan Löfven antoi kohtalokkaan sodanjulistuksensa ja unionin ja sen jäsenmaiden johtajat vastasivat syvällä hiljaisuudella, joka tulkittiin passiiviseksi hyväksynnäksi, monet eurooppalaiset hermostuivat. Brysseliin kokoontui jättiläismäinen mielenosoitus, jossa oli väkeä useista maista, ja se syytti kovin sanoin EU:n johtoa siitä, että se hyväksyi Ruotsin törkeän käytöksen vain siksi, että Suomen hallitus oli EU-kriittinen. Komissio ja neuvosto olivat edelleen hiljaa; kaipa niiden jäsenet ymmärsivät olevansa veitsen terällä: jos he ääneen tukisivat Ruotsia, tulisivat he paljastaneeksi halveksivan asenteensa demokratiaa kohtaan ja kaivaneeksi poliittisen hautansa; jos he taas vaatisivat Ruotsia kunnioittamaan Suomen kansan laillista vaalitulosta, saisivat he kestää vihervasemmiston loputonta fasismi-ulinaa ja mahdollisesti avaisivat tulvaportit kansallismieliselle hyökyaallolle – ja hehän eivät olleet aikeissa opetella uimaan!
Mutta Tukholman miehitys oli jotain, johon he eivät voineet vastata hiljaisuudella. Euroopan komissio ja Eurooppa-neuvosto marssivat esiin ja antoivat historian toistaa itseään: kuten Itävalta oli vuonna 1999 jäänyt EU:n boikotin kohteeksi, kesäkuussa 2019 saman kohtalon koki Suomi. Johtajat olivat ehdottomia: Jussi Halla-ahoa he eivät hyväksyneet Suomen pääministeriksi eivätkä Perussuomalaisia Suomen suurimmaksi puolueeksi, ja kaikkein vähiten Teuvo Hakkaraista Ruotsin tirehtööriksi.
Onneksi eurooppalaiset olivat kypsempiä kuin kaksikymmetä vuotta aiemmin. Kansallismielisyys oli vahvistunut niin paljon, etteivät he suostuneet vain katsomaan sivusta, kun poliittinen eliitti teki mitä tahtoi. Eräät uhrautuvaiset mielenosoittajat tunkeutuivat komission rakennukseen, ja kun heidät poistettiin sieltä väkisin, huusivat he sen todistavan, etteivät komissionkaan jäsenet suostuneet vain alistumaan tunkeilijoille, kuten nämä Suomelta olivat vaatineet.
Ja niin oli tapahtunut merkittävä muutos. Keväällä olivat mieltään osoittaneet vihervasemmistolaiset, kesällä kaduilla olivat kansallismieliset. Ja kansallismielisiä oli paljon. Vihervasemmiston mielenosoitukset olivat keskittyneet Suomeen, muualla ne olivat olleet paljon pienimuotoisempia. Kansallismieliset mielenosoitukset taas kasvoivat hyvin mittaviksi useimmissa Länsi-Euroopan maissa: erityisen kiivaita ne olivat Ranskassa, Englannissa, Alankomaissa ja Tanskassa, mutta myös Saksassa, Itävallassa Unkartssa ja Italiassa ne kiihtyivät. Kiihtyessään niihin tuli mukaan Suomen sympatisoinnin lisäksi suuria vaatimuksia yhteiskunnallisista muutoksista. Siihen heräsi, kyllä harmitti.
Koska loppukevään mellakat olivat hallinneet julkisuutta Suomessa, paljon vähemmälle huomiolle olivat jääneet muut, ilahduttavammat ilmiöt, joita samaan aikaan oli tapahtunut pitkin Eurooppaa. Perussuomalaisten murskavoitto vaaleissa oli hieno esikuva ja rohkaisu kansallismielisille puolueille muissa maissa. Sillä oli samanlainen henkinen vaikutus kuin Berliinin muurin murtumisella oli ollut: laajat kansanjoukot ymmärsivät yhtäkkiä, etteivät Euroopan unioni ja haitallinen maahanmuutto olleet mitään ikuisia, voittamattomia luonnonvoimia. Miljoonat eurooppalaiset, jotka olivat aiemmin elätelleet kansallismielisiä haaveita hiljaa, havahtuivat nopeasti ja alkoivat vaatia omia maitaan seuraamaan Suomen esimerkkiä, Jussi Halla-aho joka oli vuotta aiemmin tehnyt laajoja kierroksia Euroopan parlamentin vaalien alla, nousi suureksi idoliksi. Hänen kirjoituksensa, joita oli vuosien saatossa käännetty suurimmille eurooppalaisille kielille, löysivät vauhdilla tiensä monien länsieurooppalaisten lukemistoon, eikä niiden vaikutus jäänyt siitä, mikä niillä oli ollut Suomessa.
Kun mielenosoitukset muuttuivat mellakoiksi Suomessa, monin paikoin Länsi-Euroopassa järjestettiin vastamielenosoituksia, joissa korostettiin suomalaisten oikeutta päättää omista asioistaan. Silloin, kun Stefan Löfven antoi kohtalokkaan sodanjulistuksensa ja unionin ja sen jäsenmaiden johtajat vastasivat syvällä hiljaisuudella, joka tulkittiin passiiviseksi hyväksynnäksi, monet eurooppalaiset hermostuivat. Brysseliin kokoontui jättiläismäinen mielenosoitus, jossa oli väkeä useista maista, ja se syytti kovin sanoin EU:n johtoa siitä, että se hyväksyi Ruotsin törkeän käytöksen vain siksi, että Suomen hallitus oli EU-kriittinen. Komissio ja neuvosto olivat edelleen hiljaa; kaipa niiden jäsenet ymmärsivät olevansa veitsen terällä: jos he ääneen tukisivat Ruotsia, tulisivat he paljastaneeksi halveksivan asenteensa demokratiaa kohtaan ja kaivaneeksi poliittisen hautansa; jos he taas vaatisivat Ruotsia kunnioittamaan Suomen kansan laillista vaalitulosta, saisivat he kestää vihervasemmiston loputonta fasismi-ulinaa ja mahdollisesti avaisivat tulvaportit kansallismieliselle hyökyaallolle – ja hehän eivät olleet aikeissa opetella uimaan!
Mutta Tukholman miehitys oli jotain, johon he eivät voineet vastata hiljaisuudella. Euroopan komissio ja Eurooppa-neuvosto marssivat esiin ja antoivat historian toistaa itseään: kuten Itävalta oli vuonna 1999 jäänyt EU:n boikotin kohteeksi, kesäkuussa 2019 saman kohtalon koki Suomi. Johtajat olivat ehdottomia: Jussi Halla-ahoa he eivät hyväksyneet Suomen pääministeriksi eivätkä Perussuomalaisia Suomen suurimmaksi puolueeksi, ja kaikkein vähiten Teuvo Hakkaraista Ruotsin tirehtööriksi.
Onneksi eurooppalaiset olivat kypsempiä kuin kaksikymmetä vuotta aiemmin. Kansallismielisyys oli vahvistunut niin paljon, etteivät he suostuneet vain katsomaan sivusta, kun poliittinen eliitti teki mitä tahtoi. Eräät uhrautuvaiset mielenosoittajat tunkeutuivat komission rakennukseen, ja kun heidät poistettiin sieltä väkisin, huusivat he sen todistavan, etteivät komissionkaan jäsenet suostuneet vain alistumaan tunkeilijoille, kuten nämä Suomelta olivat vaatineet.
Ja niin oli tapahtunut merkittävä muutos. Keväällä olivat mieltään osoittaneet vihervasemmistolaiset, kesällä kaduilla olivat kansallismieliset. Ja kansallismielisiä oli paljon. Vihervasemmiston mielenosoitukset olivat keskittyneet Suomeen, muualla ne olivat olleet paljon pienimuotoisempia. Kansallismieliset mielenosoitukset taas kasvoivat hyvin mittaviksi useimmissa Länsi-Euroopan maissa: erityisen kiivaita ne olivat Ranskassa, Englannissa, Alankomaissa ja Tanskassa, mutta myös Saksassa, Itävallassa Unkartssa ja Italiassa ne kiihtyivät. Kiihtyessään niihin tuli mukaan Suomen sympatisoinnin lisäksi suuria vaatimuksia yhteiskunnallisista muutoksista. Siihen heräsi, kyllä harmitti.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.