Näin lauantai iltapäivään mukavia ajatuksia;

https://yle.fi/uutiset/3-10670078
Tämä on se tulevaisuus ja on hienoa, että ihmiset saadaan tuolta tuppukylistä kaupunkeihin ja näin voidaan vähentää örvelöitymista, tuolla jossakin , metsien keskellä !
Meidän täytyy turvata maatalouden toimintamahdollisuus, metsätalous ja järestää asutuskeskuksia palvelemaan mm.turismia.
Kaikki pienet, tuottamattomat, hyödyttömät, muutaman ihmisen kylät pitää lakkauttaa.
Ja ei kepun pidä sitä pelätä, että menettää vallan , Helsingissä, Turussa ja Tamperella on yhteensä melkein kymmenen valtuutettua ja se Junttilandian ulkopuolella , todella paljon.
Mukavia näkymiä tulevaan !
24104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Kilin vitut. Valtion pitää ohjata tehtaita, pajoja, varastoja kauemmas suur-kaupungeista.

Äänestä
  • Monet Helsinkiin muuttaneet ovat vanhana hyvin katkeria elämälleen, kun ovat lähteneet sinne kuolemaan.

    Äänestä

  • el.capo-vaari kirjoitti:

    Monet Helsinkiin muuttaneet ovat vanhana hyvin katkeria elämälleen, kun ovat lähteneet sinne kuolemaan.

    Todistappa väitteesi ?
    Minä tulin Helsinkiin 1960-70 luvun vaihteessa ja olen yli 70 votta ja minusta Stadi on hieno mesta, vaikka olenkin junantuoma.
    Enk kyllä omsassa ystäväpiirisäsä tunne ketään katkeraa.
    Sinun asuinpaikkasi on siellä jossakin ja se on jees.

    Äänestä

  • No aivan ensiksi;
    Jos et ole peräkylässä syntynyt juntti, niin älä missään nimessä mene turvenuijien kylään yrittäjäksi.
    Ymmärrän maa-ja metsätalouden, kunnan työt ja turismin ja jotain pientä yritystä , mutta sitä en ymmärrä, että joku yritys pitäisi jonkun " landepaukku-Urpon" takia viedä perähikiälle, tappiota tuottamaan.
    Siellä toimitaan, missä on ihmisiä ja kulutusta.
    Hajasijoitus on täysin perseestä.

    Äänestä

  • todistappa kirjoitti:

    Todistappa väitteesi ?
    Minä tulin Helsinkiin 1960-70 luvun vaihteessa ja olen yli 70 votta ja minusta Stadi on hieno mesta, vaikka olenkin junantuoma.
    Enk kyllä omsassa ystäväpiirisäsä tunne ketään katkeraa.
    Sinun asuinpaikkasi on siellä jossakin ja se on jees.

    Kyllä sinä itse todistat, joka päivä tällä palstalla sen katkeruutesi.

    Äänestä

  • omsassa.ystäväpiirisäsä kirjoitti:

    Kyllä sinä itse todistat, joka päivä tällä palstalla sen katkeruutesi.

    Todistappa se.
    Sinä navettatuvan Urpo näät "riihipeikkoja" kaikkialla ja ainua oikea paikka mielestäsi on se navettatuvan ja paskakasan väli.
    Minä luulen,että kaveri ei ole katkera, vaan sanoo sen hienosti, minkä minä sanon suoraan;
    " vihaan kepujuntin harjoittamaa politiikkaa ja sitä kaltaistesi maalaisörvelöiden porukkaa, joka pilaa koko maaseudun"

    Äänestä

  • närhiJAmuna kirjoitti:

    Todistappa se.
    Sinä navettatuvan Urpo näät "riihipeikkoja" kaikkialla ja ainua oikea paikka mielestäsi on se navettatuvan ja paskakasan väli.
    Minä luulen,että kaveri ei ole katkera, vaan sanoo sen hienosti, minkä minä sanon suoraan;
    " vihaan kepujuntin harjoittamaa politiikkaa ja sitä kaltaistesi maalaisörvelöiden porukkaa, joka pilaa koko maaseudun"

    Pitääkö meidän stadilaisten äänestää keskustaa kun ne pilaa maaseudun ja sitten saadaan ne muuttamaan tänne stadiin niin saadaan lisää frendejä?

    Äänestä

Pakkohan se on kaupunkiin muuttaa, kun palvelut- ja työpaikat lakkautetaan kaupunkialueiden ulkopuolelta.

Äänestä
  • Olitko 1969 RUK:ssa kun olet niin tutun näköinen.

    Äänestä

Ei kukaan MunakarvaALIUPSEERI halua tuollaiseksi tulla.

Äänestä
  • Puhutko itsestäsi ?

    Äänestä

No minä asustelen Mäntyharjun seutuvilla ja velpoika asuu Espoossa.
Erona on mm se, että kerran Mänty Motellin kohdalla ajoivat kolarin ja siinä oli jo muutama autoporukka auttamassa ja en jäänyt sitten paikalle ja ajelin kohden Mikkeliä, niin ensimmäinen ambulanssi tuli vastaan kolaripaikka kohden lähellä Mikkeliä ja kolarista oli jo melkein puolituntia.
Espoossa sai eräs naine sairaskohtauksen ja autoimme siinä häntä ja odotimme ambulanssia, niinse tuli hälytyksestä 12 minuutin päästä.
Kaupunki tarjoaa palvelut ja turvaa myös terveyden.
Olemme monta kertaa keskustellut veljeni kanssa asuinpaikasta ja veljeni sanoo aian, että " savo" ei voi enää hänelle mitään tarjota.
minä olin Helsingissä töissä n. 24 vuotta ja jäin eläkkeelle ja tulin kotiseudulle ja tein suuren virheen.
Paluu takaisin Helsinkiin on edessä.
Näin se vaan on.
Palvelut ja ympäristö ratkaisee.

Äänestä
  • Niin, kyllähän ne suurimmat juntit löytyvät "Hesasta".

    Äänestä

  • Ei ambulanssin tulon tavoiteaika vaikuta minun asuinpaikkani valintaan mitenkään.

    Ympäristö ratkaisee minulle eniten.

    Äänestä


  • Valitettava.fakta kirjoitti:

    Niin, kyllähän ne suurimmat juntit löytyvät "Hesasta".

    mie sanosin kun meijännii kylällä kun kulukoo ja kepujulleja kahteloo
    niin tiiät mitä
    viärihän se on sannoo mutta kyllä meijän perslävet on juntteja täännä
    ja jos helsinkissä semmosen tappoot se on sinun serkku

    Äänestä

no jos halluut nähä oikeita muaseuvun hupiukkoja niin poikkee itärajalle tahi vaikka pohanmaalle

Äänestä

Mutta, kun nämä kaupunkilaiset esim. helsinkiläiset pitää elättää muualla tehdyllä työllä. Kuinka suurta paperisiirtelijä porukkaa Suomella on vara elättää?

Äänestä
  • No paljonko sinun rahaa on esim helsinkiin tai Jyväskylään mennyt ?

    Äänestä

  • No minä käyn joka aamu suurkirkon rappusella, hiljaa istuen, kiittämässä maalaisia siitä, että voin elää Helsingissä. Seuraan hyvin tarkkaan, että paljonko kruunuhaan asukkaat saa maataloustukea jne.
    Soitan myös joka aamu sos.toimistoon, että onko maalaiset jättäneet ruokarahakirjeet päivystyksen.
    Kiitän erityisesti sinua, että olet ollut meitä kohtaan ymmärtäväinen.

    Äänestä

  • serkkusi-pääkaupungista kirjoitti:

    No minä käyn joka aamu suurkirkon rappusella, hiljaa istuen, kiittämässä maalaisia siitä, että voin elää Helsingissä. Seuraan hyvin tarkkaan, että paljonko kruunuhaan asukkaat saa maataloustukea jne.
    Soitan myös joka aamu sos.toimistoon, että onko maalaiset jättäneet ruokarahakirjeet päivystyksen.
    Kiitän erityisesti sinua, että olet ollut meitä kohtaan ymmärtäväinen.

    No minä läksin kerran Helsinkii kun naapurinpojat, jotka ol siellä rakennuksella töissä sano
    että siellä on paljon naissii, joita huoraks kuhtuut
    Sanovat jotta kysy mistä vaan niin neuvoot
    Törräytin junalla Helsinkii ja ajattelin, että nytten lähtöö poikuus ja otin siinä vähän rohaksuryppyä tai tais tulla otettuu enmmänki
    No kun pääsin siihen Helsinkin asemalle niin hyökkäsin ensimmäiseen kioskiin ja kyssyy tärräytin jotta tietääkö tyttö missä niitä huoria on
    No polliisi tul ja pisti putkaa ja aamusella sakotti 70 euroo ylleisellä paikalla suunsoitosta
    No en oo se koomin käynä kun tulin ensimmäisell junalla takasi

    Äänestä

  • vaan.kysyn kirjoitti:

    No paljonko sinun rahaa on esim helsinkiin tai Jyväskylään mennyt ?

    Paljon enemmän kuin sinun toimeentulotuki on.

    Äänestä

  • vaan.kysyn kirjoitti:

    Paljon enemmän kuin sinun toimeentulotuki on.

    Joo tässä on hyvä esimerkki siitä, että miten maaseudulla ajatellaan suurista kaupungeista.
    Kaikki sen oman torpan kulman takaa katsottuna, mikä ei näy, niin on sos.turvan alaisia.

    En tahdo ketään loukata, mutta tein pitkän uran kiertämällä Pohjois Karjalan, Savon, Kainuun, Pohjois Pohjanmaan ja Lapin kyliä työnmerkeissä ja viimeisen kahdenkymmen vuoden aikana kylät muuttui siten, että juntit etsi syytä vittuilla , joka asiasta.

    Kylissä lisääntyi nuorten häiriökäyttäytyminen ja juoppous lisääntyi.

    Suomi on kaunis ja hieno maa, valitettavasti ihmiset joillakin alueilla pilaa sen.

    Tänä kesänä lähden eläkeläisenä katsomaa, että missäpäin on eniten lyöty lautoja ikkunaan ja missä kylät on kuolemaisillaan.

    Vaalit on edessä ja niissä kansa puhuu mitä politiikasta ajattelee.
    Lyhyellä aikavälillä ei mikään kerkeä muuttua, mutta Suomen on otettava uusi suunta.

    Äänestä

Asun keskisessä Suomessa, keskikokoisessa merenrantakaupungissa enkä kuuna päivänä aio muuttaa suureen kaupunkiin. Eipä ole tarvinut olla työttömänä, sen ainoan kerran 90-luvulla kahden kuukauden ajan. Pienemmätkin kaupungit voivat menestyä, jos vain tekevät asioiden eteen töitä. Tärkeää on osoittaa yrityselämälle vahvuudet ja se, mitä kaupunki voi tarjota yritykselle sen tarpeita ajatellen esim. työvoimaa, toimitiloja, koulutusmahdollisuuksia, teknologista tutkimusta, asuntoja jne. Ja tässä mielessä kotikaupunkini on onnistunut siinä, erään konsulttiyrityksen tutkimus ennustaa seuraavaksi kasvukeskukseksi. Toivottavasti muissakin kaupungeissa ponnistellaan näiden asioiden eteen, koska pitää uskoa siihen, ettei menestys ole kiinni siitä. että yritystoiminnan täytyisi sijaita metropolissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mukavaa-kepulle kirjoitti:

https://yle.fi/uutiset/3-10670078
Tämä on se tulevaisuus ja on hienoa, että ihmiset saadaan tuolta tuppukylistä kaupunkeihin ja näin voidaan vähentää örvelöitymista, tuolla jossakin , metsien keskellä !
Meidän täytyy turvata maatalouden toimintamahdollisuus, metsätalous ja järestää asutuskeskuksia palvelemaan mm.turismia.
Kaikki pienet, tuottamattomat, hyödyttömät, muutaman ihmisen kylät pitää lakkauttaa.
Ja ei kepun pidä sitä pelätä, että menettää vallan , Helsingissä, Turussa ja Tamperella on yhteensä melkein kymmenen valtuutettua ja se Junttilandian ulkopuolella , todella paljon.
Mukavia näkymiä tulevaan !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu