Pakolaisten vastaanotto oli isänmaallinen teko

Valkosoturi

"Rintamilla karanneet miehet tuomittiin. 1944 oli hetken aikaa lupa päämajasta, käyttää kaikkia voimakeinoja."

Kyse oli valansa ja aseveljensä pettäneistä. Pääosa pääsi vähällä.Riitti, kun palasi riviin.,

"Miten nyt tuomitaan 2015-2019. Rintamavastuussa olijat, jotka tteoillaan tuhosi Suomesta turvallisuuden , ja teki Suomesta raiskaus maan ja terrori maan."

Oli oikeaa kansalaisrohkeutta kantaa vastuu osana Euroopan sivistysmaita ja ottaa pakolaiset maahan.

"Onko tulossa julkinen syytteeseen asettaminen?"

Ei ole aihetta. Kansa antaa vaaleissa tuomionsa.

"Joutuuko Niinistö, Sipilä, Orpo, Mykkänen, Niinistö, Soini, Risikko, Lintilä, jne,,,, vastaamaan teoistaan, joilla suomen kansa uhrattiin terrorin ja ahneen keinottelun alle?"

On oikein pitää kiinni kansainvälisitä sopimuksista muiden sivistysvaltioiden tavoin.

"Odotan, ettei hallitukselle ja presidentille anneta ns. Vastuuvapautta teoistaan."

Ei ole tarpeen, koska ei ole mitään rikosta.

"Nyt ei ole aika pestä käsiä lasten verestä, vaan on aika kantaa raskas vastuu!"

Vastuu on kannettu. Kansa arvioi vaaleissa hyväksyykö, vai hylkää. Maan lakien rikkojat tutkitaan ja tuomitaan asianmukaisesti.

16

78

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Valkosoturi

      Idiootti: "Nämä meidät pettäneet, siis presidentti, ministerit, hallitus. "

      Miten ne ovat meidät pettäneet?Tee toki rikosilmoitus esimerkiksi oikeuskanslerille tai valtakunnansyyttäjälle.

      "Ne pitää saada tuomiolle Turun murhista ja Oulun lapsi raiskauksista. Helsingin murhista ja raiskauksista.. yms. Siis Turvattomuudesta."

      Suomi on oikeusvaltio. Syytteeseen pannaan rikolliset asianmukaisen tutkinnan jälkeen.

      "Koska osaamattomuudella ja teoillaan ovat oman kansan terrorin alle saattaneet!"

      Kumma, kun olet ainoa, joka on tuollaista huomannut!

      • Eioleoikeusvaltio

        "Suomi on oikeusvaltio. "
        Suomi on ollut oikeusvaltio, mutta ei ole enää. Onko sellainen oikeusvaltio, jossa on puolta liian pienet poliisivoimat, jossa on vanhentunut rikoslaki, jota nyt vaalien alla yritetään epätoivon vimmalla korjata, jossa on löperö rangaistusasteikko, joka sallii törkeästä rikoksesta tuomittavan ehdollista, jossa elinkautinen on 13 vuotta ja todellista elinkautista ei ole olemassakaan, jossa ammattimaisen psykiatrin vaaralliseksi julistama vanki päästetään vapauteen vain siksi. että maan surkean lain mukainen surkea rangaistus on kärsitty, jossa valtiovalta sallii terroristeiksi kääntyneiden paluun maahan, vaikka esim. löperyydestä syytetty naapurimaa kieltää vastaavassa asemassa olevien paluun- Esimerkkejä olisi vaikka kuinka paljon. Suomi ei ole oikeusvaltio! Enää.


    • Valkosoturi

      Idiootti: "Tarvitaan totuus komissio.
      Tai valtakunnan oikeus, jossa tarkasti selvitetään vastuut."

      Siis mihin? Suomessa on vastuut selvästi määritetty laeissa.

      "Siis kuka antoi luvan, ja miksi?"

      Mistä on kyse?

      "Ketkä hallinnossa ovat vastuussa terrorista!?"

      Kaikki viranomaiset ovat osaltaan vastuussa laillisuudesta. Poliisi vastaa järjestyksestä.
      Misä päin Suomea on terroria?

      "Ketkä ovat vastuussa murhista ja lasten raiskauksista?"

      Varmaan rikosten tekijät. Poliisi hoitaa tutkimukset.Tuomioistuimet rankaisevat.

      • Suomessaonoikeusjärjes

        telmän irvikuva
        "Tuomioistuimet rankaisevat."
        Ei pidä paikkaansa. Suomessa ei ketään oikeasti rankaista, Suomessa vain ollaan rankaisevinaan, jotta kansa pysyisi rauhallisena. Ja näiden matujen tekemien rikosten myötä tilanne on vain pahentunut.
        Anteeksi, nyt tuli liian suora yksinkertaistus. Kyllä Suomessa rankaistaan, nimittäin salafilmaamisesta. No, se nyt ei oikeastaan ole rikos lainkaan, mutta pystyttiin sen välityksellä lyömään taloudellisesti lattajalaksi yksi miehenpuoli ja rahoittamaan kolmenkymmenen huoran ammatillinen toiminta. Loistavaa.


    • Mihin-pakolaiset

      olisi laitettu?
      Heitä tuli noin 32 000. Turvapaikan on saanut 5 677. Oleskeluluvan 9 200. Vireillä on 5 904 hakemusta.
      Poistunut, piilottelee tms noin 12 500.

      • Karkea-arvio

        niistä, joiden olinpaikkaa ei tiedetä, on noin 4 000. Noin puolet on lähtenyt maasta ilmoittamatta. Toinen puoli piileskelee Suomessa viranomaisia pakoillen.


      • Sopimuksetvoiirtisanoa

        Jos joku tulee viidentuhannen kilometrin päästä Suomen rajalle (Suomen raja siis silloin EU:n ulkoraja) ja sanoo olevansa hädänalainen pakolainen, niin hänelle pitää sanoa, että sinä olet valehtelija, et pääse maahan ilman passia ja viisumia, jatka matkaasi, tai hanki passi ja viisumi.
        Jos jotkut sopimukset, jotka Suomi mahdollisesti on rajattomassa typeryydessään mennyt allekirjoittamaan, edellyttävät valehtelijoiden hyysäämistä ja sisään päästämistä, niin sellaiset sopimukset on pikimmiten muutettava.
        On turha saarnata toisille ihmisille sopimusten noudattamisen autuutta, jos ei itsekään niitä noudata.
        Sopimukset on korjattava, jos niiden vaatimukset ovat älyttömät. Tarvittaessa sopimukset on irtisanottava.


    • Pakolaiset-otettiin

      vstaan kansainvälisten sopimustenja EU:nyhteisen itoumuken perusteeella. Tosin Baltian maat, Unkari ja Puola eivät sopimusta noudattaneet.

      • dubliniakiertäen

        Ruotsista varustettiin Suomen matkalle.


      • SuomionPohjolanHölmölä

        Suomi onkin Pohjolan Hölmölä. Tänä päivänä sen näkee monista asioista.


      • SuomionPohjolanHölmölä
        dubliniakiertäen kirjoitti:

        Ruotsista varustettiin Suomen matkalle.

        Ei olisi tarvinnut eikä missään nimessä olisi saanut ottaa vastaan. Raja-asemilla on lukittavat portit.


      • Sopimukset-pidetään
        SuomionPohjolanHölmölä kirjoitti:

        Ei olisi tarvinnut eikä missään nimessä olisi saanut ottaa vastaan. Raja-asemilla on lukittavat portit.

        kun kerran on luvattu. Paha paikkahan tuo oli, mutta on oltu pahemmissakin.


    • Valehtelet-taas

      Stallari: "Retardi puolustelee maanpetturuutta ja Suomen sekä Euroopan tuhoamista elintasopummirikollisvirroilla isänmaallisena tekona."

      Suomi täytti 2015 kunnialla kansainväliset velvoitteensa ja hädänalaisten auttamisen.
      Se oli omien lakien ja kansainvälisten sopimusten mukaista työtä.
      Siihen osallistuivat useimmat EU-maat paljon Suomea suuremmin ponnistuksin.

      " Toisaalla maakauppa-ketjussa taas retardi räyhkää että on epäisänmaallista olla päästämättä venäläisiä strategisten kohteiden äärelle ja suojata maan turvallisuus."

      Valehtelet. Vapaaehtoiset tonttikaupat eivät uhkaa ketään. Lisäksi stragisten kohteiden läheltä ei saa enää myydä maata ulkomaalaisille.

      "Kremlin trolli on kova ahkeroimaan."

      Katsohan peiliin. Tehtävänne on luoda epäluottamusta Suomen hallitusta kohtaan.
      Siinä ette onnistu.

    • Anonyymi

      Kyse oli valansa ja aseveljensä pettäneistä.

      Mannerheim itse petti elämänsä aikana kaikki muut valansa paitsi miekkavalansa. Olisi kai pitänyt tuomita, eikö ?

      • Anonyymi

        Törni petti Suomen ja upseerikunniansa. Häyhä ei.


      • Marski palveli ensin Venäjää ja sitten Suomea kunniakkaasti kaikissa tehtävissään.

        Keisarikunnalle vannotusta valasta hän muiden lailla vapautui maaliskuussa -17 keisarin erotessa.
        Väliaikaiselle hallitukselle hän ei vannonut valaa.
        Venäjän armeijasta hänet siirrettiin reserviin syyskuussa 1917. Paluumatkalla Suomeen hän kävi erikseen Venäjän yleisesikunnassa ilmoittautumassa joulukuussa -17 itsenäisen Suomen kansalaisena sanoutuen irti kaikista siteistään Venäjään.

        Suomen armeijalle hän vannoi valan tammikuussa 1918 Vaasassa. Sen hän piti kuolemaansa asti.

        Miekkavala oli poliittinen julistus vastineena bolsevikkien lupailuille Itä-Karjalan liittämiseksi punaiseen Suomeen. Marski yritti liittää Itä-Karjalan valkoiseen Suomeen, mikä tunnetusti epäonnistui.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      6
      1281
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1038
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      823
    4. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      758
    5. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      67
      755
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      70
      677
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      22
      646
    8. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      136
      631
    9. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      599
    10. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      568
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      547
    12. 53
      536
    13. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      528
    14. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      47
      495
    15. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      38
      489
    16. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      101
      487
    17. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      483
    18. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      40
      473
    19. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      473
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      18
      440
    Aihe