Uskovaisiamainittu

Yhä useampi meistä lestadiolaisista on tietoisia kyseisestä ilmiöstä ja viime aikoina, kun asia on ollut enemmän esillä myös valtamediassa, niin tietoisuus on lisääntynyt.
Miten tämä näkyy käytännössä:
- Useimmat ovat alkaneet häpeämään lestadiolaisuuttaan
- Ei jakseta enää uskoa rehelliseen uskovaisuuteen, vaan pelätään, että kaikki valehtelee ja kieroilee
- Tästä syystä moni jättää liikkeen
- Autojobbarit eivät uskalla enää käyttää omia sukunimiään, vaan käyttävät romanimiesten tavoin erilaisia peitenimiä. Todellinen nimi kuitenkin tulee, jos tulee, ilmi kaupanteon hetkellä.

Uskon kieltäjiä on ollut viime aikoina todella paljon. Moni haluaisi uskoa ”sisarten ja veljien” vilpittömyyteen, mutteivät enää kykene. Koska epäilevät koko juttua, niin eivät jaksa enää uskoa myöskään oppirakennelmiin, vaikka omatunto haroiskin kovasti vastaan. Tullaan eräänlaisen kamppailun eteen: onko minun omatuntoni vain opetettua. Onko se oikeasti minun oma omatunto, vai onko minut aivopesty tuntemaan näin. Oman tunnon ääntä voi olla työlästä muuttaa, jos se on viritetty vanhoillislestadiolaiselle taajuudelle. Alkaa uuden identiteetin rakentaminen ja se voi olla työlästä. Voipi käydä niin, kuin vaikkapa Valtakunnan Riekkujalle Vuokko Ilolalle, joka ei vain onnistu ikinä rakentamaan uutta elämää, vaan roikkuu iäti menneisyydessä. Sittenki, vaikka lapsetkin ovat jo pesästään pois lentäneet.
Vuokon tapaisia ihmisriepuja tullaan ehkä näkemään tulevaisuudessa enemmänkin.
Mutta toivoisin, että myös ehjiä uuden elämän aloittaneita sitäkin enemmän.
Itse olen vanhoillislestadiolainen tänä päivänäkin, koska itse en jaksa käydä ”muutosrumbaa” läpi ainakaan vielä tässä elämänvaiheessa.

minun tontilleni ei tule ainutkaan ikkunaoviviemärikattoilmastointilämmitystuuletuskaappikiuaskiviynnämuukauppias !

Mooses onMooses ja bisnes on bisnes.