SOTE-uudistus hyvä asia ei paha asia!!!

Jos olisi opposition kensanedustaja, niin äänestäisin kehityksen puolesta. Nyt on olemassa sote-esitys parampaan. Paljon on puheita ja haukkumistaa, mutta mitään konkreettista hyvää ei ole esitetty. Vieläkö pitäisi odottaa toiset 14 vuotta? Jarruttaminen on kehityksen syöpä! Täydellisyyden tavoittelu on hyvän pahin vihollinen!
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Sipilän hallitus on yksi itsenäisyyden ajan parhaista hallituksista. Sipilän johdolla neljä vaativaa tavoitetta on saavutettu, viides eli sote jäi saavuttamatta, Sote kaatui, ei realismiin vaan opposition vastustukseen. Opposition ruokkima valheellinen kielikuva kaatoi soten. Järjetön homma, josta ei ole hyötyä kenellekään ja varsinkin haittaa Suomelle ja sen maineelle. Haittaa on myös poliittiselle päätöksenteolle. Soten kaatuminen osoitti, että Eduskunnalla ei ollut kykyä kehittää eikä tehdä päätöksiä sote-asiassa. Kokonaisuus ei ollut liian iso. Eduskunnalla oli aikaa kaksi vuotta käsitellä hallituksen antama lakiesitys. Sote-valiokunta kuunteli yli 1000 asiantuntijaa. Ei. Syy kaatumiseen oli se, että opposition asenne ei ole kohdallaan. Ei-puolue SDP on pahin.

Äänestä
  • Kaikkien puolueiden suhmurointi vuodesta 2011 lähtien on kaatunut perustuslakiin. Sama jatkuu aina vaalien jälkeen uudestaan.

    Äänestä

  • https://www.savonsanomat.fi/talous/Elli-Aaltosta-odottaa-muhkea-palkannousu/866281

    Jos Tasavallan presidentti vahvistaa Itä-Suomen avin ylijohtajan Elli Aaltosen nimityksen Kelan pääjohtajaksi, luvassa on reipas lisä palkkaan.

    Aaltonen ansaitsi viime vuonna ansiotuloja 119 000 euroa. Kelan pääjohtajan palkka on noin 15 000 euroa, joka merkitsee vuodessa yli 200 000 euron tuloja. Palkan vahvistaa Kelan valtuusto.

    Kelan eläkkeelle jäävän pääjohtajan Liisa Hyssälän tulot olivat viime vuonna vielä reippaammat, lähes 300 000 euroa.

    Äänestä

Uudistuksen määrätietoinen jarruttaminen on ollut yhteiskunnan suuri tappio ja häpeällistä SDP:lle, Vasemmistoliitolle ja Vihreille. Sote kaatui todellakin valheellisiin kielikuviin maakunta- ja markkinamallista. Kun on niitä kolme ja puoli vuotta jauhanut, niin oppositiopuolueiden kannattajat ovat alkaneet itsekin uskomaan tuohon populismiin eli valheeseen.

https://www.suomenmaa.fi/?app=NeoDirect&com=6/23/480564/0202e14ea8&utm_source=Suomenmaa - päivän uutisotsikot&utm_medium=email

Äänestä

Kaatuneessa soteratkaisussa ei ollut muuta kehitystä kuin että verorahat ja asiakkaideen rahat olisi siirtyneet yksityisten soteyhtiöiden kautta veroparatiisiin. Tosin siinä kävi osittain niin myös sotea odotellessa monessa kunnassa. Hallitus itse kaatoi soten koska ei suostuneet noudattamaan perustuslakia.

Äänestä

Onko olemassa härskimpää tapaa kalastella glooriaa, kuin hyppiminen soten haudalla?
Kohta 14 vuotta valmisteltu uudistus ei saanut vieläkään ansaitsemaansa ratkaisua. Erilaiset tekosyyt sen kaatamiseksi olivat painavampia kuin halu korjata vallitsevat epäkohdat.

Kuntien kokouksen jälkeen etsitään ratkaisuja siihen, että ihminen pääsisi nopeammin hoitoon, kun terveyskeskusjonot ovat kymmenien päivien pituiset. Toinen asia on, kun kunnat eivät oikein pärjää omillaan, pitäisi olla suurempia kokonaisuuksia, joissa väestöpohja on reilusti suurempi, Silloin järjestäminen onnistuisi paremmin. Tuttuja juttuja. Ei mitään uutta. Hallitus yritti ratkaista molemmat haasteet. Neljä vuotta sitten sote kaatui perustuslaillisiin ongelmiin. Nyt syytettiin samoja perusteita. Viiden vuoden päästä meillä ei ole vieläkään suopaloa sammutettu, kun sitä ei saa sammuttaa väärin. Onko tämä Venäjän ylläpitämää epäsopua? Ei ainakaan järjen kirkautta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


onjoaikamennäeteenpäin kirjoitti:

Jos olisi opposition kensanedustaja, niin äänestäisin kehityksen puolesta. Nyt on olemassa sote-esitys parampaan. Paljon on puheita ja haukkumistaa, mutta mitään konkreettista hyvää ei ole esitetty. Vieläkö pitäisi odottaa toiset 14 vuotta? Jarruttaminen on kehityksen syöpä! Täydellisyyden tavoittelu on hyvän pahin vihollinen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu