Maailmankatsomukset poikkeavat jokaisella "ajattelevalla" yksilöllä täysin toisistaan joten koko universumi/kaikkeus näyttäytyy tuolloin yksilölle uniikisti joten ainoa tapa liittää näitä "kokemuksia" toisiinsa on kaikkia koskevat tapahtumat , esimerkiksi kritinuskossa lopun ajoissa eläminen.
Eikö kuitenkin perustavanlaatuisin yhteytyminen tapahtuisi jos ymmärtäisimme yhdessä sen faktan että menneisyys on ainostaan ajatusta , rajoittavaa sekä hidastavaa?
Joka hetkinen syntyminen hengellisesti uudestaan jokaisena hetkenä , uutena ja tuoreena ilman turhaa ajatuslastia?
Se on rauha, elämä itsessään meissä jokaisessa.
Ja hetkessä meitä voi yhdistää , tuomitsemattomuus.
Eikö kuitenkin perustavanlaatuisin yhteytyminen tapahtuisi jos ymmärtäisimme yhdessä sen faktan että menneisyys on ainostaan ajatusta , rajoittavaa sekä hidastavaa?
Joka hetkinen syntyminen hengellisesti uudestaan jokaisena hetkenä , uutena ja tuoreena ilman turhaa ajatuslastia?
Se on rauha, elämä itsessään meissä jokaisessa.
Ja hetkessä meitä voi yhdistää , tuomitsemattomuus.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Eihän historia ole tuolla jossain takanapäin?
Eikös yksilö luo historiansa aivan itse nykyhetkestä käsin?
Ei.
Historian (ja historiikin) luo historioitsija, ei asianomainen itse, joka useinkin on jo vainaja historiaa luotaessa, lue: kirjoitettaessa. Historian mahdollistaa ympäristö ja se sen jopa pääsääntöisesti myös ns. kirjoittaa. Lisäksi "takanapäin" on kulttuurisidonnainen käsite, joka toteutuessaan paradoksaalisesti hankaloittaa historian autenttisuuden toteamista. Luonnollisesti tämä toteutuu lähinnä vain minun maailmankuvassani, ei välttämättä muiden. Ergo: Ei.
Palstan modeeraus on syvältä. Edellä poistettu viesti (johon vastasin) noudatti sääntöjä.
Jos uskot historioitsijan tulkinnan niin tuolloinhan yhdyt hänen ajatukseensa joka on sitten siirtynyt häneen aikaisemmin "kontaktissa" toiseen ajattelevaan?
Tarina vaan siirtyy ja muuttuu , tuolloin siis harhaa yksilön elämässä.
Luulet muistavasi vaikka todellisuudessa vain hörhöilet tässä ainoassa todellisessa nykyhetkessä?
En ensinnäkään "usko" historioitsijan tulkintaan siinä mielessä, että tiedän sen sisältävän fiktiota. Yhtä vähän luotan omaelämäkertoihin - ja pääpiirteissään samasta syystä. Tulkinta kaunistelee, yksinkertaistaa ja värittää aina jossakin määrin mm. uskottavuuden hankkimiseksi ja varsinaisen perimmäisen motiivin salaamiseksi.
"Luulet muistavasi vaikka todellisuudessa vain hörhöilet tässä ainoassa todellisessa nykyhetkessä?"
Ei ja kyllä. Minulla on eideettinen muisti mutta hörhöilen siitä huolimatta juuri kuten sanoitkin. (Vahinko oikeastaan että tiedän muistavani ja ymmärrän hörhöileväni. Moni muu vain arvelee asioita joita minun on pakosta tiedettävä ja - enimmäkseen - siedettävä.)
Ne sävyttyvät edetessään muuttuen aina fiktioksi lopulta?
Voiko ihminen "tietää" muuta kuin fiktiota koska kyseessä on kuitenkin vain ajatus ja todennäköisesti puolueellinen sellainen?
Kuvaat erinomaisesti sitä mitä minulla on mielessäni tämän asian suhteen.
@AP ,
En ota kantaa muuhun, mutta tuo otsikko "Jokainen elää omassa universumissaan", kiinnitti huomioni, sillä siitä olen lähes varma, näin fyysikon silmin katsottuna.
Eli puhumme tässä subjektiivisesta universumista vs. ns. objektiivisesta tosiolevaisesta universumista - ajatus, mikä on hylättävä koska ei ole olemassa objektiivista universumin tarkkailijaa. Miksikö? Koska missä tämä tarkkailija silloin sijaitsisi - universumin ulkopuolella? Ei mahdollista olettamamme mukaan, sillä universumin koko käsitehän tarkoittaa kaikkea olemassa olevaa, minkä "ulkopuolella" olevaa emme edes ota mukaan järjettömänä ajatuksena aksiomiimme.
Ja siis miksi elämme omissa universumeissamme?
Kenen sitten? Elämme omissa universumeissamme koska kaikki kokemamme asiat ovat meille yksilöllisiä perustasolla. Me emme jaa oikeasti yhtäkään asiaa kokemuksissamme muiden kanssa.