ikävämpi alkuaikuisuus.
Meillä huostassa olleilla on aikuisuuden alussa "ongelmanuoren" leima. Meistä on tehty useita tilastoja ja meidän aikuisuudesta on tehty erilaisia tutkimuksia ja selvityksiä. Olemme erilaisissa tilastoissa usein niitä syrjäytyneitä. Meille ei ennusteta menestystä ja olemme muita nuoria useammin pitkäaikaistyöttömiä.
Luin juuri 10 vuotis tutkimusta jossa huostaanotettujen aikuisuutta oli seurattu 10 vuotta täysi-ikäisyyden täyttymisen jälkeen.
selvityksessä tuli esille että me huostaanotetut mm.
-Lisäännymme nuorempina ja meidän lapset useammin kokee saman kohtalon eli päätyy huostaan
-olemme ammattikouluttamattomia
-olemme pitkäaikaistyöttömiä
-meillä on enemmän mielenterveys ja päihdeongelmia
Itse olen jo varhain tiennyt riskit mitä kannan koska ei voi olettaa että nuoriaikuinen jolla koko kasvu on ollut selviytymistä, voisi olla ehjä, kypsä ja valmis aikuinen lähtiessään omaan elämään (ei edes ehjässä perheessä eläneetkään ole)
Itsekin jouduin alkuaikuisuuden ponnisteleen ja viimeisteleen sitä kasvatusta jossa vanhemmat ja kasvatti vanhemmat jätti aukkoja. Minulla niin kuin monilla huostassa olleilla oli vaikeuksia kestää hylkäämisenpelkoa ja yksinäisyyttä. Monet meistä ovat läheisriippuvaisia mutta samalla meillä kestää oppia luottamaan ja kiintymään alkuun uusiin ihmisiin. Meillä on myös usein masentuneisuutta ja ahdistuneisuutta.
Toisille on tullut päihdeongelmia ja niiden kautta aika välinpitämätöntä paneskelua päihtyneenä ilman ehkäisyä ja sen lisäksi kotoa saatu malli miten lapsista huolehditaan eli se malli miten lapset hoidetaan just niin että lastensuojelu ottaa ne lopulta huostaan.
Itselläni on mennyt alkuaikuisuus siihen että olen tehnyt tiliä lapsuuteeni ja kasvattanut itseni ulos riippuvuudesta muihin ihmisiin sekä epäitsenäisyydestä ulos. On vienyt aikaa oppia peloista ulos että olen täällä ihan yksin. Hylkääminen on syvällä kun sen on niin varhain lapsuudessa kokenut. Siitä täytyy kasvaa ulos.
Olen joutunut käymään läpi järjettömiä yksinäisyyden tunteita ja voimakasta masennusta aikuisuuden ensimmäisten vuosien aikana. Aina ajattelin jo teininä etten minä koskaan antaisi itselleni anteeksi jos olisin itse sellainen nuori jolla olisi varhain lapsia. Silloin kun itsekin vielä itseni kanssa niin kesken etten kypsä niitä kasvattamaan.
alkuaikuisuus onkin mennyt minulla varmistellen että lapsia ei tule ennen kuin olen tarpeeksi kypsä, tasapainoinen ja ehjä sellaiselle. En halua olla tollainen tilastojen huostaanotettu jolla lapsia siellä ja täällä ja kaikki vaillinaisella hoidolla lastensuojelu tarkkailussa, kiikunkaakun lähdössä huostaan tai jo jonkilaisissa avohuollontukitoimissa mukana.
Me lapsena huostaanotetut kannetaan leimaa joka tekee meistä ns. luusereita. Huonompia. Kriminaaleja. Vaikenen siksi menneisyydestä itse hyvin pitkään puolitutuille, koska emme kaikki ole sellaisia aikuisia mitkä tuolla lehtiensivuilla keikkuu rikoksia tehneenä.
Meillä huostassa olleilla on aikuisuuden alussa "ongelmanuoren" leima. Meistä on tehty useita tilastoja ja meidän aikuisuudesta on tehty erilaisia tutkimuksia ja selvityksiä. Olemme erilaisissa tilastoissa usein niitä syrjäytyneitä. Meille ei ennusteta menestystä ja olemme muita nuoria useammin pitkäaikaistyöttömiä.
Luin juuri 10 vuotis tutkimusta jossa huostaanotettujen aikuisuutta oli seurattu 10 vuotta täysi-ikäisyyden täyttymisen jälkeen.
selvityksessä tuli esille että me huostaanotetut mm.
-Lisäännymme nuorempina ja meidän lapset useammin kokee saman kohtalon eli päätyy huostaan
-olemme ammattikouluttamattomia
-olemme pitkäaikaistyöttömiä
-meillä on enemmän mielenterveys ja päihdeongelmia
Itse olen jo varhain tiennyt riskit mitä kannan koska ei voi olettaa että nuoriaikuinen jolla koko kasvu on ollut selviytymistä, voisi olla ehjä, kypsä ja valmis aikuinen lähtiessään omaan elämään (ei edes ehjässä perheessä eläneetkään ole)
Itsekin jouduin alkuaikuisuuden ponnisteleen ja viimeisteleen sitä kasvatusta jossa vanhemmat ja kasvatti vanhemmat jätti aukkoja. Minulla niin kuin monilla huostassa olleilla oli vaikeuksia kestää hylkäämisenpelkoa ja yksinäisyyttä. Monet meistä ovat läheisriippuvaisia mutta samalla meillä kestää oppia luottamaan ja kiintymään alkuun uusiin ihmisiin. Meillä on myös usein masentuneisuutta ja ahdistuneisuutta.
Toisille on tullut päihdeongelmia ja niiden kautta aika välinpitämätöntä paneskelua päihtyneenä ilman ehkäisyä ja sen lisäksi kotoa saatu malli miten lapsista huolehditaan eli se malli miten lapset hoidetaan just niin että lastensuojelu ottaa ne lopulta huostaan.
Itselläni on mennyt alkuaikuisuus siihen että olen tehnyt tiliä lapsuuteeni ja kasvattanut itseni ulos riippuvuudesta muihin ihmisiin sekä epäitsenäisyydestä ulos. On vienyt aikaa oppia peloista ulos että olen täällä ihan yksin. Hylkääminen on syvällä kun sen on niin varhain lapsuudessa kokenut. Siitä täytyy kasvaa ulos.
Olen joutunut käymään läpi järjettömiä yksinäisyyden tunteita ja voimakasta masennusta aikuisuuden ensimmäisten vuosien aikana. Aina ajattelin jo teininä etten minä koskaan antaisi itselleni anteeksi jos olisin itse sellainen nuori jolla olisi varhain lapsia. Silloin kun itsekin vielä itseni kanssa niin kesken etten kypsä niitä kasvattamaan.
alkuaikuisuus onkin mennyt minulla varmistellen että lapsia ei tule ennen kuin olen tarpeeksi kypsä, tasapainoinen ja ehjä sellaiselle. En halua olla tollainen tilastojen huostaanotettu jolla lapsia siellä ja täällä ja kaikki vaillinaisella hoidolla lastensuojelu tarkkailussa, kiikunkaakun lähdössä huostaan tai jo jonkilaisissa avohuollontukitoimissa mukana.
Me lapsena huostaanotetut kannetaan leimaa joka tekee meistä ns. luusereita. Huonompia. Kriminaaleja. Vaikenen siksi menneisyydestä itse hyvin pitkään puolitutuille, koska emme kaikki ole sellaisia aikuisia mitkä tuolla lehtiensivuilla keikkuu rikoksia tehneenä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
sitten+niitä+karuja+lukuja+meistä+jotka+kertoo+että+jotain+mätää+tässä+on+kun+lapsia+lähtee+lastensuojelun+asiakkaaksi+aina+vain+enemmän.+
Millaisia+me+sitten+olemme+ja+mistä+tulemme?