tulee näitä oloja että on niin hitonmoinen kaipuu saada rakastaa. Mutta ketä? Sitäkään nyt ei kuitenkaan saa.
Toisinaan vaan
paskanmarjat
1052
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Jos oikein rakastaa, niin voi vaikka saada mitallin?
Terveitsin. Mutsin nysin haisevin poitsu
Jeesus Kristus riisti vallan kuoleman valtiaalta, saatanalta.
Jeesus Kristus on Kuningas, ole rauhassa
Entäs ensinään?
Tiedän miltä tuntuu!!!!
Olen noin 30 vuotias mies, jolla ei ole koskaan ollut tyttöystävää.
Nyt olen alkanut miettiä, pitäisikö olla tyttöystävä. Pahinta on se, että en välitä kuitenkaan lainkaan naisista. Olen jopa ajellut kylille ja lenkkeillyt koirani kanssa ja toivonut tapaavani jonkun. Ihan älytöntä!
Minulla ei ole ystäviä, koen olevani epäonnistuja kaikessa. En ole halunnut tyttöystävää sillä en koe olevani sellaiseen mitenkään pystyvä. Kaikki menestyvät ja ovat niin hyviä. Minä täysi nolla!
Kuka muka haluaa köyhän, burn-outin kokeneen hitsarin.
Olen niin onneton... Olen kaiken lisäksi zoofiili! Koen sen hyvin ahdistavana. Tämän vuoksi en tunne mitään naisia kohtaan... Ei rakkaus koirani kanssa vain tuo sitä mitä kaipaan. Jonkin aikaa tuntui auttavan yksinäisyyteen mutta nykyisin olen aivan onneton.
(Ei ole provo.)
Huh. Oli pakko purkaa vähän.
Ehkä ajattelet vain liian negatiivisesti. Tiedä mitä se elämä tuo vielä tullessaan, jos vähän muutat ajattelutyyliä. Ei kukaan nyt nolla ole. Kaikilla meillähän nyt on hyvät ja huonot puolet. Ei täällä kukaan niin täydellinen ole. Rakastaakin voi tietysti monellalailla ja rakkaita olla ympärillä, mutta onhan se tietysti varmaan lähes jokaisella tuonne kaavaan laitettu tietty perustarve saada se oma "prinsessa" tai "prinssi". Sen puuttuminen tietysti saattaa välillä kaihertaa.
Kiitos!
Kärsin ihmisvihasta. Kaikki vaikuttavat kovilta, vahvoilta, itsensätuntevilta. Minä taas yritän, esittämällä henkeni edestä jotakin mitä en ole, saada toisten hyväksyntää edes vähän. Opin jo koulussa ja työelämässä, että kukaan ei pidä minusta omana itsenäni. Tuota zoofiliaa, mistä se johtuu, en tiedä. Haluaisin kuitenkin "oikean" tyttöystävän.
Olen herkkä. Mikä mies se sellainen on. Ehkä tapaan jonkun naisen joka on samanlainen kuin minä. Yksinäinen, halveksittu ja outo. Tekisi mieli mennä sellaisen luo kylään. Olla puhumatta mitään ja vain olla yhdessä. Ei tarvitsisi olla cool tai hyvä puhemies.
Tunnen olevani koira. Haluaisin yksinkertaisen ja selkeän suhteen, joka on absolutisen vilpitön. Ei mitään draamaa vaan toinentoisestaan huolehtimista, mitä ikinä tapahtuu. Saisi olla tervetullut viereen aina. Kaikkea tätä koiraltani haen. En uskalla kiintyä ihmisiin. "Kohta kuitenkin saa taas turpiin."
Nuorena toivoin kyllä tyttöystävää, mutta nolosti aina kävi. Ne Nöyryytykset muistan hyvin vieläkin.
Ala-asteellakin ihastuin kovasti tyttöön, joka olikin hyvin ällöttävä. Se oli kauheaa!
Tällaista siinä on kai taustalla...
Tämä kuullostaa naurettavalta mutta sanon kaikille jotka haluavat kokeilla vakavissaan koiran kanssa, että ei se poista pahaa oloa vaikka hyvin rakastettava onkin. Se on kuitenkin niin... Tyhjäksi jättävää. Rakastan koiraani, mutta haluaisin terveen suhteen välillemme. Kyllähän se ottaa vastaan sellaisena kuin on, ja lohdutusta siltä alusta asti hain, mutta ei se nyt sitten kuitenkaan päästänyt siitä kylmyydestä.
Et sinä ihmisvihaajalta vaikuta, vaan ennemminkin ihmispelkoiselta. Se varmaan johtuu menneistä kokemuksistasi ja siitä helposti tulee kierre. Mitä jos koittaisit aloittaa ihan tutustumalla joihinkin uusiin ihmisiin ilman mitään isompia odotuksia, ihan kaverina? Miehiin ja naisiin. Vaikkapa jonkin uuden harrastuksen tai sen koiran avulla.
Jos nyt tuntuu, että tyttöystävä on vähän kaukainen ja pelottavakin ajatus, niin kavereiden myötä saat itsetuntemusta ja luottamusta ja sisältöäkin elämääsi. Kannattaa kuitenkin muistaa edetä kaveruuksissakin pikkuhiljaa, ettei tule isompia pettymyksiä ja ettet ainakaan takertuisi sillä tavalla, mikä karkottaa ihmiset pois.
Jos et tiedä, mistä aloittaisit, niin ala ensiksi vaikka tervehtiä naapureita. Sitten voit vaihtaa joskus pari sanaa vaikka säästä. Tervehtiä niitä koiranomistajia, jotka tulee usein lenkillä vastaan. Vaihtaa pari sanaa kaupan kassan yms. kanssa. Kyllä se siitä lähtee. Älä vaadi itseltäsi liikoja. Jos joku ei noihin vastaa, vaan möllöttää vain, niin se vika ei ole sinussa, vaan jotkut ihmiset vain on tosi outoja. Varmaan vähän paikkakuntakohtaistakin.
Moni myös elää yksin. Sekin voi olla hyvää elämää. Mutta kavereita on hyvä olla edes muutama. Siinä ei kannata olla liian valikoiva iän ja sukupuolen suhteen. Jos kovin hankalalta tuntuu, niin terapiastakin voisi olla hyötyä. Tosin en tiedä joutuuko sen maksamaan itse. No sitten sekin tulee mieleen, että johtuuko tuo siitä että pelkäät naisia vai olisitko mahdollisesti homo tai aseksuaali?
Tsemppiä.
Kiitos! Ehkä saan tyttöystävän vielä.
Tosi rakkaus on ainoa sydämen tauti, jonka on paras antaa kulkea omaa rataansa, ja ainoa sydämen vaiva, johon ei ole apua ja johon ei apua kaivata.
No....
Naisista tulee yleensä aina lopulta pettymys.
Ja puhun tässä luonteesta.
Suomalaisilla naisilla on todella kovat tavoitteet mm. ihmissuhteiden suhteen tai sitten ajattelu on sellaista kivi-paperi-sakset tasoa eli mitään ihmeellistä siellä päässä ei liiku.
Rakkautta ja välittämistä olisi VALTAVASTI antaa, mutta en tahdo että se menee hukkaan näihin naisiin jotka eivät anna mitään takaisin tai joiden lähtökohta suhteeseen on se että he määrittävät säännöt sekä kertovat mitä mieheltä haluavat.
Olen niin väsynyt näihin suomalaisiin vässykkä-"naisiin" ja toisaalta horomaisiin tapauksiin.
Helpompi rakastaa ulkomaalaista. Se on ainut vaihtoehto.
Kuullostaa pelottavalta! :(
Toivottavasti eivät nyt sentään ihan kaikki.