5 Moos.18:22.
"Jos se, mitä profeetta puhuu Jehovan nimessä, ei toteudu, se ei ole Jehovan sanaa vaan väärän profeetan RÖYHKEÄÄ puhetta. ÄLKÄÄ KUULKO HÄNTÄ."
Jehovan todistajat väittävät olevansa kanava jolla Jehova puhuu. Siis kuin profeetta.
Mutta kun tämän kanavan ennustelut on mennyt pieleen lukemattomia kertoja niin:
ÄLKÄÄ KUULKO HÄNTÄ. PISTE.
Päivän teksti 6.3.2019
11
<50
Vastaukset
- Entinenjt
Paremmin ei voi sanoa
- Valitettavasti
Hän sanoi vielä: "Totisesti: tässä joukossa on muutamia, jotka eivät kohtaa kuolemaa ennen kuin näkevät, että Jumalan valtakunta on tullut voimassaan."
varsinaisiaprofeettoja 6.3.2019 11:08
<>Näin, Jeesus oli väärä profeetta. Ei tosin eroa muista raamatun profeetoista tässä suhteessa, kuten vartiotorniseura ei eroa muista kilpailevista ryhmistä.><
Ja Jeesuskin jatkaa Raamatun UT:n perinteitä, Jesaja, Jeremia sekä Hesekiel olivat edelläkävijöitä, yksikään heidän ennustuksistaan ei ole käynyt toteen. Sama koskee Rkoko Raamattua, eli perinteitähän nuo noudattavat kaikki.- laulellenloruja
Hasta_luego kirjoitti:
varsinaisiaprofeettoja 6.3.2019 11:08
<>Näin, Jeesus oli väärä profeetta. Ei tosin eroa muista raamatun profeetoista tässä suhteessa, kuten vartiotorniseura ei eroa muista kilpailevista ryhmistä.><
Ja Jeesuskin jatkaa Raamatun UT:n perinteitä, Jesaja, Jeremia sekä Hesekiel olivat edelläkävijöitä, yksikään heidän ennustuksistaan ei ole käynyt toteen. Sama koskee Rkoko Raamattua, eli perinteitähän nuo noudattavat kaikki.Uusi testamentti itsessään on monta kirjaa väärää profetiaa, kun esittivät Jeesuksen tulevan takaisin pian, eli jo kauan sitten. Uusi testamentti on väärää profetiaa kokonaisuudessaan.
Ja tietysti nuo mainitsemasi vanhan testamentin profeetat laskeskelivat loruja yhtä lailla. laulellenloruja kirjoitti:
Uusi testamentti itsessään on monta kirjaa väärää profetiaa, kun esittivät Jeesuksen tulevan takaisin pian, eli jo kauan sitten. Uusi testamentti on väärää profetiaa kokonaisuudessaan.
Ja tietysti nuo mainitsemasi vanhan testamentin profeetat laskeskelivat loruja yhtä lailla.laulellenloruja 6.3.2019 20:24
<>Uusi testamentti itsessään on monta kirjaa väärää profetiaa, kun esittivät Jeesuksen tulevan takaisin pian, eli jo kauan sitten. ><
Sitä se on tietty koko Raamattu, ei niitä tekstejä kirjoitettu nykyistä Raamattuamme silmällä pitäen. Koko UT saisi mun mielestä olla omissa kansissaan kun väitetty Jeesuksen messiaanisuus on väkisin sovitettu VT:n juttuihin.
<>Uusi testamentti on väärää profetiaa kokonaisuudessaan.
Ja tietysti nuo mainitsemasi vanhan testamentin profeetat laskeskelivat loruja yhtä lailla.><
Se Raamatun ensimmäinenkin toteteutunut ennustus on edelleen pelkissä uskovaisten väitteissä. Toki osa ennustuksista ei ole edes ennustuksia jos niitä haluaa luokitella aikuisten oikeiksi ennustuksiksi.
Jo pelkästään UT:n Jeesus eli itseään toteuttavaa ennustusta, sama kuin olkisi astrologilla käynyt. Vavasti otettavan ennustuksen kohde kun ei saa olla tietoinen häntä koskevasta ennustuksesta.
- Monetkanavat
No jonkulaisen prohveetan kanava se minäkin sitten lienen ?
Alkoi meinaan melkoinen demoonisen tuoksuinen prupsutus, laulaenloilotus ja rytmikäs rumpujenpauke minusta tuossa lauantaehtoolla. Siinä illan ratoksi kun istuskelin soffalla lonkeroa siemaillen ja suolapähkinöitä napsien, noin baariin oli tarkoitus myöhemmin mennä karaokea laulamaan. Ja yhtäkkiä ylättäen alkoi melkoinen jumputus ja orkesteri minun ytimessä rumbasta. Joutui siinä ihan selälleen kääntyä soffalla ja polvitaipeesta ottaa käsin avittaen.
Tätä te ette kyllä usko, mutta...
Minun peräskanavasta alkoi laulaa loilottamaan matalalla miehen viskibassolla tämä Kari onTapion biisi, Olen suomalainen...italiaksi ?
Kuka prohveetta se siellä nyt sitten kuulutti, että osaako joku jahvenpoika selventää lauantaiehtoon sanaa ? - Fotokopiofani
Vuosi 1914 oli alkuaan siirretty ennustevuosi 1874.
1914 tuli Messiaan valtakunnan tulla perustetuksi maan päälle. Jeesus oli 1874 palannut maan päälle
Vuosilukuvahvisteena oli muinaisen Egyptin pakanajumalan pyhän monumentin pyramidin mitat, joista sai Russellin mittaustavalla 1914 tuumaa.
Jos haluaa auttaa todistajia ulos lahkon synkistä syövereistä valoon iloon ja vapauteen, niin valokopiot lahkon vanhoista julkaisuista todistajan postiluukkuun onkin yksi hyvä keino.
Ennustettujen vuosilukujen kohdalta, sellaisten vanhojen oppien kohdalta, joiden olemassaolo nykyään kiistetään. Punaviivan voi vetää ydinkohdan alle.
Todistaja on kopion saadessaan yksin sen tosiasian kanssa mitä lahko tekee.
Ei ole läsnä ketään jota sanoa luopioksi.Fotokopiofani 6.3.2019 14:24
<>Vuosi 1914 oli alkuaan siirretty ennustevuosi 1874.
1914 tuli Messiaan valtakunnan tulla perustetuksi maan päälle. Jeesus oli 1874 palannut maan päälle><
Ainakaan minä en tiedä mitään haittaa siitä, että tarkistaisi esittämänsä asiat ja esittäisi ne mahdollisimman yksiselitteisesti. Russell opetti, että milleniumi aloitettiin samalla kun Jeesus palautettiin, eli vuonna 1874.
<>Vuosilukuvahvisteena oli muinaisen Egyptin pakanajumalan pyhän monumentin pyramidin mitat, joista sai Russellin mittaustavalla 1914 tuumaa. ><
Tuollainen väite on niin pielessä kun olla voi. Kyse ei ollut Russelin mittaustavasta, Chuck-setä kopioi ja muunteli muiden miittauksia, lähinnä Piazzi Smythin. Russelin ensimmäinen versio oli 3416” ja lähtökohta oli vuosi 1542 eaa. Sitten pyramidi kasvoi ja uusi luku osoitti vuoteen 1914, olen 3456” ja vielä vuotta 1915 varten Russell venytti mittaa tuumalla.
Todellisuudessa kyseinen mitta oli 3461” ja on toki mahdollista, että Russel sekoitti kaksi numeroa, mutta myöhemmät muutokset olivat tietoista valehtelua.
<>Jos haluaa auttaa todistajia ulos lahkon synkistä syövereistä valoon iloon ja vapauteen, niin valokopiot lahkon vanhoista julkaisuista todistajan postiluukkuun onkin yksi hyvä keino.><
No se etu tuossa ohjeessa on, että ainakin faktat ovat kopioissa kohdallaan ei ole tarvetta keksiä niitä.
- meikämasa2.0
Näinpä näin. Minut teki luopioksi juuri tää kohta yhdistettynä ihan juuri muuttuneeseen sukupolviopetukseen jiitee lafkassa. KEHTASIN SIIS KYSYÄ SIITÄ. piste
Eikä vanhimmilla ollut mitään muuta ku daatanin abiramin ja koorahin esimerkit, että lueppas näistä kapinallisista, mite niihen kävi. Miittinki kahden vanhimman kanssa aluksi, sitten puhelimessa, jonku niiden kotona, meillä, oikeuskomiteassa 3 ja sitä rataa. Yhteensä 11 vanhinta paikallisessa srkoossa, joiden kanssa puhuttiin.
Toinen vaakaupissa näitäkin painavampi oli Royal Comissionin keissit numero 29 ja 54 austraaliassa.
Että jos katolisesta kirkosta yksi eroamisperuste jiitee raamatuntutkistelun mukaan oli se, kun ne piilotteli pedofiilejä... Entä mites käy siinä kohtaa, kun jiitee lafka kärähtää samasta hommasta hallintoelimen ja austraalian huaratsto komitean veljien suulla housut kintuissa....
Joo mut kato jehova korjaa.
Oo sä hiljaa vaan, äläkä kellekän kertoile, ettei jhvn nimi saa häpeää...
Näin se homma pelittelööpi menemähän.
Eli jos ihan raakasti ja brutaalisesti pelkistää, niin eroni jiitee lafkasta perustui näihin kahteen pääpointtiin (plus kilokaupalla muuta pienempää ja isompaa)
Pedofiliaa salataan ja peitellään, jopa erottaminen työkaluna. Näistä on JULKISIA uutisia ihan riittävästi.
Toinen on ennustusten täyttymättömyys. Näistä on ESIMERKKEJÄ ihan riittävästi jt OMASSA KIRJALLISUUDESSA.
Silleenpä silleen sano meikämasa taas tänä iltana menemähän täältä pohojanmaalta. - Meikäläisehkö
Hasta_luego 7.3.2019 1:52
"Fotokopiofani 6.3.2019 14:24 <>Vuosi 1914 oli alkuaan siirretty ennustevuosi 1874.
1914 tuli Messiaan valtakunnan tulla perustetuksi maan päälle. Jeesus oli 1874 palannut maan päälle><
mahdollisimman yksiselitteisesti. Russell opetti, että milleniumi aloitettiin samalla kun Jeesus palautettiin, eli vuonna 1874."
-Meikäläinen on samoin ymmärtänyt että Jeesus ennustettiin palaavaksi 1874, sitten selitettiin ennustetun palaavaksi 1914.
" pyramidin mitat, joista sai Russellin mittaustavalla 1914 tuumaa. ><
Tuollainen väite on niin pielessä kun olla voi. Kyse ei ollut Russelin mittaustavasta "
-Haluaisi meikäläinenkin sanoa, joka ei vielä tiedä, että pyramidi on selvitetty Egyptin muinaisuskonnon pyhäksi monumentiksi myös, ja että Russell allekirjoitti sen mittamäärän. Lisäksi voinee lisätä, että nykyjohdon jäsenet eivät allekirjoita, vaan kirjoitusten alle lyödään lahkon leima.
Yksityiskohdat ovat varmastikin rikkaat. Jos joku on utelias Russellin vaimon roolista, niin avioeron aloite taisi olla vaimolla, tuskin vaihtelevat pyramidimitat hakuperusteena ?
"<>Jos haluaa auttaa todistajia ulos lahkon synkistä syövereistä valoon iloon ja vapauteen, niin valokopiot lahkon vanhoista julkaisuista todistajan postiluukkuun onkin yksi hyvä keino.><
No se etu tuossa ohjeessa on, että ainakin faktat ovat kopioissa kohdallaan ei ole tarvetta keksiä niitä. "
-Onkin todettava että todistaja ei saisi lahko-oppien mukaan uskoa mitä vartiotornin vastaista sanotaankin, mutta kun vartiotorni puhuu vartiotornia vastaan, niin entä jos se leijona ei oikeasti hymyilekään, vaan puraisee.
Tsekissä oli juuri yksityinen leijonanomistaja joutunut lemmikkinsä toimesta tuonpuoleiseen. Koivistot, Ilkka ja puolisonsa, Korkeasaaren ex-johtaja, ovat kertoneet kirjoissaan kissoista. Meikäläinen saanut käsityksen, kuinka eläin on sittenkin eläin. Kesyyntynyt tiikeri näyttää saavan metsästysrefleksin jos sen eteen kompuroi nurin, sillä tavoin ovat "tiikerisurmat" tavanneet tapahtua.Meikäläisehkö 7.3.2019 9:48
<>-Meikäläinen on samoin ymmärtänyt että Jeesus ennustettiin palaavaksi 1874, sitten selitettiin ennustetun palaavaksi 1914. ><
Tarkensin tuon kun kahden 1874-maininnan välissä oli 1914-valtakunnanperustaminen.
<>-Haluaisi meikäläinenkin sanoa, joka ei vielä tiedä, että pyramidi on selvitetty Egyptin muinaisuskonnon pyhäksi monumentiksi myös, ja että Russell allekirjoitti sen mittamäärän.><
Russell oli lähinnä tarkoitushakuinen hoopo, mutta epärehellinen sellainen. Pyramidimittojen vääristelyn ohessa Russel korjasi Raamatun tekstiä ja haki aikalskelmiin sopivan auktoriteetin, sen pätevän asemesta jne.
<>Yksityiskohdat ovat varmastikin rikkaat. Jos joku on utelias Russellin vaimon roolista, niin avioeron aloite taisi olla vaimolla, tuskin vaihtelevat pyramidimitat hakuperusteena ?><
Syynä oli Rose Ball, sittemmin Rose Ball Henninges kun E.C. Henninges nai tämän ja muuttivat Australiaan. Rosen ikää Vt-seurakin on teksteissään myöhemmin väärennellyt, jotta Chuck-sedästä ei tulisi Vt-seuran ensimmäistä tunnettua lapseen sekaantujaa edes teoriassa. Sellaistahan ei ole missään esitetty tapahtuneeksi, sylissä istuttaminen tuli oikeudessa esille, mutta Maria ei epäillyt uskottomuutta.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k375056- 823596
- 302983
- 612975
- 92876
Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t562343- 411828
Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!
Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….91760- 181721
Kiusaaja otti yhteyttä, mitä tekisit?
Minulle kävi näin pari kk sitten. Olin aluksi todella ystävällinen. Sanoin, että olin jo unohtanut jne. Asia jäi vai1341612