Maatalous pahin Itämeren saastuttaja

Viime kesä oli pahin sinileväkesä kymmeneen vuoteen. Peltoviljely ja Lounais-Suomen maatalous ovat suurimmat ravinnekuormittajat Saaristomerellä.

Maatalouden ravinnekuormitus mereen ei ole vähentynyt lainkaan, vaikka muuta MTK väittääkin.

Maanviljelijöille on maksettu ympäristötukea kahdenkymmenen vuoden ajan, noin 300 miljoonaa euroa vuodessa. Silti maatalous saastuttaa yhä Itämerta. Tilanne on pahin Saaristomeressä, jossa liki 80 prosenttia fosforista tulee maataloudesta.
51585
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

Viime kesä oli lämpimin pitkään aikaan =sinileväkukinta voi hyvin.
Olisko sitä tilastoa mistä väitteesi voisi tarkistaa sillä Suomalainen ei usko ennenkuin näkee. Väittähän voi ihan mitä vaan.

Äänestä

faktaa_pukkaa oli siinä mielessä oikeassa että sinilevää oli viime vuonna paikoitellen. Metsään (tai merelle) mentiin siinä että syytettiin maataloutta suurimmaksi ravinnekuorman lisääjäksi saaristomerellä. Suurimmat päästöt tulevat kalanviljelystä ja asutuksesta Ympäristöhallinnon tilastojen mukaan. Eli nopein osaratkaisu olisi lopettaa kalanviljely ja ihmiset.
Yhteenvetona lyhyesti:_"väite oli vale"

Äänestä

Se ainakin uskotaan ja tiedetään, että nytkin Helsinki työntänyt 1000 kuorma-autollista päivässä saastunutta lunta mereen.
Myös tiedetään valtava paskaputki edempänä merellä johon paskakikkareet tulee väliin raakana suoraan ohi puhdistamon, jota yleensä puhditamokaan ei saa puhdistettua, silloin kun toimiikin.

Ja nämä on sitten lehmän kakkaa syyttää, se ei päädy koskaan suoraan veteen, vaan maa imee sueraavaan kasvuun aineet siitä, jopa luomuksi sitä kasvia sanotaan joka
näin kasvatettu karjan lannalla.

Väen keskittäminen pahentaa vain päästöjä kun ne keskitetään. Saateet menee mereen, ei pääse maalla uudellen kehittymään kasvuvoimana.

Äänestä

Tämä on yksinkertainen yhtälö. Voimme vähentää saastuttamista jos maksatte lisää.

Äänestä

Halpuutus on hyvä asia.
Löysät pois tuottajahinnoista.

Äänestä

Maatalouden päästöihin luetaan useimiten myös luonnonvaluma, joten vaikka viljely lopetettaisiin kokonaan, eivät päästöt lopu, joskin pienenevät, sillä sadevesi tuo aina maa-ainesta ja ravinteita vesistöihin, varsinkin Lounais-Suomen eroosioalttiilta mailta.

Äänestä

Lännen Tractors on iso työlistäjä Loimaan takapajulassa. Eihän kepulit nyt sitä suostu lopettamaan sen enempää kuin Talvivaaraakaan mokoman ympäristön takia. Kepuisäntä oli ilmeisesti egologille Pohjanmaalla todennut 'Älä tuu täne egoilee'.

Äänestä

Suuri osa lietelannasta ja apulannoitteista menee veden mukana salaojien kautta jokiin, järviin ja loppuosa päätyy mereen. Salaojien sakokaivoihin jää vain lietettä.

Äänestä
  • Ei mene, siellä maaperässä on sellaiset lukot kun ne huomaa raviteita, basillit on kärkkäänä niiden kimpussa, bakteerit ei anna periksi, ne vallottaa koko paskakikkareen hetkessä. Tosiaan kun ne mereen lasketaan siellä ei ole kuin merielämää kaloja, jotka muuttuu yksisilmäisiksi, osalla on olla käytetty kortonki pään yli vedetty, HIV :iä ja sellaista siinä.

    Maan parhaasta lannasta, lehmän paskakirrareista asiaa tietämätämättömät luulee ne saasteeksi, jota ne ei suinkaan ole. Vihreätkin huutaa niitten perään luomuruokaansa.
    Onko edes todellisuudessa koko luomua olemassakkaan, kun meillä niin luomua pakkaa kaikki kasvinviljely olemaan. Mutta se todettu, että jotain kavuainetta pitää kasveille olla, ei ne noin vain kasva. Mutta onko edes tarvekkaan, kun niitä saadaan markkettien hyllyiltä, rahakin siitä marketin seinästä, senkun vain otetaan, työntekokin on turhaa. Kun kotiin tullaan sähkökin siitä pistorasiasta, ei sitä tarvi kenenkään tehdä. Sama hallituksessa ja eduskunanssa, ei siellä uudistuksia tarvita kaikki toimii kuin junanvessa, kyyti lentokentälle, ja ei muuta kuin vihreät Kanarialle puoluekokoukseen, kuten tekivät. Kyllä valtio maksaa kaiken. Halonenkin soittaa, " et viittis hankkia minulle ja Penalle yksitysissuihkarin, kun käydään Afrikan tovereita morjestamassa. tovereita" "laita lasku sinne minne ennenkin, eihän tuo nyt ole kuin 481 000 euroa suihkari vuokra."

    Äänestä

  • Ei.me.tarvita.mittään kirjoitti:

    Ei mene, siellä maaperässä on sellaiset lukot kun ne huomaa raviteita, basillit on kärkkäänä niiden kimpussa, bakteerit ei anna periksi, ne vallottaa koko paskakikkareen hetkessä. Tosiaan kun ne mereen lasketaan siellä ei ole kuin merielämää kaloja, jotka muuttuu yksisilmäisiksi, osalla on olla käytetty kortonki pään yli vedetty, HIV :iä ja sellaista siinä.

    Maan parhaasta lannasta, lehmän paskakirrareista asiaa tietämätämättömät luulee ne saasteeksi, jota ne ei suinkaan ole. Vihreätkin huutaa niitten perään luomuruokaansa.
    Onko edes todellisuudessa koko luomua olemassakkaan, kun meillä niin luomua pakkaa kaikki kasvinviljely olemaan. Mutta se todettu, että jotain kavuainetta pitää kasveille olla, ei ne noin vain kasva. Mutta onko edes tarvekkaan, kun niitä saadaan markkettien hyllyiltä, rahakin siitä marketin seinästä, senkun vain otetaan, työntekokin on turhaa. Kun kotiin tullaan sähkökin siitä pistorasiasta, ei sitä tarvi kenenkään tehdä. Sama hallituksessa ja eduskunanssa, ei siellä uudistuksia tarvita kaikki toimii kuin junanvessa, kyyti lentokentälle, ja ei muuta kuin vihreät Kanarialle puoluekokoukseen, kuten tekivät. Kyllä valtio maksaa kaiken. Halonenkin soittaa, " et viittis hankkia minulle ja Penalle yksitysissuihkarin, kun käydään Afrikan tovereita morjestamassa. tovereita" "laita lasku sinne minne ennenkin, eihän tuo nyt ole kuin 481 000 euroa suihkari vuokra."

    Tosiasioiden tunnustaminen olisi parempi lähtökohta ongelmien korjaamiselle, kuin väittää, että ongelmia ei ole.
    Tämä voisi lopulta myös muuttaa sitä vakiintunutta yleistä käsitystä, että Kepu pettää aina.

    Äänestä

  • Salaojien sakokaivot..?😀 Nyt olet taas keksinyt jotain ihan omia juttujas.

    Äänestä

Teollisuus+ja+ydyskunnat+ovat+omilla+rahoillaan+laittaneet+viimeisen+50-+vuoden+aikana+päästönsä+hallintaan,+mutta+ei+maatalous.+Iso+rahamäärä+on+näin+mennyt+lähes+hukkaan+kun+kuitenkin+muutama+kymmenen+tuhatta+tilaa+vastaavat+edelleen+yli+70%+osuudesta+kaikista+typpi-+ja+fosoripäästöistä+vesistöihimme.Kepu+on+tuhonnut+seurantajärjestelät+lopettamalla+ympäristöhallinnon+seurantajärjestelmät+ja+korvaamalla+ne+ely-+keskuksilla,+jotka+tekevät+hallaa+ympäristönvalvonnalle+toimimalla+teollisuuden+edistämisasioissa+ja+vain+oheistehtävänään+ympäristövalvonta.Lisäksi+kaikki+rahalliset+sanktiot+on+poistettu,++eli+kun+syntyy+esimerkiksi+kunnallsen+jätevesilaitoksen+väärästä+mitoituksesta+tai+huonosta+hoidosta+johtuva+saastepäästö,+niin+kenenkään+ei+tarvitse+vastata+mistään+mitään.+Kohta+elämme+kaatopaikalla.

Äänestä

Ahvenanmaalta pitäisi kieltää nautojen pito sekä viljojen viljely. Itämerellä seilaavat suuret viinakaupat pitäisi myös kieltää saastuttavina.

Äänestä

Noh, henkilökohtaisesti syytän fosforipitoisia, keinotekoisia lannotteita.

Mutta minulla on bisnesidea. Perustetaan tehdas, joka erottaa fosforin merivedestä (haihduttamalla/uuttamalla).

Myydään fosfori takaisin viljelijöille, ja taas valuu mereen fosforia...

Raaka-aine riittää pitkään ja samalla meri puhdistuu pikkuhiljaa.

Saa ainakin tukiaisia takaisin oikeasti tuottavaan toimintaan.

Äänestä
  • Mutta Itämeressähän on jo tuollainen tehdas, jossa ennen 1990 lukua kaupungeista vesiin päästetyt paskavedet vapauttavat yhä uudelleen fosforinsa pohjasedimenteistä levien käyttöön. Ilmiö on ns. fosforin sisäinen kuormitus. Tämä pitää levämäärät ilonamme maailman tappiin asti ilman että uutta fosforia tarvittaisiin grammaakaan lisää vesistöön.

    Äänestä

Se menee näin: Tunnustetaan tosiasit ja toteutetaan tarvittavat toimenpiteet tärkeysjärjestyksessä.

Äänestä

Mtk Visvat valuneet jokiin järviin meriin, viimeiset 100 vuotta.🧌

Äänestä

Fosfori pitää kieltää. En näe maussa mitään mainittavaa eroa, vaikka fosforia ei käytetä.

Äänestä
  • Vähintään maanviljelystuotteita myyvän kauppiaan tulisi ilmoittaa jokaisen myymänsä tuotteen osalta tarkasti, mitä alkuaineita kussakin tuotteessa on. Järkevä kuluttaja voi näin boikotoida tuotteita, joissa on inhoamiansa alkuaineita, esimerkiksi fosforia.

    Äänestä

Fosforia ei maataloudessa tarvita missään. Sivutuote jolle ei oikein ole mitään käyttöä. Voidaan käyttää analogisissa kelloissa että ne loistaa yöllä. Mutta kuka kelloa yöllä katsoisi kun nukkuu.

Äänestä

Tukia pitää vähentää puolet pois heti

Äänestä

Kepuloisten jälkien siivoaminen vaatii hirvittävästi rahaa ja samalla heikentää Suomen taloutta merkittävästi. Siivoaminen pitäisi tehdä maatalouteen syydettävistä tukirahoista, Suomi on ainoa maa joka maksaa kansallista maataloustukea ja nostaa myös EUsta aivan turhaan maataloustukea. Maaseudun elättäminen on äärimmäisen kallista.

Äänestä

Lopetetaan kokonaan kaikki maatalous tuotannot.
Tuodaan tänne sitten kaikki elintarvikkeet aasianmaista ja afrikasta.
Tietenkin lentokoneilla.Luonto ja ilmasto kiittää ja maailma pelastuu.

Äänestä

Suomes myös Tenojoki on pilanneet Kepulaisten navetat jotka rakennettu joen kahta puolen myös ruotsin puolella nyt täytyy siirtää paskapytyt sun muut juoksuputket pois 200 metrin päähän joesta ovat pilanneet saastuttaneet lohet haisevatki aivan paskalle hyi helevetti KESKUSTA KUSEE OMAAN KUPPIIN

Äänestä

Saloaojitus vie liikalannoitteet tehokkaasti vesistöihin,
kasvipeitteisiin avo-ojiin verrattuna.

Äänestä
  • Salaojitus

    Äänestä

Aloittajalle tiedoksi, kyseisen meren rannalla asustaa muitakin kuin suomalaiset??? Ei ole montaa vuotta, kun naapurin miljoonakaupungista KAIKKI paskat tuli suoraan ko. mereen...

Äänestä

Ruuan hinta ylös että valtio ei tarvitse tukea maataloutta.

Äänestä
  • Aloitaja on täysin oikeassa. Esitän maataloudelle haisevan vastalauseen, ja lopetan kaikkien maataloustuotteiden käytön, aamen. 🙃🙃🙃

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Aloitaja on täysin oikeassa. Esitän maataloudelle haisevan vastalauseen, ja lopetan kaikkien maataloustuotteiden käytön, aamen. 🙃🙃🙃

    Ei taida paljon Kapi vaikuttaa. HO HOO, HO HOO!

    Äänestä

Ei maataloudessa mitään fosforia käytetä.

Äänestä

Kepukat! Tunnustakaa virheenne, pyytäkää meiltä anteeksi ja tehkää parannus.

Äänestä

Vesistöjen saasteita ja maatalouden kannattavuutta parannetaan vain lakkauttamalla vastikkeettomat tukiaiset.

Tukiaisten lakkauttaminen parantaa tätäkin suuremmalla summalla kannattavuutta kun äärimmäisen tapoiollista puuhastelua siirretään normaalin yritysrahoituksen piiriin.

Tukiaisten lakkauttaminen vähentää tukiaisilla hankittujen fosfori- ja typpilannoitteiden levitystä, joten luonto voi saada mahdollisuuden toipua.

Toisin sanoen, on lopetettava saastuttamisen julkinen rahoittaminen.

Äänestä

Oikeaa tuötä tekevät verommaksajat pakotetaan rahoittamaan maatalous⁷tukiaisilla vesistöjen saastuttamista.

Äänestä

Tukiaismaatalous tappaa talouden, tärvelee luonnon, autioittaa alueet ja saastuttaa vesistöt.

Äänestä
  • Kauheaa!

    Äänestä

Kun tuilla viljelee niin asenne löystyy

Äänestä

Ruoka pitää tulla Kiinasta , niin se on halpaa.

Äänestä

Veronmaksajana olen ollut liian antelias kustantamalla tehotonta maataloutta tekemään tihutyötä elinympäristölleni.

Äänestä

Keput! Tarttis tehdä jotakin.

Äänestä
  • No onkos selvinnyt, mitä tehdään?

    Äänestä

Voi v..u peltoeemeleitä

Äänestä

Kepulaisten lompakossa on reikä.

Äänestä

Kantakaapa kepulit vastuunne.

Äänestä

Kun vesi on sinileväpuuroa, on syytä muistaa rökäletappiollista ja saastuttavaa tukiaismaataloutta. Jopa saasteen aiheuttava typpi ja fosfori eli lannoite on hankittu veronmaksajien varoilla.

Lisäksi on syytä muistaa, ettei tukiaismaatalous joudu minkäänlaisen korvaus- tai puhdistusvelvollisuuden alaisuuteen - rangaistuksista puhumattakaan . vesistöjen ja maan pilaamisesesta.

Äänestä
  • Se oli se 4% mies, Vanhanen, joka lopetti maastame Ympäristöministeriön korvaten sen tuotantoa palvelevilla Ely- keskuksilla. Heti silloin tapahtuikin se kepukaivos Talvivaaran "Lorahdus", joka on vieläkin korvaamatta.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Se oli se 4% mies, Vanhanen, joka lopetti maastame Ympäristöministeriön korvaten sen tuotantoa palvelevilla Ely- keskuksilla. Heti silloin tapahtuikin se kepukaivos Talvivaaran "Lorahdus", joka on vieläkin korvaamatta.

    Maalaisliitolla ja Kepulla on sysimusta historia elinympäristömme tuhoisuudessa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


faktaa_pukkaa kirjoitti:

Viime kesä oli pahin sinileväkesä kymmeneen vuoteen. Peltoviljely ja Lounais-Suomen maatalous ovat suurimmat ravinnekuormittajat Saaristomerellä.

Maatalouden ravinnekuormitus mereen ei ole vähentynyt lainkaan, vaikka muuta MTK väittääkin.

Maanviljelijöille on maksettu ympäristötukea kahdenkymmenen vuoden ajan, noin 300 miljoonaa euroa vuodessa. Silti maatalous saastuttaa yhä Itämerta. Tilanne on pahin Saaristomeressä, jossa liki 80 prosenttia fosforista tulee maataloudesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu