Tänään6.3.SSanomat on iso juttu, jonka mukaan Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) epäilee useita taksien välityskeskuksia kilpailunrajoituksista. Mukana epäilyssä on mm.Pohjois-Savossa kyytejä välittävä Pro Keskus Oy, joka ei kommentoi syytettä.
Kyse on kuitenkin siitä, että Kela - kyytejä välitettäessä syrjitään monia taksiautoilijoita, ja kyytejä välitetään vain tietyille taksiautoilijoille.Pro keskus on perustellut aiemmin tätä välitystapaansa laitteistovaatimuksilla, eli on vaatinut takseilta (joille kyytejä välittää) Semel oy:n taksamittaria. Pro keskus on Semel oy:n tytäryhtiö !
Käytännössä tilanne on monesti kuulemani mukaan vaikeuttanut etenkin nk.maaseututaksien toimintaa, mutta en tiedä tarkalleen onko näin esim.joka kunnassa. Haja-asutusalueilla kyydit eritoten ovat jo vuosia tulleet jopa satojen kilometrien päästä, jolloin Kela kyydit tulevat eritoten valtiolle yhä kalliimmaksi, ja toisaalta esim.vanhukset eivät ole saaneet käyttää tuttujen taksimiesten ja -naisten palveluja, vaikka vanhalla systeemillä se olisi mahollista, taksinkuljettaja kun voi yksinkertaisesti varata ajon muistikirjaansa.
Käytännössä varausjärjestelmä on siis järjettömän monimutkainen, kallis, käyttäjille monessa mielessä epäedullinen, ja nähtävästä esim.Pohjois-Savossa mukaan liittyy tuokin välitysyhtiön omistama taksien laitteistovalmistaja Semel oy:n kytkentäsotkukin.
Kertokaa hyvät ihmiset kokemuksianne Kela - takseista viime vuosilta, tai pitemmältäkin ajalta. Itse en ole kyllä monta hyvää sanaa kuullut nykyjärjestelmästä niiden käyttäjiltä, joten kun asia on nyt mediassa huomioitu isosti, niin kiinnostaa miten tuo välitysjärjestelmä yleisestikin on koettu???!
Taksien Pro - keskus selvitykseen ...
irishblue1
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1333537
- 1101389
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2711320Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.691219Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr171124Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791081IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku571019Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie451018- 301006
- 52904