SDP tulee voittamaan ylivoimaisesti. Kakkossijasta käydään mielenkiintoinen vääntö. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Perussuomalaiset tulee nousemaan sille sijalle ja Kokoomus on kolmas. Toinen jännityksen aihe on hallitusneuvottelut. Niistä tulee tällä menolla pitkät ja raastavat, ja todennäköisesti päädytään samanlaiseen sateenkaarisoppaan kuin 2011, koska Persujen kanssa ei haluta tehdä yhteistyötä ja Keskusta jäänee ulos jo pelkästään tuloksensa takia.
Hallituksessa istuvat lopulta: SDP, KOK, VIH, VAS, RKP, KD ja lisäksi mahdollisista pienpuolueista läpimenevät edustajat. Eli nähdään käytännössä sama tilanne kuin 2011->, vain kahden suurimman paikat ovat vaihtuneet.
Mielipiteitä?
Vaalit ratkenneet
20
72
Vastaukset
- vain.gallup
Vaaleja ei ole vielä käyty ja niihin on aikaa viikkoja, joten tilanne on vielä auki. Moni on vielä päättämättä ketä äänestää. Odotan mielenkiinnolla vaalikeskusteluja, joissa puheenjohtajat avaavat puolueensa tavoitteita seuraavalle hallituskaudelle.
- Jäänähtäväksi
Ei oel käyty ei ja Kokoomus ei mahdu SDP:n kanssa hallitukseen millään ilveellä tai joutuu syömään kaikki vaalilupauksensa näillä eväillä joita on tullut esiin.
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/artikkeli-1.387678
https://www.aamulehti.fi/uutiset/antti-rinne-aktiivimallin-leikkauksista-lupaan-henkilokohtaisesti-etta-sdp-peruu-11-miljoonan-euron-leikkauksen-heikoimmassa-asemassa-olevilta-200844379
- Suomi.vuonna.2019
Rinne haluaa Pöpilän oppositioon, Orpon kanssa voi neuvotella.
kok 16%
kesk 14%
PS 14%
vihr 14%- paasmiettienuudelleen
Miten kävi viimeksi Kokoomuksen kelkassa .Ei kestä toista kertaa ja se tulee tuossa kelkassa hallituskauden jälkeen käymään samoin.
- PyöreäPöyytä
Orpolla ei ole muuta mahdollisuutta, kuin mennä pitkin hampain Sdp:n kanssa sateenkaarihallitukseen. Kokoomus keskittyy luovimaan hallituskauden läpi, niin että Sdp kantaa lopullisen hallitusvastuun. Kokoomus Orpon johdolla, keskittyy tavallaan jo vaaleihin vuonna 2023. Keskusta vaalien suurimpana häviäjänä, hakee vauhtia oppositiosta, muuta vaihtoehtoa ei ole.
Mikään ei silti muutu, eikä mistään tule valmista, näinhän tämä aina on mennyt, vuoroin vieraissa siis. Se on varma, että oppositio räskyttää, ja hallitus leikkaa, oli siellä värit mitkä hyvänsä. - Orpo_pihalle
Voitto, kun on SDP:lle selvä niin itse äänestän perussuomalaisia SDP:n sijaan.
En todellakaan ymmärrä miksi joku vielä äänestää SDP:tä.
Persut on ainoa puolue, joka on tavallisen suomalaisen puolella.
- Eiäärioikeistoa
Persuja ei kannata äänestää. Ei mitään hyvää tuo Suomelle. Ovat Halla-ahon johdolla nykyisin liikaa kallellaan Eurooppalaisiin fasistisiin liikkeisiin. Se ei ole mitään isänmaallista. Sitäpaitsi persut ei mene hallitukseen. Jos menevät niin hajoavat taas.
https://img.ilcdn.fi/YukpB7gjLDldlfdtKRENgXZ3qUg=/full-fit-in/2048x/img-s3.ilcdn.fi/a77932d22fa9f1596726b18cbfba4d1ebec305f16cf0f95e20ba085535106628.jpg
Demari nauraa, kun saa tietää, että sote on kaatunut. Nauru loppui, kun Sipilä teki sen mitä Rinne yritti 4 vuotta eli kaatoi hallituksen. Nyt alkaa demarien alamäki. Antti joutuu kertomaan millainen on hänen soteuudistuksensa. Kansa havaitsee, että se perustuu leveämmille hartioille ja valinnanvapaudelle. Perussuomalaiset jatkaa nousuaan ja menee voittoon.
Halla-aho on seuraava hallituksen muodostaja, eikä demari naura enää!!- Hhfdfgfy
Yllättäen, veikkaan tuota itsekin ;)
- RansuPoika
Jos hallituksessa todella olisivat "SDP, KOK, VIH, VAS, RKP, KD" niin kuin aloituksessa meinataan niin minun mielestäni tässä ei olisi mitään järkeä, miksi?
Minkälainen voi olla hallituksen "suuri" linja jos siellä istuu oikeistolaisin puolue Kokoomus ja Vasemmistoliitto - Jos näin käy niin mitä äänestäjä saa, onko koko äänestämisellä mitään merkitystä jos "äärilaidat" ovat samassa hallituksessa.
Eli tässä taitaa vähän käydä niin että tulevat vaalit ovatkin Persut vastaan Muut! Ei se ole pääasia pääseekö Persut seuraavaan hallitukseen (jos ei, niin kannatushan vaan kasvaa) vaan se että eduskuntaan saadaan mahdollisimman monta edustajaa joilla on päätöksenteon lähtökohtana suomalaisten etu esim. juuri Ilmasto- ja maahanmuuttopolitiikka. - äänipersuille
Äänestän tietysti persuja, ja niin pitäisi äänestää myös enemmistön. Nyt on jo nähty, typerien kepujen ja yhtä typerien kokomuuslaisten typeryydet, joten nyt järki käteen, ja ääni persuille. Ikävä kyllä en näe persuja suurimpana puolueena, joten olkoon se sitten sdp, mutta kyllä persut pitäisi olla sitten ainakin toisena.
- jaasaasnähä
vihreilä on kumi puhjennut, helmikuussa ne kasvoivat vielä nopeasti mutta nyt meni reilusti takapakkia kun jengi alkaa oikeesti käsittää ettei maailma pelastu lentoverolla ja vegaaniruoalla
sekoomus on aivan vapaassa pudotuksessa, helmi- ja maaliskuun yhteispudotus -3,3%. Jengi tajuaa että sekoomus haluaa kaikki vanhukset esperi care saattohoitoon ja että jos Orposta tulisi PM hän ottaisi kaveriksi SIpilän VMM:ksi
Maalaisliiton arvopohja on aivan hukassa. Sipilä lienee Suomen vihatuin poliitikko ja edustaa vain itseään (ja lahkolaisiaan). Pienviljelijät ovat kärsineet Sipilän aikana perusteellisesti. Helmi ja maaliskuun yhteispudotus -2,0% ja pudotus kiihtynee kun teki vaalitemput (hallituksen kaataminen)
demarit saivat vaaliapua siitä kun Rinne oli sairaslomalla ja tulipunainen Sanna Marin ymmärsi olla sanomatta juuri mitään ja hymyili vaan nätisti. Käytännössä kun mennään vaaliväittelyihin tulee Rinne-efekti taas esille ja kannatus rapautuu
Summa summarum: PS on käytännössä mennyt jo Virheiden ohitse ja on maalaisliiton rinnalla sekä tappituntumalla sekoomukseen. Lisäksi demarit tulevat putoamaan kun jengi tulee järkiinsä eikä halua suomeen himoverotusta eikä PIIP ulkomailta. Mitä demarit haluavat. - Hallituspohaja
Hallituksen muodostaja määrää poliittisen suunnan ja SDP näyttisi halituksen muodostajana olla muille puolueille mieluinen ,sensijaan koomusta näytetään karttavan:
https://yle.fi/uutiset/3-10684326 - Eivassarivaltaakoskaan
SDP voittaa - kansa häviää.
- xawier
Kepu tulee nousemaan gallup-aallonpohjastaan vaaleissa muutaman prosenttiyksikön ja on demarien jälkeen suurin eduskuntaryhmä. Siitä seuraa että hallituksen rungon muodostavat demarit ja kepu, apuna rkp vihreät ja vasemmistoliitto. Tämä ryhmittymä ajaa Suomeen maakuntajärjestelmän (mikään uudistus se ei ole, vaan kepun ikiaikainen tavoite). Kokoomus saa tyytyä persijen ja sirpalepuolueiden seuraan.
- näinsemeneedd
Piraatit voittaa ja tekee vaaliliiton vihreiden ja vasemmiston kanssa. Feministit otetaan mukaan myös.
- Lukiolaislikka
Mielenkiintoista on myös loppupäässä. Ovatko Siniset, KD; Liike Nyt ja Tähtiliike yhtä vahvoja 3-5 edustajan puolueita? Katoakko RKP poliittiselta kartalta, kun HBL:n paperiversio lopetetaan.
RKP:n mummot ja vaarit jäävät ilman infokanavaa. Jaksavatko he vielä seuraavissa vaaleissa
uurnille, kun propagandaa ei ole käsillä? - sosialisoidaan
Voiko Suomessa voittaa vaalit valehtemalla mm. autojen kieltämisestä?
Uskooko joku, että jos Suomalainen ostaa sähköauton niin se vaikuttaa ilmastonmuutokseen? Vai huijataanko veronmaksajat tukemaan sähköautojen ostajia?
Mitä meidän tulisi ajatella äänestäjistä joka äänestävät valahtelijaa?Sähköauton valmistus on epäeettistä, koska kobolttia kaivetaan korvaamatta työntekijöille kunnon palkkaa. Haavisto ja muut politiikot saatavat olla osakkaina sähkönjakeluverkon omistavassa yhtiössä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
57-vuotiads muka liian vanha töihin?
On tämä sairas maailma. Mihin yli 55-vuotiaat sitten muka enää kelpaavat? Hidasta itsemurhaa tekemään, kun eläkkeelle ei2983279Haluatteko miellyttää kumppaninne silmää?
Entä muita aisteja? Mitä olette valmiita tekemään sen eteen että kumppani näkisi teissä kunnioitettavan yksilön? Olette2341783By the way, olet
mielessäni. Olet minulle tärkeä, niin suunnattoman tärkeä. En kestäisi sitä jos sinulle tapahtuisi jotain. Surullani ei911315J-miehelle toivon
Hyvää yötä. Voisiko nykyistä tilannetta uhmaten vielä pienintäkään toivetta olla, päästä kainaloosi joskus lepääämään.851273Onko kaivattunne suosittu?
Onko teillä paljon kilpailijoita? Mies valitettavasti näyttää olevan paljonkin naisten suosiossa :(781171- 591168
Täytyi haukkuu sut lyttyyn
En haluu tuntee rakkautta sua kohtaan enää ja haluun unohtaa sut mut sit tulee kuiteki paha olo kun haluis vaan oikeesti531103Onkohan sulla enää tunteita
kun nähdään seuraavan kerran? Niin hyvä fiilis on ollut viime aikoina, että se on nyt pahin pelkoni. Oletkohan unohtanut36984Kylpyläsaaren Lomakylän kahvilaravintola
Kävimme syömässä Kylpyläsaaressa. "Naudanliha burgeri" maksoi 18,90 euroa ja lisäksi limsa 4,50 euroa. Annoksen hinnaks46916Etkö ymmärrä että olen turhautunut
kun ei etene. Auttaisit rakas vai onko kaikki vain kuvitelmiani omassa päässäni?65854