Kiitän siitä, että saitte kulutettua Keskustan vaatimattomalla avustuksella soteen varatut rahat melkein viimeistä penniä myöten. Joku on joskus sanonut, että matka on tärkeämpi kuin perille pääseminen ja toivon myös, ettei tarjoiluissa pihistelty. Vanhusten hoitoon näitä rahoja ei olisi tarvittukaan, koska he ovat muutenkin siirtymässä rauhaisasti ajasta iäisyyteen kookoomuslaisten omistajien hoivayritysten pitäessä siitä huolen.
Toivoisin kuitenkin, että löydätte tilalle uusia käyttökohteita. Kansa täytyy pitää kiireisenä, etteivät yritä kajota suurempiin kokonaisuuksiin, joihin heillä ei ymmärrys riitä. Verojen maksaminen, sekä työssäkäynti edellä mainitun oheistoimintana imee turhan vireyden ja jäljelle jäävä vapaa-aika kuluukin mukavasti näköradion ääressä tosi-teeveetä ihastellen ja puhelinta hinkaten.
Ehdotankin jatkumona jo aloitetulle, että seuraava puheenjohtajanne, kuka lieneekään, lupaa vuorostaan oman asuntonsa pakolaisten käyttöön. Tätä lupausta ei tietenkään tarvitse lunastaa, vaan pääasia on, että saamme väkeä liikkeelle ja oikeanlaista pöhinää aikaiseksi. Pöhinää tarvitaan, että rasisteilla ja suvakeilla riittää tekemistä toistensa kanssa, lehdillä edellä mainittujen edesottamusten raportoimisessa. Lisäksi poliisi tarvitsee tutkittavaa rikosilmoitusten määrän romahdettua. Vaikka poliisi onkin hyödyllinen muun muassa poliittisen vastustajan tai pikkumaisen epäkohtien metsästäjän äänenvoimakkutta säädettäessä, jaloissa läähättävä esivalta häiritsee ison kuvan hahmottamista.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.