BlacKkKlansman on erittäin typerä elokuva

Kylmät_kädet__

Kaikki elokuvan rasistit ovat äärimmäisen pahansuopia vailla minkäänlaisia sympaattisia piirteitä. Semmoisia Aku Ankan klassisia pahiksia, joilla tuima pahantahtoinen ilme ja suu ammollaan: "HÄH HÄH HÄÄ!".

Miten nykypäivänä tällainen emotionaalisesti käsittämättömän mustavalkoinen tarina voi saada IMDb:ssä niin korkean arvosanan? Se puhelinkeskustelu vs. henkilönä oikeasti esiintyvä -juoni oli niin lapsellinen, etten ikinä eläessäni ole törmännyt niin idioottimaiseen ideaan, joka vieläpä kaikenlisäksi on elokuvan kantava voima!

12

179

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Raaka.totuus

      Yksinkertainen totuus on, että moni rasisti on äärimmäisen pahansuopa ja vailla minkäänlaisia sympaattisia piirteitä. Vihasta ei vaan kerta kaikkiaan kasva miellyttäviä ihmisiä, vaikka se ideologia olisi mikä tahansa (muukin kuin rasismi, siis).

      Se ei tietenkään tarkoita, etteikö rasistillakin voisi olla muitakin piirteitä. Sen osoittaa esim. elokuva American History X. Useimmat umpirasistit kuitenkin ovat niin näkemystensä läpi syövyttämiä, että heistä on inhimillisyys kadonnut.

    • Typerää tahi ei, mutta käsittääkseni tosielämässäkin tarinan musta poliisi käytti "stuntmanina" valkoista virkaveljeään tapaamisissa KKK:n jäsenten kanssa.

      Tositapahtumiinhan tuo elokuva perustuu, mikä ei tietenkään tarkoita kaiken siinäkään olevan totta tai perustuvan edes joskus jossain sattuneisiin tapahtumiin.

      • Kylmät_kädet__

        Tiedän tasan tarkkaan elokuvan perustuvan tositapahtumiin, siksi raivostuinkin siitä, miten tapahtumat esitetään täysin mustasta näkökulmasta sekä heitä imarrellen ja liehitellen. American History X:än katsonut varmasti kymmenen kertaa ja siinäkin sama teema: kaikki valkoiset pahoja, kaikki mustat pyhimyksiä ja pahan valkoisen miehen uhreja.

        Teidän täytyy katsoa seuraava elokuva, jossa tämä idea viedään aivan äärimmilleen. Alla olevassa elokuvassa ei ole ainuttakaan hyvää valkoista ihmistä, tai pahaa mustaa miestä. Joka ikinen valkoinen paha ja mustat kaikki pyhimyksiä.

        Olin aivan ällikällä lyöty tämän elokuvan sanomasta, vaikka kieltämättä istuin ruudun edessä kuin tatti, alusta loppuun:

        Get Out (2017)
        https://www.imdb.com/title/tt5052448/

        Hyvä elokuva, mutta käsittämätöntä, valheellista propagandaa.

      • Kylmät_kädet__ kirjoitti:

        Arvostelet elokuvan tositapahtumiin perustuvaa perusjuonta? Mikä logiikka siinä nyt sitten on?

        "Se puhelinkeskustelu vs. henkilönä oikeasti esiintyvä -juoni oli niin lapsellinen, etten ikinä eläessäni ole törmännyt niin idioottimaiseen ideaan, joka vieläpä kaikenlisäksi on elokuvan kantava voima!"

        Kun näin todellisuudessa kävi, niin mitäs Spike Lee sille mahtaa?

      • Kylmät_kädet__
        Kollimaattori kirjoitti:

        Spike Lee:llä on monta hyvää elokuvaa, katsonut kaikki. Eräässä se dissaa jopa omaa rotuaan, kun apinoiden ääntä lisätty niggalauman elämöintiin, mutta en just nyt muista kyseistä elokuvaa.

        " Kun näin todellisuudessa kävi, niin mitäs Spike Lee sille mahtaa? "

        Lapsikin tunnistaa puhelimen toisessa päässä olevan henkilön eriksi kuin sitä esittävän ihmisen, jonka kanssa paljon tekemisissä. Voisitko tarkentaa, mitkä kohdat elokuvassa pitävät ihan sellaisenaan paikkansa verrattuna oikeisiin tapahtumiin?

      • Kylmät_kädet__

        Hetkinen, uskotko todella johonkin nykypäivän KKK:hon? Ku Klux Klan kukoisti joskus 1800-luvun loppupuolella, eikä ne todellakaan käyttäneet mitään naurettavia huppuja päässään, saati sitten hevostensa yllä.

    • Katsonut_vastaavan

      Kyllä Tarantinokin osaa. Elokuvassa Kunniattomat Paskiaiset kaikki saksalaiset esitettiin samassa valossa, paitsi sillä erotuksella, että siellä oli joukossa huippuälykkäitä yksilöitä, kuten Hans Landa ja se kellaribaarin Majuri.

      Kyseessä olevassa elokuvassa taas ei ole ainuttakaan älykästä valkoista.

      • Kylmät_kädet__

        Itseasiassa mainitsit kaikki kaksi, ellei sitä elokuvan alun upseeria oteta huomioon, joka hakattiin pesäpallomailalla hengiltä. Huippu elokuva, jonka sanoma on kyseenalainen. Natsi-Saksalla oli pyrkimys päästä raha-ahneista loisista eroon ja kun ajatus ei nykypäivän ilmapiirin kertakaikkiaan sovi, elokuvassa natsit täytyy esittää epäinhimillisinä hirviöinä.

      • Anonyymi
        Kylmät_kädet__ kirjoitti:

        Itse asiassa kaikissa holokaustikuvauksissa natsit on kuvattu naurettavan stereotyyppisinä hirviöinä, jotka ovat ylimielisiä ja konemaisesti toimivia, joko ilmeettömiä, taikka vittumaisen vähättelevä ilme naamallaan. Kuin raamatun käsitys hyvästä ja pahasta. Hyvät ovat puhtoisen valkoisiin pukeutuneita, nättejä, sulkasiipisiä ja taivaissa pilvien päällä harppua soittelevia kullanmuruja. Pahat taas ovat sarvipäisiä, pukinsorkkaisia, ja mahdollisesti hännäkkäitä, maan alla rikinkatkussa ja tulessa eläviä rumiluksia, joiden siivetkin kuvataan lepakkomaisen nahkaisina. Ja tämä kaikki uppoaa ihmisiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinäpä sen sanoit. Paljon elokuvia katsovana olen ruvennut hoksaamaan poliittisen korrektiuden saneleman valheellisen propagandan, joka mielyttää nykyilmapiiriin aivopestyjä lampaita. Älykkäämmät purevat huultaan ja hammastaan, mutta tyytyvät ja pakotetusti yhtyvät yleiseen mielipiteeseen, ettei leimautuisi omilla mielipiteillään rasistiksi.

    • Anonyymi

      Kauhuelokuva todellisuudesta.

      • Anonyymi

        Jos todella haluat katsoa "kauhuelokuvan" todellisuudesta ja tulevaisuudesta, sun täytyy nähdä seuraava:

        Idioluutio
        Idiocracy (original title) (2006)
        https://www.imdb.com/title/tt0387808/

        Jaksa katosa edes elokuvan intro. Vaikka kyseessä tosi hauska komedia, on sanoma karua faktaa.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      22
      4074
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      32
      3468
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      54
      3304
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      12
      3278
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2889
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      23
      2645
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      116
      2350
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      12
      2331
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2155
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1747
    Aihe