Rakkaat uskovaiset, älkäät viipykö täällä

Raamatussakin sanotaan: älkäät istuko siellä, missä pilkkaajat istuvat.

Täällä niin moni vl on houkuteltu syntiin ja uskon jättämiseen.

Tämä on paha paikka.
Itse en edes jaksa lukea noita kaikkia juttuja, jotka vievät pois Jumalan valtakunnasta.

Sanon vielä teille rakkaat uskovaiset(vl),
Tämä ei ole uskovaisille sopiva paikka.

Kiellettyähän ei täällä oleminen oo, mutta uskomista täällä olo ei ainakaan helpota. Pikemminkin päinvastoin.

Kaverini joutui maailmaan, kun kävi runsaasti näillä palstoilla.

Hänelle muka on selvinnyt paljon epäkohtia, jota tämä usko sisältää.

Älkäät rakkaat uskovaiset uskoko kaikkea, mitä täällä kirjoitetaan. Täällä voi niin helposti valhetella nimimerkkien suojissa ja näin houkutella meitä uskovaisia maailmaan.

Tievoksi vaan kaikille, että oon jo "palsta lakossa".
Kysytte, miksi mä sit kirjoittelen tääl.

En minä silleen teidän saastaisia kirjoituksijanne lue, olen vain neuvomassa uskovaisia oikeille teille.

Mielestäni tämä palsta on yhtä haitallinen uskonelämälle kuin televisiokin.

60-luvulla hyvin moni meikäläisistä lähti maailmaan television turmelevan ohjelmasisällön taikia.(ehkäisy tuli monilla sallituksi, rytmi musiikki, eviasiollinen seksi ym.)

Nyt on valitettavasti tapahtumassa samanlaisia.
Kavereistani lähes puolet ovat lähteneet maailmaan. Se on harmillista.
Moni heistä elää "valhekristillisyydessä".

He luulevat olevansa kristityitä, ja osa heistä käy jopa RY:n seuroissa. Kotona sit katotaan televisiota ja dvd videoita, eikä kaveripiirissäni sitä edes pidetä vääränä.

Kaveriporukassani on tapahtumassa hajaantumisia.
Emme voi lähteä kaikkeen, mihin kaveriporukkamme meitä houkuttelee. On alkanut tapahtumaan porukan kahtia jakoa. Toinen osa kuuntelee kevyempää musaa, kattoo videoita jne, sitten meidän
"puhtaampien" joukko, jotka haluavat pysytellä raamatullisessa opissa.

Emme me voi kuitenkaan jättää noita "eksyneitä lampaita". Haluamme olla ohjaamassa heitä takaisin Jumalan lasten yhteyteen.

VIELÄ KERRAN: JOS OLET USKOVAINEN (VL), ETHÄN KÄY TÄLLÄ PALSTALLA!
212120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

että ei mokomien epäkohtien takia uskoaan kannata kieltää. On toki kulttuurisidonnaisia säännönpoikasia jotka on muodostuneet vain oikeastaan tukemaan uskossa pysymistämme, mutta mitkä eivät ole uskon kannalta mitenkän oleellisia. Kunhan helpottavat sitä.

Sano kavereillesi näin. Uskoa ei kannata jättää. Epäkohdat ovat epäolennaisia.

Äänestä
  • "Epäkohdat ovat epäolennaisia."
    Maailman pahuudet kauhistuttavat ja liikkeen sisäiset epäkohdat jäävät sevittämättä.
    Minun mielestä siinä on kaksinaismoralismia.

    Vuosikymmenet riidellään kullisseissa samasta asiasta ja toisaalta julkisuuteen julistetaan yhtenäisestä ja yksimielistä rakkauden seurakunnasta. Tähän on tultu,kun ihmisen mielipiteet nousevat Jumalan sanan edelle.

    Äänestä

  • erkki kirjoitti:

    "Epäkohdat ovat epäolennaisia."

    pitää nähdä metsä puilta

    kaikissa yhteisöissä on ns historian painolastia. On tapoja, tottumuksia, sääntöjä- Niin myös vee älläläisyydessä.

    Mutta pienet epäloogisuudet ja -kohdat eivät ole mitenkään oleellisia eikä niiden saa antaa häiritä omakohtaista uskoa.

    Oleellista on evankeliumin julistaminen ja omalle kohdalle uskominen. se sisältää kaiken mitä tarvitaan.

    Äänestä

  • vee ällä kirjoitti:

    Näyttää vaan siltä ,että nämä tapojen,tottumusten ja sääntöjen noudattaminen on pääasia. Tämä kaikki vaan siksi,että oltaisiin yksi ja yhtenäinen seurakunta ainakin ulos päin.

    Äänestä

  • erkki kirjoitti:

    Näyttää vaan siltä ,että nämä tapojen,tottumusten ja sääntöjen noudattaminen on pääasia. Tämä kaikki vaan siksi,että oltaisiin yksi ja yhtenäinen seurakunta ainakin ulos päin.

    jos joku pitää sääntöjä uskon tärkeimpänä sisältönä hänen uskonsa on kuollutta uskoa.

    Elävä usko elää evankeliumista, Jeesuksen veren kautta synnit anteeksi joka päivä runsain mitoin uskoen .

    Evankeliumi on uskon tärkein sisältö

    Äänestä

Pitkälti oikeasta asiastahan tuossa kirjoitetaan mutta jotenkin tulee epämääräisesti sellainen olo, että kyseessä voisi olla feikki, joka on seurannut palstaa jonkin aikaa ja kerännyt täältä uskovaisten käyttämiä kielikuvia ja paheksumia asioita.

Muuten tuo voisi mennä täydestä paitsi että uskovaisen ihmisen voisi olla vaikea sanoa itseäni "puhtaammaksi" edes lainausmerkeissä, vaikka huomaisinkin sisaren tai veljen joutuneen lankeemuksiin.

Äänestä
  • Itse kun tuota luin niin ensinmäiseksi tuli mieleen feikki.
    Vaikee kyllä tietää oikeaa totuutta, koska joku voisi ehkä noin ajatellakkin, mene ja tiedä.

    Äänestä

  • äiti kirjoitti:

    Itse kun tuota luin niin ensinmäiseksi tuli mieleen feikki.
    Vaikee kyllä tietää oikeaa totuutta, koska joku voisi ehkä noin ajatellakkin, mene ja tiedä.

    Alempana on radiointiketjussa saman nimimerkin kirjoitus jossa myöskin kuin yritettäisiin kärjistää vl-uskovaisen mielipiteen näköistä ajatusta.

    Tai ehkä olen vaim vainoharhainen. Asiasisältöhän noissa viesteissä on kohdallaan, se vaan esitetään ikään kuin laskelmoidusti niin, että mahdollisimman moni ei-vl ärsyyntyisi. Odotetaanpa nimimerkiltä lisää kirjoituksia ja seurataan, miten tilanne kehittyy;-).

    Hyvää sunnuntai-iltapäivän jatkoa.

    Äänestä

  • Olen havainnut ,että täällä on paljon entisiä vl:ä jotka "pahaan oloonsa" , kuten eräs heistä kirjoitti, kritisoivat ja kantavat kaunaa uskovaisille.

    Äänestä

  • ...Feikki.

    Vastasin itse siltä pohjalta että kyseessä olisi "aito" tapaus, mutta kun luin kirjoituksesi, niin saatat hyvinkin olla oikeassa.

    Vaikka tietynlainen "joukko oikeassa" oppi kuuluukin vl:iin, niin harva vl ylentää itseänsä. Yleensä vl:ät tunnustavat lähes poikkeuksetta etteivät ole ihmisenä sen kummempia kuin muutkaan.

    Äänestä

  • Antti-Taneli kirjoitti:

    Olen havainnut ,että täällä on paljon entisiä vl:ä jotka "pahaan oloonsa" , kuten eräs heistä kirjoitti, kritisoivat ja kantavat kaunaa uskovaisille.

    ....miksei myös voisi esiintyä vl:nä ja "haistella ilmaa."

    Äänestä

  • admata. kirjoitti:

    ...Feikki.

    Vastasin itse siltä pohjalta että kyseessä olisi "aito" tapaus, mutta kun luin kirjoituksesi, niin saatat hyvinkin olla oikeassa.

    Vaikka tietynlainen "joukko oikeassa" oppi kuuluukin vl:iin, niin harva vl ylentää itseänsä. Yleensä vl:ät tunnustavat lähes poikkeuksetta etteivät ole ihmisenä sen kummempia kuin muutkaan.

    Toisaalta täytyy muistaa että meitä on moneen junaan ja joku jää vielä asemallekin. En minäkään voi sanoa olevani ylpeä kaikista kirjoituksistani tälle palstalle.

    Äänestä

  • vl2003 kirjoitti:

    Alempana on radiointiketjussa saman nimimerkin kirjoitus jossa myöskin kuin yritettäisiin kärjistää vl-uskovaisen mielipiteen näköistä ajatusta.

    Tai ehkä olen vaim vainoharhainen. Asiasisältöhän noissa viesteissä on kohdallaan, se vaan esitetään ikään kuin laskelmoidusti niin, että mahdollisimman moni ei-vl ärsyyntyisi. Odotetaanpa nimimerkiltä lisää kirjoituksia ja seurataan, miten tilanne kehittyy;-).

    Hyvää sunnuntai-iltapäivän jatkoa.

    No löysin sen toisenkin kirjoituksen.
    Saattaa hyvinkin olla feikki, mutta jotenkin kirjoitukset voisi yhdistää erääseen vl-henkilöön, jotain tuttua niissä on.
    Mutta katsotaan, mikä avaajalla on tarkoituksena.

    Hyvää pyhä-iltaa sinullekkin:)

    Äänestä

>>
En minä silleen teidän saastaisia kirjoituksijanne lue, olen vain neuvomassa uskovaisia oikeille teille.
>>

Kertoo aika ikävästä ja ylimielisestä asenteesta muita, kuin vl-kirjoittelijoita kohtaan:(

Tämä palsta on perustettu juuri sitä vasten että täällä niin vl:ät, kuin muutkin voivat keskustella aiheesta vanhoillislestadiolaisuus. Kenenkään ei ole pakko täällä olla, mutta mistä kertookaan se, että usein toistuu kehoitus / toivomus ettei täällä olisi vl:iä?

Itse arvelen että tällä palstalla on merkittävä rooli kun mietitään sitä, mikä onkaan Raamatunmukaista ja mikä ei. Ettei täällä vaan paljastuisi liiaksi Raamattua, joka ei mahdukkaan vl-oppiin???

2. Kor. 13:5
Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta.

Näistä "pois täältä" varoitteluista näkyy kuinka hentoa tavaraa vl-oppi onkaan;)

Äänestä
  • Ennen kuin rähjäät enempää, luepa ajatuksella kaksi ylempää kirjoitustani tästä samasta ketjusta. Epäilen, että aloittajan motiivi voi olla juuri vl:ien maineen huonontaminen.

    (En ollut tuota "saastaisia kirjoituksijanne" -kohtaa huomannutkaan).

    Hyvää pyhäillan jatkoa!

    Äänestä

  • vl2003 kirjoitti:

    Ennen kuin rähjäät enempää, luepa ajatuksella kaksi ylempää kirjoitustani tästä samasta ketjusta. Epäilen, että aloittajan motiivi voi olla juuri vl:ien maineen huonontaminen.

    (En ollut tuota "saastaisia kirjoituksijanne" -kohtaa huomannutkaan).

    Hyvää pyhäillan jatkoa!

    ...Kirjoituksesi ja myönnän että juuri tästä saattaa hyvinkin olla kysymys.

    Eipä sillä, onhan noita palstalakkoilijoita sun muita pois kehoittajia ollut viimeaikoina pilvin pimein. Tunnustan että olen jo voinut tipahtaa kärryiltä arveluissani että mikähän mahtaa olla motiivina kenellekin.

    Hyvää pyhäillanjatkoja sullekin:)

    Äänestä

Herätys! Jeesuksen nimeen aamen.

Äänestä

no hei nyt jos pysähtyisit hiemen miettimään.,.niin mun uskoa nää palstat on ainaki vaan vahvistanu ja jos tolleen miettii niin eihän me uskovaiset voitas käyä ees normaalisti koulussakaan ku sielä "istuu pilkkaajat"..niin mun mielestä meijän pittää just mennä pilkkaajien tykö ja tehä niistä ei pilkkaajia ja kertoa niille tästä uskosta ja näin..ei mitään eristäytymistä..ei se ketään auta.uskokaa vaan!

Äänestä
  • NIin, Olisko se miten Raamatun myös tulkitsee..?
    Itse olen välillä ollut "pilkkaajien" leirissä, mutta jos olen maininnut jotain tästä uskosta.
    Kyllä on heti tyrmätty.
    Vaikka olen Ruotsissa sellasten ihmisten parissa, jotka ei vl:istä varmaan tiedä mitään.

    Se on kai tämä yleishengellisyys niin heidän omaa alaansa, että ei siihen ole varmaan mitään sanomista ulkopuolisella ihmisellä.
    Mitenpä heille puhuu, jos heillä ei ole vastaanottavaista mieltä?

    Ei tämä ole ihmistyötä, vaan se on että Jumala herättää ihmisen ja näiden Jumalan lähettiläitten kautta tapahtuu uskoon tuleminen.
    Mutta ensin täyty olla oikea mieli ja sydämmen tila ja kysymys itsellä mitä minun pitää tehdä, että minä autuaaksi tulisin.
    Siis se lähtee ihmisestä itsestä sisältäpäin tällainen tarve ja ensin hän etsii tätä uskoa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tiinukka kirjoitti:

Raamatussakin sanotaan: älkäät istuko siellä, missä pilkkaajat istuvat.

Täällä niin moni vl on houkuteltu syntiin ja uskon jättämiseen.

Tämä on paha paikka.
Itse en edes jaksa lukea noita kaikkia juttuja, jotka vievät pois Jumalan valtakunnasta.

Sanon vielä teille rakkaat uskovaiset(vl),
Tämä ei ole uskovaisille sopiva paikka.

Kiellettyähän ei täällä oleminen oo, mutta uskomista täällä olo ei ainakaan helpota. Pikemminkin päinvastoin.

Kaverini joutui maailmaan, kun kävi runsaasti näillä palstoilla.

Hänelle muka on selvinnyt paljon epäkohtia, jota tämä usko sisältää.

Älkäät rakkaat uskovaiset uskoko kaikkea, mitä täällä kirjoitetaan. Täällä voi niin helposti valhetella nimimerkkien suojissa ja näin houkutella meitä uskovaisia maailmaan.

Tievoksi vaan kaikille, että oon jo "palsta lakossa".
Kysytte, miksi mä sit kirjoittelen tääl.

En minä silleen teidän saastaisia kirjoituksijanne lue, olen vain neuvomassa uskovaisia oikeille teille.

Mielestäni tämä palsta on yhtä haitallinen uskonelämälle kuin televisiokin.

60-luvulla hyvin moni meikäläisistä lähti maailmaan television turmelevan ohjelmasisällön taikia.(ehkäisy tuli monilla sallituksi, rytmi musiikki, eviasiollinen seksi ym.)

Nyt on valitettavasti tapahtumassa samanlaisia.
Kavereistani lähes puolet ovat lähteneet maailmaan. Se on harmillista.
Moni heistä elää "valhekristillisyydessä".

He luulevat olevansa kristityitä, ja osa heistä käy jopa RY:n seuroissa. Kotona sit katotaan televisiota ja dvd videoita, eikä kaveripiirissäni sitä edes pidetä vääränä.

Kaveriporukassani on tapahtumassa hajaantumisia.
Emme voi lähteä kaikkeen, mihin kaveriporukkamme meitä houkuttelee. On alkanut tapahtumaan porukan kahtia jakoa. Toinen osa kuuntelee kevyempää musaa, kattoo videoita jne, sitten meidän
"puhtaampien" joukko, jotka haluavat pysytellä raamatullisessa opissa.

Emme me voi kuitenkaan jättää noita "eksyneitä lampaita". Haluamme olla ohjaamassa heitä takaisin Jumalan lasten yhteyteen.

VIELÄ KERRAN: JOS OLET USKOVAINEN (VL), ETHÄN KÄY TÄLLÄ PALSTALLA!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu