Kohti Muhoksen Suviseuroja
On loppiainen, sunnuntaiaamu. Päivä sarastaa verkkaisesti. Jääkiekko on ollut taas aika pinnalla, varmaan useammassakin suomalaiskodissa. Itsellänikin hieman univelkaa, vaikka vähän hävettää tunnustaa. Tehtäväni on aloittaa blogisarja ”Kohti Muhoksen Suviseuroja”. Jostain syystä sana loppiainen tuo tällä kertaa mielleyhtymiä loppuunsaattamisesta, kuten loppuottelu, loppusuora tai loppukiri. Ajatus Oulun Suviseurojen järjestämisen loppuvaiheesta ei mielestäni ole liioiteltua, sillä ensimmäisen kerran asiasta on kirjoitettu Oulun rauhanyhdistyksen johtokunnan kokouksen pöytäkirjassa 13.10.2009. Tätä ennen joku yksittäinen ihminen on asiaa ajatellut ja saanut vision mieleensä sen verran kirkkaana, että on rohjennut kuiskata asiasta vieruskaverille - emmehän ole olleet järjestäjinä sitten vuoden 1966 Suviseurojen. Kuvainnollisesti tämä kuiskaus on kuin yksittäinen sadepisara, jonka matka alkaa korkealta tunturista, tavoittaa kirkkaan tunturipuron ja päätyy vuosien päästä seesteiseen pohjanlahteen.
Olen ollut etuoikeutettu, kun olen saanut seurata tätä kymmenvuotisprojektia ikään kuin aitiosta. Kyseessä on suurin kesätapahtuma ja meille hyvin ainutlaatuinen. Yhtä riehakasta meininki ei ole kuin juuri päättyneessä jääkiekko-ottelussa, mutta taatusti mieleenpainuvampi ja merkityksellisempi kokemus tämä on. Näin tapahtuu aina joillekin, siellä missä Suviseuroja milloinkin suunnitellaan ja järjestetään. Tunnen osuuteni tässä prosessissa pieneksi. Tekee välillä tiukkaa edes hahmottaa kokonaisuutta, vaikka sitä on seurannut läheltä. Painettu Suviseurojen järjestelyohje ja edellisten Suviseurojen loppuraportit (n.300 sivua) antavat osviittaa tehtävän työn laajuudesta ja järjestelmällisyydestä. Puolustusvoimatkin ovat oppimismielessä osoittaneet mielenkiintoaan tätä massiivista operaatiota kohtaan.
Mieleenpainuvaa on ollut myös nähdä edellisten järjestäjien fiilikset seurojen loppuessa. Se, kun oikeasti saa kokea, että Taivaan Isä on siunannut tehdyn työn – jopa yli kaikkien toiveiden. Joka vuosi Suviseuroissa tapahtuu ihmeitä, pieniä ja suurempiakin. Näin uskon tapahtuvan myös Muhoksen pelloilla, kun sana saa koskettaa seuravieraiden sisintä. Jos yksikin ihminen löytää Jumalan valtakunnan, ei tämä työ ole mennyt hukkaan.
Käytännön tekeminen osaltani opastetoimikunnan puheenjohtajana tuo välillä pelonsekaisia väristyksiä sisimpääni. Joskus unissa pyörivät seurojen ilme, juhlaportti, somistukset tai ilmapallot tuulessa. Työtämme ovat myös opastetaulut, seuramerkit, ohjelmat ja kartat – siis kaikki liput ja laput. Tärkein tehtäväni on ollut rekrytoida vastuuhenkilöt opastetoimikuntaan. Olen löytänyt ihmisiä, jotka ovat valmiita uhraamaan aikaansa ja antamaan osaamisensa yhteiseen käyttöön. Meillä on huipputiimi ja oma osuutemme hoidetaan, jos Jumala suo.
Alan pikku hiljaa ymmärtää paremmin niitä aikaisempien järjestäjien tunnelatauksia, kun työ on saanut kantaa hedelmää, seuravieraat ovat tulleet palvelluiksi ja yhtäkkiä kaikki onkin ohi. Loppusuora on edessä, lähikuukaudet ovat arkista aherrusta monissa käytännön asioissa. Palavereita, kokouksia ja kohtaamisia tulee tiivistyvään tahtiin. Suviseurakuume nousee.
On loppiainen, sunnuntaiaamu. Päivä sarastaa verkkaisesti. Jääkiekko on ollut taas aika pinnalla, varmaan useammassakin suomalaiskodissa. Itsellänikin hieman univelkaa, vaikka vähän hävettää tunnustaa. Tehtäväni on aloittaa blogisarja ”Kohti Muhoksen Suviseuroja”. Jostain syystä sana loppiainen tuo tällä kertaa mielleyhtymiä loppuunsaattamisesta, kuten loppuottelu, loppusuora tai loppukiri. Ajatus Oulun Suviseurojen järjestämisen loppuvaiheesta ei mielestäni ole liioiteltua, sillä ensimmäisen kerran asiasta on kirjoitettu Oulun rauhanyhdistyksen johtokunnan kokouksen pöytäkirjassa 13.10.2009. Tätä ennen joku yksittäinen ihminen on asiaa ajatellut ja saanut vision mieleensä sen verran kirkkaana, että on rohjennut kuiskata asiasta vieruskaverille - emmehän ole olleet järjestäjinä sitten vuoden 1966 Suviseurojen. Kuvainnollisesti tämä kuiskaus on kuin yksittäinen sadepisara, jonka matka alkaa korkealta tunturista, tavoittaa kirkkaan tunturipuron ja päätyy vuosien päästä seesteiseen pohjanlahteen.
Olen ollut etuoikeutettu, kun olen saanut seurata tätä kymmenvuotisprojektia ikään kuin aitiosta. Kyseessä on suurin kesätapahtuma ja meille hyvin ainutlaatuinen. Yhtä riehakasta meininki ei ole kuin juuri päättyneessä jääkiekko-ottelussa, mutta taatusti mieleenpainuvampi ja merkityksellisempi kokemus tämä on. Näin tapahtuu aina joillekin, siellä missä Suviseuroja milloinkin suunnitellaan ja järjestetään. Tunnen osuuteni tässä prosessissa pieneksi. Tekee välillä tiukkaa edes hahmottaa kokonaisuutta, vaikka sitä on seurannut läheltä. Painettu Suviseurojen järjestelyohje ja edellisten Suviseurojen loppuraportit (n.300 sivua) antavat osviittaa tehtävän työn laajuudesta ja järjestelmällisyydestä. Puolustusvoimatkin ovat oppimismielessä osoittaneet mielenkiintoaan tätä massiivista operaatiota kohtaan.
Mieleenpainuvaa on ollut myös nähdä edellisten järjestäjien fiilikset seurojen loppuessa. Se, kun oikeasti saa kokea, että Taivaan Isä on siunannut tehdyn työn – jopa yli kaikkien toiveiden. Joka vuosi Suviseuroissa tapahtuu ihmeitä, pieniä ja suurempiakin. Näin uskon tapahtuvan myös Muhoksen pelloilla, kun sana saa koskettaa seuravieraiden sisintä. Jos yksikin ihminen löytää Jumalan valtakunnan, ei tämä työ ole mennyt hukkaan.
Käytännön tekeminen osaltani opastetoimikunnan puheenjohtajana tuo välillä pelonsekaisia väristyksiä sisimpääni. Joskus unissa pyörivät seurojen ilme, juhlaportti, somistukset tai ilmapallot tuulessa. Työtämme ovat myös opastetaulut, seuramerkit, ohjelmat ja kartat – siis kaikki liput ja laput. Tärkein tehtäväni on ollut rekrytoida vastuuhenkilöt opastetoimikuntaan. Olen löytänyt ihmisiä, jotka ovat valmiita uhraamaan aikaansa ja antamaan osaamisensa yhteiseen käyttöön. Meillä on huipputiimi ja oma osuutemme hoidetaan, jos Jumala suo.
Alan pikku hiljaa ymmärtää paremmin niitä aikaisempien järjestäjien tunnelatauksia, kun työ on saanut kantaa hedelmää, seuravieraat ovat tulleet palvelluiksi ja yhtäkkiä kaikki onkin ohi. Loppusuora on edessä, lähikuukaudet ovat arkista aherrusta monissa käytännön asioissa. Palavereita, kokouksia ja kohtaamisia tulee tiivistyvään tahtiin. Suviseurakuume nousee.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Suuntaan perheeni kanssa jo tänä viikonloppuna kohti Suviseuroja.
Haluamme mahdollisimman hyvän asuntoauto teltta asuntovaunu toinen teltta asuntovaunun etutelttapaikan. Niin, ja 5 pienempää telttaa tulee kans. Iso perhe kyseessä.
Parhaita paikkoja kannattaa jonottaa!
Tärkeä juttu. Onhan suviseurat monelle pullossakasvaneelle ainut paikka missä näkee vähän maailmaa edes oman kuplan sisällä. Eikä parane vähätellä tilaisuuden merkitystä sukusiittoisuuden vähentämisessä.
Meillä ruukataan saunua, jotta mitä serkumpi, sen herkumpi.
Aatami ja Eeva sortuivat jo aikanaan tuohon sukurakkauteen. Ilmeisesti Aatami "rakasti" omia lapsiaan, ja täten raskautti tyttäriään. Samoin Eeva sortui antautumaan omille pojilleen, ja oli näin ollen sekä poikiensa äiti, että poikiensa lasten äiti.
Sukurutsa on siis raamatun valossa ihan ok.
.."Jos yksikin ihminen löytää Jumalan valtakunnan, ei tämä työ ole mennyt hukkaan"..
Moni myös lähtee ns. Jumalan valtakunnasta. Aikaisemmilla suviseuravideoilla näkyy ihmisiä, jotka ovat luopuneet vl-uskosta.
Jeesus tarkoitti jotain muuta "Jumalan valtakunnalla".
Jumalanterve
Kesäkuun lopussa/ heinäkuun alussa se Jumalan valtakunta on Muhoksella.
Valtakunnan rajat merkitään rajapyykeillä.
Valtakunnan rajoja valvoo VL- uskonsoturit.
Valtakunnan pääjehu ei ole paikalla tapahtuman aikana. Pääjehua tuuraavat puhujaveljet Ison Teltan saarnastuolissa.
Jumalanrauhaan
Eikö jo olisi aika hajauttaa Suviseurat ympäri Suomea? Tarvittaessa(!) voitaisiin paikkakunnat yhdistää nopeillakin nettiyhteyksillä.
Ei voi, ei käy.
Jumalan valtakunta voi olla vain yhdessä paikassa kerrallaan. Tulevana kesänä se on Muhoksella.
Jumalanrauhaan
Se yksi paikka voi vallan mainiosti olla Suomi.
Siis onko teille suvikset niin tärkiät että jos siinä välillä kuolee ja pääsis turvaan ni se haittais teitä?Mun mielestä ei suvikset ny niin hieno tapahtuma ole että sitä pitää liian innolla odottaa.