Näyttää nyt tämän palstan persu- ja kaikilla muillakin porvarihäiriköillä olevan kova pelko ja paniikki omissa perseissään siitä että SDP tulee voittamaan nämä huhtikuun eduskuntavaalit Suomessa.
Ja näin sitten SDP kannatukseltaan Suomen suurimpana poliittisena puolueena saa sen Suomen perustuslain mukaisen oikeuden muodostaa Suomelle uusi hallitus.
Ja nyt todellakin näyttää kovasti siltä, että kepuloiset ja kokkareet persujen ohella ovat seuraavat neljä vuotta opposition riveissä. ja ei kyllä mikään ihme. Sillä todella vastuutonta politiikkaa nyt nämä kolme mainitsemaani tulevaa oppositiopuoluetta on nyt harjoittanut viimeisen vajaan neljän vuoden aikana täällä Suomessa.
Ja näin sitten SDP kannatukseltaan Suomen suurimpana poliittisena puolueena saa sen Suomen perustuslain mukaisen oikeuden muodostaa Suomelle uusi hallitus.
Ja nyt todellakin näyttää kovasti siltä, että kepuloiset ja kokkareet persujen ohella ovat seuraavat neljä vuotta opposition riveissä. ja ei kyllä mikään ihme. Sillä todella vastuutonta politiikkaa nyt nämä kolme mainitsemaani tulevaa oppositiopuoluetta on nyt harjoittanut viimeisen vajaan neljän vuoden aikana täällä Suomessa.
Vastaukset 54
Vanhimmat
oikeistolainen lahtarikyykytyshallitus sai vain ansaitsemansa lopun. Suomen kansa kiittää.
Jos oikein katsotaan niin ainoa todellinen häirikkö politiikassa on vasemmisto ja aina enemmän mitä enemmän siihen suuntaan ollaan menossa.
Vasemmisto ja siihen kytkeytyvä yhteiskunta ei koskaan ole tuottanut muuta kuin murheita yhteiskunnan taloudelle. Ne tai niiden liittolaiset eivät tuota varoja hyvinvointipalveluihin vaan se on aina jäänyt yritysmaailman harteille jota he kuitenkin pitävät vihollisena vaikka se on heidän ainoa todellinen ystävänsä koska pitää heidät hengissä.
Ilman yritysmaailman tuottamaa hyvää ei olisi edes työkkäriä tai kunnan suojatyöpaikkoja koska kaiken rahoittaa yritysmaailma eikä muuta rahanlähdettä ole vielä keksitty kun lottokin vain jakaa niitä samoja rahoja uudelleen.
Kannattaa siis kannattaa sitä maailmaa joka tuo leivän pöytään eli oikeiston ja keskustan maailmaa. Se yrityksineen on se taho jota me todella tarvitsemme sillä vasureiden ay mafia on pelkkä hyvinvointijarru joka todella pitäisi komuajoista siirtää tähän päivään ajatusmaailmoineen.
Jos joku teistä kuvittelee vasemmiston työläistenkin maksavan veroja niin kysyn seuraavaksi mistä ne verorahat ovat peräisin? No tietysti yritysten maksamista palkoista eli hekin ovat yritysten avulla niitä verojaan maksamassa ja ne on kaikki saatu aikaan yritystoiminnan tuloksena!
Ilman yritysmaailmaa oletta kuin vauva ilman tissiä!
Viimeisimmän+tehdyn+kannatuskyselyn+mukaanhan+kokkareiden+ja+kepuloisten+yhteen+laskettu+kannatus+oli+vain+siinä+30%+kieppeillä.
Joten+aikamoinen+kiri+on+nyt+esimerkiksi+kokoomuksen+otettava+jos+se+meinaa+että+siitä+tulee+Suomen+suurin+puolue.+
Porvarihallituksella+oli+nyt+neljä+vuotta+Suomessa+aikaa+näyttää+mihin+se+pystyy.
Ja+kaikkihan+me+nyt+sitten+tiedämme+kuinka+siinä+sitten+oikein+kävikään.+Eli+todella+surkea+epäonnistuminen+nyt+oli+vain+kyseessä.
Sipiläkin+sen+nyt+ihan+itse+myönsi+epäonnistuneensa+todella+pahasti+rosvoklaaninsa+kanssa,+ja+Sipilän+oli+pakko+jättää+johtamansa+hallituksen+eronpyyntö+presidentille.
Todellinen kannatus nähdään vasta isossa gallupissa eli vaaleissa kun kysytään noin 4 miljoonalta kun sinun vitsigalluppisi on vain noin 2000 uhrin mielipide.
Nyt on paljon puhutta valeuutisista. Vasemmiston puolueet ovat etunokassa niitä levittämässä muiden laskuun.
Kun kaikille luvataan kaksi hyvää ja kymmenen kaunista niin osa meistä on niin tyhmiä ja ehkä ymmärtämättömiä että uskoo. Todellisuudessahan vasemmisto vain pyrkii esittämään sitä miten he jakaisivat muiden aikaansaamaa yhteiskunnan varallisuutta. Kuitenkaan he eivät ole sitä tärkeintä yhteiskunnan hyvinvoinnin lähdettä yritysmaailmaa juurikaan tukemassa mutta riistämässä kyllä!
Porvarillisen hallituksen suunta on ollut oikea joskin liian varovainen. Varovaisuus vain lisää haittoja koska ei saada aikaan kertarysäystä josta olisi parempi ponnistaa ylös. Nyt vaan lähdettiin hissuttelemalla. Suurin syy lienee ay mafia jolle on aikojen kuluessa suotu demokratian vastaisia oikeuksia jopa vastustaa kansan valitseman hallituksen ja varsinkin eduskunnan päätöksiä. Se on jotain mikä pitää vetää alas vessasta!
Olisihan se ollut vasemmistolle katastrofi jos Sipilä olisi saanut läpi uudistukset jotka tosin jo viime vuosituhannella pantiin alkuun Lipposen (SDP) hallituksen toimesta. Se olisi ollut vasemmistolle niin suuri tappio jotta se haki jokaisen "asiantuntijan" jonka löysi ja jolla oli mahdollisimman vasemmistolainen näkemys maailmasta kuten Scheinin, entisen komuumnisti puolueen johtohahmon joka nyt väittää olevansa "riippumaton" mutta tosihan on, kerran komuloinen aina komuloinen.
Tulos tai ulos, on varsin hyvä idea joka sopii myös komuloisille. Hehän joutuvat kaikki heti ulos koska mitään hyvää he eivät koskaan ole aikaan saaneet jos unohdetaan kapinat, murhat ja II maailmansota!
Historia kyllä nyt sinun suureksi harmiksi kertoo täysin tarkkaan sen tosiasian, että meillä täällä Suomessa noin kuukautta ennen julkistettu mielipidekysely on ainakin tähän asti ollut todella lähellä sitä todellista oikeaa vaalien tulosta.
ja nyt tämä Sipilän epäonnistuminen hallituksensa kanssa lisää vielä todella reilusti vasemmiston kannatusta Suomessa , kun Suomalet eivät enää lainkaan luota mihinkään porvareihin ja niiden sanomisiin.
Mitä hyvää sinulle on luvattu? On siinä kuitenkin eroa, otetaanko sinulta ja annetaan niille joilla jo muutenkin menee ihan hyvin. Nostetaan omavastuita ja hankaloitetaan niiden, joilta otetaan, terveydenhuoltoa yms. Yhteisillä varoilla tuetaan yksityisiä yrityksiä jne. Kyllä tämän Sipilän hallituksen kanssa mentiin niin natsihengessä, että onneksi loppui.
Sama historia todistanee kommunistisen paratiisinkin tuonne entisille neuvosto aroille!
Todella mukavaa että myönnät nyt ihan itse jo nuo jatkuvat omat tappiosi.:-))
Keneltä otetaan? Älä sano jotta köyhilta koska jos he ovat köyhiä niin mitä heiltä voisi edes ottaa sellaisia määriä että sillä olisi mihinkään vaikutusta. Vain kommunismi voi viedä köyhirnkin tekohampaat ja jopa hengenkin kuten olemme oppineet naapurin toihuista!
Yhteiset varathan ovat vain ja ainoastaan yritysten tuottamia, joko suoraan tai välillisesti mutta muuta rahan lähdettä ei ole. Jos yritykset saavat pienen osan takaisin perusteltuihin tarpeisiinsa niin se ei ole ongelma vaan se, että sitä rahaa jaetaan vastikkeetta ihmisille jotka välttelevät työtä!
Natsihenki, punanatsihenki löytyy vasureista, muualla sitä ei meillä esiinny sen vertaa, että se mitään vaikuttaisi. Ainahan löytyy tolloja kuten komuloisia jotka kannattavat punanatsien touhuja.
Minulla on sitä hyvää riittävästi, mitään ei tarvitse luvata kenenkään, enkä ole edes ostettavissa vaan kokemuksesta kerron mikä olisi teillekin hyväksi jos haluatte todella hyvinvoinnin saavuttaa. Se kun vaatii omaa ponnistelua eikä siinä ay mafia kykene auttamaan tipan tippaa.
Minulle tuskin tulee tappiota, Suomelle voi tulla väärästä äänestystuloksesta mutta tehän sen itse tulette maksamaan.
Suomelle todellakin tuli nyt viimeisen neljän vuoden aikana todella valtavat tappiot juuri mainitsemasi väärän äänestystuloksen johdosta viimeisimmissä Suomen eduskuntavaaleissa.
Ja me suomalaiset veronmaksajat todellakin joudumme nyt maksumiehiksi tuon kyseisen asian suhteen.
Sinä et voi joutua maksumieheksi sinut palkannut yrityshän se sinunkin verosi maksaa.
Sipilän hallitus on lähtenyt oikeaan suuntaan mutta liian varovasti ja jos nyt tyyli vaihtuu niin se työ jota on Suomen kuntoon laittamiseksi tehty valuu hukkaan.
Sosialismiin kallellaan olevat puolueet kun eivät ymmärrä talouden päälle yleensäkään mitään.
Kyllä minä nyt maksan täysin ansaituista tuloistani ihan kaikki verot ja kaikki muutkin lakisääteiset maksut ihan itse verottajalle ja valtiolle. Ei yritys missä olen työsuhteessa todellakaan ole koskaan maksanut verottajalle verojani koskaan yhtään mitenkään.
Ja nyt tämä fanittamasiJuha Sipilän johtama hallitus oli nyt vain niin täysin ammattitaidoton ja epäpätevä hallitus, että näin sitten se teki historiaa täällä Suomessa, kun Sipilä ei pystynyt pitämään johtamaansa hallitusta pystyssä edes koko täyttä hallituskautta.
Nythän sitten meidän suomalaisten äänestäjien luottamus keskustaan ja kokoomukseen on täysin nollassa ja kokonaan loppunut. Teihin ei nyt enää vain luota yhtään kukaan suomalainen äänestäjä.
Nyt sitten tämän kertomani tosiasian johdosta voikin nyt hyvillä mielin veikata, että huhtikuun tulevissa Suomen eduskuntavaaleissa nykyiset oppositiopuolueet nostavat kannatustaan todella paljon ja kovasti.
Suurin osahan ei näe sitä vero-osuutta kuin numeroina ja niin lienee sinunkin laitasi. Yrittäjänä olisi toisin!
Sekin vero jonka yritys puolestasi maksaa on yrityksen tuottamaa ja se vain kiertää sinun kauttasi. Olenhan moneen kertaan kirjoittanut jotta yritysmaailma maksaa kaikki verot joko suoraan tai välillisesti. Se sinunkin verosi on yrityksen asiakkaiden yritykselle maksamaa hintaa/maksua ja se vain noin muodollisesti on kiertävinään sinun tilinauhasi kautta. Oliko vaikeaa ymmärtää? Vai onko sinulla joku erityinen rahasto josta maksat veroja ja joka ei ole minkään yrityksen tuoton kautta haltuusi joutunut?
Kun ollaan komupalstalla niin veikkaan niin Kokoomuksen kuin Keskustankin saavan ainakin 20 kertaisen äänimäärän sinun SKP:hesi verraten eli et voi sanoa tässä kohden mitään Suomen kansasta.
Jos väität nyt eronnutta hallitusta ammattitaidottomaksi niin mihin siinä vetoat? Mitä sinun mielestäsi vaaditaan ammattitaidoski ministereiltä? Laitapa luettelo ja perustele kohdat!
Oppositio monesti hyötyy jos hallituspuolueilla on vaikeita tehtäviä. Sipilän hallitus kuitenkin onnistui hyvin työllisyyden suhteen ja monessa muussakin joskin sote ehkä liian mutkikkaana jäi pöydälle kuten jo monelta hallitukselta. Nuo asiathan aloitti SDP:n Lipponen 1995 tienoilla.
En usko teidän kuitenkaan vaaleissa saavan enemmistöä joten taas tullee hallitus jossa kompromissit tekevät sen lähes tai täysin kyvyttömäksi isompiin ratkaisuihin.
Vituttaako Kiina, The ykkönen, Number ONE ????
Ykkönen ainakin saastuttamisessa jos olen oikein informoitu!
"Suurin osahan ei näe sitä vero-osuutta kuin numeroina"
Kyllä minä nyt ja kaikki muutkin palkansaajat näemme sen ihan aina selkeinä euroina paljonko olemme maksaneet täysin ansaituista tuloistamme veroa. Hyvin nyt huomaa kuinka pihalla sinä nyt oletkaan meidän palkansaajien verotuksesta.
Ja näin surkeaa pääministeri kuin Juha Sipilä ei tämän Suomen itsenäisyyden aikana täällä Suomessa meillä ei ole ennen ollutkaan. Joten Sipilä se teki historia kun alkoi kiukuttelemaan kuin pikkupoika ja kovassa paniikissa esitti johtamansa hallituksen eronpyynnön kun asiat eivät nyt menneetkään niin kuin Sipilä olisi halunnut.
Muista sinäkin nyt sitten, että kyllä aivan varmasti me suomalaiset äänestäjät nyt muistamme todella hyvin ja tarkkaan kepuloisten ja kokkareiden suuren pelkuruuden ja heikkouden kantaa vastuuta reilun kuukauden päästä siellä äänestyskopissa.
Joten tervemenoa oppositioon kepuloiset ja kokkareet.
Se tulo on kaikki sen yrityksen jossa työskentelet aikaansaamaa. Sinä et itse saa aikaan mitään ilman sitä fiksumpien työläisten ideoimaa yritystä. Kaikki mitä rahaliikennettä siinä saadaan aikaan on sen yrityksen ansiota sillä ilman sitä olisit parhaassakin tapauksessa työttömänä peruspäivärahalla joka sekin on liian suuri koska sen varaan mino on jäänyt lusimaan eikä ole mennyt töihin.
Miten sinä perustelet "täysin ansaitut tulosi"? Älä vaan edes yritä keinoa "työehtosopimuksen mukaisella palkalla"! Kun noita sopimuksia laadittiin niin yksikään siinä joukossa ei pystynyt sanomaan sitä paljonko sinä saat aikaan eli paljonko sinä ansaitset palkkaa. Siinä onkin nykyisen työehtopolitiikan suurin erhe kun maksusta päätetään ennen tulosta. Yrittäjillä se menee oikein, he saavat maksun vasta kun tulos on valmis ja se kun myydään niin nähdään paljonko ansaittiin.
Jos kommunistit olisivat yhtä fiksuja kuin Sipilä, niin yhtäkään kommunistia ei enää olisi, koska mikäänhän ei ole kommunisteilta onnistunut joukkohautojen täyttämisen lisäksi!
Ei nyt yksikään positiivista tulosta tekevä yritys koskaan pärjää yhtään mitenkään ilman niitä tuottavaa työtä tekevää työväestöä joka juuri ihan aina tekee yritukselle tuottavalla työnteollaan sen positiivisen tuloksen yritykselle.
ja nimenomaan juuri tämä työehtosopimuksiin perustuva palkanmaksujärjestelmä työntekijöille on tässä aikoijen saatossa osoittautunut ylivoimaisesti toimivammaksi ja parhaaksi järjestelmäksi kun kaikki on ihan aina määräajoin etukäteen jo sovittu. Niin näin sitten säästytään kaiken maailman turhilta kinoilta ja riidoilta kun kaikille on aina täysin selvää miten toimitaan.
Ja kyllä edellenkin tämä sipilän johtama rosvoklaani oli todella ammatitaidoton ja epäpätevä tehtävissään.Sillä miksi ihmeessä se muuten olisi nyt eronnut tehtävästään muutama viikko ennen hallituskauden loppua?
Kyllähän se näyttäisi todellakin todella oudolta ja kummalliselta vaikkapa jossain työnhakijan CV:ssä, jos hän olisi ollut jossain työntekijänä määräaikaisessa työsuhteessa, ja pari viikkoa ennen työsopparin loppumista olisi sanonut työsopparinsa irti.
Kyllä minä nyt ainakin päättävänä haastattelijana työhaastattelussa kiinnittäisin kovinkin huomiota ja ottaisin asioista selvaa tuohon CV:hen jossa mainittaisiin tuosta itse ottamasta lopputilistä pari viikkoa ennen työsuhteen loppumista.
Sinähän se paskaa jauhat, kyllä työntekijöitä saa vaikka ulkomailta jos sikseen tulee. Työntekijäthän vain (toivottavasti) tekevät yrityksen työtä jota ilman he eivät tällä rintamalla ansaitse mitään. Se hyvä jota saadaan aikaan ei ole työväen vaan yrityksen ja sen johdon markkinoinnin ja tuotekehityksen tulosta joihin hommiin korkein johto on antanut siunauksensa. Ilman yritystä nuo työntekijät olisivat työttömiä. Se positiivinen tulos on vain ja ainoastaan yrityksen taloudenpidon ansiota jossa työntekijät tosin ovat auttamassa.
Nykyinen työsopimusjärjestelmä ei ole oikeudenmukainen yrittäjän taholta katsottuna vaikka ponnistellen sen kanssa voi selvitä. Kyllä yrityksellä pitää olla omaan palkkaamaansa työvoimaan nähden mahdollisuus määrittää aina kunkin ansio ja mahdollinen työsuhteen jatkuminen ilman, että sivulliset joilla ei ole vastuuta yrityksestä tulevat puuttumaan yrityksen päätöksiin. Ainakin näissä kohden työehtosopimukset eivät ole tasapuolisia työnantajan näkökulmasta mikä on se tärkeämpi näkökulma koska työnantajan menestys koituu myös palkansaajien menestykseksi jos hommat hoidetaan oikein.
Aikoinaan nähdessäni työni vuoksi moniakin työpaikkoja niin havaitsin monella tasolla paljon tehostamisen tarvetta kun työtä pääsi sivusta katsomaan.
Jos puhutaan rosvoklaanista, niin se on ay mafia ja sen tapa hoitaa asioita. Se on varsinkin laskusuhdanteen aikana todellista ryöstöä koska palkkoja ei voi sopeuttaa markkinoihin. Potkut kun ovat ainoa mahdollisuus, niin se on suoraan sanoen sieltä minne päivä ei paista.
Natsihenkinen nimimerkki extyäkkäri on todella kummallinen olio. Hän vihaa henkeen ja vereen suomalaista työväestöä ja ammattiliittoja. Veri vain pursuaa suupielistä.
Silti hän asuu aamusta iltaan palstalla lukemalla vihaamansa komujen juttuja.!
Hän kirjoittaa vuosikausia yksiä ja samoja juttujaan, pelkkää vihapuhetta.
Hänellä on puolenkymmentä viestipohjaa ja joita pikkuisen muuntelemalla toistaa. Insinööriksi hänen maailmankuvansa on sanoisinko typistynyt ellei rypistynyt. Homotkin häntä vielä kiinnostaa ja laittaa välistä näytille ryhmähomoiluporukkaansa ja on olevinaan homovihamielinen raamattuaatteinen porvari.
Natsit olivat sosialisteja, minä en ole!!!
Et ymmärtäne sanaa VIHA ja mitä se oikeasti merkitsee. En usko missään kirjoittaneeni vihaavan ketään mutta olevani tyhmyydestä nimeltä ay mafia surullinen koska se jarruttaa hyvinvoinnin kehitystä ja on onnistunut meistä monta monta huijaamaan sanoen työskentelevänsä työläisten puolesta. Sitähän se ei tee!
Jos ay mafia todella työskentelisi työläisten puolesta niin se laatisi sopimuksensa tavalla joka mahdollistaisi lähes kaikkien työllistämisen tuloksellisesti. Sopimusten pitäisi elää markkinaehtoisesti koska niinhän yrityksetkin toimivat ja heille on ainoaksi sopeutumiskeinoksi jätetty irtisanomiset mikä ei ole se paras keino kenenkään taholla.
Pakkohan se on kirjoittaa samoja juttuja koska te ette lisää ymmärrystänne missään asiassa vaan jankutatte samoja komumantroja vuosi vuoden jälkeen. Kyllä minä seuraan kirjoittelua ja jos sinäkin kirjoitat jotain järkevää niin saat vastauksen samaan tyyliin.
Sinä haiseva kuona et edes lue viestejäni vaan kuvittelet päässäsi uneksien jotta joku sopii sinun muottiisi vain tietyllä tavalla.
Jos hiemankin ymmärrät lukemaasi niin näet tuon viestipohja olettamasi kuolleena syntyneeksi. Vastaukseni ovat aina sille jolle vastaan. Minun maailmankuvani on laajempi kuin komu-uskovaisen koska minä en tue sitä mihinkään uskontoon vaan olen todellinen vapaa-ajattelija vastoin kuin ne jotka tuon nimen alla yleensä toimivat vaikka ovat todella rajoittaneet sitä aluetta jolla sopii ajatella.
Miks luulet homojen minua kiinnostavan, en tosin tiedä yhtäkään tuntevani ja hyvä niin. Se on kuitenkin varsin epäluonnollinen tapa hoitaa ihmissuhteitaan. Vieläkin 3/4 vuosisadan ikäisenä tytöt (20 - 70) ovat mieleen joskin niiden kiinnisaaminen on päivä päivältä hankalampaa, ovatten liian vikkeliä!
Natsit eivät nyt todellakaan koskaan olleet mitän sosialisteja. Vaan äärioikeistolaisia fasisteja.
Ja ihan kaikki se jatkuva häiriköintisi ja trollailusi on ollut ihan aina vain pelkkää vihapuhetta. Et sinä nyt tuolle mainitsemalleni asialle koskaan yhtään mitään nyt mahda.
Ja olet todellakin nyt aika erikoinen persoona palstarollina kun perustat kaikki häiriköintisi pelkästään vaan vihapuheen varaan. Toinen vaihtoehto on se, että olet nyt vain niin saatanan tyhmä sieltä nupistasi, ettet itse edes lainkaan ymmärrä edes syyllistyneesi mihinkään vihapuheen levittämiseen.
ja onneksi nyt tämä suomalainen ay-liike vahvistuu vain entistä enemmän. Ay-liike on suomalaisen työväestön kaikista suurin ja paras turva työelämän pyörteissä.
.
Natsit olivat kansallissosialisteja! Siitä tuo sana natsikin tulee lyhenteenä sen saksalaisesta muodosta. Tässä hieman tietoa:
"Kansallissosialistinen Saksa eli natsi-Saksa, joskus myös Kolmas valtakunta ja vanhemmissa lähteissä Hitler-Saksa, tarkoittaa vuosien 1933–1945 aikaista Saksan diktatuuria, jota hallitsi Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue NSDAP johtajanaan Adolf Hitler."
Natsi nimitys juontaa tähän. "Kansallissosialismi (saks. Nationalsozialismus)" = Natsi.
Joko tuli selväksi? On se kummaa kun yhden sortin sosialismiin kallellaan oleva ei tiedä maailmasta mitään! Taitaa sosialismi sokeuttaa! Yhdessähän kommunistinen ja kansallinen sosialismi alkoivat II maailmansodan kun kummallakin oli himo vallata koko maailma oman uskontonsa toimipaikaksi. Onneksi molemmat lopulta epäonnistuivat ja saimme pitää vapauden. Nuo molemmat kun olivat vapautta rajoittavia poliittisia uskontoja.
Sinä harrastat vihakirjoittelua, esim "Natsihenkinen nimimerkki extyäkkäri on todella kummallinen olio. Hän vihaa henkeen ja vereen suomalaista työväestöä ja ammattiliittoja." Koska tuossa vain välimerkit ovat reali maailmaa niin se on vihakirjoitus pahimmasta päästä. Minun kirjoittamanani et moista löydä sillä yleensä kykenen perustelemaan sen mitä kirjoitan joko heti tai tarvittaessa mutta te komuloiset ette yleensä ole siihen tähän mennessä koskaan kyenneet!
Tarkoitatko 200'000 työttömällä jotta noin paljon ay mafia on vahvistunut? Vai mihin mahdat viitata tuolla vahvistumisella?
Taas sain sinut hermostumaan todella helposti nopeasti. Ja sitten tämän jälkeen sinä kirjoitteletkin taas ihan mitä sattuu.
Sinä se olet nyt vain aivan liian helppo vastus meille normaaleille suomalaisille ihmisille. Ei siinä tuo itsekehusi kyllä auta koskaan yhtään mitään.:-))) TSEMPPIÄ!!
Sinua näyttää v-tuttavan, minua ei tässä mielessä.
Aina se kuitenkin sellainen tuore kakskymppinen olisi vahallekin miehelle mukava seuralainen! Tuppaavat vaan olemaan liian vikkeliä!
Olemme pulassa jos sinä esität normaalia! Pahan kerran pulassa!
Aivan turhaa on selittelysi.
Eihän tässä tarvinnut nyt mitään muuta kuin laittaa hiukan provosoitu kirjotus sinulle jossa täysin kyseenalaistetaan jorinasi ja hiukan arvostellaan sitten päälle vielä sinun älykkyytäsi.
Tiesin kyllä täysin etukäteen sinun vetävän "herneet nenääsi" kirjoiuksestani.
Joten sinua nyt vain taas kerran "kusetettiin" todella rankasti. Ja ihan itse nyt hyppäsit sinne kuuluisaan kuoriämpäriin pyörimään.:-)))
Mutta lupaan kyllä "kusettaa" sinua aina myös jatkossa.
Yrittäisit edes kyseenalaistaa niin saataisiin aikaan keskustelua mutta kun et kykene muuhun kuin aivopieruihin. Yrittäisit edes samalla kun sitä kuoriämpäriäsi pyörittelet.
Nytkään kaikesta yrittämisestäsi huolimatta et ole kyennyt kyseenalaistamaan mitään mitä olen kirjoittanut.
Jos kirjoitat minun esittävän jaskaa, kirjoittavan palturia tai mitä hyvänsä niin sillä ei ole merkitystä ellet kykene kertomaan mikä kirjoituksessani on palturia, miksi se on sitä ja mikä olisi mielestäsi todellinen oikea mielipide asiasta. Tuohon et kykene vaan tyydyt muiden komuloisten tapaan aivopieruihin ja kuvittelet jotain sillä ilmaisseesi. Olethan sinä ilmaissut mutta vain oman tyhmyytesi!
Minun kusettamiseni vaatii faktaa ja sitä et ole löytänyt miesmuistiin!
Ihan kaikki jorinasihan täällä on aina täysinkyseenalaistettu ja ihan aina todettu vain pelkäksi valheeksi jo yli kymmenen vuoden ajan.
Ja sinut nimimerkki extyäkkäri on nyt sitten vain julistettukin tämän palstan kaikista suurimmaksi ja pahimmaksi palstahäiriköksi ja trolliksi jonka jorinoilla ei ole koskaan minäänlaista merkitystä yhtään missään.
Ette kuitenkaan ole niitä todella kyseenalaisiksi esittäneet koska se vaatisi perusteluja sekä sen selvittämistä miten asia oikeasti on. Tuo tosin ehkä kertoisi jottet edes ole ymmärtänyt lukemaasi joten pyrit kiertelemään silitysten avulla jottet joudu selventämään tyhmyyttäsi kaikille.
Kerro nyt muutama esimerkki, vaikka vain vaivaiset viisi (5) noista kyseenalaisista jutuista ja kerro myös mikä on sinun niin kirkas ja puhdas ja järkevä kantasi siihen asiaan. Se on nyt kaiken tuon syyttelyn jälkeen vähin mitä voit tehdä.
Muutoinhan olet pelkkä mutu komuloinen joka ei edes itse tiedä mitä ajattelee mutta pitää varmana, että ainakin kaikki muut ovat väärässä, elleivät hoe niitä samoja komumantroja joita sinä olet oppinut hokemaan.
Ethän sinäkään nyt ole koskaan perustellut yhtään mitään. Ei se että vain sinä itse väität niin, auta sinua nyt yhtään mitenkään kyseisen asian suhteen kaikki muut palstalaiset kumminkin ovat aina täysin eri mieltä kuin sinä kyseisestä asiasta.
Sinähän nyt vain pelkästään kerrot pelkkiä omia henkilökohtaisia mielipiteitäsi muka jonkinlaisena faktana, mitä ne sinun omat mielipiteesi eivät todellakaan koskaan ole.
Joten ei nyt kukaan koskaanyhtään missään ota noita sinun palstalle suoltamiasi jorinoita mitenkään tosissaan.
Sinä kun olet vain se tämän palstan kaikista suurin ja pahin palstahäirikkö ja trolli jollekka ihan aina nauretaan vain päin naamaa.
Mitä mielipidettäni en ole perustellut? Kerro se niin teen sen uudelleen! Olen voinut tehdä sen jo ammoin koska te jankutatte samoja asioita niin eivät ne vastineetkaan muutu mutten joka kerta lähde itsestäänselvyyksiä uudelleen perustelemaan.
Kun kaikki tiedämme italian/Sisilian mafian toiminnan kun se uhkailee ja kiristää niin siitä johtuen aloin käyttää ilmaisua ay mafia koska se toimii samalla tavalla uhkaillen ja kiristäen työnantajia. Teidän rosvojoukkonne alkoi EK mafian mutta ei kysyttäessäkään ole kyennyt kertomaan mihin uhkailuihin tai kiristykseen he sen nimittelyn ovat sitoneet. Tämä mafia esimerkki on hyvä esimerkki siitä miten te komuloiset metkitte kuin papukaijat kun oma nuppi ei mitään uutta kykene luomaan.
Elikkä mitä jorinoitani, jotka eivät ole itsestään selvyyksiä, mielestäsi en ole sinulle ja muille komutolloille selvittänyt? Nyt vaan kertomaan tai saat hävetä valehtelijan häpeää!
Kyllä sinä nyt sitten joudut perustelemaan ihan kaikki mielipiteesi uudestaan yli kymmenen vuoden ajalta, jotta uskottavuutesi uskottavana kirjoittajana nousisi edes sille siedettävälle tasolle. Nythän sinä olet uskottavana kirjoittana sitä täysin alimmasita kastia.
Joten aikamoiset talkoot sinulla on nyt sitten edessäsi.:-)) TSEMPPIÄ!!!
Ja teehän nyt sitten vain heti ay-liikkeestä rikosilmoitus viranomaisille jos se kerran sinun mielestäsi on syyllistynyt laittomiin rikoksiin. Mutta varaudu siihen että viranomaiset nauravat sinut pihalle ja käskevät painua sinun helvettiin siitä häiriköimästä viranomaisia.:-)))
Ja nyt myös sen marxilaisen riistosi kanssa sinä juuri töppäsit aikoinasi niin paljon ja pahasti. Että sinulle nauretaan täällä sen takia vieläkin ihan päin naamaa.:-)))
Aloituksen analyysi on oikea.
Sipilän hallituksessa persujen hyväksymä hallitusohjelma koki vararikon. Sipilä ja Orpo lähtivät karkuun peläten kansan tuomiota. Tuomio tuli kuitenkin.
Sipilän hallituksen omituisuus on siinäkin, että se aiheutti tuhansien yritysten kuoleman.
HEI! Onkohan nyt HYVÄ ASIA se, kun NATSIKOMUT eli STALINISMUS ET LENINISMUS on täysin sama asia kuin RASCISMUS ET FASCISMUS?
Mitä nyt PartaCusi haluaa sanoa suuressa viisaudessaan esimerkiksi siitä asiasta kuin KORKKIRUUVITEORIA tai vielä sellaisesta Materialistinen Filosofia rs:stä, joka pohjautuu Suhteellisuusteoria, AIKA-AVARUUS ja Neliulotteinen Professori Zöllnerin GEOMETRIA rs:ään?
Niin ja mitä mieltä nyt PartaCusi on todella sellaisesta asiasta kuin Materialistinen Filosofia ja Sosiologia DN LD rs:stä? Nyt DN LD rs on sama asia kuin DIALECTICA NATURALIS eli LUONNON DIALEKTIIKKA DN LD rs. Niin ja nyt DN LD rs:n tietoteorian lausepuun peruslause on aina muotoa A)AINE-MATERIA(MASSA) sekä B)Kolmiulotteinen Luontoavaruus eli GEOMETRIA ja N-ulotteinen Kategoria- eli LAATUAVARUUS.
Onhan nyt olemassa vielä sellainen HYVÄ KYSYMYS, että mikä voisi nyt olla sellaisen Materialistinen Filosofia rs:n tietoteorian lausepuun peruslause, joka pohjautuu tai perustuu Suhteellisuusteoria, AIKA-AVARUUS ja Neliulotteinen Professori Zöllnerin GEOMETRIA rs:ään, kun se ei voi takuuvarmasti olla sama kuin DN LD rs:n. Onkohan nyt ainoa mahdollinen tietoteorian lausepuun peruslause se sama, joka on nyt myös OBJEKTIIVINEN IDEALISMI rs:n siis todellakin A)HENKI-KÄSITE sekä B)N-ulotteinen Luontoavaruus ja N-ulotteinen Kategoria- eli LAATUAVARUUS?
Jos nyt Materialistinen Filosofia ja Objektiivinen Idealismi rs:llä on todellakin sama tietoteorian lausepuun peruslause siis A)HENKI-KÄSITE sekä B)N-ulotteinen Luontoavaruus ja N-ulotteinen Kategoria- eli Laatuavaruus, niin nyt on olemassa ainakin sellainen HYVÄ KYSYMYS, että mitä nyt todella tarkoittaa Materialistinen Filosofia? Mehän nyt Arvoisa Toveri PartaCusi voimme sanoa ainakin sen asian, että ei ole olemassa sellaista FILOSOFIA ja NATUROLOGIA rs:ää kuin Materialistinen Filosofia, sillä on olemassa vain ja ainoastaan Idealistinen Filosofia ja tämän alaosastot Objektiivinen Idealismi ja Subjektiivinen Idealismi.
PS Miten meidän nyt pitää suhtautua Luonnon Dialektiikka DN LD eli DIALECTICA NATURALIS DN LD rs:ään ja vielä tämän DN LD rs:n tietoteorian lausepuun peruslauseeseen A)AINE-MATERIA(MASSA) sekä B)Kolmiulotteinen Luontoavaruus eli GEOMETRIA ja N-ulotteinen Kategoria- eli LAATUAVARUUS? Niin ja vielä VIIVA, PINTA-ALA ja TILAVUUS.
Kempeleen Ketku Juha Sipilä kävi todella kalliiksi suomalaisille veronmaksajille. Hän poltti yli puoli miljardia euroa sote-sekoiluihinsa. Niillekin rahoille olisi aivan varmasti ollut parempaakin käyttöä meidän suomalaisten hyväksi.
Sipilä jatkaa uhriutumista samalla tavalla kuin Perussuomalaisten Huhtasaari opinnäytetyön väärentämisessä.
Pelko kansalaisten tuomiosta pakotti poliittiseen kikkailuun. Sama Kokoomuksen suunnalla. Soinin Siniset ovat turhake.
"Työttömien perusturvan taso on heikentynyt tällä hallituskaudella - toimeentulotuen merkitys talouden paikkaajana kasvanut.
Työttömien perusturvan taso on heikentynyt tällä hallituskaudella. Työttömien perusturvaa ovat heikentäneet työttömyysetuuksiin ja yleiseen asumistukeen tehdyt leikkaukset ja aktiivimallista johtuva etuuksien alentaminen, selviää Perusturvan riittävyyden arviointiraportista 2015–2019."
https://thl.fi/fi/-/tyottomien-perusturvan-taso-on-heikentynyt-talla-hallituskaudella-toimeentulotuen-merkitys-talouden-paikkaajana-kasvanut?redirect=https://thl.fi/fi/etusivu?p_p_id=101_INSTANCE_tcsSJTqcGl0N&p_p_lifecycle=0&p_p_state=normal&p_p_mode=view&p_p_col_id=column-2-1-3&p_p_col_pos=1&p_p_col_count=2&fbclid=IwAR0m9x8o4a4UObgYyzEbnPHjxvP8T7MKdhnwsZIq18NJfEg3GUhDrbsEyU4
Työttömien perusturva ei ole iso asia koska vain tollo on useamman kuukauden työttömänä!
Jos työpaikkaa ei saa niin se vain osoittaa ettei kyseinen henkilö ole tässä ajassa eikä ole pitänyt huolta ammattinsa uusista suunnista eikä hankkinut uutta ammattikoulutusta jos entinen näyttää auringonlaskun alalta.
Itse olen aikoinaan kouluttautunut kahteen ammattiin, en oikein ollut ensimmäiseen tyytyväinen ja siksi lähdin uudelle uralle.
Yrityksessäni useampi henkilö opiskeli työn ohella insinööritutkinnon iltaopistossa tai nykyisin korkeakoulussa, osa jäi meille mutta kaikkia emme kyenneet palkkaamaan insinöörin hommiin. He saivat työpaikan muualta.
Koko työiän aikainen koulutus on tärkeää ottaa omaan ohjelmaansa ja nytkin olisi koodarin paikkoja tuhansia jos vain osaisi koodata. Minä en enää halua koska olen vanha ukko ja pärjään näinkin mutta työttömät ovat vaarassa suistua kurjuuteen jos eivät ryhdistäydy!
Taas se extyökkäri satuilee. Ei järjen hiventäkään sen jutuissa.
Mikä siinä oli satua? Se on faktaa eletystä elämästä ja siitä miten siitä selviää ilman mafian orjuutta ja vielä voittaa/ansaitsee hyvinvoinnin.
Et kykene yhtäkään kirjoittamaani lausetta tuossa osoittamaan muuksi kuin mahdollisuudeksi parempaan elämään omin voimin! Se on sitä mikä sen hyvinvoinnin oikeasti luo niille jotka siihen satsaavat. Jos jäät odottamaan muiden hyvinvoinnin sinulle kantavan niin ne ajat, jos niitä koskaan on ollutkaan, ovat ohi!
Sinä kun joudut kilpailemaan noiden nousevien kurjuutta niskastaan karistavien perin lukuisten kehittyvien maiden työläisten kanssa. Ilman suurempaa tietämystä häviät heille!
Kerro nyt sitten mikä se totuus oli minun satuiluni puitteissa! Et yhtäkään kohtaa kyennyt muuksi osoittamaan kuin mitä olin kirjoittanut!
Jos työtön ei mene työhön tai ei ala opiskella uuteen ammattiin hän on tollo. Työ kun on ainoa sallittu sosiaaliturva terveelle työikäiselle!
Kyllähän nyt ihan aina työtön menee toihin jos se työpaikka vain löytyy työttömälle.
Se on nykyään vain todella outoa ja kummallista kun nämä tyyönantajat eivät nyt lainkaan edes halua työllistää työttömiä työnhakijoita yhtään mitenkään.
Ja juuri tästä kertomastani tosiasiasta nämä Suomen suuret työttömyysluvut juuri johtuvatkin. Ei mistään muusta.
Markkinat ratkaisevat paljonko työllistetään. Jos nykyinen henkilökunta riittää täyttämään markkinoille riittävän määrän tuotteita niin ei voida palkata lisää koska heille ei ole työtä jolla he ansaitsisivat palkkansa.
Olisikin parannettava markkinakelpoisuutta tuotyteillemme jolloin saataisiin ainakin jokin verran lisää työpaikkoja. Kannattaa alkaa miettimään siellä ay mafiosojen illanistujaisissa miten tuotteiden ja palveluiden hintoja saataisiin markkinakelpoisimmiksi!
Uskon työpaikkojakin saatavan jos niitä osaa oikein perustein hakea. Siinä on pantava itsensä likoon ja valmistauduttava osoittamaan olevansa palkkansa arvoinen. Nykyisessä tilanteessahan niitä ay lusmuja on jo riittävästi eikä niitä tarvita enää lisää. Tarjoa itseäsi vaikka yrittäjätyyliin suorituspalkalla niin siitä se alkaa.
Määki vaan kuuskymppinen aattelin lähtee opiskeleen lääkäriks. Näitä ulkomaisia kokoomuksen hyväksymiä omavalvontakoulutuksia saa 1000€:lla(2vko), johtuen koulutuksen tehokkudesta/laadusta. Tervetuloa extyökkäri potilaakseni. Ajanvaraus(ei jonotusta) neurologille 1.1.2025 klo. 14.00
Veli on lekuri ja poika, joten kiitos vaan tarjouksesta!
Apua siis löytyy omasta takaa.
melko varmasti nyt Esperi Care, Attendo ja kumppanit antavat Sipilälle nyt se niin sanotun "kultaisen kädenpuristuksen",:-)))
komuleilla kamala hätä ja kak*t housuissa...
se kankesi jonka kanssa kävit kesällä jo vihilläkin on löytänyt itselleen jo toisen muijan, paremman kuin sinä.:-))
vain itsesi kohdalla;
"morjens_hintti"
Noin aloitat päiväsi peilin kanssa. Ei kiinnosta.
Sipilä ja Kokoomus aikovat kiertää vastuunsa pahoita töistään uhriutumalla.
Sodassa Sipilän hommaa sanottaisiin rintamakarkuruudeksi.
Sipilä lähti luikkimaan kun tuli alkoi polttaa persuuksissa.
Palstalla makaileva emäpersu riehuu sosiaaliturvan poistamisen puolesta. Ääni on kuin ss-asevelikerhon aatevarastosta.
Kokkaripersuilla pasmat kulkeutuvat takapuoliosastolle.
Sitä saa mitä tilaa.
Palstalle kirjoittelevat persuloiset haisevat pahemman kerran. Syykin on selvä.
Järjestäytynyt työväki selätti kapitalistimafian persuloisineen kaksi kertaa.
Rahan valta ei ole kaikkivoipa. Työväen järjestäytynyt voima on miljardejakin euroja vahvempi.
Miksi tulevat tänne tappioitaan itkemään. Itkisivät loukoissaan.
Kapitalistimafia ajoi lopulta hallituksensa karille.
Sipilän kalliit partakarvat
Sillä ne ovat maksaneet jo n. 200-300 miljoonaa euroa meille suomalaisille veronmaksajille. Ja kansa maksaa!