On ihmisiä (näköjään mm. tälläkin palstalla paljonkin), joilla ei pikkupäässä liiku mitään muuta kuin seksiä. Kuulkaahan: elämässä on toki avioliitto, josta seksin saa vasta aloittaa. Ennen avioliittoa seksinsä aloittaneet ovat ennemmin tai myöhemmin elämässä pettyneitä eikä sitä sitten sen 'oikean' kanssa enää pysty saamaan seksistä kaikkea sitä, mitä se kauniisti otettuna voisi antaa. Surullista siis lukuisten ihmisten kohdalla. Myös sairasta seksuaalisuutta on aloittettu yhä nuorempana, kun ei ole saanut ajoissa neuvoja keneltäkään. Jos huomaatte (tai tiedätte) pedofiilien olevan liikkeellä, ilmoituksen voi tehdä esim. poliisille tai Pelastakaa Lapset järjestölle, sivut löytyvät netistä esim. Googlen kautta. Me monet jahtaamme mahdollisia pedofiilejä, joten ette ole turvassa missään. Voitte myös löytää tämänkaltaiseen mahdolliseen sairauteenne suoraan apua esim. rukoilemassa Jeesusta auttamaan. On myös esim. Riku Rinne-sivut jne. sekä terveyskeskus.
löytyy
Seksisairaitakin
102007
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Jep. Jep. Ja muistakaa rajoittaa muitankin elämän valoisia puolia, jotta arjesta tulisi mahdollisimman synkkä.
Olisiko mahdollista että joku perustaisi "Positive Bible Management" konsulttifirman, jossa kehoitetaan löytämään arjen mahtavista hetkistä - seksi, alkoholi, biletys - maksimaalisen nautinnon? Minkä helvetin takia pitää kaikesta löytää se varjo puoli? WAS?
En kerta kaikkiaan jaksa kuunnella tätä peri-Suomalaista schaissea kuinka joku Itä-Köyliöläinen "valaistunut", sivistymätön ja oman pienen ympyränsä omistava maaseudulta jaksaa (a) valvoa muitten tekemisiä siinä pelossa että heillä mahdollisesti olisi nautinnollisempi elämä (b) syöttää tätä uskomatonta paskaa että mitä muut eivät saa tehdä, jotta kaikki olisimme tasaisesti yhtä huonossa jamassa. Ja katin v***t!
Jumala on ihan jees juttu, mutta en jaksa uskoa että sillä on näin ympäripyöreä NEGAATIO päällä josta tulee ulos vain kieltoja ja rajoittavia käskyjä (pois sulkien kehoitukset syödä banaania ja muita hedelmiä)
OLENKO AIVAN VÄÄRÄSSÄ?!?!?!
No en tietenkään hyväksy pedofiliaa, mutta älkää nyt hyvät ihmiset tulko väittämään että seksiä ei ennen avioliittoa kun keskimääräinen ikä avioitumiselle on nousemassa lähelle 30v!
Nim. Kyrpiintynyt kaikenkarvaisiin negatiivisuutta tarjoaviin ihmisiin.
Just niin kuin oisin itekin kirjoottannu:)
mutta voisitko mennä johonkin muualle moralisoimaan.
voisko ylläpito tehdä tämmöisille viesteille jotain sillä nehän ovat ihan off-topic
Duunatkaa aivan oma palsta itsellenne taivastelijat, jossa saatte ladella negatiivisia palautteita toisillenne. Siellä on mahdollisuus keskustella, mitä saatte tehdä keskenänne ja mitä ette (ennen avioliittoa) Minä ainakin aloittelin hommat jo 10 vuotta ennen avioliittoa ja vieläkin maistuu seksi aivan sairaasti, siinä ei jeesuksen perkeleetkään auta. Älkää vaan tunnustako hieroneenne pikku kikulianne tai pimppaanne joskus, koska sehän on syntiä. (tekee vaan niin helvetin hyvää)
M 42 V.
mitä ihmettä oikeesti joku ajattelee sillä että seksiä vasta naimisissa??? mikä idea siinä on?? jeesustelijat voi tosiaankin pitää palstaansa jossain muualla...
mitä sitä täällä saarnaa siitä että kun seksiä harrastetaan ennen avioliittoa, syntiähän sellanen on!! ja pas*at!! menkää vaikka kaduille valistamaan tai kuule jonnekkin muualle koska täällä sitä seksiä ei käytännöässä harrasteta vaan jossain muualla ne 12-13 vuotiaat tytöt menettää neitsyyksiä...
en itsekään tietenkään hyväksy pedofiliaa mutta joku raja täälläki!!!
Onhan se merkillistä, että täällä puhutaan seksistä kun palstojen pääotsikkona on seksi. Itsekin olen kummastellut miksei keskustelu pyöri kiivaana pitsinnypläyksen ja viehekalastuksen viimeisimpien trendien ympärillä.
JOS SINUA NIIN KOVASTI VAIVAA SE, ETTÄ IHMISET KIRJOITTAVAT TÄÄLLÄ SEKSISTÄ NIIN MENE TOKI LUKEMAAN JOTAIN MUUTA! EI TÄÄLLÄ OLE PAKKO PYÖRIÄ!
Hyvä! Iskit asian ytimeen. Pahimpia pervoilijoita ovat itsensä kieltäjät.
Minua ihmetyttää myöskin se, että ihmiset, jotka uskaltavat puhua seksistä, heidät leimataan seksihulluiksi vaikka asia on melkein päin vastoin. Tosi traumaattiset ihmiset eivät pysty asioista puhumaan ainakaan oikeilla nimillä ja niinpä he estyneisyyttään tuhoavat sen toisenkin elämän. Asioista puhuminen osoittaa, että on sinut itsensä ja oman seksuaalisuutensa kanssa. Siinä kyljessä on toisenkin mukavampi elää.
Aivan turha puhua seksin kuulumisesta vain avioliittoon ja perustella jollain jumalansanalla! Miehet keksi avioliiton varatakseen itselleen parhaat(huom PARHAAT!) naiset suvunjatkamista varten. Eli oman edun tavoittelua koko avioliitto! Tänäpäivänä onneksi ihmisistä suurin osa jo näkee läpi tuon uskontohömpän ja harrastaa seksiä juuri sen tai niiden kumppanien kanssa joiden kanssa haluaa! Uskotaan vain jumalaan mutta ei sotketa ihmisten asettamia "omistusrajoja" hyvään parisuhdeseksiin!
Kohta sieltä tulee jonkun peräkamarissa valaistuneen kommentti että jumala tuli myöhemmin opettamaan ja ohjaamaan meitä syntisiä kapealle tielle ja sen vuoksi sääti idiootti-ihmisille avioliiton.
Ja paskat! Uskon Jumalaan kaikkivaltiaaseen, mutta Jumala ei missään kiellä ihmisiltä oikeutta Elämään! Nämä tekopyhät saarnaajat eivät näytä tajuavan sitä mitä Jeesus tarkoitti särkiessään ihmisten tavarat tullessaan temppeliin. Turhat, ihmisten kiellot säätivät ihmiset elämään aivan naurettavaa elämää josta puuttui kaikki hauskanpito. Hän halusi näyttää ihmisille mitä elämä on nauramalla kirjanoppineille, tekopyhille fariseuksille päin naamaa. Jumala haluaa ihmisten olevan hyviä toisille ja elävän täyttä elämää, ei siis aiheuttaen kärsimystä ja tuskaa kieltämällä ja rajoittamalla kaiken! Rukouksen yhteyteen pääsee muullakin keinoin kuin vetäytymällä vuorille. Rukouksen yhteyteen Jumalan kanssa voi päästä toteuttamalla Jumalan sanaa jakamalla siitä iloa muillekin!
Ei seksi ole väärin, eikä irstailu ole väärin, mutta toisen vahingoittaminen on. Harrastakaa siis seksiä ja hauskanpitoa nauttien samalla toisten seurasta!
Jos sä et halua harrastaa seksiä ennen avioliittoa, niin fine - ei vaivaa mua. Mutta älä tule tänne jeesustelemaan! Seksi se vasta ihanaa on... Joten pää kii ja anna muiden nauttia. Pedofiilit on asia erikseen - tietenkin - mutta uskon että suurin osa täälläkin palstalla liikkujista on ihan tavallista seksistä nauttivaa väkeä.