Oletko joskus kokenut, että olet totaalisen yksin?
Omassa elämässäni erilaiset yksinäisyydentunteet ovat tulleet hetkittäin. Lapsuudessakin koin sen joskus. Tunteen, että en kelvannut mukaan tai että ei ollut omaa, hyvää ystävää. Toisinaan valitsin itse metsäretket ilman seuraa tai solahtamisen omassa rauhassa kirjojen maailmaan. Värikäs mielikuvitusmaailma teki yksinolohetkistä valoisia, vähemmän yksinäisiä.
Yläasteella, koulukiusaamisen aikoihin, olisin halunnut ympärilleni suojaavan ihmismassan, jotta yksinäisyyden häpeä ja kipu ei olisi kenenkään silmiin näkynyt. Toisaalta jätin itse ne viimeiset uskolliset koulukaverit, jotta heitä ei takiani kiusattaisi. Jättäydyin heidän seurastaan myös siksi, koska en kestänyt ajatusta, että hekin hylkäisivät.
Vaikka joskus yksinäisyys on ollut vastentahtoista ja haastavaa, on yksinolo usein ollut myös ihana voimavara. Joskus vaellusretkillä irrottauduin porukasta vain, jotta saisin hetkeksi upota maiseman kauneuteen. Tahdoin yhä uudelleen upota siihen ihmeelliseen tunteeseen, miten pieni olenkaan tuon kaiken suuren keskellä.
Olen saanut kokea, että luonnossa Jumala on erityisen lähellä. Jumalan luomistyön keskelle, polun varrelle ja tunturin kupeeseen, olen jättänyt monet huolet, riisunut kipeät surut. Sieltä olen saanut lahjaksi ilon ja luottamuksen.
Sillä onko ihminen koskaan yksin, jos vain ajatuksen päässä on Hän, joka tuntee kaikkien murheet? Kun on olemassa Jumala, joka vastaa silloinkin, kun kukaan muu ei vastaa.
Yksinäisyyden hetkellä olen joskus muistanut Getsemanen puutarhan. Jeesus, joka tiesi ristinkuoleman olevan lähellä, koki puutarhassa sellaista tuskaa, jonka suuruutta on vaikea käsittää. Hän koki yksinäisyyden painon, vaikka vain muutaman askeleen päässä olivat rakkaat ystävät, opetuslapset. Mutta vaikeiden tunteiden keskellä häntä rohkaistiin taivaasta. Hän jaksoi kulkea tien, joka oli hänelle suunniteltu.
Jumala, joka auttoi ja vahvisti omaa poikaansa, auttaa myös meitä. Ja Jeesus, joka kantoi ristillä kaikkein suurimman yksinäisyyden, kantoi siellä myös minun yksinäiset hetkeni. Ja sinun.
Olen saanut kokea, että kaikella ihmisen elämässä on omat aikansa. Jos joskus tuleekin vaikeita aikoja, tulee myös niitä onnellisia. Jos joskus yksinolo on kipeää yksinäisyyttä, voi se toisella kerralla olla toivottu voimahetki. Ja vaikka joskus joutuisi kokemaan sen, että ympärillä ei ole yhtään ystävällistä katsetta, Jumalalla on varaa antaa myös ne rakastavat läheiset.
Sitä toivon sinullekin, joka juuri nyt koet, että olet liian yksin. Toivon, että saisit kokea, että sinullekin vastataan - ajallaan. Toivoisin, että saisit kokea yksinolon vapaaehtoisena ilona, lempeänä ja hoitavana, voimaannuttavana. Ja että taas oikealla hetkellä saisit lähellesi suojaavat kädet, ilon ja avun, jota kulloinkin tarvitset.
Omassa elämässäni erilaiset yksinäisyydentunteet ovat tulleet hetkittäin. Lapsuudessakin koin sen joskus. Tunteen, että en kelvannut mukaan tai että ei ollut omaa, hyvää ystävää. Toisinaan valitsin itse metsäretket ilman seuraa tai solahtamisen omassa rauhassa kirjojen maailmaan. Värikäs mielikuvitusmaailma teki yksinolohetkistä valoisia, vähemmän yksinäisiä.
Yläasteella, koulukiusaamisen aikoihin, olisin halunnut ympärilleni suojaavan ihmismassan, jotta yksinäisyyden häpeä ja kipu ei olisi kenenkään silmiin näkynyt. Toisaalta jätin itse ne viimeiset uskolliset koulukaverit, jotta heitä ei takiani kiusattaisi. Jättäydyin heidän seurastaan myös siksi, koska en kestänyt ajatusta, että hekin hylkäisivät.
Vaikka joskus yksinäisyys on ollut vastentahtoista ja haastavaa, on yksinolo usein ollut myös ihana voimavara. Joskus vaellusretkillä irrottauduin porukasta vain, jotta saisin hetkeksi upota maiseman kauneuteen. Tahdoin yhä uudelleen upota siihen ihmeelliseen tunteeseen, miten pieni olenkaan tuon kaiken suuren keskellä.
Olen saanut kokea, että luonnossa Jumala on erityisen lähellä. Jumalan luomistyön keskelle, polun varrelle ja tunturin kupeeseen, olen jättänyt monet huolet, riisunut kipeät surut. Sieltä olen saanut lahjaksi ilon ja luottamuksen.
Sillä onko ihminen koskaan yksin, jos vain ajatuksen päässä on Hän, joka tuntee kaikkien murheet? Kun on olemassa Jumala, joka vastaa silloinkin, kun kukaan muu ei vastaa.
Yksinäisyyden hetkellä olen joskus muistanut Getsemanen puutarhan. Jeesus, joka tiesi ristinkuoleman olevan lähellä, koki puutarhassa sellaista tuskaa, jonka suuruutta on vaikea käsittää. Hän koki yksinäisyyden painon, vaikka vain muutaman askeleen päässä olivat rakkaat ystävät, opetuslapset. Mutta vaikeiden tunteiden keskellä häntä rohkaistiin taivaasta. Hän jaksoi kulkea tien, joka oli hänelle suunniteltu.
Jumala, joka auttoi ja vahvisti omaa poikaansa, auttaa myös meitä. Ja Jeesus, joka kantoi ristillä kaikkein suurimman yksinäisyyden, kantoi siellä myös minun yksinäiset hetkeni. Ja sinun.
Olen saanut kokea, että kaikella ihmisen elämässä on omat aikansa. Jos joskus tuleekin vaikeita aikoja, tulee myös niitä onnellisia. Jos joskus yksinolo on kipeää yksinäisyyttä, voi se toisella kerralla olla toivottu voimahetki. Ja vaikka joskus joutuisi kokemaan sen, että ympärillä ei ole yhtään ystävällistä katsetta, Jumalalla on varaa antaa myös ne rakastavat läheiset.
Sitä toivon sinullekin, joka juuri nyt koet, että olet liian yksin. Toivon, että saisit kokea, että sinullekin vastataan - ajallaan. Toivoisin, että saisit kokea yksinolon vapaaehtoisena ilona, lempeänä ja hoitavana, voimaannuttavana. Ja että taas oikealla hetkellä saisit lähellesi suojaavat kädet, ilon ja avun, jota kulloinkin tarvitset.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Vl-perheessä koin yksinäisyyttä, vaikka sisaruksia on edelleenkin paljon. On heitäkin, jotka pitävät yksinoloa tervetulleena asiana. Jotkut erottelevat käsitteet yksinäisyys ja yksinolo.