Kielikuvat, "lehmänkaupat" ja "markkinamalli" ja niiden viljely asioiden tekemisen sijaan kaatoivat soten. Valheelliset kielikuvat, jotka ruokkivat mielikuvia.
Kielikuvia viljelee myös toimittajat. Eilinen launataiaamun lähetys YLE:n ykköskanavalla oli yksi esimerkki, jossa Auvinen näytti värinsä Sipilän haastattelussa. Soinin nimitys poliittisista toimittajista "pässinpäät" on osuva ja sopi myös eiliseen. Kukaan toimittaja ei uskonut, että Sipilä on sanojensa mittainen mies. Tulos tai ulos ei ole sanahelinää. Se muuttui todeksi Sipilän erotessa. Kenellä muulla olisi ollut siihen munaa? Insinöörit eivät harrasta populismia.
Kielikuvista. Insinööri ja uskon mies ei tee lehmänkauppoja vaan menee asiat edellä. Markkinamallia käytännössä on jo nyt 1500 ulkoistettua hoivakotia, palvelusetelit, alihankittu dialyysihoito ja yksityiset päiväkodit. Todellisuutta on 20-30 päivän odotusajat terveyskeskuksessa sekä hoivakotien kunnallisten ja ulkoistettujen huono hoiva. Ulkoistusta tehdään kiihtyvään tahtiin holtittomasti.
Populismi on suomeksi valehtelua. Siihen oppositio sortui kielikuvia viljelemällä. Aikaa oli kaksi vuotta käsitellä sote-lakiesitykset, riittävästi. Sote-valiokunta kuuli yli 1000 asiantuntijaa, riittävästi. Eduskunnalla ei ollut kykyä kehittämiseen eikä päätöksentekoon. Kykyä oli jarruttamiseen ja populismiin. Sipilän sanoin; kerrostalon putkiremontti pitää tehdä. Sen viivästyttäminen vain pahentaa asioita.
Opposition vastuu tässä asiassa on suuri. Jotenkin sen pitää näkyä vaaleissa. SDP:n romahdus on yksi tulema. Valheen kupla on puhjennut. Valehtelijoilla ei ole asiaa hallitukseen. Siellä tarvitaan kykyä.
Valheelliset kielikuvat kaatoivat soten
3
143
Vastaukset
- totuusesiin
Uudistuksen määrätietoinen jarruttaminen on ollut yhteiskunnan suuri tappio ja häpeällistä SDP:lle, Vasemmistoliitolle ja Vihreille. Sote kaatui todellakin valheellisiin kielikuviin maakunta- ja markkinamallista. Kun on niitä kolme ja puoli vuotta jauhanut, niin oppositiopuolueiden kannattajat ovat alkaneet itsekin uskomaan tuohon populismiin eli valheeseen.
https://www.suomenmaa.fi/?app=NeoDirect&com=6/23/480564/0202e14ea8&utm_source=Suomenmaa - päivän uutisotsikot&utm_medium=email - järkikäteen
Palvelusetelit ovat markkinamallia.
- hite-sommeli
Kukahan "älykkö" keksi termin sote-himmeli? Aivan kuin nykyinen kuntayhtymämalli ym. olisi jotenkin selkeämpi. Niin vain julkisuudessa otettiin tämäkin käyttöön ilman kritiikkiä. Tarkoituksella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien1032390- 2251986
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes1761772Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta
Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.1031349- 411335
- 1221128
Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?
😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo277862Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli5172790kW kulutus
Joku kirjoitti sellaisesta tehomaksuaiheen yhteydessä. Tuollainen kulutushan vaatisi pääsulakkeiden kooksi jo vaikka mit181713Vanhemmassa miehessä
on sellaista elämän mukana tullutta viehättävää charmia. Hän paranee iän myötä niinkuin hyvä viini tai juusto! Tuli tuo51700