Opposition valheelliset kielikuvat kaatoivat soten

enhaluaollamukana

Kielikuvat, "lehmänkaupat" ja "markkinamalli" ja niiden viljely asioiden tekemisen sijaan kaatoivat soten. Valheelliset kielikuvat, jotka ruokkivat mielikuvia.

Kielikuvia viljelee myös toimittajat. Eilinen launataiaamun lähetys YLE:n ykköskanavalla oli yksi esimerkki, jossa Auvinen näytti värinsä Sipilän haastattelussa. Soinin nimitys poliittisista toimittajista "pässinpäät" on osuva ja sopi myös eiliseen. Kukaan toimittaja ei uskonut, että Sipilä on sanojensa mittainen mies. Tulos tai ulos ei ole sanahelinää. Se muuttui todeksi Sipilän erotessa. Kenellä muulla olisi ollut siihen munaa? Insinöörit eivät harrasta populismia.

Kielikuvista. Insinööri ja uskon mies ei tee lehmänkauppoja vaan menee asiat edellä. Markkinamallia käytännössä on jo nyt 1500 ulkoistettua hoivakotia, palvelusetelit, alihankittu dialyysihoito ja yksityiset päiväkodit. Todellisuutta on 20-30 päivän odotusajat terveyskeskuksessa sekä hoivakotien kunnallisten ja ulkoistettujen huono hoiva. Ulkoistusta tehdään kiihtyvään tahtiin holtittomasti.

Populismi on suomeksi valehtelua. Siihen oppositio sortui kielikuvia viljelemällä. Aikaa oli kaksi vuotta käsitellä sote-lakiesitykset, riittävästi. Sote-valiokunta kuuli yli 1000 asiantuntijaa, riittävästi. Eduskunnalla ei ollut kykyä kehittämiseen eikä päätöksentekoon. Kykyä oli jarruttamiseen ja populismiin. Sipilän sanoin; kerrostalon putkiremontti pitää tehdä. Sen viivästyttäminen vain pahentaa asioita.

Opposition vastuu tässä asiassa on suuri. Jotenkin sen pitää näkyä vaaleissa. SDP:n romahdus on yksi tulema. Valheen kupla on puhjennut. Valehtelijoilla ei ole asiaa hallitukseen. Siellä tarvitaan kykyä.

2

<50

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Opposition valheelliset kielikuvat kaatoivat soten"

      Ai niinkö se olikin.

      Minä kun luulin, että ongelmana oli tusinoittain perustuslain kanssa oleva poukkoilu ja Sipilän banaanivaltiomainen hallintatapa.

    • totuudentorvisoi

      Uudistuksen määrätietoinen jarruttaminen on ollut yhteiskunnan suuri tappio ja häpeällistä SDP:lle, Vasemmistoliitolle ja Vihreille. Sote kaatui todellakin valheellisiin kielikuviin maakunta- ja markkinamallista. Kun on niitä kolme ja puoli vuotta jauhanut, niin oppositiopuolueiden kannattajat ovat alkaneet itsekin uskomaan tuohon populismiin eli valheeseen.

      https://www.suomenmaa.fi/?app=NeoDirect&com=6/23/480564/0202e14ea8&utm_source=Suomenmaa - päivän uutisotsikot&utm_medium=email

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      35
      1759
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      79
      1321
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1271
    4. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      13
      1156
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1065
    6. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      93
      970
    7. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      74
      969
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      147
      781
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      52
      742
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      717
    11. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      55
      663
    12. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      659
    13. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      27
      648
    14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      43
      635
    15. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      634
    16. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      618
    17. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      50
      599
    18. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      597
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      94
      596
    20. 46
      573
    Aihe