Tähän johti EU-jäsenyys

Kiitos-sipiläkin

IPU varoitti kansaa 1994 EU-jäsenyyden ongelmista. Tuskin mikään näistä varoituksista meni pieleen. Sensijaan on paljastunut koko joukko asioita joista ei kerrottu suomalaisille ennen äänstystä joka lopulta olikin demokratian irvikuva perustuslakiin nähden.Vallassa oli klikki jonka toiminta näytti mafian teoilta.Eduskunta jopa päätti pienellä enemmistöllä koko asiasta johon peruslaki vaati 5/6 osan enemmistön.Kun myös EU hyväksyi tämän huijauksen niin monelta meni usko lopullisesti demokratiaan heti.
Suomessa pistettiin liikkeelle kaljarallin kupeessa täysremontti kaikilla aloilla ja on tuhottu kaikki mikä oli saatu aikaiseksi ja säästetty sukupolvien aikana. Valtaan nousivat yritykset joita EU suosi varastamalla kansalta rahat mitään kysymättä tähän suuruudenhulluun ja kannattamattomaan toimintaan. Eduskunnasta tuli yritysten bulvaani joka työnsi nille rahaa tolkuttomasti keräten rahat velkaannuttamalla kansan rutiköyhäksi. Samaa periaatetta käytetään joka asiassa välittämättä mitään seurauksista. Nyt on vuorossa ihmisten terveys ja henki. Nillä ei tietysti ole mitään arvoa kun yritysten pörssikurssi määrää mitä tehdään jotta voitot pörssissä kasvavat. Puolueet eivät edes huomaa mitään kun ovat kaikki mukana pelissä.
Puolueväki ja niiden neuvonantajat puskevat Sotea läpi harmaan kiven huomaamatta todellisuutta jossa jo sadat tuhannet ovat kuolleet viimeisen 10 vuoden aikana turhan aikaisin . Lääkäritkin ovat mukana kehittelemässä eutanasiaa kuin hitlerin joukot.Vanhusten hoito muistuttaakin keskitysleirien toimintaa .Tämäkö on se EU johon enemmistö meidät halusi vai petkuttiko kansa itseään?
Kun katselee yritysten voittoja ja pörssin tuloksia vuosien varrella,huomaa että on keksitty kone joka tuottaa joka vuosi lähes yhtä paljon voittoa,oli sitten kyseesä nousu-,lasku- tai talousromahdusvuosi. Markkinataloudessa tämä ei ole mahdollista vaan tähän tarvitaan valtion tukia muodossa josta ei saa puhua. Rahaa siirretään vuosittain tulonsiirtoina yrityksille ja puolueet vievät rahat tukiaisina yrityksilleen .Kansa köyhtyy pikkuhiljaa ja ahneus johtaa lopulta umpikujaan koska mitään työtä ei kannata tehdä suurten pörssivoittojen takia.Puuhastellaan bittien kanssa ja teetetään työt vierastyövoimalla.Kansa löhää etelän auringossa 30 kertaa vuodessa joka merkitsee siis monien kuukausien lomaa vuodessa turistia kohti. Kepun sipilä laatii kiky sopimuksia vaikka yksinkertaisinkin ajattelija käsittää että Suomi on tuhottu laikuuteen jota sipilä ylläpitää miljarditukiaisillaan ja lumenluontiarmeijallaan.

8

168

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näinsehommamenee

      näin jälkeenpäin todettuna
      muistakaa tämä tänään

      betoni murtuu rauta ruostuu teräs taipuu hermo brakaa
      haho pitää
      googlaile
      Isis-Sanna Suomeen? kommentoi

    • ihan_sama

      Juu ipussa on uskollisia alkuaikojen höröjä, jotka eivät tajua että johto viettää pelkkään globalisaatioon ja perusteelliseen cvenäjäpalvontaan, kerholaiset kurjaan köyhyyteeen ja orjuuteen.

      Luonto karsii tätä joukkoa jo nykyisin rankalla kädellä, eikä uusia höynäytettäviä tule, vasrsinkaan kun ne parhaat saarnamiehetkin on menneet mannan majoille ja uudet on pelkkiä piupau leikkipoliitikkoja joista ei ole yhtään mihinkään, jos ei sitten karkota entisiäkin jäseniä.

      Ipu katoaa luontojaan ja antaa tilaa toisille, paremmilleen ja huonommilleen, mutta kansa tietää kenet se valitsee, ja missään gtapauksessa se joku ei ole itsensä muiden ylpuolelle korottava elostelijanarsisti.

    • pthyiipuli

      25 vuotta saamatta aikaan yhtään mitään muuta kuin oman velan ja katkeria orjia

      • Anonyymi

        Valitettavasti ipulaiset ovat velattomia koska heille opetettiin alusta lähtien talouden perusteet. IPU on myös toiminut siten ettei työnnä pakolla valkoja kansalla toisinkuin muut puolueet. Ipulaiset elävät maailmassa jota enää ei ole. Sen nimi on markkinatalous. Siinä perustana on yksityinen yrittäjyys ja työ joka tehdään omin avuin. Siksi IPU onkin ainoa kommunismia vastustava puolue Suomessa. Lopputuloksesta nähdään mitä muut puolueet kannattavat ja mihin se on johtanut. Olemme rehellisen työn tekijöitä toisinkuin pörssikeinottelijat .


    • Anonyymi

      siksi eusta pitäsi saada uusi kansan äänestys, kun tämä eu on toinen mitä se olisi pitänyt olla alkujaan,

      • Anonyymi

        EUsta ei meidän enää tarvitse välittää.Sehän ulkoisti itsensä jokaisesta asiasta.Euro ollaan muuttamassa digihötöksi jota inflaatio kalvaa arvottomaksi bitiksi.Johtajat heiluvat ja horjuvat maailman tuulissa selkärangattomina.Jos kaikki voivat levittää väärää bittirahaa niin miksemme me suomalaiset siirry takaisin rehelliseen markkaan omassa valtiossa? Meidän ei ole pakko maksaa turistivaltioiden tappiota joittenkin ulkomaisten yritysten takia. Globaalit yritykset ovat aiheuttaneet tämän virusepidemiankin ilmastoa pilanneen toimintansa takia.Ilmakehä ei ole kaatopaikka.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EUsta ei meidän enää tarvitse välittää.Sehän ulkoisti itsensä jokaisesta asiasta.Euro ollaan muuttamassa digihötöksi jota inflaatio kalvaa arvottomaksi bitiksi.Johtajat heiluvat ja horjuvat maailman tuulissa selkärangattomina.Jos kaikki voivat levittää väärää bittirahaa niin miksemme me suomalaiset siirry takaisin rehelliseen markkaan omassa valtiossa? Meidän ei ole pakko maksaa turistivaltioiden tappiota joittenkin ulkomaisten yritysten takia. Globaalit yritykset ovat aiheuttaneet tämän virusepidemiankin ilmastoa pilanneen toimintansa takia.Ilmakehä ei ole kaatopaikka.

        Todellisuudessa ilmakehästä on tehty suurin kaatopaikka johon levitetään kaikki myrkyt joita ei voi pistää muualle paljastumisen pelossa. Ainoa aine jota ei saa päästää ilmaan on hiili. Kehitys on täysin toinen kuin pitäisi olla,onhan hiiltä aikojen alusta lähtien ollut paljon ilmassa. Kiertotalous ja siihen liittyvät tekniikat likaavat ilman kaikilla myrkyillä joita syntyy kuumennettaessa muoveja ja roskaa joista saadaan uusia raaka-aineita loppuvan öljyn korvikkeeksi. Pyrolyysi on ajan henki ja lopun alku. Aasiassa savusumut sairastuttavat ja tappavat ihmisiä josta myös uudet taudit kuten korona ovat peräisin. mikään elukka ei kestä näitä myrkkyjä,ei edes lepakko luolassaan.


    • Anonyymi

      Näyttää siltä että pörssin rahat on kerätty eutanasian avulla.Pörssin tukeminen koronasta välittämättä osoittaa piittaamattomuutta ihmisten asioista. On arvioitu että vanhuksista kuolee koronaan puolet ennen aikojaan.Mitään tietoja ei ole tullut nuorten sairauksista tartunnan jälkeen.Nyt herää kysymys mihin terveyssektorin valtavat rahat on hukattu? Ilmaston suojelemisen jokainen haistaa toki katkuista joita ilmassa on.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      57
      1391
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      26
      1010
    3. 78
      879
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      64
      768
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      744
    6. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      675
    8. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      89
      670
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      11
      652
    10. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      626
    11. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      595
    12. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      562
    13. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      559
    14. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      550
    15. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      93
      528
    16. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      493
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      492
    18. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      465
    19. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      464
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      37
      461
    Aihe