Jätevesien käsittely on laitettava kuntoon 31.10.2019. mennessä

painepumppaamo

Jos ei laita kuntoon niin ympäristötoimisto alkaa määräämään ulosottokelpoisia uhkasakkoja ja kun ei laita jätevesien käsittelyään kuntoon niin kunta määrää urakoitsijan laittamaan jätevesien käsittelyn kuntoon ja lähettää ulosottokelpoisen laskun omakotitalon ja tai kesämökin omistajalle / omistajille.

Säkylän kunnassa osalle omakotitalon omistajista määrätään hankkimaan oma painepumppaamo omakotitalon tontille jos omakotitalo sijaitsee pohjavesialueella
ja silloin hinnaksi tulee 10000 € kun muut vaan liittyvät kunnan viemäriputkeen
joten onko yhdenvertaisuuslaki silloin voimassa kun toiset pääsevät liittymään kunnan viemäriputkeen hyvin edullisesti kun taas muutama omakotitalo joutuu hankkimaan kalliit omat painepumppaamot omakotitalon tontilleen joiden huollon / sähkölaskun joutuu maksamaan omakotitalon omistajat.

9

2315

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KjehKjehkjeh

      Entäs löytyykö Säkylästä enempi perinteisiä Pumppaamoja?

    • Merensinisyydestä

      Eräissä kunnan kyläalueilla perustetaan jätevesiosuuskuntia, tällöin saa kunnan ja valtion avustuksia rakentamiseen, sekä alkuun toimintaan pääsemiseksi. Entisenä Säkyläläisenä ja perustettiin jätevesiosuuskunta korvauksien saamiseksi. Kuitenkaan vaikka useita liittyi viemäriin liitteineen, sen saamiseksi. Viemäri alue tuli, juuri Porin kaupungin lähimpään kylään merenranta alueelle. Hyvin tärkeätä oli saada viemäri liittymineen, että merenrannalla vesitö säilyisi puhtaana. Olin mukana heti, kun ensi kokous pidettiin osuuskunnan perustamiseksi ja valmistelin säännötkin, mutta tuli kuitenkin sääntöjen hyväksymisessä korjauksena ei juridisesti hyviä muutoksia ja niillä säännöillä toimitaan. Hallituksessa olen toiminut alusta alaken. Verkosto on painepumppu toimintoinen ja vielä ainakin toimii hyvin. Säkylä kiinnostaa, kun on Pyhäjärvestä vesialueiden omistuksia. samoin Porissa. Liittymät edellämainittuun oli huomattaasti halvemmmat.

    • Merensinisyydestä

      Tämä viemärin painevesipumppu jouduttiin minulle vaihtamaan lyhyen käytön jälkeen, sekä epäkuntoisuudesta syttyi asunnossani sisällä punainen hälyytys valo. Paine pumppu vaihdettiin ja on toiminut siitä jatkuen erittäin hyvin nyt noin kaksi vuotta. Painevesipumppu kaivo on makuuhuoneesta ulkona noin 5 metriä rakennuksesta. Pumpun käynistyessä erotan äänen ja pumppu käy noin kaksi minuuttia. Eikä aiheuta mitään häiriöitä ja harva kuulee käynti äänen. Eräitä ongelmia ovat aiheuttaneet, autotallissa autoa pestessä on päässyt viemäriin hiekkaa, tai erittäin paljon rasvaa tai muuta sopimatonta. Niistä on heti huomautettu, tai voi joutua käyttäjä väärin käytöstä korvaukseen rikki menon johdosta.

      • pumppu

        Minkä merkkinen painevesipumppu ja mitä pumppu maksoi?


    • Merensinisyydestä

      Painevesipumppu maksaa noin 3.800,- euroa ja usein perustetaan liittymien saamiseksi Jätevesiosuuskuntia, sekä kohtalaisen hyvin on onnistuttu.

    • Anonyymi

      Jätevesiasiassa kuntalaiset eivät todellakaan ole tasa-arvoisessa asemassa.
      Kunnan viemärin toiminta-alueella siihen on liityttävä, harkintavaraa ei ole, vaan uhkasakon kannustamana siihen on liityttävä. Toisaalta naapurisi voi saada vapautuksen, jos putken vieminen vaatii tien alituksen.
      Hyvä, että luontoa yritetään suojella jätevesiltä, mutta pitäisi myös kunnassakin miettiä, miten suuri kuormitus todellisuudessa on haja-asutusalueilla, jossa asutus melko harvassa. Kuntaakin ymmärrän siinä mielessä, että jonkunhan on se putki maksettava, joka on keskelle metsää on vedetty.
      Todellisuudessa suurimmat jätevesikuormitukset tulevat kai taajaan asutuista alueista, missä kunnan viemäröinti ja jäteveden puhdistus on paikallaan ja järkevää.

    • Anonyymi

      Vai että hyvä laki kun monissa kunnissa määrätään hankkimaan omakotitalon tontille oma painepumppaamo joka kuluttaa sähköä ja jonka pitää huoltaa vuosittain. Näissä tapauksissa jätevesien käsittelyn uusiminen tulee maksamaan 12000 € - 20000 € riippuen omakotitalon sijainnista kunnan viemäriputkeen. Oma painepumppaamo käy usein ja kuluttaa 3000 kWh vuodessa sähköä.

      Kaupungissa viemäriverkostoon liittyminen ei maksa muuta kuin liittymismaksun joten miksi maaseudulla asuvat joutuvat maksamaan huomattavasti enemmän kun laittaa jätevesien käsittelyn uusiksi.

      Kun painepumppaamon joutuu asentamaan omakotitalon tontille niin siinä pienituloiset voivat joutua myymään omakotitalonsa kun ei ole varaa uusia jätevesien käsittelyään. Maaseudulla joutuu laskemaan omakotitalon hinnasta kymmeniä tuhansia jos myy omakotitalonsa / voi käydä niin että ei saa edes myytyä omakotitaloaan sillä kuka ostaa vanhan omakotitalon johon joutuu tekemään 100000 € edestä remontteja kuten katto - keittiö - putki - kylpyhuone - ikkuna - lämmitys - sadevesi - ovi - lattia - remontit.

    • Anonyymi

      Kaikille pohjavesialueen ja 100m rantaviivaan toteutuneille lähti sakko joten kuinka moni joutuu maksamaan sakon kun ei ole uusinut jätevesien käsittelyään lokakuun loppuun mennessä 2019.

      Ensin sakko ja jos uusi jätevesien käsittelyään niin kunta määrää kaivinkoneurakoitsijan tekemään työt ja sen jälkeen lähtee ulosottokelpoinen lasku omakotitalon omistajille ja tai kesämökin omistajille?

    • Anonyymi

      Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Lauri Kontro kirjoitti asiasta.

      https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mielipiteet/punkti/jätevesi-vielä-kerran-1.70927

      Lauri Kontro: ”Jätevesiasetus tulisi avata vielä kerran.”
      Jos Suomen lainsäädännöstä etsittäisiin epäonnistunein laki tai määräys, haja-asutusalueiden jätevesiasetus kilpailisi taatusti mitalisijoista. Tuon asetuksen kohdalla on epäonnistunut kaikki.

      Jätevesiasetus oli syntyessään ylimitoitettu, vaikeasti toteutettava ja turha. Sillä yritettiin ratkaista ongelmaa, jota ei ollut edes kunnolla olemassa. Asetus tuli säädetyksi aikoinaan pelkästään säätämisen ilosta, yliviritetyn virkaintoilun seurauksena.

      Muistatteko, kuka oli ympäristöministerinä, kun asetus säädettiin? Väärin, ministeri ei ollut Paula Lehtomäki (kesk.). Ympäristöministeri tuolloin oli Jan-Erik Enestam (ruots.). Enestam pani nimensä paperiin lukematta tai ainakin ymmärtämättä mitä oli tekemässä.

      Lehtomäen ministerikaudella kyllä piru pääsi irti. Hallinto riehaantui pelottelemaan mummot puolikuoliaiksi ostamaan jätevedenpuhdistajia. Puhdistuslaitteet olivat kalliita ja harvat niistä toimivat.

      Mummonmökkeihin alettiin soveltaa lähes samanlaisia normeja kuin tuotantolaitoksiin. Jokaisen mökin takapihalla piti olla puhdistamo. Maaseudulle ryhdyttiin rakentamaan viemäriverkostoja, joiden kannattavuus investointina oli hyvin kyseenalainen.

      Asetusta muutettiin kohun seurauksena siten, että kiinteistöt saivat siirtymäaikaa vuoteen 2016. Asukkaita piti valistaa ja neuvoa. Vastuu tästä annettiin ympäristöministeriölle, jonka piti opastaa kuntia.

      Kunnollinen neuvonta jäi kuitenkin tekemättä. Nyt sitten kukaan ei tiedä, mitä pitäisi tehdä.

      Viimeistään tässä vaiheessa ongelma pitäisi suhteuttaa mittoihinsa. Jokainen ymmärtää, että Pihtiputaan mummon jätevedet eivät ole syy Itämeren leväongelmiin. Puhdistamon pitää olla Pietarissa, ei Pihtiputaalla.

      Jätevesiasetus tulisi avata vielä kerran. Siirtymäaika vanhoille kiinteistöille voitaisiin venyttää hyvin ainakin vuoteen 2030. Kun kahden sakokaivon jatkeeksi rakennetaan kolmas ja sen jälkeen imeytyskenttä, sen pitää riittää.

      Valtio voisi antaa sakokaivojen kunnostajille ylimääräisen verovähennyksen. Sen saisi käyttää, jos haluaisi investoida.

      Jos ei jotain tällaista tehdä, edessä ovat jälleen uudet jätevesivaalit.

      Sellaisia tuskin kannattaa enää käydä. Suomessa on oikeitakin ongelmia.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      231
      4148
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      112
      2614
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2345
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1426
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      114
      1394
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1169
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      77
      1075
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      943
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      926
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      911
    Aihe