Soten kaatuminen - kenen syy?

Hupaisaa on seurata hallituspuolueiden edelleen jatkuvaa tuskaa soten kaatumisesta. Ensin syytä yritettiin vierittää opposition niskaan. Krista Kiurusta löytyi sopiva syyllinen erityisesti kepulaisille. Mutta kun tämä ei oikein ole ottanut tulta, syyllisiä on alettu hakemaan kilvan toisaalta.

Antti Häkkänen ja Ben Zyskowicz pitävät soten kaatumisen syynä hallituskumppani Kepua. Kepu ajoi heidän mukaansa härkäpäisesti maakuntahallintoon erilaisia lisätehtäviä ja tämän yhteensovittaminen vei aikaa ja koko sote sen vuoksi kaatui. Kepulaiset Annika Saarikko ja kaalinrouskuttajana tunnetuksi tullut Hannakaisa Heikkinen puolestaan pitävät nyt Kokoomuksen ajamaa valinnanvapausmallia syynä soten kaatumiseen.

Kumpikin hallitusosapuoli teki siis jo alunperin huonon diilin. Kokoomusta maakuntahallinto tympi jo alusta alkaen ja nyt Ben Zedän mukaan Kokoomuksessa iloitaan jo hyvinkin vapautuneesti siitä, että byrokratiaa lisäävästä maakuntamallista päästiin lopulliseseti. Tämä ei lupaa hyvää Kepulle, kun hallituskumppanikin kertoo, ettei se enää asetu maakuntien hallintomallin edistäjäksi. Päätös on tietysti loistava ja kannatettava. Toivottavasti muissakin puolueissa älytään maakuntien tarpeettomuus. Kepua taas kismitti ainakin jossain määrin Kokoomuksen valinnanvapaus. Ei kuitenkaan koko Kepua, sillä pääministeri Sipilä kyllä kannatti lämpimästi valinnanvapautta. Nyt hänen kantansa on aika epäselvä, koska hallituksen kaataminen otti niin koville, että koko mies tuntuu menneen jo ihan sekaisin.

Jospa Kepu ja Kokoomus tästä vielä jatkavat syyllisen etsimistä ja löytävät sellaisen Timo Soinista, koska typääntyivät tämän loputtomiin sutkautuksiin ja omapäisyyteen. Johan Sipilä ja hallitus ehti Soinia varoittaa, ettei sooloilu abortti- ja muissa asioissa käy, vaikka olisi kuinka katolinen. Aborttihan tässä sotessakin tehtiin ja vasta siinä vaiheessa, kun synnyttäjä huusi jo tuskissaan eduskunnankäytävillä.

1

<50

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Punamulta on siis hyvin todennäköinen hallitusvaihtoehto vaalien jälkeen, sillä on vaikea uskoa, että kokoomus saa valinnanvapautta ajettua puoliksikaan haluamassaan muodossa seuraavassa soteratkaisuyrityksessä. Tyytyykö se siihen? Tuskin.

      Paljon todennäköisempää on, että keskusta tyytyy ratkaisuun, jossa muu hallinto kuin sosiaali- ja terveyspalvelut säilyvät edelleen ely-piireillä. Muun hallinnon siirtämiseen maakunnille voidaan palata joskus kymmenen vuoden kuluttua, kun on nähty, kuinka hyvin maakunnat pystyvät pyörittämään sote-palveluja.

      Minulle riittäisi sellainenkin ratkaisu, että nykyiset sairaanhoitopiirit ottavat hoitaakseen kuntien tähän asti pyörittämät sote-palvelut. Sairaanhoitopiirien ja maakuntien rajathan ovat yhteiset valtaosassa maata. Tällaiseen palvelujen siirtoon joidenkin sairaanhoitopiirien sisällä on jo siirryttykin. On kuitenkin vaikea kuvitella, että mikään puolue haluaa säilyttää välillisen demokratian sairaanhoitopiirien hallinnossa, joten myös sairaanhoitopiirien päättäjät tullaan valitsemaan suorilla vaaleilla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1907
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1310
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      101
      1057
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      918
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      904
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      761
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      652
    8. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      69
      522
    9. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      13
      518
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      501
    Aihe