Me suomalaiset ollaan vakavaa veemäistä, pilkunnussija lakipykälä kansaa. Pitäisikö lisätä sanktio nauramisesta/iloitsemisesta. Vähintään opasteita pitäisi tulla joissa kielletään hymyily muutoin kuin kotona.
Voisiko poliisi sakottaa nauramisesta
Edwinoo
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Poliisi voi sakottaa nauramisesta, mutta tällöin sakottamisen perusteena ei ole nauraminen sinänsä vaan vaikkapa uskonrauhan rikkominen. Esimerkiksi hautaustilaisuutta voi häiritä nauramalla niin paljon, että paikalle sen vuoksi kutsuttu virkavalta katsoo aiheelliseksi sakottaa naurajaa. Sakottaminen nauramisen vuoksi on siten mahdollista rikoslain perusteella.
Poliisilain 2:10 nojalla henkilö voidaan jopa ottaa nauramisen vuoksi kiinni eli viedä putkaan. Tämä kuitenkin edellyttää, että henkilön käyttäytymisen perusteella on perusteltua syytä olettaa, että hän tulisi aiheuttamaan huomattavaa häiriötä, eikä paikalta poistaminen olisi todennäköisesti riittävä toimenpide.
Riittävän äänekäs nauraminen on siten peruste putkareissulle. Lisäksi tällainen nauraminen on mitä luultavimmin kielletty järjestyslain 3 §:n 1. kohdan nojalla. Se siis katsottaisiin yleisen järjestyksen häiritsemiseksi metelöimällä ja muulla vastaavalla tavalla. Seuraamuksena tällaisesta järjestysrikkomuksesta olisi rikesakko.
Nauraminen kannattaa siten jättää ainoastaan yksityistilaisuuksiin ja neljän seinän sisälle, ja tehdä sitä sielläkin hyvin hissukseen, sillä naapureiden häiritsemisellä on omat seuraamuksensa.